Ajatuksia Nanna Susi -näyttelyssä

Nanna Susi: Sininen hetki, 2012 (kuvat julkaistu taiteilijan luvalla)

TAIDENÄYTTELY  ---  Nanna Susi: Underneath the Eyes (Helsingin taidemuseo Tennispalatsi, 28.9.2012 - 20.1.2013)

Olen käynyt Tennispalatsin Nanna Susi -taidenäyttelyssä jo kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralla olin juuri kokenut omassa elämässäni valtavan kauhukokemuksen (en ollut murhayrityksen kohteena, vaan kauhu liittyi erääseen arkiseen sekaannukseen). Horror-tunnelmani jatkuivat näyttelyssä. Kun astuin näyttelytilaan, nenääni iski lähes pökerryttävä öljyvärin haju. Kun totuin hajuun, katseeni nauliutui maalausten naishahmojen silmiin, jotka näyttivät väkivaltaisesti söhityiltä, kuin puhkaistuilta. Mieleeni tuli kauhuelokuva Rosemaryn painajainen, jonka loppurepliikkinä on "What have you done to his eyes?". Elokuvan nainen esittää repliikin katsoessaan vauvaansa. Nainen uskoo (tai todella näkee) saatananpalvonnalle vihkiytyneiden(?) miehensä ja naapureidensa tuhonneen vauvansa silmät.

Ensimmäisellä kerralla kiinnitin myös huomiota siihen, ettei naishahmoilla ole suuta tai nenää. Mietin, ovatko he mykkiä ja muuten vain vaikenemiseen pakotettuja. Mutta vähitellen aloin rauhoittua ja väkivaltaiset kuvitelmani kaikkosivat. Aloin huomata Nanna Suden maalausten herkkyyden ja maalausjäljen pakottomuuden. Aiheina tässä näyttelyssä on naisten kasvoja, yksinäisiä mieshahmoja, puita, kukkia ja muutama talo. Aikaisemmista teoksista poiketen, maalauksissa ei ole enää hempeitä ruusuja, medaljonkeja, kristallikruunuja tai joutsenia. Ihmiset ovat nousseet pääosaan.

Nanna Susi: Jalat lumessa, 2012

Toisella kerralla olin rauhallisessa mielentilassa, ja siksi myös maalaukset näyttivät erilaisilta. En ole pitkään aikaan nähnyt näin ekspressiivisiä maalauksia, joten niiden pakoton energia tuntui melkein pelottavalta. Nanna Suden maalauksissa ei mielestäni ole mitään keinotekoista, vaan koin ne spontaaneina, rehellisiä ja myös jollain tavalla lapsenomaisina, koska niitä ei ole järkeistetty ja säännöllistetty (esim. geometrisiä muotoja). Jollain tavalla koin maalausten esittävän sielullista alastomuutta, josta on riisuttu ja karsittu kaikki turha, kuten koristeelliset sanahelinät, sivistyssanalitaniat ja kohtelias jutustelu. Mutta tällainen avoimuus voi olla myös ahdistavaa, koska se paljastaa haurauden ja inhimillisyyden, mitä yleensä yritetään peitellä. Uskon kuitenkin, että haurauden paljastaminen vaatii enemmän rohkeutta kuin kovuuden esittäminen.

Nanna Susi: Aaltoa odotellessa, 2012

Näyttelyssä eniten vaikutuin muun muassa maalauksesta Jalat lumessa, jossa selin kääntynyt mieshahmo näyttää melkein sulautuvan tai hukkuvan lumiseen maisemaan. Lunta näyttää pöllyävän maalauksessa niin paljon, ettei eteensä voi nähdä. Tilanne, jossa maisema (tai tulevaisuus) näyttää samealta, tuntuu varmasti monesta tutulta. Pidin paljon myös utuisista naiskasvoista, jotka näyttävät vajoavan jonkinlaiseen taianomaiseen, meditatiiviseen tilaan.

Katselin lähempää myös Nanna Suden maalausjärkeä. Joissain maalauksia maalia on ilmeisesti pursotettu suoraan tuubista, joissain taas sivelty voimakkain vedoin siveltimellä. Taidemuseon lehtisessä taiteilija on kuvattu työhuoneellaan. Kädessään hänellä on kirjavaksi värjäytyneet muovihanskat. Tekstissä hän paljastaa, että osittain maalaukset ovat syntyneet myös käsin sivelemällä. Tämä selittää osin maalausten maagista tunnelmaa.

Vähän harmittaa, etten aikaisemmin ole seurannut Nanna Suden taiteilijanuraa. Laitan loppuun hieman vanhemman maalauksen. Siitä voi nähdä tyylillistä muutosta verrattuna uusiin maalauksiin.

Nanna Susi, 2009 (maalauksen nimeä ei näkynyt)