 |
| (kuva sivulta: Poesia) |
Tälläiseen en ole koskaan aikaisemmin törmännyt nykyrunoudessa: naistenlehden formaattiin puettu runoteos! Tytti Heikkisen Moulin Extra Beaute näyttää ensi silmäyksellä kuin mikä tahansa naistenlehti tai life style -lehti, joka sisältää mainoksia, näyttäviä kuvia, artikkeleita, lyhyitä juttuja, vakituisia palstoja, pääkirjoituksen ja sisällyksen.
Jossain lehtiarviossa runoteosta luonnehdittiin kunnianosoitukseksi muoti- ja naistenlehdille. Ehkä näin onkin, mutta vain visuaalisessa mielessä. Jos tekstejä alkaa lukea tarkemmin, ne alkavat vaikuttaa silkalta naistenlehtien parodialta. Näin ainakin itse koin. Samalla pidin runokirjaa yhtenä hauskimmista kirjoista, mitä olen vähään aikaan lukenut, koska se rikkoo niin räikeästi oletuksia, joita naistenlehtien kaltaiseen viihteeseen liittyy.
En ole mikään naistenlehtien suurkuluttaja, mutta sen verran niitä on tullut selailtua ja lueskeltua, että mieleen on muodostunut lista naistenlehtien kirjoittamattomista säännöistä. On aiheita, joista voi kirjoittaa ja aiheita, joista ei voi kirjoittaa naistenlehdissä. Vielä selvemmin tekstit noudattavat tiettyä tyyliä, jonka ominaisuuksiin kuuluu hienostuneisuus, asiallisuus, kansantajuisuus, selkeys, positiivisuus ja optimisti. Moulin Extra Beaute rikkoo kaikkia näitä sääntöjä, koska se sisältää alatyyliä, suorasukaisuutta, asian vierestä kirjoittamista, hämärää ilmaisua, sivistyssanojen viljelyä ja filosofiointia, negatiivisuutta, ironiaa ja ties mitä muuta kiellettyä.
Koin ristiriidan erittäin koomisena. Monesti runoteosta lukiessani räjähdin nauramaan ja välillä nauroin niin paljon, että vatsalihakseni alkoivat krampata ja pelkäsin hengen loppumista. Itselläni toimii parhaiten huumori, jossa yhdistetään toisiinsa kuulumattomia asioita yhteen. Tätä tekee Moulin Extra Beaute!
Otetaanpa esimerkkejä:
Monet naistenlehdet ja life style -lehdet sisältävät matkareportaaseja, joissa kuvataan miellyttäviä tapahtuvia ulkomailla tai korkeintaan lievästi hankalia tilanteita. Runokirjan Africa-juttu rikkoo sääntöjä viskaamalla lukijan päälle alastomuutta ja hulluutta: "Kerroin yöllisestä painajaisestani, ja Marja-Liisa kysyi, oliko malarialääkitykseni Lariam, se aiheuttaa tunnetusti ongelmia. Rouva Pesonen, toinen kokenut Afrikan matkaaja, muisteli lukeneensa miespapista, joka oli riisuuntunut ilkosen alasti rippikoululaistensa edessä ja syyttänyt mielenhäiriöstään malarialääkitystä. Vakkuri sanoi siihen kitkerästi, että mielisairaille ei tosiaankaan pitäisi antaa Lariamia. Sellainen hän oli, vannoutunut ateisti ja yhtenään politisoitumassa, tunnelma oli hänen jäljiltään yhtä vaivautunut." Eikä tässä vielä kaikki. Jutussa lentää lukijan päälle myös sitä itseään: "Onnistuimme näkemään paljon lintuja, apinoita ja paskaa. Todella. Sarvikuonojen jättämät läjät olivat valtavia". (Näitä sitaatteja lukiessani sain ensimmäiset naurukohtaukseni, joiden aikana pelkäsin kuolevani).
Naistenlehdissä ja yleensä aikakauslehdissä olettaa aina, että jutun otsikko vastaa jutun sisältöä. Jos otsikossa mainitaan Earth Hour, odottaa asiallista tekstiä energian säästämisen vaikutuksista maapallon ongelmien vähenemiseen tms. Ainakin minä odotin. Heikkinen tietysti rikkoo oletukset tarjoamalla lukijalle novellimaisen tekstin siitä, kuinka tunnin kestävä pimeys johtaa katastrofaalisiin seurauksiin. Valojen sammuttamisesta ei olekaan mitään hyötyä, vaan se johtaa vähintään viiden ihmisen kuolemaan onnettomuuksissa. (Tätäkin tekstiä lukiessani nauroin vedet silmissä, koska se muodostaa täydellisen ristiriidan oletusten ja varsinaisen toteutuksen välillä).
Entäpä sitten alatyyli? Naistenlehdissä alatyyliä ei todellakaan näy. Jos sukupuolielimiä mainitaan, niistä käytetään lääketieteellisiä ilmauksia. Runoteoksen Tammikuinen Tupperware-ilta -jutussa silmiin ponnahtaa päihtyneen kutsuvieraan möläyttämä kysymys: "Haluatteko nähdä napap#llun? Toinen kännikala puolestaan kommentoi silikonikaulinta vertaamalla sitä "puum#lkkuun". Tällaista tekstiä ei taatusti julkaistaisi Annassa tai Oliviassa. Muutenkin juttu rikkoo oletusta asiasta kirjoittamisesta, koska teksti kuvailee lähinnä Tupperware-porukan kännisekoiluja. Siinä ei edes mainita Tupperware-tavaroita muuten kuin täysin epäasiallisessa yhteydessä.
Naistenlehtien jutut ovat kansantajuisia. Sen sijaan Heikkisen runokirjan juttu Hiljaisessa tyttökoulussa heittää tämänkin oletuksen romukoppaan. Teksti sisältää hämärää, filosofista pohdiskelua Gödelistä ja avantgardi-teatteriteoreetikko Antonin Artaudista. Mutta miten tämä suhteutuu tyttökouluun? Yhteys jää epäselväksi. Muutenkin tekstin kirjoitustyylissä on saavutettu lähes täydellinen käsittämättömyys, mikä on erittäin harvinaista naistenlehdissä. Tyylinäyte: "Hänen monologinsa keskeytyi, kun suuret ovenpuoliskot avautuivat yhtäkkiä. Kyyhkyset olivat nousseet lentoon, redusoidut, uhkeapoviset, pakoon tyhjän laitoksen tomua, kaikkea mikä vääristää kuvaa".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti