Sivut

sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Lukuilo hoi, älä jätä!


KIRJALLISUUS / LUKEMINEN  ---  Ongelmana lukuilon ja keskittymiskyvyn katoaminen

Tämä on ruikutuspostaus. Eli: keskittymiskykyni on pilalla, lukuiloni on kateissa. Haikailen takaisin niitä kaukaisia aikoja, jolloin keskittymiskykyni ja lukuiloni olivat huipussaan. Se oli yläaste- ja lukioaikaa. Silloin pystyin myös lumoutumaan kirjallisuudesta helposti, koska lähes kaikki oli uutta. Nyt mikään ei tunnu miltään. Kaikki on on väljähtynyttä. En pääse tunnelmaan, kirjat eivät imaise minua sisälleen.

Onko kaikki lopullisesti menetetty? Palaavatko lukuiloni ja keskittymiskykyni enää koskaan? Pitääkö minun vain sopeutua tällaiseen laimeuteen? En halua. Onneksi sentään pystyn saamaan säväreitä ja kiksejä muista taidemuodoista, kuten elokuvista ja musiikista. Mutta kirjallisuus, mutta kirjallisuus.

Miten tässä kävi näin? Voin syyttää paljolti itseäni. Ehkä tärkein syy lukuiloni näivettymiseen on sairaalloinen tapani pakottaa itseni lukemaan kirja loppuun, jos kerran olen ollut niin hölmö, että olen sen aloittanut. En osaa jättää kirjaa kesken. Luen väkisin loppuun hampaat irvessä ja otsa rypyssä. Hengitykseni muuttuu pinnalliseksi ja jännitän lihaksiani. Miksi teen näin? Eihän kukaan pakota minua jatkamaan. Miksi ajattelen typerästi, että luovuttaminen kielisi tappiosta. Ja miksi se olisi minun tappioni? Eikö se ole kirjailijan tappio, koska hän ole onnistunut tuottamaan minulle mielihyvää tekstillään? Pääsenkö ikinä eroon pakkomielteestäni? Miten ihmeessä ajattelutavan muuttaminen voi olla näin vaikeaa?

Toinen syy keskittymiskykyni huonomiselle tai tuhoutumiselle on ikävä kyllä tämä blogi ja sosiaalinen media yleensä. Vai onko naurettavaa syyttää itsensä ulkopuolista tahoa, jos vika on oikeasti omassa päässäni? Mutta eikö tämä ole jo moneen kertaan tutkittu juttu, että some hajauttaa ihmisten ajattelua? Enkä edes ole mukana missään muualla kuin blogimaailmassa. En ymmärrä, miten ne ihmiset jotka myös feisbuukkaavat ja tviittaavat, pystyvät keskittymään enää yhtään mihinkään? Pitäisikö minun sitten lopettaa koko bloggaus? En halua sitäkään, koska blogeista on myös paljon iloa. Pitääkö minun vain hyväksyä, että somen takia ajatukseni säntäilevät milloin minnekin? Vai onko minulla joku aivosairaus? Dementia? Jospa sen merkit alkavat näkyä jo nyt.

Haluaisin, korjaan haluan, oppia uudelleen nauttimaan lukemisesta. Haluan oppia pois lukemisesta suorittamisena. Siksi tiedän erittäin hyvin, että minun ei todellakaan kannata tukahduttaa pienenpientä lukuiloni siementä osallistumalla kilpailuhenkisiin lukutempauksiin (tai ainakaan kaikkiin niistä). Olen todennut tämän aikaisemmin. Tiedän tämän. Mitä tästä enää jauhaa? Kilpailuhenkiset lukuhaasteet sopivat monille ihmisille, mutta ne eivät sovi minulle. Piste. Asia on selvä. Vai onko? Mikä tässäkin voi olla niin vaikeaa? Senkun jättäytyy kaiken suorituskeskeisen ja kilpailuhenkisen lukemisen ulkopuolelle. Sehän on helppoa. Tai ainakin se olisi helppoa, jos en olisi mukana sosiaalisessa mediassa. Mutta kun olen. Ja aion pysyä. Umpikuja.

