perjantai 31. lokakuuta 2014

Kirja jossa häiritsi suunnilleen kaikki


KIRJALLISUUS  ---  Petri Karra: Pakenevat unet (Gummerus, 2012)

Saako valittaa? Onko väärin kirjoittaa kirjasta, josta ei ole juurikaan mitään hyvää sanottavaa? Pitäisikö vaieta, jos suhtautuu epäluuloisesti romaanin tarinaan ja lähes tulkoon kaikkiin kirjailijan tekemiin ratkaisuihin?

Epäuskoni romaanin kertomaa tarinaa kohtaan iski jo ensimmäisellä sivulla. Siinä päähenkilö kävelee helsinkiläisen(?) ongelmalähiön kerrostalon vintin puulattialla. Mietin, miten mahdollisimman halvalla kyhätyissä vuokrakerrostaloissa voi olla puinen lattia. Eikö lattian pitäisi muovia tai betonia? Toisella ja kolmannella sivulla häiriinnyin kielellisen ilmaisun sekavuudesta ja kuvauksen näkökulman epäselvyydestä. Kun kerran epäluuloni heräsi, se ei kadonnut koko romaanin aikana, vaan se voimistui koko ajan.

Listaan numeroina kaikki häiriötekijät romaanissa:

1. (Muka)rankka aihe
Aika paljon rankkuutta saatu mahtumaan yhteen romaaniin: huumeet, alkoholi, rikkinäiset perheet, avioerot, huostaanotot, ikävät asuinympäristöt, koulukiusaaminen, väkivalta, varastaminen, rikollisuus, epätoivo, näköalatttomuus jne.

Romaani seuraa narkkariäiti-Marinan lasten Nastan (14-v poika) Nadjan (6-v tyttö) elämää nimettömässä ongelmalähiössä Helsingissä. Nasta pakenee arkielämää mangapiirrustusprojektiinsa nimeltä Pakenevat unet. Nadjaa hoitaa lähinnä veli. Naapureina asuvat poliisiäiti-Tuija ja hänen tyttärensä Veera (14-v). Marinalla on narkkaripoikaystävä-Kampa. Perhettä ahdistelevat sossutädit huostaanottoaikomuksineen.

2. Rakenne
Romaanissa seurataan kahta kertomusta. Ikävä arkielämä narkkariperheessä, jota seuraa melkein identtinen sarjakuvakertomus  Pahan Valveen maasta, jossa seikkailevat Nahuki (Nasta?), Veronika (Veera?), kadonnut äiti ja onneton sisko. Henkilökohtaisesti koin sarjakuvakertomuksen täysin yhdentekevänä, tarpeettomana ja pitkäveteisenä romaanin kannalta. Minua häiritsi suunnattomasti myös se, että Nastan piirtämä mangakertomus oli kuvattu romaanin paperinmakuisena, sanallisena kertomuksena eikä se sisältänyt yhtään mainintaan piirtämisestä.

3. Epämääräinen slangi romaanin dialogeissa
Ilmeisesti romaanin dialogien on tarkoitus edustaa stadin slangia. Romaanin tapahtumapaikkaa ei missään vaiheessa määritellä Helsingiksi, mutta jos kertomuksessa matkustetaan metrolla, mikä muukaan se voi olla. Henkilökohtainen mielipiteeni on se, että joko kirjailijan on osattava murre (tässä tapauksessa slangi) täydellisesti tai jos ei osaa, sitä ei kannata käyttää ollenkaan. Koska mikään ei ole kiusallisempaa kuin murre, joka on jotain sinne päin. Esimerkkejä eri kohdista romaania:
- Ookste jo syöneet? (mitä hemmetin murretta tämä on?)
- Mun mutsi ja faija o eronnu. (Helsingin vai Turun murretta? näinkö puhuu paljasjalkainen stadilainen?)
- Enkel, sulla ei oo siipiä. (sanooko helsinkiläinen enkel vai enkeli? "sulla ei oo siipiä" vai "sullei oo siipii")
-  Ootsä kusipää? Oots? (mikä muoto on "oots"?)(ja onko yleensä riitelijöillä tapana kysyä, onko toinen kusipää, eikö se yleensä vain todeta; kuulostaa suunnilleen yhtä uskottavalta kuin jos sanoisi "anteeksi rouva, mutta voisitteko ystävällisesti haistaa paskan")
- Mul o asiaa, tuu (eikö pitäisi olla: "mullon asiaa")
- Sulla o varmaan jo nälkä? (eikö helsinkiläinen sanoisi joko "sullon varmaan jo nälkä" tai "onks sul nälkä")
- Emmä pelkää niitä. Älä säkään. Mä otan niistä itse vastuun, enkä tarvitse ketään siinä. Pelko o turhaa. Se o kuolemista. Pelko antaa sellaisille valtaa joille se ei kuulu ja on vain itseltä pois. Eikö Joonas ja ne ansaitse sellaista valtaa. Varsinkin kun ne on niin mitättömii. (Miksi tämän näytteen helsinkiläinen puhuu osittain slangia, osittain kirjakieltä? Eikö voisi valita jompi kumpi ja pysyä siinä? Ja jälleen sama "o" - ollaanko Turussa vai Helsingissä, Vaasassa vai Porissa?)

