Sivut

maanantai 31. joulukuuta 2018

Yliluonnollista?


Päivi Alasalmi: Riivatut
Gummerus, 2018
(kirjastokirja)



Yhtäkkiä jauhoseula lensi ilman halki ja liukui tuvan pöydällä. Se tuli siitä suunnasta, jossa Lahja istui. Kaikki tuijottivat sitä paikoilleen lamaantuneina, ikään kuin he eivät olisi uskoneet näkemäänsä. Sitten seula alkoi riehua. Se sinkoili ja poukkoili ihmisestä toiseen ja sivalsi heidän kasvojaan. Ihmiset saivat eloa jäseniinsä, nostivat kätensä kasvoilleen ja huusivat kauhusta.”

1890-luvun hämäläisessä kylässä Ylöjärvellä tapahtuu kummia. Lauhojen torpassa ovet paukahtavat itsestään kiinni, lattia keinuu kuin maanjäristyksessä, ikkunat töhriytyvät saveen. Esineillä näyttää olevan oma tahto, ilmassa lentää milloin mitäkin: kynttilänjalkoja, jauhoseuloja, leipävartaita, virsikirjoja, puukkoja. Näkymättömät kädet pyörittävät rukkia, näkymättömät jalat kävelyttävät kenkiä. Kylmä viima puhaltaa kynttilät sammuksiin. Joku tai jokin on repinyt ja viiltänyt perheraamatun riekaleiksi.

Kauheudet jylläävät pihallakin. Navetassa lampaat löytyvät jalat yhteen sidottuna, kananpää loistaa verenpunaisena. Liiteri syttyy palamaan. Noitana pidetty nainen kaatuu kuolleena maahan.

Yliluonnollisia tapahtumia voi selittää monella tavalla. Ovatko tupaan pakkautuneet kyläläiset naukkailleet liikaa paloviinaa? Ovatko he päätynyt viinanhuuruissaan joukkopsykoosiin? Onko kyse huijauksista ja silmänkääntötempuista? Voiko kylässä harjoitettu pakanallinen noituus tuoda riivaajahenget paikalle riehumaan? Kummitteletko kuolleiden levottomat sielut, erityisesti nuorena nukkuneiden lasten henget? Vai voisiko hyväksikäytetyn piikatytön, Hertan, kiehuva raivo ladata mökin täyteen negatiivista energiaa? Ehkä ainakin osaa väkivaltaisista tapahtumista voi selittää ilkivallalla. Vai haiskahtaako tapauksissa sittenkin emävale?

Tätä kaikkea saapuu selvittämään Hugo Untamo, vastaperustetun Aamulehden sanomalehtimies. Hugoa riivaa kunnianhimo mutta myös menneisyyden murheet.

Romaanin kerronnassa vuorottelevat Hugon ja Hertan näkökulmat. Hugon ääni pyrkii edustamaan puntaroivaa järkeä ja luotettavaa tiedonvälitystä, mutta välillä se uhkaa lipsua huomionkipeäksi sensaatiojournalismiksi. Hertta kertoo tapahtumista tuvan asukkina ikään kuin näköalapaikalta. Hänen kerrontansa luotettavuutta murentaa katkeruus ja kostonhalu.



Riivatut-romaani on tunnelmaltaan tiheä psykologinen jännityskirja, jonka tulkinta aukeaa moneen suuntaan.

Romaaniin uppoutuessani kiinnitin huomiota taustatyön määrään. Päivi Alasalmi on luonnollisesti perehtynyt historiallisesti dokumentoituun Ylöjärven poltergeist -tapaukseen, mikä vaikuttaa tarinan taustalla, tosin kirjailija on ottanut valtuudet muokata sitä fiktiiviseen suuntaan. Kun olin kuuntelemassa kirjailijaa kirjamessuilla, samalla haasteltiin Pasi Klemettilää, joka on sattumalta samana vuonna julkaissut tietokirjan Karjalan räyhähenget. Ylöjärven keissi esitellään kyseisessä kirjassa, jota en ole vielä lukenut.

Ihailin tapaa, jolla Alasalmi onnistuu herättämään menneisyyden aikakauden henkiin monilla yksityiskohdilla. Köyhälistö kulkee tuohivirsuilla kesät talvet, heinää niitetään viikatteella, paloviinaa keitetään rukiista, tupia valaistaan polttamalla lampaanihrakynttilöitä, yöllä nukutaan olkipatjoilla tai kylmillä lattioilla. Rikkaiden koteihin on hankittu uusi näppärä vempain, telefoni. Puheluita yhdistää sentraalisantra, joka pystyy halutessaan myös salakuuntelemaan puheluita.

Myös aikakauden asenteet ja uskomukset tuntuivat uskottavasti esitetyiltä. Maatalousyhteiskunnassa jyräävät jäykät yhteiskunnalliset asetelmat, joissa kukin pysyköön omassa ”karsinassaan”: torpparit, mäkitupalaiset, piiat, rengit, loiset(!) sekä kaupunkiporvaristo ja maaseudun kartanoiden ja rusthollien perilliset. Ihmisten eriarvoista asemaa pidettiin itsestäänselvänä, eikä heikommassa sosioekonomisessa asemassa olevien kaltoinkohtelusta tehty numeroa, esimerkiksi piikojen seksuaalinen hyväksikäyttö ja raiskaus näytti olevan hiljaisesti hyväksytty maan tapa.

