En missään nimessä ole runoilija, mutta...

"KIRJOITTAMINEN"  ---  nykyrunoilukokeilu jatkuu, valitettavasti

Kokeilin vielä kolmannen kerran nykyrunouden(?) tuottamista käyttämällä valmista tekstimassaa ja muokkaamalla sitä omiin tarkoituksiin. Kokeilua voi kai luonnehtia hakukonerunoudeksi. Alan selvästi huomata, että tämäntyyppinen tekstintuottaminen ei sovi minulle. Tätä tekstiä tehdessäni alkoi väsyttää ja kyllästyttää, kun taas kahdella ensimmäisellä kerralla koin uutuudenviehätystä ja hykertelin innoissani.

Alla olevassa tekstissä olen yrittänyt saavuttaa täydellisen käsittämättömyyden. Olen kai sortunut primitiiviseen kostoiskuun, koska nykyrunouden lukijana olen monesti turhautunut, koska en saa tekstistä mitään otetta. Poikkeuksiakin tietysti löytyy.

Jos joku kuvittelee, että valmiiden tekstien käyttäminen omassa "kirjoittamisessa" tai tekstin tuottamisessa tekee hommasta jotenkin helpomman, kannattaa kokeilla itse. Ainakin itsestäni valmiiden tekstien käyttäminen ja niiden yhdistely teki "kirjoittamisesta" paljon vaikeamman. Ja lopputulos on... hmm... no... miten sen nyt sanois... no tota... ehkä parempi ettei sano mitään.
------------------------------------------------------------

NYKYRUNO JOSSA ON PÄÄ JA HÄNTÄ

Ihmisen pääkallo on monissa kulttuureissa perinteinen kuoleman symboli, mutta kyse on paljolti siitä, mitä oli ennen symbolifunktiota, ja paremman puutteessa siihen voidaan sanoa: tyhjyys. Mutta tyhjyys on "ei-mitään" eikä "ei-mitään" voi olla olemassa. Avaruuden täytti eetteri, joka on rasvaliukoinen yhdiste yleisesti käytettynä uuttamisessa, vaikka kreikkalaisessa mytologiassa eetterin kuviteltiin olevan puhdasta olemusta, jossa jumalat olivat ja hengittivät, kun taas 1930-luvulta alkaen eugeniikka eli erityisesti natsi-Saksassa, jossa rotuhygieenisten ohjelmien tavoitteena oli säilyttää "puhdas" saksalainen rotu ja Bratislavan sinfoniaorkesteri soitti alkuperäiset klassikkoäänet. Sinfoniaorkesteri on yksi länsimaisen taidemusiikin kulmakivistä, kun metamorfiset kivet koostuvat mineraaleista, jotka ovat geologisissa prosesseissa kiteytyneitä aineita, vaikka metamorfoosi on universaali ilmiö, joka on tullut tunnetuksi varsinkin osana shamanististen kansojen maailmankuvaa ja vanhojen uskontojen mytologioita. Minotauros on kreikkaa ja tarkoittaa härkää, ja uros on sonni eli härkä, vaikka persujen kannatus laskee kuin sonnin häntä.
------------------------------------------------------------------
Eiköhän tämä nykyrunoilu jo riitä. Kiitos ja anteeksi!

En todellakaan ole runoilija, mutta...