Omalla kohdallani romaanin sekasikiömurre häiritsi lukukokemustani, koska tahtomattani jouduin pysähtymään joka ikisen repliikin kohdalla ja miettimään, mitäköhän ihmeen murretta tämäkin taas on. Romaani sisältää dialogia todella paljon, joten lukukokemukseni oli erittäin töksähtelevä.

4. Mahdolliset asiavirheet tai epäuskottavuudet
Romaanissa narkkariperheeseen on tilattu Hesari. Täh? Miten sosiaaliavusten varassa elävällä perheellä on 1) varaa 2) kiinnostusta tilata Hesari. Jotenkin oletan, että narkkariäidin elämässä prioriteetti numero yksi on huumeet eikä itsensä sivistäminen sanomalehdellä. Ja miten 14-vuotias Nasta voi huolestua siitä, ettei "taaskaan" ole ehtinyt lukemaan Hesaria. Luulisi, että narkkariäidin pojalla olisi muitankin mielenkiinnon kohteita ja huolenaiheita kuin Hesarin lukeminen. Tai ylipäänsä kenellä tahansa 14-vuotiaalla.

Romaanissa Nasta seisoo koulun edessä ja ajattelee "ei jaksaisi nähdä noita, koulun pahimpia luusereita, tulevaisuuden kirkkaina näkyminään työttömyyttä, köyhyyttä, alkoholismia, väkivaltaa, ylipainoa...". Näinkö tosiaan ajattelisi 14-vuotias romaanihenkilö vai näinkö ajattelee yli 40-vuotias romaanikirjailija, joka tarkastelee asioita etäisyyden päästä luettuaan ensin kasan tutkimusraportteja yms?

Romaanissa 14-vuotias tyttö osaa ulkoa Bruce Springsteenin laulun I'm On Fire. Onko tämä uskottavaa, mielestäni ei. Romaanin toinen 14-vuotias kuuntelee sekä Radioheadia että Eminemiä. Uskottavaa vai ei, ehkä kallistun itse jälkimmäisen vaihtoehdon puolelle.

5. Epämääräinen tapahtumapaikka
Romaanin tapahtumapaikkana on ilmeisesti Helsinki (syy: metro mainittu), joka kuitenkin kuvataan epämääräisenä yleiskaupunkina, jossa on tornitaloja, ostareita, räkälöitä, sossuloita, kouluja ja poliisiasemia. En vain ymmärrä, miksi romaanissa mainitaan ensimmäinen paikannimi sivulla 261, jossa mainitaan Malmin Kauppatie. Mistä Malmi tähän yhtäkkiä ilmestyy? Ja miksi Malmi, joka ei sijaitse lähelläkään metrorataa kuten muut tapahtumapaikat ilmeisesti sijaitsevat. En ihan kässää.