Riivatut-romaanista huomaa, kuinka uskonnolliset asenteet ovat muuttuneet. Näkyvän todellisuuden rinnalla eli näkymätön todellisuus, jossa vaikuttivat kristilliset Piru ja Jumala, mutta myös pakanalliset taiat ja noitumiset. Jossain näiden välissä liihottavat vielä vainajahenget:

Joskus kummitukset kuiskivat, mutta yleensä ne lähettävät viestejä muuta kautta (–) Ne kertovat olevansa paikalla vaikka niin, että istuvat keinutuoliin ja kiikkuvat siinä. Keinutuoli narisee, vaikkei ketään näy. Ne voivat pysäyttää kaappikellon tai kaataa maitopäälärin, sellainen käy niiltä ihan helposti. Ne voivat pudottaa seinältä heistä maalatun taulun tai rikkoa kukkaruukun, johon he ovat istuttaneet eläessään hengen.”

 

Riivatut-romaanissa on paljon pahuutta, rumuutta ja kauheuksia, mutta myös kauneutta ja yllättävää koomisuutta omintakeisten kyläläisten muodossa.

Minua kosketti kahden nuoren rakkaus. Keuhkotautinen, langanlaiha ja vähä-älyiseksi haukuttu Hertta-piika ihastuu kampurajalkaiseen Niklas-renkiin. Aluksi Hertta yrittää voittaa Niklaksen itselleen taikojen avulla ja samalla kammeta Serafina-neidin sivuun. Hertan ja Niklaksen välille puhkeaa aito ja kaunis rakkaus:

Kun Niklas lausui Hertan nimen, se kuulosti aivan erilaiselta kenenkään muun sanomana. Siinä soi kissankellon tiuku, auringon paahde, keskikesän poutasää, uunituore vehnänen, lypsylämmin maito, vastaniitetty luonnonheinä ja itikansavu. Se muistutti Herttaa siitä kesäpäivästä heinäniityllä, jolloin he olivat tavanneet ensimmäisen kerran.”

Lopulta kuitenkin käy, että nuorten halu elää ja taistella asemastaan kovassa maailmassa koituu erään toisen kuolemaksi. Niin alas en vajoa, että kertoisin kenen.




Ennen tämän tekstin kirjoittamista olen lukenut Alasalmelta keskiaikaan sijoittuvan saamelaistrilogian, jonka kaksi viimeistä osaa ovat nimeltään Pajulinnun huuto ja Siipirikon kuiskaus. Lyyrisistä nimistään huolimatta kirjoista ei puutu jännitystä, valtataisteluita eikä raakuuksia. Romaanit tekivät minuun vaikutuksen kielellisellä rikkaudellaan, vetävällä juonellaan ja monipuolisella taustatyöllään. En pystynyt tai halunnut kirjoittaa näistä romaaneista. Ennen bloggausaikaani olen lukenut Alasalmelta ainakin Vainola-romaanin, joka on tulkittu goottilaisen kauhutarinan parodiaksi.

Tunnustan, että yliluonnollisuus kiehtoo minua. Äskettäin luin suomalaisten kokemusasiantuntijoiden haastatteluihin perustuvan tietokirjan kuolemanrajakokemuksista. Kirjamessuilla ostin tietokirjat Helsingin henget ja Aavetaloja ja ihmiskohtaloita 2. Pokkarina olen lueskellut Maailman merkillisimmät kummitustarinat -tietokirjaa. Olen lukenut valokuvauksen historiaa käsittelevää tietokirjan Kummat kuvat, jonka yhdessä luvussa käsiteltiin pysäyttävästi viktoriaanista post mortem – valokuvausta (asetelmallisia muotokuvia kuolleista ihmisistä; osin epäselvistä kuvista ei aina saa selvää, onko niissä eläviä, kuolleita vai kummituksia). En ole blogannut mistään näistäkään kirjoista, koska en ole halunnut tai en ole pystynyt.

Lukemissani tietokirjoissa kieltäydytään ottamasta kantaa, onko kummittelua tai yliluonnollisia ilmiöitä olemassa. Sen sijaan yliluonnollisia kokemuksia on ollut osalla ihmisistä kaikkina aikoina ja kaikissa paikoissa. Päivi Alasalmen romaanin tulkitsen niin, että osa yliluonnollisilta vaikuttavilta tapahtumista voi laittaa ilkivallan piikkiin, mutta osalle ei löydy mitään luonnollista syytä. En myöskään usko, että kaikki silminnäkijät näkisivät harhoja tai valehtelisivat eli jotain kummaa on todella täytynyt tapahtua.

Omakohtaista kokemusta kummittelusta minulla ei valitettavasti ole. Tai no, valitettavasti ja valitettavasti. Sen sijaan minulla on yksi kokemus ruumiista irtautumisesta. Kenelläpä ei olisi. Erään kirjan mukaan ruumiista irtautuminen luokitellaan yliluonnolliseksi kokemukseksi. Minun mielestäni se oli luonnollinen kokemus epäluonnollisen kammottavassa tilanteessa.


Riivatut-romaanista on kirjoitettu ainakin blogeissa:
Kirsin kirjanurkka 
Tuijata