KIRJALLISUUS --- Anja Snellman: Ivana B. (Siltala, 2012)
Anja Snellman on kirjoittanut romaanin herkullisesta aiheesta: häiriintynyt bloggari vainoaa asiallista kirjailijaa. Onko minun pakko kirjoittaa tästä? On.
Romaanissa asetelma on mustavalkoinen. Muotibloggari ja wannabe-kirjailija Ivana B. on kokopäiväinen mediatyrkky, joka tyrkyttää itseään Facebookissa, Twitterissa, Foursquaressa ja blogissaan sekä myös televisio-ohjelmissa, lehdissä ja julkisissa esiintymisissä. Ivana B. on valmis jakamaan elämästään medialle lähes kaiken. Hän on julkaissut valokuvansa, hän esittelee vaatteitaan, meikkejään, mutta ennen kaikkea hän haluaa shokeerata mielipiteillään. Rajuimmin hän hyökkää naispuolista, keski-ikäistä kirjailijaa vastaan, jossa Ivanaa tökkii suunnilleen kaikki: ikä, naamataulu, pukeutumistyyli, kirjoitustyyli ja julkinen mediakuva, joka on bloggarin makuun liian vaisu. Itse Ivana B. osaa ottaa mediat haltuunsa. Hän räväyttää pukeutumisellaan, punaisilla korkokengillään, punaisilla huulillaan, äänekkäällä naurulla ja tietysti kommenteillaan, joissa iva sinkoilee milloin minnekin.
Ivana B. aloittaa massiivisen vainokampanjan. Hän lähettää kirjailijalle häiritseviä viestejä, hän sättii kirjailijaa jatkuvasti blogissaan, lopussa hän jopa tunkeutuu kirjailijan tietokoneelle ja saa sen tuhoutumaan. Sitä ennen tietokoneelle tietysti räpsähtää bloggarin kasvokuva ja hänen naurunsa jää kaikumaan. Kirjailija romuttuu tästä kaikesta psyykkisesti. Hän aloittaa kirjeterapian(?) LT Parantaisen kanssa. Kirjeissä hän setvii uransa vaiheita, jotka ovat olleet kaikkea muuta kuin mediahakuisia. Kirjailija on opiskellut yliopistolla kuolleita (klassisia) kieliä, hän on puurtanut yksin kopperossaan, ravannut kirjoittajakursseilla jne. Kaikki menisi hyvin, ellei puolihullu bloggari olisi ilmaantunut piinaamaan häntä.
Romaanin asetelmassa on varmasti totuuden siemen, mutta se tuntuu kuitenkin liian mustavalkoiselta. Varmasti on totta, että kirjailijoiden ja taiteilijoiden rooli on muuttunut dramaattisesti muutamassa vuosikymmenessä. Nykyään kirjailijoilta vaaditaan muutakin kuin kykyä kirjoittaa. Pitäisi olla hyvännäköinen, normaalipainoinen, esiintymiskykyinen, osata puhua kirjoistaan markkinointihenkisesti, pitäisi olla elämässään raflaavia käänteitä, mutta ei kuitenkaan olla liian sensaatiokäryinen, ettei uskottavuus kokonaan kaikkoaisi.
Mutta kuitenkin, minua häiritsi liiallinen vastakohtaisuus. Kirjailija on vaisu, puolustuskyvytön, alistuva kuin teuraaksi vietävä lammas, kun taas hullu bloggari säkenöi mediankuvat silmissään. Onko tällaisia bloggareita todella olemassa? Tuskinpa vastaavaa löytyy ainakaan kirjabloggareiden keskuudesta, joista moni kirjoittaa asiallisia analyyseja ja hyviä kritiikkejä (en laske itseäni tähän ryhmään, mutta päällimmäisenä tulee mieleen Kirjainten virrassa -blogin Hanna).
Kun tässä itsekin kuuluu bloggareihin, pakostakin alkaa miettiä oman bloggauksensa rajoja. Mitä voisin tehdä ja mitä en ikinä tekisi? Olen jo ennen romaanin lukemista päättänyt, että en ikinä aio henkilökohtaisesti hyökätä ketään kirjailijaa tai muuta taiteen edustajaa vastaan. En siis rupea nälvimään kenenkään ulkonäköä enkä muutakaan ulkokirjallista seikkaa. Mutta sen sijaan voin sanallisesti hyökätä taiteellista teosta kohtaan, mutta kuitenkin edes jollain tavalla näkemykseni perustellen. Tietysti kirjoitan mieluummin sellaisista teoksista, joista pidän ja joita arvostan kuin sellaisesta, mistä en pidä enkä arvosta. Blogikirjoittamisessakin joutuu paneutumaan kirjoittamiinsa aiheisiin ja tietysti paneudun mieluummin elämyksellisiin teoksiin kuin sellaisiin, jotka samastan erääseen ruskeaan, universaaliin aineeseen.