6. Kirjailijan pärstä
Lukiessani romaania erehdyin usein vilkuilemaan kirjailija Petri Karran kuvaa. Kuvassa hänellä on muodikkaat, paksusankaiset ja mahdollisesti kalliit älykkölasit. Hänen takkinsa näyttää kalliilta nahkatakilta. Miksi tämännäköinen (lue: hyvätuloisen näköinen) ihminen kirjoittaa lähiökurjuudesta? Kieltämättä ajatus sosiaalipornosta käväisee mielessä. Vai oliko tarkoitus kalastella Finlandia-palkintoa "yhteiskunnallisesti tärkeästä aiheesta" kirjoittamalla? Sitähän minä en voi tietää.

7. Muut samantyyppiset romaanit
Petri Karran romaani muistuttaa aihevalinnoiltaan jossain määrin Markus Nummen Karkkipäivää (josta en myöskään pitänyt). Yhtymäkohtia on myös Mari Mörön romaaniin Kiltin yön lahjat (josta pidin vähän enemmän). Karkkipäivä tuntui minusta laskelmoidulta romaanilta, enkä voinut välttyä samalta tunteelta tämänkään romaanin kohdalla.

Muutakin räpättämistä kirjasta ehkä olisi, mutta taidan lopettaa tähän. En tiedä, johtuuko negatiivisuuteni kirjamessujen jälkeisestä kevytflunssasta vai mistä. Joka tapauksessa juuri tämä romaani ei toiminut minulla. Kun kerran menetin luottamukseni romaanin tarinaa ja kerrontaa kohtaan, luottamukseni ei enää palautunut missään vaiheessa. Sama tilanne kuin ihmissuhteissakin: yleensä luottamuksen toiseen ihmiseen voi menettää vain kerran ja sen jälkeen se ei yleensä enää koskaan palaudu.

Kirjasta on kirjoitettu mm. näissä blogeissa:
Rakkaus on koira helvetistä 
Lukutuulia
Kirjanainen
Kaiken voi lukea!
Rakkaudesta kirjoihin

perjantai 24. lokakuuta 2014

Kirjamessut - ei taas!

TAPAHTUMA  ---  Helsingin kirjamessut (23.-26.10.2014)

Juuri kun vuoden 2013 kirjamessuista selvittiin, alkoivat vuoden 2014 kirjamessut. Järkyttävää!

Tässä muutamia kuvia ja kuvatekstejä pääkallopaikalta Pasilan Messukeskuksesta.

Perjantaina 24.10.2014

(Pirkko Saisiota haastattelee Jukka Petäjä)
Pirkko Saisio kertoo uutuuskirjastaan Signaali. Muistikuvieni mukaan Saisio puhui haastattelussa ainakin seuraavista aiheista: Madeira, sulkumerkkien lisääntyminen kirjoituksissa, harhailu konkreettisesti ja tapana kirjoittaa, pakoilu väylänä kirjoitusprosessin aloittamiseen ja proomotiokulkeiden absurdius ja yliopistomaailman tapahtumat huonona teatterina.

(Marja Leena Toukonen ja Mili Kaikkonen)
Peilikirjoitusta-blogia pitävä Marja Leena Toukonen kertoo kirjoistaan Valo taipuu & Sanaton -silta myyttiseen tietoisuuteen. En muista haastattelusta juuri mitään, koska keskityin tuijottamaan marmustoita. Ajattelin vain, että ei ole todellista, ilmielävä bloggaaja!

(Tuula-Liina Varis ja piispa Irja Askola)
Tuula-Liina Varis kertoo kirjastaan Naisen paras ystävä. Muistikuvieni/kuulomuistini mukaan Varis totesi, että hänen kirjansa murhaaja on ei-narsisti, vaikka muutamat kriitikot ovat virheellisesti muuta väittäneet. Jos muistan oikein, Varis sanoi myös, että hän ei ole kiinnostunut täydellisestä pahuudesta tai täydellisestä hyvyydestä. Sen sijaan kirjailija uskoo, että ihmisissä on sekä hyvyyttä että pahuutta.


Lauantai 25.10.2014

(Paolo Giordano ja haastattelija)
Paolo Giordanon puheesta en muista juurikaan muuta kuin, että hän puhui erittäin hyvää englantia lievällä amerikkalaisella korostuksella. Englantia puhuessaan Giordano oli vakava ja asiallinen, mutta heräsi henkiin heti, kun haastattelija antoi hänelle luvan puhua muutaman sanan italiaa.