"KIRJOITTAMINEN"  --- nykyrunoilukokeilu

Uteliaisuudesta kokeilen jälleen, millaista olisi tuottaa nykyrunoutta. Käytän jälleen jo valmista tekstimassaa, jota olen valinnut ja yhdistänyt netistä eri lähteistä ja sijoitan ne valmiiseen kaunokirjalliseen tekstipohjaan, josta olen poistanut ylimääräistä. Voisi kuvitella, että valmiiden tekstien käyttäminen tekisi nykyrunoilusta jotenkin helpompaa, mutta se ei ole totta. Vaikka tekstit ovat valmiita, jää tehtäväksi valinta ja yhdistely, joihin saisi halutessaan kulumaan paljon aikaa ja energiaa. Itse tein tämän tekstipläjäyksen nopeasti sutaisten. Ja lopputulos on... hmm... no... onhan se semmonen... hmm... vois olla pahempikin... tai no... miten sen nyt ottaa.
--------------------------------------------------
     Urakkaa oli kompressorin kuljetuksessakin. Korkealta mäeltä oli melkoinen kantomatka alas voimalaan. Poliitikko, dekoodaaja ja urheilija ponnistelivat ja hikoilivat ankarasti, ennen kuin painava kompressori saatiin vihdoin retuutetuksi mäeltä alas.
     Kun poliitikko, dekoodaaja ja urheilija sitten ponnistuksistaan väsyneinä istahtivat hetkeksi lepäämään, sattui rinteestä irtautumaan pieni kompressori, joka kevyesti hypyllen vieri alas miesjoukkoa kohti.
     "Hei, veljet! Kuunnelkaa!", sanoi poliitikko, "Kuntaliitto antoi asiasta lausunnon, joka osoitti tulkintani oikeaksi. Rakennamme yhteistyötä ja yhteisymmärrystä eri valtuustoryhmien välillä. Tässä suhteessa meillä on aimo annos onnea. Molempien yksiköiden henkilökunta jatkaa toimintaansa kuten tähänkin asti."
     "Älä lässytä mä oon ollut urheilija-kuntoilija koko mun elämäni siihen asti kun mun nivelet alko sprakaamaan", sanoi urheilija.
     "Raadoimme ihan turhaan. Mutta olemmehan me ennenkin ottaneet vahingon takaisin. Versionumerolla 12.04 kulkeva Precise Pagolin on Ubuntin Linuxin lanseerausmallin mukaan pitkän tuen LTS-versio", selvensi dekoodaaja.
     "Ajatus on hyvä. Avoimuuteen ei ole helppo päästä. Toisaalta julkisuudessa on esitetty harhaanjohtavia väitteitä pormestarimallia vastaan. Nyt vaikuttaminen jää välilliseksi. Vastaan väitteeseen omalta osaltani. Olen käytettävissä kunnanjohtajan virkaan vain siinä tapauksessa, että saan valinnalleni laajaa kannatusta yli puolue- ja ryhmärajojen", totesi poliitikko.
     Poliitikko, dekoodaaja ja urheilija ryhtyivät tuumasta toimeen. Ponnistaen kaikki voimansa he saivat vihdoin raahattua kompressorin takaisin mäelle.
     "Olkapää on leikattu jo ennen hajoomista ja jalkaa on puukotettu kuudesti", puhisi urheilija. "Nyt annamme kompressorin pyörähtää omia aikojaan rinnettä alas".
     Kompressori oli juuri pyörähtämäisillään liikkeelle, kun dekoodaajaan iskee pelko: "Entäs jos kompressori vaikka karkaa ja jatkaa matkaansa altaaseen asti ja piiloutuu meiltä sinne. Mutta Oracle MySQL on nopea avoimen lähdekoodin sql-tietokantamoottori moderneille järjestelmille", vakuutti dekoodaaja.
     "Totta puhut. Ensi viikon konferenssissa on mahdollista pyrkiä tehostamaan toimintaa kestävän kehityksen edistämiseksi", sanoi poliitikko.
     Tämä tuntui hyvältä ehdotukselta. Joukon luotettavin mies pujotettiin kompressoriin vartioimaan kompressorin matkaa. Toiset miehet antoivat kompressorille kipakan alkuvauhdin, ja niin lähti kompressori vartijamiehineen komeasti hyppelehtien vierimään rinnettä alas ja katosi näköpiiristä.
     "Te nörtit olette yleensä huonokuntoista lihaksitonta porukkaa joka on kusessa keski-iässä ja paino lisääntyy kun liikuntaa ei voinut harrastaa ja nyt dietataan", huusi urheilija.

En ole runoilija, mutta...