Olen vetänyt rajata myös en suhteen, mitä aion blogissani paljastaa itseäni. En halua kertoa koko nimeäni enkä tietenkään osoitettani, puhelinnumeroani, sosiaaliturvatunnustani enkä myöskään aio koskaan julkaista valokuvaani (koska en halua, että kadulla kävellessäni joku möläyttää: Hei, ootsä se idiootti, joka pitää sitä älytöntä blogia?). Mietin myös tarkkaan, mitä yksityiskohtia haluan kertoa elämästäni. Voin kyllä aivan hyvin kertoa tunne-elämästäni, mutta en halua paljastaa juuri mitään konkreettista elämästäni.
Loppuun sitaatti, joka huvitti ja josta tunnistin itseni:
"Hänen blogipäivityksensä yhtä lailla kuin hänen viestinsä ovat pitkiä ja harhailevia, melkein riivattuja, kuolaa, vaahtoa, sylkeä, ne ovat täynnä anakronismeja ja kirjoitusvirheitä, ja niitä lukiessa päätä alkaa särkeä ja kävin jo tilaamassa erityiset lukulasit näyttöpäätettä varten." (s. 15)
Anja Snellman, kiitos tästä! Thänks! ;)
Saatanpa vaikka hyödyntää sitaattia blogini yläkuvassa, jos valokuvaan ko. aukeaman. Mainitsen tietysti lähteen, ettei tule mitään oikeusjuttuja.
Snellman on suurimpia suosikkejani, mutta tätä kirjaa en ole vielä lukenut. Asetelma on todella kiinnostava ja olen lukenut tästä paljon hyvää.
VastaaPoistaEn usko, että Ivana.B:n bloggaajalla on täsmällistä esikuvaa todellisuudessa, mutta muutamia yhdistelemällä se varmasti syntyy :-D... on meitä niin moneksi (ei ehkä kirjablogeissa mutta tässä maailmassa)!
Kiitos kirjoituksestasi! Kiinnostus elää edelleen :-)!
Pidin Snellmanin (silloisen Kaurasen) alkutuotannosta todella paljon, mutta jossain vaiheessa "suutuin" kirjailijan tapaan kirjoittaa loputtomia luetteloita. Olisiko ollut romaani "Ihon aika". Sen jälkeen tuli pitkä tauko, etten lukenut kirjailijalta mitään, mutta nyt kiinnostus virisi uudelleen.
PoistaMeinasinkin juuri kysyä, kuka tai ketkä saattaisivat olla Ivana B.n esikuvia. Hyvä, ettet ainakaan itseäsi löytänyt romaanista ;) eli se klassinen huomio: "Ei helkkari, sehän on kirjoittanut musta!" Luulen, että esikuva löytyy muotibloggareista, joita ei ole tullut pahemmin seurattua. Nyt alkoi kummasti kiinnostaa... ;D
Mielenkiintoinen kirjoitus kaikin puolin jälleen kerran. Heräsi myös kiinnostus tuota Snellmanin kirjaa kohtaan. Olen käsittääkseni lukenut vain yhden kirjan häneltä (lemmikkikaupan tytöt) ja se oli ihan ok, joskaan ei vienyt ns. mattoa jalkojen alta.
VastaaPoistaOlen muuten myös miettinyt tuota, että millä tyylillä lukemistaan kirjoista kirjoittaa. Itse voin kirjoittaa aika "ivallisestikin" (tuli nyt mieleeni True Blood -kirjat, joista olen kirjoittanut), mutta pyrin silti perustelemaan. Ja missään nimessä ei koskaan tulisi mieleenikään puuttua esim. kirjailijan henkilökohtaiseen elämään saati ulkonäköön. Sellaiset ovat sivuseikkoja ja itse kirja on aina pääosassa.
Kaikesta ei voi pitää ja itse tuon sen kyllä ilmi, jos en pidä. Harva kirja kuitenkin on niin "huono", ettei siitä olisi mitään hyvääkin sanottavaa.
Itse päätin, etten yritä pysytellä ajan hermoilla ja kirjoittaa pelkästään juuri ilmestyneistä teoksista, vaan kirjoitan röyhkeästi myös "ikivanhoista läjistä", jos ne sattuvat kiinnostamaan juuri minua. Päätin, etten rupea väkisin kirjoittamaan mistään teoksesta, vaikka se olisi kuinka ajankohtainen, jos minulla ei ole siitä mitään sanottavaa.
PoistaKun olen ottanut linjan, että kirjoitan aina tunteella, valitsen tietysti sellaisia teoksia, jotka onnistuvat lumoamaan kuin sellaisia, joita inhoaa. Mielestäni "huonoista" teoksista voi myös kirjoittaa, mutta jotain perusteluja olisi syytä löytää väitteitään tukemaan. Erityisen ikävältä tuntuisi, jos kirjoittaa elossa olevasta, suomalaisesta ja vieläpä esikoiskirjailijasta sättivän tekstin eikä edes jaksaisi perustella väitteitään.
Muistin juuri, että näin viime yönä unta, jossa blogiini oli ilmaantunut osoitetietoni! Uni ei ollut ihan painajainen, mutta läheltä liippasi. Muutenkin blogini ulkonäkö oli uudistunut, kuten unissa on tapana.