(Jerker Eriksson ja Håkan Axlander Sundqvist ja haastattelija)
Varistyttö-trilogiaa kirjoittava kirjailijakaksikko esiintyy yhteisnimellä Erik Axl Sund. En ole vieläkään lukenut yhtään trilogian osaa, mutta ehkä olisi syytä sukeltaa ruotsalaiseen synkkyyteen, jota tummentavat pedofilia, insesti ja murhat. Kirjan kannet sisältävät Carl Larssonin manipuloituja maalauksia ilmeisesti siksi, että alkuperäiset maalaukset olivat liian kauniita ollakseen totta (kirjailijoiden puheesta sain käsityksen, että Larssonilla oli seksisuhde 14-vuotiaaseen tyttöön eli tarkoittaako tämä sitä, että myös Carl Larsson oli pedofiili, päättäkää itse).

(Roman Schatz ja Anna Kortelainen)

Roman Schatz kertoo esseekirjastaan Voi maamme, Suomi. Saksalais-suomalaisen irvileuka Schatzin mukaan tyypillinen esimerkki suomalaismiesten keskustelusta on tälläinen:
- Mitä äijä?
-Paskaaks tässä.
Yleisimmin esitetty kysymys suomalaisten puhelinkeskustelussa on tämä:
- Hei ootsä viel siellä?
Kun vanhat suomalaismiesystävykset tapaavat vuosien jälkeen, ensimmäinen (ilahtunut) repliikki on:
- Korhonen perrrkele! (ja lyönti olalle)
Omien tulkintojeni mukaan replaa ei voi kääntää englanniksi tai jos kääntää, merkitys muuttuu, esim.
- Smith (the) Satan! (ei kuulosta ollenkaan sydämelliseltä)
Schatzin mukaan suomalaisten yleisimmin esittämä kysymys ulkkareille on tämä:
- Miksi (ihmeessä) sä muutit Suomeen?
Se on niin totta. Minullakin on tapana sääliä Suomeen tulleita turisteja ja Suomeen muuttaneita ihmisiä/ihmispoloisia, jotka ovat tehneet elämänsä pahimman virheen ja tulleet Suomeen. Epäilen aina pahinta: mielenhäiriötä, hulluutta, arvostelukyvyn rajoituksia, virheellisiä tietoja tai väkipakolla raahaamista, jos näen ulkomaalaisen Suomessa.
Schatzin ja Kortelaisen keskustelu on niin hauska, että melkein koko ajan sai nauraa. Schatz on ehdottomasti suomalaisuuden ytimessä.
Ja loppuun tietoisku kaikille kiroilun ystäville. Schatz kertoo siirtyneensä saksankielisestä scheisse-kirosanasta suomalaiseen v-sanaan. En vain tiedä, onko se edistymistä vai taantumista. Mutta joka tapauksessa minulla näyttää olevan edes jotain yhteistä Roman Schatzin kanssa.

(Hugleikur Dagsson ja Ville Rauvola)
Hugleikur Dagsson kertoo sarjakuvakirjastaan Kuvitetut klassikot. Dagsson puhuu häkellyttävän monipuolista englantia islantilaisella(?) korostuksella, jossa kaikki d:t muuttuvat t:ksi. Myös stand up-komiikkaa tekevä Dagsson kertoo, että hänen piirrustustyylinsä enemmänkin evil (paha) kun taas stand up-tyylinsä on filthy (rivo). Sarjakuvataiteilija kertoo olleensa imarreltu kirjan painosmäärään (666) liittyneestä pirullisesta piiloviestistä. Lempinimen Hulle omaava Dagsson kokee imartelevana myös suomalaisfanien hänelle antaman lempinimen Hullu (jos käsitin oikein).


 Sunnuntai 26.10.2014

(Rosa Liksom ja haastattelija)
Rosa Liksom kertoo uudesta lyhytproosakokoelmastaan Väliaikainen. Koska olen pitkän linjan ja raskaan sarjan Rosa Liksom-fani, kirjailijan esiintyminen oli must-kohde. Kun kirjoitan tätä tekstiä Kirjamessut-dagen efter-päivänä eli maanantaina, huomaan, etten muista Liksomin puheesta paljon mitään. Syy: keskityin tuijottamaan hänen ulkoista olemustaan. Ajattelin vain, että oho, mikä psykedeelinen mekko! Ja all right, mitkä mikkihiirimäiset(?) hiuslisäkkeet! Ja OMG, mitkä käärmekuvioiset(?) sukkahousut! Liksomin puheen sisällöstä muistan vain kissan, joka hyppäsi kerrostalon ikkunasta ulos, kun sen emäntä oli ottamassa 50:ttä selfietä. Mutta asia, jonka Liksomista muistan hyvin, oli hänen naurunsa. En edes yritä kuvailla sitä, koska se on mahdotonta. Se pitää kuulla itse. Rosa Liksomin naurua kannattaa ehdottomasti tulla kuuntelemaan kauempaakin! Se tuo valoa ja iloa kaamokseen. Minun mielestäni sen voisi myös tuotteistaa puhelimen soittoääneksi tai herätyskellon herätysääneksi.

(Rosa Liksom ja haastattelija)
Kun olin myöhemmin haahuilemassa messuhulinassa, kuulin jostain Rosa Liksomin helposti tunnistettavan puheäänen. Suunnistin kohti ääntä ja sieltähän se löytyi - Rosa Liksom. Seisoin muutaman metrin päässä Liksomista, mutta en saanut hänen puheestaan juuri mitään selvää, koska taustamelu häiritsi. Ainoa asia, minkä juuri ja juuri sain selvää, taisi olla kirjailijan perheen "lemmikki" robotti-imuri, jonka päällä matkustaa perheen eläinlemmikit eli kissat (jos kuulin oikein). Myöhemmin uskaltauduin vaihtamaan kirjailijan kanssa pari sanaa ja sain selville, että kissojen nimet ovat Ilves ja Matti (jos muistan oikein, vai oliko se sittenkin Pekka).

Lue Maaria Ylikankaan erittäin negatiivinen, vihaa ja angstia kihisevä messukirjoitus Luutiista tästä

keskiviikko 15. lokakuuta 2014

En ihan ymmärrä


KIRJALLISUUS  ---  Marjo Niemi: Ihmissyöjän ystävyys (Teos, 2012)

Ärsyttävä kirja. Älykäs kirja? Liian älykäs kirja? Tiedostava kirja? Kantaaottava kirja? Liian paksu kirja? Sekava kirja? Omituinen kirja?

Olen tänä syksynä lukenut kahdeksan kotimaista kirjaa, joista en ole halunnut kirjoittaa blogiini, mutta tästä romaanista minun on pakko kirjoittaa yksinkertaisesti siitä syystä, että en ymmärrä sitä.

Romaanissa vuorottelevat kirjaa kirjoittavan kirjailijan monologit ja niitä seuraavat romaaniluvut, jotka ovat hahmotelmia suurromaanista. Romaaniluvut sijoittuvat lakkautettavaan Lapinlahden mielisairaalaan, jossa psykiatri Mauri hoitaa muistinmenetyksestä kärsivää naista. Nainen on löytynyt merenrannalta. Hän uskoo nimensä olevan Marie ja hän esittelee henkilöhistoriastaan erilaisia versioita, joista monet ovat suoraan peräisin lehtiartikkeleista ja kirjoista. Ilmeisesti Marie on valesairas.

Romaanin kirjailijahahmo on ärsyttävä tapaus. Hänellä on pakkomielteinen tarve jauhaa jatkuvasti Euroopan historian epäkohdista. Hysteeris-fanaattisissa monologeissaan kirjailija pauhaa eurooppalaisista mätäpaiseista, kuten keskitysleireistä, juutalaisvainosta, maailmansodista, kolonialismista, orjakaupasta, sorrosta, vainoista, salamurhista ja kaikesta mahdollisesta. Kirjailija antaa ymmärtää häpeävänsä suunnattomasti koko Eurooppaa ja kaikkea paskaa mitä siihen sisältyy vuosisatojen aikana. Samalla hän myös yrittää syyllistää muita loputtomilla monologeillaan.