Haluan takaisin lukemisen ilon. Haluan takaisin lumoutumisen tunteen. En ole kiinnostunut lukemieni sivujen määrästä vaan omista tunteistani ja tunnetiloistani. Miksei tämä onnistu? Kuinka vaikeaa voi olla saada takaisin jotain, minkä on joskus osannut?

Tilanteeni ei kuitenkaan ole toivoton. Lukuiloni on palaillut hetkittäin, kun olen lukenut kirjoja, joita olen jo lukenut joko kokonaan tai osittain. Kuten esimerkiksi kuvan näyte Kantelettaresta. Mutta tämäkin on ongelma. Miksi en voi antaa itselleen lupaa lukea kirjaa, jonka/jota olen jo lukenut. Aivan kuin koko ajan pitäisi lukea jotain, mitä ei ole vielä lukenut. Mikä ongelma siinäkin olla, jos lukee kirjoja, joista on aikaisemminkin pitänyt? Enkö saa koskaan avattua näitä ajatussolmujani?

26 kommenttia:

  1. Toivottavasti alkaisit jälleen nauttia lukemisesta. Joskus on ehkä paras pitää taukoa tai lukea lyhyitä ja vetäviä kirjoja. Suosittelen myös suuresti päästämään irti tuosta, ettet voi lukea vanhoja suosikkejasi. Nimim. olen lukenut ensimmäiset Harry Potterit moneenkymmeneen kertaan.

    VastaaPoista
  2. Kurjaa, että lukuilo on piilossa. :( Ehkä se on vaan asennejuttu, kuten totesit. Terve itsekkyys varmaan olisi paikallaan lukemisessakin. Oman fiiliksen mukaan eteneminen, jotta lukeminen tuntuisi kivalta jutulta. Itse esim. jätän aika surutta kirjan kesken, jos ei nappaa - viimeksi eilen. Elämä on lyhyt ja aikaa vähän, joten miksi käyttää sitä kirjaan, joka ei yhtään vie mennessään? Ajattelen toiveikkaasti, että kirja löytää kyllä jonkun muun lukijan. :)

    Missähän ne kilpailuhenkiset lukuhaasteet luuraa? Minulla on vino pino haasteita kesken, mutta en ole kokenut että niissä olisi joku kilpailu käynnissä... ehkä tämäkin on enempi omasta asenteesta kiinni. Joku kokee helpommin olevansa kilpailutilanteessa kuin joku toinen. Sen tosin olen itsekin huomannut, että somessa saa nopsaan päänsä sekaisin.. on niin paljon kaikkea, missä voisi olla mukana, mitä voisi lukea. Olen ottanut tässäkin aika raa'an linjan eli oman fiiliksen mukaan mennään. Luen mitä luen (mutta en väkisin, se ei tosiaankaan ole mun juttu), osallistun kiinnostuksen mukaan ja loput jutut eläkööt omaa elämäänsä jossain siellä virtuaaliavaruudessa. Kyllä niihin joku muu osallistuu. :D Tsemppiä sinulle lukuilon metsästykseen, toivottavasti kirjat ja lukeminen tuovat pian taas iloa elämään.

    VastaaPoista
  3. Kiitoksia kannustuksesta, Annami. Yritän päästä eroon hölmöistä ajattelutavoistani. Tehokas lukemisen suorittaminen tuhoaa ilon minulta ja varmasti myös monelta muulta. Tuo on hyvä neuvo, että lukisi sellaista, mistä tietää pitävänsä. Muualtakin olen samaa kuullut. Yritän ottaa opikseni.

    VastaaPoista
  4. MarikaOksa, kiitoksia kannustuksesta myös sinulle! Tiedostan, että vika on pääasiassa omassa päässäni eli omissa asenteissani ja omassa hölmöydessäni. Minun on vihdoin viimein opittava jättämään kirja kesken, jos en todellakaan halua lukea sitä. Johan tässä menee oma ja muidenkin elämä pilalle ruikuttaessa ongelmista, jotka olen oikeastaan itse aiheuttanut ;) Nyt alkaa ihan naurattaa oma hölmöilyni.

    Nimenomaan, en väitä, että lukuhaasteet olisivat välttämättä kilpailuhenkisiä, vaan että koen ne kilpailuhenkisinä. Minulle on taipumusta ahdistua, stressaantua ja ylireagoida. Se näkyy myös näissä lukuhaasteissa, jotka monet bloggaajat kokevat mukavina, mutta minä onnistun ahdistumaan niistäkin. MInulla on kummallisia taipumuksia reagoida asioihin eri tavalla kuin muut. Ahdistun asioista, joista muut eivät ahdistu. Tai sitten sitten vika on asenteissani.

    Eiköhän lukuiloni palaudu. Kiitoksia tsempin toivotuksesta! ;)

    VastaaPoista
  5. Nämä ovat SOME-tuntemuksia, itsekin olen samoja pohtinut. Kannattaa lukea välillä vaikka lasten kirjoja. Olen pohtinut, että viime kädessä itselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. blogataan. Haasteet kannattaa ottaa huumorilla. Tsemppiä :)

      Poista
    2. Jokke, somessa taitaa olla kaksi puolta: toisaalta se piristää, toisaalta tekee levottomaksi. Yritä siinä sitten löytää tasapaino. Tsemppiä myös sinulle ;)

      Poista
  6. Minäkin olen ollut ja olen edelleenkin aika huono jättämään kirjoja kesken, mutta vähitellen olen oppinut. Voin myös jättää kirjan tauolle, jos se tuntuu jotenkin tökkivän. Olen myös päättänyt, ettei minun tarvitse kirjoittaa blogiin kaikesta lukemastani, jos en halua. Pakon tunne kyllä pilaa lukemisen, jonka pitäisi olla mukava harrastus.

    Olen myös osallistunut monenlaiseen lukuhaasteeseen, mutta olen niitäkin karsinut ja jättänyt huoletta keskenkin. Luen mitä haluan ja milloin haluan, se sopii minulle parhaiten. Ole vain armollinen itsellesi! Sinä päätät itse, missä olet mukana! Toivottavasti lukuilo pian löytyy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirsi, muistan sinulta ainakin yhden postauksen, jossa totesit ettet pystynyt jättämään jotain dekkaria kesken, vaikka ei hirveästi sytyttänyt. Kesken jättäminen on vaikea juttu, koska arvostan sitkeyttä, mutta ainakin omassa tapauksessani sitkeys on välillä typeryyttä ja ajan hukkaa.

      En minäkään kaikista lukemistani kirjoista jaksa kirjoittaa. Eiköhän se lukuilo vähitellen löydy, kunhan vapaudun näistä pakkomielteistä :-o

      Poista
  7. Tuija luin postaustasi todella mielenkiinnolla. Luulen, että useimmat meistä pohdiskelevat samantapaisia juttuja aina välillä. Kun aloitin bloggaamisen vähensin Facebookin käyttöä todella rajusti. Usein vain silmäilen puhelimesta jossain liikennevälineessä. Itse asiassa en ole bloggaamisen aloittamisen jälkeen katsonut televisiotakaan kuin ihan muutaman satunnaisen kerran ja elokuviinkaan en tainnut ole ehtiä kuin kerran.

    Välillä olen miettinyt, etä bloggaaminen, niin mukavaa kuin se onkin (välillä kyllä rasittavaakin) estää elämästä muuta elämää. Päässä pyörii, että tuosta ja tuostakin pitäisi kirjoittaa. Minulla on myös tietyt kriteerit kirjoitusteni suhteen ja voin käyttää useampia tunteja yhteen kirjoitukseen. Usein en vaan osaa kirjoittaa rennosti pelkkiä vaikutelmiani, vaan haluan tuoda teoksesta esiin sen, joka siinä on mielestäni olennaisinta. Välillä kirjoitusta ei synny sitten millään. Mikä lienee bloggarin näyttökauhu. :)

    Itse olen joskus ollut kuukausia lukematta yhtään mitään. Ei sekään ole vaarallista, lukee sitten taas kun kiinnostaa lukea.

    Usein kuvamaasi kaltaiset pysähtymisen hetket ovat niitä hetkiä, jotka ovat hyvinkin tarpeellisia. Tsemppiä ja toivon kovasti, että pysyt mukana bloggarimaailmassa. Kun itsekin olen niin huono jättämään kirjoja kesken, niin ehkä pitäisi perustaa "Nämä kirjat jätin kesken" -haaste (tämä oli huumoria).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, kiva kuulla ettei postaukseni ollut pelkkää itsekeskeistä ruikutusta, vaan muillakin on samantyylisiä fiiliksiä. Bloggaaminen todella innostaa, mutta samalla se myös tekee levottomaksi, mistä en pidä. Blogiin tulee jonkinlainen addiktio. Tuntuu kuin olisi "pakko" heti katsoa, onko kukaan kommentoinut tekstiäni tai onko jonkun blogissa vastattu kommenttiini. Yritän rauhoitetella itseäni ja estää itseäni katsomasta blogia, mutta välillä addiktion oireet ovat liian kovia. Facebookia en halua edes ajatella. Tviittaamista voisin harkita, mutta toivottavasti osaan pysytellä kaukana siitä. Bloggaamista en lopeta, vaikka välillä kammoan näitä riippuvuusoireita.

      Sinulla on näköjään kovat paineet blogitekstejä kohtaan. En tiedä, mitä tuohon "näyttökauhuun" sanoisi? Eikö sinua yhtään helpota ajatus, että voit piiloutua nimimerkin taakse? Ainakin itse ajattelen, että voin kirjoittaa melkein mitä vaan (tietysti Suomen lakeja kunnioittaen), koska en esiinny koko nimellä, valokuvallani enkä missään tietyssä roolissa.

      Kuukausia lukematta mitään? Apua. Mutta onhan sitä muutakin elämää ja muita taidemuotoja kuin kirjallisuus ;)

      Poista
    2. Tuo "näyttökauhu" ei liity siihen, kuka olen. Voisin ihan hyvin kirjoittaa omalla nimelläni. Se on enempi sitä, että haluan saada kirjoitetuksi tekstistä sen miten sen koen ja ajattelen ja se ei aina onnistu kovin helposti. Asia voi päässäni olla ihan suht kirkkaassa muodossa, mutta en saa vaan muutettua sitä sanoiksi tavalla, johon olisin tyytyväinen/joka tekisi oikeutta kyseiselle teokselle.

      Esim. kun kirjoitin Johan Bargumin Syysmyrskystä, niin koin, että tekstistä puuttuu yksi lause. Tiesin ihan tarkkaan, minkä kahden lauseen väliin sen pitää tulla, mutta en vaan meinannut osata tuota lausetta muotoilla. Tällaista kaikenlaista mulla kirjottamiseen liittyy ja siinä on omat riemunsa ja hankaluutensa.

      Poista
    3. Omppu, luulen ymmärtäväni mitä tarkoitat "näyttökauhulla". Mullakin on ollut samantyyppisiä ongelmia muissa yhteyksissä, mutta ei tässä blogissa. Blogissani olen antanut itselleni luvan kirjoittaa reippaasti asian vierestä ja muutenkin ihan mitä sattuu, joten paineita ei tule. Mutta heti, jos koen, että tekstini pitäisi olla järkevä, hyödyllinen ja asiallinen, ongelmat alkavat.

      En osaa kyllä mitenkään auttaa sinua (etkä ole apuani pyytänytkään). Pahinta mitä voisin tehdä, olisi että rupeasin tyrkyttämään sinulle "viisaita" neuvoja, jotka kuitenkin osoittautuvat uskomattoman pölvästeiksi ;) Tähän en lähde. Toivottavasti saat bloggauksestasi kuitenkin enemmän riemua kuin hankaluuksia!

      Poista
  8. Hmm, pakko sanoa etten ihmettele lainkaan, kun on lukuilo mennyt, jos kokee että pitäisi osallistua kaiken maailman haasteisiin ja lukea niin ja niin monta sivua/kirjaa siinä ja siinä ajassa. Kyllä menisi minultakin ilo, jos pitäisi noin ajatella - ja (yrittää) toimia.

    En ole lainkaan kilpailuhenkinen ja tykkään tehdä asioita omaan tahtiini, omassa rauhassa ja omien intressieni mukaan. Kokeilin kerran lukumaratonia ja se meni puihin, koska se ei ollutkaan mun juttu. Mutta tulipahan kokeiltua, niin ei tarvitse enää (ehkä: varaan oikeuden muuttaa mieltäni). Joillekin se sopii, joillekin ei. Ja mitä väliä sillä oikeasti on, kuka lukee niin ja niin monta sivua enemmän tai vähemmän kuin sinä/minä/hän?

    Kannattaakin tehdä asioita omalla tavallaan siten kuin itselle sopii eikä niin kuin jollekin toiselle sopii tai vielä kauheampaa - niin kuin kuvittelee, että muiden mielestä pitäisi tehdä. Kun harvaa oikeasti kiinnostaa, mitä tuo ja tuo nytkin puuhaa, koska yleensä se oma napa kiinnostaa eniten. ;)

    (En lukenut kommentteja ennen kuin kommentoin, joten pahoittelen jos on toistoa)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elegia, haasteet eivät tunnu kaikkein pahimmalta vaan se, että pitäisi pystyä lukemaan vuodessa tietty määrä kirjoja tai päivässä tietty määrä sivuja. Kukaanhan ei ole tietenkään esittänyt minulle mitään vaatimuksia. Itse olen kai ruvennut esittämään itselleni näitä kummallisia oletuksia. Voi olla, että minulla oli itselle esitettyjä vaatimuksia jo ennen bloggaamisen aloittamista.

      Ja se, että kirja pitäisi pystyä lukemaan loppuun, on ollut minulla jo iät ja ajat. On kova homma opetella uusi ajattelutapa eli että kirjan voi jättää myös kesken! Se on suorastaan radikaali ajattelutapa!

      Yritän jatkossa keskittyä oman napani tuijotteluun, koska se taidon osaan! :D

      Poista
    2. Mulle se vuodessa se ja se määrä kirjoja on ihan yhtä sama muiden haasteiden kanssa. Eli antaa muiden lukea 200 kijraa vuodessa, minä en. En lue edes sataa - en ainakaan viime vuonna. :) Eli kuten jo pohditkin kirjoituksessasi, niin kannustan samaa: mitä välii. Luet just niin paljon tai vähän tai mitä tahansa kuin sinulle sopii. :)

      Ja omaan napaan tuijottelulla tarkoitin sitä, että harvaa kai oikeasti kiinnostaa, mitä muut tekee. Paitsi ehkä niitä kilpailuhenkisiä kiinnostaa, kuinka monta kirjaa/sivua on luettu vuodessa, mutta antaa niiden kilpailla keskenään. :))

      Minun on myös todella vaikea jättää kirja kesken ja opettelen sitä edelleen itsekin. Ajattelen vieläkin sitä, kun jätin jo reilu kuukausi sitten kirjan kesken, että miten saatoin tehdä niin. Mutta onneksi se oli kirjaston laina, joten pääsin siitä eroon ;D

      Poista
    3. Ps. En ole tänään lukenut yhtäkään sivua mitään kirjaa :D

      Poista
    4. Elegia, olen itsekin samaa mieltä, että joillekuille ihmisille sopii 200 kirjan lukeminen vuodessa. Se saattaa johtua näiden ihmisten luonteesta tai elämäntilanteesta tai mistä tahansa muusta syystä. Minulle ja monelle muulle tällainen ei todellakaan sovi. Ei tässä elämäntilanteessa eikä varmaan missään muussakaan elämäntilanteessa.