"KIRJOITTAMINEN"  --- Nykyrunous

Kokeilen tässä blogitekstissä nykyrunouden kirjoittamista. Sana "kirjoittaminen" on lainausmerkeissä, koska en ole kirjoittanut yhtään sanaa itse. Sen sijaan olen käyttänyt valmista tekstimassaa, josta olen valinnut ja yhdistänyt itseäni kiinnostavia kohtia. Jos olen oikein käsittänyt, osa nykyrunoilijoista toimii juuri näin. Olen käyttänyt nykyrunousprojektissani viittä eri kaunokirjallista teosta, josta olen mielivaltaisesti poiminut omiin tarkoituksiini sopivaa materiaalia. Ja lopputulos on... hmmm... mielenkiintoinen.
-----------------------------------------------
graniittiomenoita, nardusta, sahramia
koteloidut sanat, suljettu puutarha, sinetöity lähde
kanelia, suitsukepuita, mirhaa, aaloeta
yrttitarha, voiderasia, liljankukat
purppuranauha, pähkinäpuu, mausteviini

Tämä kaikki tapahtui, jotta O. kertoisi hänelle kotimaisemiensa lumisista peuroista. K. aukaisi ylimpänä olevan kirjan, näkyviin tuli säädytön kuva. O. oli kuin tuhansin kynttilöin loistava joulukuusi. R. ei istuutunut, mutta ei tahtonut poiskaan lähteä, seisoi vain epäröiden tytön edessä. O. ei enää koskaan näkisi häntä. Ja niin O. nyyhkytti.

leijonien lymypaikat, pantterien vuoret
joutsenen venytetty kaula ja laulu
käpylinnun suomu ja huuto
gasellin kaksoset, villipeurat

Sillä noina päivinä tulee olemaan transsitila. O. nukkui yhä. Huone oli jonkinmoisessa sekasotkussa, kruunu oli kierinyt lattialle, ja viitta ja sukkanauhat oli paiskattu kasaan tuolille. Millaisessa asemassa olikaan K. verrattuna tuomariin, joka istuskeli ullakolla. Tässä suhteessa K.n valinta oli hyvin edullinen. O. olisi tehnyt kaiken mielellään, mutta hänellä oli jäljellä vielä uhkarohkeampi tie.

oikeuspaikka, tuomioistuin, kärsimys, onnettomuus, kuolema, viisaus
orjantappuroiden rätinää, kultamalja särky, hopealanka katkeaa
tomu palaa maahan

Sinä päivänä, jona O:lla ei ollut mustetta; ja vain vähän paperia. K. oli jo ojentanut kätensä kohti ovenripaa, mutta veti sen sitten takaisin. O. jatkoi ajattelemistaan. Hän katsoi yhä edelleen ruohoa ja taivasta ja yritti ajatella, mitä todellinen runoilija, jonka säkeitä olisi julkaistu Lontoossa, olisi sanonut niistä. Mutta K. torjui hänet ja sanoi: "Minä en halua, että sinä suutelet minua nyt." Ja heidän silmänsä aukenivat.

tulta, savua, rikin katkua
salamat leimusivat, ukkonen jylisi, maa järähteli, raemyrsky riehui

R:lle alkoi nyt kummallinen aika: kuin sumuverho olisi kietoutunut hänen ympärilleen ja eristänyt hänet tukalaan painostavaan yksinäisyyteen.
----------------------------------------------------------------

Myöhempi lisäys:
Aivan uskomatonta potaskaa on tullut kirjoitettua, siis tuotettua. Tästä opimme ehkä sen, että kaltaisteni amatöörien ei kannattaisi alkaa näperrellä nykyrunouden parissa. Toisaalta saatoin nykyrunoilun parissa tyydyttää kokeilunhaluani ja uteliaisuuttani. Ja olihan se ihan hauskaakin. Voi olla, ettei hauskuus välity lukijalle, jos tällaista räpellystä ylipäänsä kukaan jaksaa lukea.

Uteliaisuus ja kokeiluvimma eivät oikeastaan kadonneet, vaan ne vain lisääntyivät. Nälkä kasvaa syödessä. Tavallaan oma nykyrunoilu saattaa olla hyödyllinen siinä mielessä, että se toivottavasti auttaa ymmärtämään nykyrunoutta lukijana. 

