Kazuo Ishiguro: Haudattu jättiläinen
Tammi, 2016
Suomentanut: Helene Butzow
Englanninkielinen alkuteos: The Buried Giant, 2015
Yli vuosi sitten alkanut Venäjän raaka ja kammottava hyökkäyssota Ukrainaan välkkyy pakostakin mielessäni, kun luen japanilais-brittiläisen Kazuo Ishiguron romaania Haudattu jättiläinen, joka kertoo kelttien ja saksien välisestä sodasta muinaisessa Britanniassa. Tai tarkemmin sanottuna sodan jälkeisestä rauhan ajasta, mitä varjostavat menneet tapahtuvat ja pelko väkivaltaisuuksien uudesta aallosta.
Kun uutisissa kerrotaan Venäjän sotarikoksista Ukrainassa suoraan, toteavasti ja analyyttisesti arvioiden, Ishiguron romaanissa muinaista sotaa kuvataan lähes päinvastaisesti: epäsuoraan, kierrellen, peitellen, kaunistellen ja verhoten myyttisyyteen ja maagisuuteen.
Venäjän ja Ukrainan sodasta valitettavan tutuiksi tulleet teemat ja ilmiöt ovat edelleen läsnä, mutta ne kiedotaan taianomaisiin ja yliluonnollisiin selitysmalleihin, mitkä kuitenkin ovat totisinta totta Ishiguron maailmassa, jossa voi tulkita näkyvän viitteitä maagisesta realismista. Saksien ja kelttien runnomaa maata kansoittavat jättiläiset, hirviöt, jumalat, paholaiset ja myyttisen kuningas Arthurin legendasta tutut lordi Brennus ja kuolematon soturi Sir Gawain, joka kuoliaaksi miekalla iskettynä ja haudattuna nousee aina henkiin ja säntää kohti uusia taisteluita.
Erityisen vaikuttavaksi nousee naaraslohikäärme Querig, jonka henkäys saa ihmisten muistot vajoamaan unohduksen sumuun. Sumu nielaisee niin karmeat sotarikokset, kuten lasten joukkosurmat, ihmisryöstöt ja lapsisotilaatkin, mutta myös onnelliset muistot. Mutta onko unohdus rauhan solmimisen ja ylläpitämisen edellytys vai onko parempi muistaa kaikki julmuudet ja tuomita syylliset?
Päähenkilöinä romaanissa kuvataan vanhan kelttipariskunnan, Beatricen ja Axlin, vaiheita. He lähtevät kelttikylästään etsimään kadonnutta poikaansa. Sumu on häivyttänyt lähes kaikki muistikuvat pojasta. Beatrice ja Axl eivät pysty palauttamaan mieleensä, minne ja miksi poika on kadonnut. Sitä he eivät epäile, etteikö poika olisi elossa.
Axl pitää itseään rauhanomaisena miehenä, jolle sotiminen on täysin vierasta. Nähdessään sotilaan itsevarman kävelytyylin tai taakse kiinnitetyt hiukset, epäselviä muistikuvia palautuu hänen mieleensä. Unohduksen sumu kaikkoaa hetkeksi. Axlin kohdatessa matkallaan uusia ihmisiä he uskovat tuntevansa miehen jotain yhteydestä. Kelttien riveihin varastettu saksi, mestari Wistan, epäilee että Axl saattoi taistella samoissa joukoissa hänen kanssaan. Metsästä löytynyt Edwin-poika, jota pidetään paholaisen puremana, uskoo nähneensä Axlin aiemmin jossain uhkaavassa tilanteessa. Romaanin edetessä Axl lopulta muistaa, että hän on itse asiassa pelätty soturi, mestari Axelum tai Axelus.
Beatricea, jota Axl kutsuu hellästi prinsessakseen, vaivaavat oudot kivut. Hän kohtaa kahdesti lautturin, joka vie ihmisiä erikoiselle saarelle. Saarelle soudetut elävät siellä omassa suljetussa yhteisössään. Kun saarelle on kerran päätynyt, sieltä ei enää koskaan palata. Aviopari haikailee saarelle, koska he uskovat heidän poikansa elävän siellä. Tulkitsen lautturin kuoleman symboliksi. Kuoleman symboliikka on Ishiguron romaanissa hienovaraisempaa kuin siinä suorasukaisessa kuvastossa, mikä vyöryy päällemme jokailtaisissa uutisraporteissa.
Ishiguron maagisella realismilla kuorrutettu romaani käsittelee raskaita sotateemoja, mutta poikkeuksellisella otteella. Teemoja kuten vihollisuus, tappaminen, kuolema, kiduttaminen, ihmisryöstöt, sotarikokset, katoamiset, epäselvät ihmiskohtalot, pelko, traumat, moraali, syyllisyys, petos, kosto, viha, toivo, rauha.
(kaikesta karuudesta huolimatta juuri tänään on erittäin miellyttävä kesäpäivä, avonaisesta ikkunasta virtaa ukkosten ja kaatosadekuurojen raikastamaa ilmaa, linnut livertävät, pääskyt kirkuvat ja kaartelevat taivaalla)(olen tyytyväinen, ettei luontokato ole ainakaan vielä edennyt niin pitkälle, ettei enää voisi kuulla tervapääskyjen kirkumista, mikä on yksi kesän suosikkiäänistä lokkien kirkumisen ohella)(linnuilla on varmasti kirkumiseensa jokin käytännöllinen syy, kuten saalistus, paritteluvietti tai reviiritaistelut, mutta ihmisnäkökulmaan jumiutuneena kuvittelen korkeaäänisen kirkumisen johtuvan puhtaasta ilosta, mikä on tietysti naurettava virhetulkinta)