Erityisesti kirjailija näyttää vihaavan rikkaita, koska hän itse on köyhistä oloista. Rikkaiden ja hyväosaisten syyllistäminen on tavallaan hänen elämänsä tärkein sisältö. Asetelma on ristiriitainen, koska eurooppalaisena hän itsekin kuuluu tavallaan riistäjiin ja hyväosaisiin, ainakin suhteessa afrikalaisiin. Yksi syy kirjailijan raivoon rikkaita kohtaan, on se, että rikas Sonja perheineen on pelastanut köyhän kirjailijanalun kurjuudesta. Sekös kismittää ja kiitollisuudenvelka nakertaa. Ja kuinkas ollakaan, kirjalijan raivokkaita monologeja vuosikausia kuunnellut Sonja on tappanut itsensä. Mutta sillähän ei ole tietenkään mitään tekemistä kirjailijan veemäisen käytöksen kanssa. Vai onko?

Ylläolevan asiat siis ymmärsin sentään romaanista Ihmissyöjän ystävyys. Mutta sitä en ymmärrä, miksi kirjailija Marjo Niemi on kirjoittanut juuri tällaisen romaanin? Mitä hän yrittää tällä kaikella sanoa? Mikä on kirjan sanoma? Tässä kohtaa aivoni menevät solmuun.

Onko romaanin tavoitteena mahdollisesti esitellä Marjo Niemen valtavaa(?) lukeneisuutta? Silläkö hän haluaa brassailla? Miksi siinä tapauksessa edes kirjoittaa kaunokirjallisuutta? Miksei kirjoita suoraan tieto- tai esseekirjoja? Jos romaanikirjailija haluaa kaikkein huomaavan, kuinka paljon on ehtinyt lukemaan, miksei laita romaanin loppuun lähdeluetteloa? En ymmärrä.

Vai onko Ihmissyöjän ystävyys olevinaan jonkinlainen kantaaottava ja tiedostava maailmanparannuskirja? Siinä tapauksessa olisi voinut tarkemmin eritellä, miten Eurooppa parannetaan. Romaanista välittyy viesti, että koko Eurooppa on haiseva paskakasa. Sellaista määrää paskaa on vaikea puhdistaa. Ja miten ihmessä romaani onnistuu huomaamaan kaiken eurooppalaisen paskan, mutta ummistaa kokonaan silmänsä muiden maanosien hirmuteoille. Ja mitä ihmettä edes tarkoittaa niinkin ylimalkainen käsite kuin eurooppalaisuus? Ainakin minulle eurooppalaisuus on yhtä epämääräinen ilmaisu kuin vaikkapa maapallolainen elämäntapa (hengittäminen, syöminen, nukkuminen) tai helsinkiläinen pukeutumistyyli (puolen miljoonan ihmisen pukeutustyylissä on tuskin mitään muuta yhteistä nimittäjää kuin että myös helsinkiläiset käyttävät vaatteita).

Vai onko Ihmissyöjän ystävyys kuitenkin tulkittava kokeelliseksi romaaniksi? Ainakin sen rakenne on erikoinen, mutta ei kuitenkaan täysin ainutlaatuinen. Ja sisältäähän se persoonallista kirjoitustyyliä ja melkoista verbaaliakrobatiaa. Mutta kuitenkin. En ymmärrä. Marjo Niemen romaani koko pakettina on sellaista settiä, jota en vain ymmärrä. Kun ei ymmärrä, niin ei ymmärrä.

Myöhempi lisäys: Vielä yksi syy, miksi kirja ärsyttää minua niin paljon. Sehän kuvaa itsemurhan tehneen läheistä ja todella huonosti. Minun ystäväni teki itsemurhan todellisuudessa eikä vain paperilla yli kymmenen vuotta sitten. Siksi minun on aika vaikea kuvitella, että itsemurhan tehneen läheisellä riittäisi psyykkistä energiaa ja keskittymiskykyä suurromaanin kirjoittamiseen, kuten Marjo Niemen romaanissa tapahtuu. Pelkkä ajatuskin on täyttä paskaa. Eiköhän itsemurhan tehneen läheisen koko psyykkinen energia kulu itsemurhan käsittelyyn. Eikä se edes välttämättä riitä siihen.

Allaolevissa blogeissa romaania on ymmärretty tavalla tai toisella:
Antiaikalainen
Le Petite Lectrice
Eniten minua kiinnostaa tie