Vastaan
heti itse esittämääni kysymykseen. Uinnissa ja ylipäänsä
liikunnassa on parhaimmillaan kyse ainakin näistä: intohimosta,
pakkomielteestä, terveydestä, ilosta, oppimisesta ja
kehittymisestä, meditaatiosta, eskapismista ja ehkä jossain määrin
sosiaalisuudesta.
Helsingissä
asuvana ihmisenä minulla on onneksi runsas valikoima erilaisia
uimahalleja, joista valita. Uimahalleja täällä on kymmenisen
kappaletta: Vuosaari, Malmi, Itäkeskus, Mäkelänrinne, Kallio,
Kontula, Töölö, Pirkkola, Siltamäki, Jalomäki, Syk, Lauttasaari
ja Yrjönkatu, joka on tällä hetkellä remontissa. Jos jollekulle
näistä mikään ei kelpaisi, lisää uimahalleja löytyy Espoosta
ja Vantaalta. Itse olen tietysti valinnut näistä omasta mielestäni
parhaimman uimahallin, joka on tilava, monipuolinen ja viihtyisä.
Käyn
uimassa pääsääntöisesti kaksi kertaa viikossa. Aina kun menen
uimahalliin, haluan uida koko rahan edestä eli treenaan niin kovaa
kun omalla kehollani on mahdollista. Omassa ikäluokassani ja omalla
kuntotasollani kova treeni tarkoittaa ensin kilometrin yhtäjaksoista
uintia kevyen alkulämmittelyn jälkeen. Saunatauon jälkeen tulen
uudelleen uimaan, ja silloin vedän puolisen tuntia treeniä
erilaisilla välineillä, kuten uimaräpylöillä, lättäreillä eli
käsivetolevyillä, uimalaudalla ja joskun pullarilla eli
eräänlaisella kellukkeella, jolla voi harjoitella mahdollisimman
hyvää uintiasentoa ja tehokkaita käsivetoja.
Olen
harjoitellut uimahallissa monipuolisesti eri uintityylejä.
Selkäuinti on minulle luontevin ja helpoin pidemmissä matkoissa.
Olen myös treenannut oikeaoppista rintauintia (erotuksena
sammakkouinnille), jossa uloshengitys tapahtuu veteen. On tullut
selväksi, että rintauinti ei ole juttuni. Koen sen työläänä,
hitaana ja tylsänä. Kurkkua alkaa kutittaa, jalat tuntuvat irtoavan
potkuvaiheessa enkä pääse koskaan ponkaisemaan tarpeeksi ylös
sisäänhengitykseen enkä potkun jälkeisessä liukuvaiheessa
tarpeeksi syvälle sukelluksiin. Vapaauintia eli kroolia olen myös
harjoitellut keskenäni. Tällä hetkellä tavoittelen vapaauinnissa
rentoutta, säännöllistä hengitysrytmiä ja sopivaa
vartalonkiertoa. Treenaa kroolia myös räpylät jaloissa ja lättärit
käsissä.
Asia,
josta olen tällä hetkellä suorastaan yli-innostunut, on sukellus
delfiinipotkuilla ja räpylöillä. Olen juuri aloittanut
delfiinipotkusukelluksen harjoittelun. Pystyn sukeltamaan 10-15
metriä. Olen oppinut delfiinipotkun erilaisia uintitekniikkavideoita
katsomalla ja liimautumalla kiinni uimahallin kahvilan ikkunaan ja
seuraamalla sieltä hyvien uimareiden
uintia.
Delfiinipotkusukelluksessa
uimarin on tarkoitus jäljitellä meressä uivan delfiinin
aaltomaista liikesarjaa. Kädet laitetaan suoraan eteen, imaistaan
keuhkot täyteen ilmaan, paiskaudutaan veteen lähelle pohjaa, potkaistaan alkuvauhti altaanreunasta,
aloitetaan aaltoliike, jossa jalat liikkuvat samantahtisesti kuin
delfiininpyrstö. Veden sisällä vauhti kiihtyy, lattiakaakelit
vilistävät silmissä ja jossain vaiheessa huomaa reisilihasten
väsymisen ja hapen loppumisen. Silloin on noustava pintaan ja
hengitettävä kiivaasti keuhkot täyteen uutta ilmaa.
Delfiinipotkusukellus
räpylöillä on äärimmäisen rankkaa, mutta samalla erittäin
koukuttavaa. Kokeilen sukellusta aina vain uudestaan ja uudestaan.