Nykyrunoutta because you're worth it

(kuva sivulta: Poesia)

KIRJALLISUUS  ---  Tytti Heikkinen: Moulin Extra Beaute, Poesia, 2012

Tälläiseen en ole koskaan aikaisemmin törmännyt nykyrunoudessa: naistenlehden formaattiin puettu runoteos! Tytti Heikkisen Moulin Extra Beaute näyttää ensi silmäyksellä kuin mikä tahansa naistenlehti tai life style -lehti, joka sisältää mainoksia, näyttäviä kuvia, artikkeleita, lyhyitä juttuja, vakituisia palstoja, pääkirjoituksen ja sisällyksen.

Jossain lehtiarviossa runoteosta luonnehdittiin kunnianosoitukseksi muoti- ja naistenlehdille. Ehkä näin onkin, mutta vain visuaalisessa mielessä. Jos tekstejä alkaa lukea tarkemmin, ne alkavat vaikuttaa silkalta naistenlehtien parodialta. Näin ainakin itse koin. Samalla pidin runokirjaa yhtenä hauskimmista kirjoista, mitä olen vähään aikaan lukenut, koska se rikkoo niin räikeästi oletuksia, joita naistenlehtien kaltaiseen viihteeseen liittyy.

En ole mikään naistenlehtien suurkuluttaja, mutta sen verran niitä on tullut selailtua ja lueskeltua, että mieleen on muodostunut lista naistenlehtien kirjoittamattomista säännöistä. On aiheita, joista voi kirjoittaa ja aiheita, joista ei voi kirjoittaa naistenlehdissä. Vielä selvemmin tekstit noudattavat tiettyä tyyliä, jonka ominaisuuksiin kuuluu hienostuneisuus, asiallisuus, kansantajuisuus, selkeys, positiivisuus ja optimisti. Moulin Extra Beaute rikkoo kaikkia näitä sääntöjä, koska se sisältää alatyyliä, suorasukaisuutta, asian vierestä kirjoittamista, hämärää ilmaisua, sivistyssanojen viljelyä ja filosofiointia, negatiivisuutta, ironiaa ja ties mitä muuta kiellettyä.

Koin ristiriidan erittäin koomisena. Monesti runoteosta lukiessani räjähdin nauramaan ja välillä nauroin niin paljon, että vatsalihakseni alkoivat krampata ja pelkäsin hengen loppumista. Itselläni toimii parhaiten huumori, jossa yhdistetään toisiinsa kuulumattomia asioita yhteen. Tätä tekee Moulin Extra Beaute!

Otetaanpa esimerkkejä:

Monet naistenlehdet ja life style -lehdet sisältävät matkareportaaseja, joissa kuvataan miellyttäviä tapahtuvia ulkomailla tai korkeintaan lievästi hankalia tilanteita. Runokirjan Africa-juttu rikkoo sääntöjä viskaamalla lukijan päälle alastomuutta ja hulluutta: "Kerroin yöllisestä painajaisestani, ja Marja-Liisa kysyi, oliko malarialääkitykseni Lariam, se aiheuttaa tunnetusti ongelmia. Rouva Pesonen, toinen kokenut Afrikan matkaaja, muisteli lukeneensa miespapista, joka oli riisuuntunut ilkosen alasti rippikoululaistensa edessä ja syyttänyt mielenhäiriöstään malarialääkitystä. Vakkuri sanoi siihen kitkerästi, että mielisairaille ei tosiaankaan pitäisi antaa Lariamia. Sellainen hän oli, vannoutunut ateisti ja yhtenään politisoitumassa, tunnelma oli hänen jäljiltään yhtä vaivautunut." Eikä tässä vielä kaikki. Jutussa lentää lukijan päälle myös sitä itseään: "Onnistuimme näkemään paljon lintuja, apinoita ja paskaa. Todella. Sarvikuonojen jättämät läjät olivat valtavia". (Näitä sitaatteja lukiessani sain ensimmäiset naurukohtaukseni, joiden aikana pelkäsin kuolevani).