      Olen yrittänyt muuttaa ajattelutapojani tässä kirjan lopettamisasiassa. Yritän olla ajattelematta, että se olisi minun häpeäni, jos en pysty lukemaan kirjaa loppuun. Eikö se ole kirjailijan häpeä, jos lukija kestä hänen kirjaansa! :D Muutenkin yritän olla yhdistämättä mitään luonteen vajaavuuksia itseeni, jos kirja jää kesken, esimerkiksi lyhytjänteisyys, pinnallisuus jne.

      Yritän myös ajatelella, että on eri asia pystyä ja haluta. Kyllähän minä pystyn lukemaan melkein minkä tahansa kirjan loppuun, mutta jos en halua, miksi lukisin. Kai se on sama asia, että kyllä minä pystyn hakkaamaan päätäni seinää puolen tunnin ajan, mutta en todellakaan halua.

      Eiköhän tämä tästä muutu paremmaksi, koska ei tilanteeni voi ainakaan enää huonontua! ;)

      Poista
    5. Pakko muuten vielä tulla lisäämään, että toivottavasti et kokenut kommenttiani vähättelynä tmv? Se ei nimittäin todellakaan ole tarkoitukseni. Tuli vain näin jälkikäteen mieleeni, että siltä se saattaa vaikuttaa.

      Minullakin on esiintyy joskus "paineita" bloggaamisen suhteen ja se ärsyttää minua itseäni. Sitten teen niille jotain mahdollisimman pian, ettei ilo harrastuksesta katoa. Pyrin vastaamaan kaikkiin kommentteihin ja olin siitäkin jo tehnyt itselleni ongelman, kun aina en jaksa heti vastata (koska haluan paneutua vastaamiseen ajatuksella). Sitten keksin, että lisään kommenttilaatikkoon tekstin, jossa ilmoitan että vastaaminen voi vähän kestää. Ja kas - tuli mielenrauha :D

      Eli enpä ole itsekään immuuni tällaisille paineille - osaan jopa itse luoda niitä. ;)

      Poista
    6. Elegia, enpä huomannut kommenteissasi merkkiäkään vähättelystä.

      Hyvin keksitty, siis kohta että vastaaminen voi vähän kestää. ;) Se on huomaavaista myös muita bloggajia, jotka hermostuneina odottavat kommenttiasi.

      Paineita tulee väistämättä sosiaalisissa kuvioissa. Tynnyrissäkään en halua elää. Olen todella lahjakas kehittämään itselleni ongelmia, paineita ja kriisejä. Olen Etelä-Suomen pahin kriisipesäke! ;)

      Poista
  9. Voi Tuija, toivon niin, että käteesi sattuu pian Juuri Se Kirja, joka avaa jälleen kaikki hanat ja päästää lukemisen ilon ilmoille. Minä luin sellaisen ihan juuri, Pilvikartaston. Luin sitä pari viikkoa, välillä hyvin hitaasti, välillä ahmien. Ja minusta tuntuu, että oli niin oikein, että minulle kesti sen kanssa niin "kauan". Keskityin vain siihen. Ja sain siitä lukemisen ilon.

    Minä koen pientä kilpailuhenkisyyttä lukuhaasteissa, siis itsessäni, joten ymmärrän kyllä sellaisetkin tuntemukset. Jostain täytyy vain löytää kultainen keskitie ja tehdä asiat omalla tavallaan.

    Joten tiivistyksenä: nyt vain metsästysonnea Juuri Oikean kirjan löytämiseen. Uskon sen olevan paras apu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Suketus! Lukuiloni palailee hetkellisesti, mutta pelkään koko ajan, että se taas katoaa. Olen tämän vuodesta alusta lukenut enkuksi Donna Tarttin "The Goldfinch"-romaania. Ajoittain olin innostunut ja riehaantunut, vaikka Tarttin englanti on todella haastavaa. Monesti sanoja ei löytynyt edes sanakirjasta, mutta pysyin siitä huolimatta kirjan juonessa mukana juuri ja juuri.