Sukellan niin pitkälle kun pystyn, nousen pintaan hengittämään ja
uin selin takaisin altaan päätyyn. Kun tunnen palautuneeni
edellisestä sukelluksesta, ei muuta kuin lisää sukellusta.
Innostun liikaa. Yritän takoa järkeä päähäni. Sanon itselleni,
että nyt riittää, puoli tuntia on jo kulunut, lopeta nyt jo, mieti
miltä lihakset tuntuvat seuraavana tai sitä seuraavana päivänä.
Jossain
vaiheessa ymmärrän jo suunnata kohti monitoimialtaan lämpimiä
vesiä. Menen sinne lillumaan, teen kevyitä jäähdyttelyliikkeitä.
Mutta sitten sukellusvimma taas iskee. Ponkaisen altaan reunalta
sukellukseen, ilman käsivetoja ja potkuja, pelkkään liukuun,
koukkaisuun altaan pohjan kautta. Rentoudun, ihana tunne, keveys,
leijuvuus.
Olen
yrittänyt googlaamalla selvittää, mihin sukeltamisen rentouttava
vaikutus perustuu. Ilmeisesti siihen, että sukelluksissa elimistö
laskee automaattisesti sydämensykettä korjatakseen verenpaineen
nousun vaikutuksen. Tässä yhteydessä haluan korostaa, että
sukeltaessa pitää aina kuunnella oman kehon viestejä. Omia rajoja
ei saa koskaan rikkoa. Jos keho vaatii happea, silloin on noustava pintaan
hengittämään. Turvallisuus ensin. Niin tylsältä kuin se
kuulostaakin, ihminen on maaeläin, eikä vesieläimeksi muutu.
Olen
googlaillut paljon uimisen terveysvaikutuksia. Kaikki uintia
harrastavat ovat varmasti huomanneet terveysvaikutukset omassa
kehossa ja mielessä, mutta mitä sanoo tieteellinen tutkimus?
Uinnissa on tutkitusti hyviä vaikutuksia sydämeen, keuhkoihin,
verisuoniin, lihasvoimaan ja lihaskestävyyteen, niveliin ja
liikkuvuuteen ja mielialaan. Uinti vähentää stressiä ja parantaa
unen laatua. Jostain muistan lukeneeni, että uinti vaikuttaa
aivoihin positiivisesti, se parantaa keskittymistä, muistia ja
edistää aivojen neuroplastisuutta (neuroplasticity) eli
muovautuvuutta. Tiettyjen välittäjäaineiden, kuten endorfiinin ja
dopamiinin, erittyminen tuottaa mielihyvää ja energisyyttä. Uinti
edistää myös immuunipuolustuksen toimintaa.
Itselleni
uinti on parhaimmillaan voimakasta keskittymistä, eräänlaista
meditaatiota, ja samantyylinen eskapismin eli todellisuuspaon muoto
kuin hyvään kirjaan tai elokuvaan uppoutuminen. Kun olen uimassa,
en ajattele tietoisesti mitään muuta kuin uimista. Kun uin
kestävyysuintia, ajattelen pelkästään omaa hengitystäni,
kehonliikkeitä ja uintiasentoa ja hoen mielessäni, monesko
altaanmitta on menossa.
Uidessa
ei todellakaan voi samanaikaisesti vatvoa jotain Ukrainan sotaa,
Israelin toteuttamaa kansanmurhaa Gazassa, Kalifornian maastopaloja,
Venäjän varjolaivastoa Itämerellä, Golf-virran mahdollista
tyrehtymistä, luontokatoa, mikromuovien kulkeutumista elimistöön,
hallituksen leikkauslinjaa, seuravaa pandemiaa eikä uidessa tule
märehdittyä henkilökohtaisia ongelmia. Uidessa keskitetään
uimiseen, saa edes hetken rauhan maailman katastrofeista.
Vaikka
olen tässä blogitekstissä intoillut uinnista, ymmärrän että se on
vain yksi liikuntalaji muiden liikuntalajien joukossa. Kaikille se ei välttämättä
sovi eikä kaikkia kiinnosta. En tyrkytä uintia kenellekään. En
itsekään pitäisi, jos joku tyrkyttäisi minulle esimerkiksi
pesäpalloa, koripalloa, lentopalloa tai vaikkapa potkunyrkkeilyä,
base-hyppyä tai vuorikiipeilyä K2-vuoren lumivyöryalueilla -40
asteen pakkasessa usean kilometrin korkeudella ohuessa ilmanalassa.
Kiitos, mutta ei kiitos.Tärkeintä on, että jokainen löytää
liikuntalajin, joka sopii itselle.