Naistenlehdissä ja yleensä aikakauslehdissä olettaa aina, että jutun otsikko vastaa jutun sisältöä. Jos otsikossa mainitaan Earth Hour, odottaa asiallista tekstiä energian säästämisen vaikutuksista maapallon ongelmien vähenemiseen tms. Ainakin minä odotin. Heikkinen tietysti rikkoo oletukset tarjoamalla lukijalle novellimaisen tekstin siitä, kuinka tunnin kestävä pimeys johtaa katastrofaalisiin seurauksiin. Valojen sammuttamisesta ei olekaan mitään hyötyä, vaan se johtaa vähintään viiden ihmisen kuolemaan onnettomuuksissa. (Tätäkin tekstiä lukiessani nauroin vedet silmissä, koska se muodostaa täydellisen ristiriidan oletusten ja varsinaisen toteutuksen välillä).

Entäpä sitten alatyyli? Naistenlehdissä alatyyliä ei todellakaan näy. Jos sukupuolielimiä mainitaan, niistä käytetään lääketieteellisiä ilmauksia. Runoteoksen Tammikuinen Tupperware-ilta -jutussa silmiin ponnahtaa päihtyneen kutsuvieraan möläyttämä kysymys: "Haluatteko nähdä napap#llun? Toinen kännikala puolestaan kommentoi silikonikaulinta vertaamalla sitä "puum#lkkuun". Tällaista tekstiä ei taatusti julkaistaisi Annassa tai Oliviassa. Muutenkin juttu rikkoo oletusta asiasta kirjoittamisesta, koska teksti kuvailee lähinnä Tupperware-porukan kännisekoiluja. Siinä ei edes mainita Tupperware-tavaroita muuten kuin täysin epäasiallisessa yhteydessä.

Naistenlehtien jutut ovat kansantajuisia. Sen sijaan Heikkisen runokirjan juttu Hiljaisessa tyttökoulussa heittää tämänkin oletuksen romukoppaan. Teksti sisältää hämärää, filosofista pohdiskelua Gödelistä ja avantgardi-teatteriteoreetikko Antonin Artaudista. Mutta miten tämä suhteutuu tyttökouluun? Yhteys jää epäselväksi. Muutenkin tekstin kirjoitustyylissä on saavutettu lähes täydellinen käsittämättömyys, mikä on erittäin harvinaista naistenlehdissä. Tyylinäyte: "Hänen monologinsa keskeytyi, kun suuret ovenpuoliskot avautuivat yhtäkkiä. Kyyhkyset olivat nousseet lentoon, redusoidut, uhkeapoviset, pakoon tyhjän laitoksen tomua, kaikkea mikä vääristää kuvaa". 

Täydellisen käsittämätöntä nykyrunoutta

KIRJALLISUUS  ---  Suvi Valli: Ohikulkija (Otava, 2011)

Luin Suvi Vallin esikoisrunokokoelman Ohikulkija, ja se meni minulta täydellisesti... ohi.

Mutta onneksi on ammattikriitikot, jotka sentään tajuavat nykyrunoutta. Olen siteerannut heidän asiantuntijalausuntojaan alla olevaan tekstimassaan, jonka olen hajasijoittanut samaan tapaan kuin säkeet runoilijan teoksessa:

                                                                ohuihin lankohin, jotka ompeleina, pätkinä ja vyyhteinä                     polveilevat       kansissa ja sivuilla

     runopuhetta kertomuksina elämistä, jotka soljuvat
                                       ompelijan näpeissä lineaarisesti

                                                                    elämänlankojen seuraaminen

                        musiikkitermien ja säveltäjien nimien viljelynä ja puheenvuoroina,
                                       mutta myös kompositiossa itsessään,
                                                            voimistuvissa ja vaimentuvissa äänenpainoissa
                                                 äänenpainoissa ja aiheissa

vaikeaksi               tulkitut               modernistirunoilijat

                         lähentymisen                ja            loitontumisen           aihe             konkretisoituu

               Lapin sota

perheen ja suvun puheiden ja kertomusten
                                                               kudelma

                                                    Saksa vallitsee teoksessa,
                                                    romantiikan runoilijoilta ja säveltäjiltä
                                                                                    per     i   y   tyv        ä


              fragmenttien kaksoisluonne

                                                             kiireiseen aikaamme, ympärillä näkyvien ja kuuluvien
                                                                               signaalien
                                                                        monilukuisuuteen ja kaaokseen täyslaidallinen muis-
                                              tin, historiankirjoituksen ja kuoleman jylhää tematiikkaa virtaavista joenuo-
                       mista ompelukoneen tikkausjälkeen 
                                            hajottaa runon rytmiseen osatekijöihinsä, punoo säkeet täyteen
                                intensiteetiltään                  eritasoisia                merkityskudelmia
                                            
                    tahmeampaa, irrallis   uu   dessaa   a    n
            jopa turhauttavaa          runomat-
                      eriaalia

(Lähteet: Anna Saari, Kiiltomato; Janna Kantola, Helsingin Sanomat; Karri Kokko, Parnasso; Miikka Laihinen, Turun Sanomat)

Ylläri - nykyrunoutta josta pidin!

KIRJALLISUUS  ---  Heli Slunga: Orjan kirja, WSOY, 2012

Olen aikaisemmin vinkunut, etten pidä nykyrunoudesta enkä ymmärrä sitä. Heli Slungan runokokoelmasta Orjan kirja kuitenkin pidin. Syyt voi tiivistää seuraavaan sanalitaniaan: röyhkeys, ronskius, rehellisyys, raivo, rähjäisyys, rumuus ja rappio. Mutta r-sanat kuvaavat parhaiten vain kokoelman alkuosaa. Loppuosassa herkkyys lisääntyy.

Pidän Slungan runoissa erityisesti siitä, ettei niissä asioita kaunistella ja sievistellä. Pidän runojen tunnelmasta, koska niissä ei ole sorruttu mihinkään sentimentaaliseen vetelyyteen tai lannistuneeseen melankoliaan. Joissain nykyrunoissa minua on ärsyttänyt nimenomaan alakuloinen vetistely (tai sitten superälykkömäinen sivistyssanojen ryöstöviljely). Slungan runoissa ilahduin niiden röyhkeydestä, mikä voidaan tiivistää ilmaisuun: "keskisormen manikyroitu korallilakattu aggressio".

Olen koonnut alle Slungan runojen sanoja ja ilmaisuja, joista pidin erityisesti (pätkät ovat eri runoista; sanamuotoja on muutettu perusmuotoon):

"kaatopaikkojen lantioluut
betoni, asbesti ja sylki
halpa viini ja huulipuna
varikset kakovat muovia ja liimaa
sprii ja home leijuvat rappukäytävässä


kellastuneet pitsit, vanha kurtisaani, muovitiaramissi 
supermarkettien hyllyjen alushämärä

keskisormen manikyroitu korallilakattu aggressio
pedonkieli, karhunliha, äksyt konsonantit
käärmeennahkasaappaat, kuolleet perhoset

marmeladihuulet, kentauriporno, plyysikukat
rauta, terva, jäteöljy
maanalaiset tunnelit

kahdeksansiimainen ruoska
karamellipaperihame
suopursupimeä
nukensilmät muljahtavat
verellä täytetyt huulet napsahtavat

korkokengät hörppäävät 
kuravettä ja sianpaskaa
pellonvakoa pitkin kulkiessani"

Kokoelman luettuani jäin miettimään, miksi Slunga on nimennyt kokoelmansa Orjan kirjaksi, vaikka siinä käsitellään niinkin erilaisia ilmiöitä kuin kurtisaanit, seksityöläiset, äitiys ja lapsuus. Ehkä runoilija haluaa viestittää, että ihmisyys on kauttaaltaan eräänlaista orjuutta. Ihminen on aina omien olosuhteidensa orja tai vanki. Ihminen ei pääse eroon omasta henkilöhistoriastaan tai muistoistaan. Ihminen ei myöskään voi olla ilman tiettyä sukupuolta, ikää, asuinpaikkaa, kansallisuutta, äidinkieltä ja jne. Viimeistään kuolinhetkellä paljastuu, että ihminen on oman kuolevaisuutensa orja tai vanki.

Miten (nyky)runoutta pitää lukea?

KIRJALLISUUS  ---  Jyrki Kiiskinen: Menopaluu (Tammi, 2006)

Erehdyin lukemaan nykyrunoutta. Tein virheen. Otin riskin enkä rakastunut. Tilanteessani ei ole mitään uutta. En ole koskaan pitänyt runoudesta (lukuunottamatta Kalevala, Kanteletar, Edith Södergran, Eeva-Liisa Manner ja muutama muu nimi). En ole koskaan ymmärtänyt runoutta. Ehkä en ole koskaan yrittänyt tarpeeksi kovaa, mutta en myöskään pidä ajatuksesta, että runoilija vaatii lukijaltaan sataprosenttista keskittymistä. Runoilija tavallaan ryöstää keskittymiseni ja aikani itselleen. Proosa puolestaan aukeaa melkein itsestään, se vain imaisee sisälleen. 

Nykyrunous vaatii mielestäni kohtuuttomia ponnistuksia lukijalta - eikä se edes anna mitään. Miksi uhrata aikaansa merkitysten kaivamiseen runoudesta, jos niitä ei välttämättä edes löydy? Tai ehkä joku muu ne löytää, mutta minulta ne jää tavoittamatta.

Nykyrunoutta lukiessani tunnen itseni aina jollain tavalla petetyksi ja huijatuksi. Runot tuntunut loppuvan ennen kuin ne ovat edes kunnolla alkaneet ja sitten jään tuijottamaan tyhjää tilaa ja rivien välejä. Saman ongelman kohtaan myös novelleissa, joiden koen loppuvan kesken ja sitten lukija paiskataan tyhjän päälle. Olen aina ollut piintynyt proosanlukija, että luen myös runoja "proosasilmälasien" (tällainen sanonta on kai olemassa) lävitse. Yritän nähdä kertovaa rakennetta runoissakin, vaikka sitä ei välttämättä ole. Ikävä tosiasia on, että monesti pidän runoutta usein epäonnistuneena proosana. Näin kävi myös Jyrki Kiiskisen runokokoelmaa lukiessa.Tähän väliin voisin heittää sitaatin:

"Ojentaisitko sokeria", hän kysyy. Ojennan sokeria, kiitollisena, selvisin näin pitkälle. Mutta ikkunat helisevät, moottorit jyrisevät, pilotteihin ei saa yhteyttä. Jatkamme pöytäkeskustelua, käymme neuvotteluja ukkosen, mutavyöryjen ja fanaatikkojen kanssa. Kerran vaelsimme jokimaiseman hiljaisuudessa, koneisiin ei saatu yhteyttä; yhtälöt muuttuvat alati, muuttujat painavat minua enemmän. Kunnes äkkisokeus yllättää, kauhea ilo: Kaupunki, jonka kaduilla vaelsin illansuussa, on kadonnut jäljettömiin".

Runon puhujalla on vaikea parisuhde, mutta mitä se minua heilauttaa. Big deal. Ihan sama. Tätäkään en jaksa runoudessa: minä-sinä-asetelmia, paljastuksia, että kerrotaan jotain mutta jätetään vielä enemmän kertomatta. Ei kiinnosta. En vain jaksa, väsyttää.

Mitä tällaisessa tilanteessa kannattaa tehdä? Lopettaa runouden lukeminen kokonaan vai jatkaa siedättämistä? Olenhan yrittänyt siedättää itseäni myös jazz-musiikilla ja chili-ruuilla. Ainakin chilin suhteen toleranssi kasvaa vähitellen. En enää koe kuolevani, kun suu tuntuu palavan (eihän se oikeasti pala, tulen aistimus on pelkkää harhaa).

Toivon kommentteja niin runouden rakastajilta, vihaajilta kuin runouteen penseästi suhtautuvilta. Minulle kelpaavat niin asiantuntijalausunnot kuin "musta tuntuu" -pläjäykset!