      Olenkin miettinyt, löytyisikö lukuiloni paremmin, jos lukisi vieraalla kielellä tai jos lukisi jotain mitä on jo lukenut ja mistä on aikaisemminkin pitänyt. Eiköhän se lukuilo palaa täydellä teholla, kunhan vapaudun näistä omituisista pakkomielteistäni ;)

      Poista
  10. Tuija, sinä olet herkkä. Se on minusta hienoa - paljon hienompaa kuin teflonpintainen kovuus. Herkkyys on myös vaikeaa, kuten postauksesi osoittaa.

    Kuten moni on jo täällä sanonut nämä tuntemukset eivät ole vieraita. Minä olin bloggaamisen alussa epäluuloinen ja pelkäsin juuri tuota lukuilon katoamista. Sen tiesin heti, että lukumaraton ei ole minun juttuni. Lukuhaasteista olen ilmoittautunut itseni tasan yhteen eli sellaiseen, jossa kerätään itselle sotilasarvo lukemalla sotaan liittyviä kirjoja. Muistin sen vasta tätä sinun postausta lukiessani ja voisin samantien ilmoittautua sotilaskarkuriksi, koska en halua tutkailla, olenko lukenut asiaan liittyviä kirjoja ja varsinkaan en halua valita lukemistani jonkin haasteen tuuppaamana. Otetaan Tuija rusinat pullasta eli se, mikä sopii meille!

    Ei ole myöskään kiellettyä välillä lueskella vain bloggaamatta, kuten silloin ennen.

    Toivon, ettet kokonaan luovuta, koska minusta sinä kirjoitat niin hyvin juuri tuon herkän otteesi vuoksi.

    Tämä oli tärkeä puheenvuoro!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis SINUN puheenvuorosi on tärkeä! Kuulosti tuossa lopussa ihan siltä, että minun. ;)

      Poista
  11. Luin vielä uudestaan sinun kirjoituksesi ja koko keskusteluketjun. Harva kuvaa niin hyvin some-levottomuutta kuin sinä. Kyllä täällä helposti tulee sellainen olo, että aina on jotain lukematta ja kesken. Joitakin painaa liiallinen runsaus ostoskeskuksissa, toiset taas ovat juuri elementissään siinä tavarapaljoudessa eikä heitä paina sovittamatta jääneet ihanuudet tai ohitetut alelöydöt jälkeenpäin.

    Omppu kuvaa hienosti bloggaajan tyhjän paperin kammoa eli nykykielellä näyttökammoa. Minä olen myös aika perfektionistinen kirjoittajana. Siitä se nautintokin tulee, että löytää aina välillä oikeat sanat. Aina ei löydä. Kaikkein hienointa on, jos kirjoitus syntyy kepeästi ja nopeasti heittäen.
    Jotkut ulkopuoliset saattavat ajatella, että mitä ne siellä turhaan vääntävät kunnianhimoisesti jotain kirjoituksia, kun ei ole mitään esitelmää tulossa tai tilattua kolumnia ;) hassut kirjabloggarit.

    Nyt en enää pakise enempää. Minua jäi nähtävästi ihan vaivaaman tuo sinun ongelmasi. Minä niin haluaisin just nyt löytää sen sanan, joka toisi takaisin sulle lukuilon!

    VastaaPoista
  12. Marjatta, ihanaa että sinäkin haluat auttaa minua näissä ongelmissani (jotka eivät sitten olekaan niin yksityisiä kuin luulin). Mutta älä huolestu liikaa, koska tilanteeni ei ole aivan toivoton lukuilon suhteen. Ja kuten kerroin, saan iloa myös muista taidemuodoista kuten elokuvista. Äskettäin ostin Hitchcockin Vertigon ja olen innostunut ellusta täysillä! ;)

    Ai olenko herkkä? Luulin, että olisin "vain" neuroottinen, tuskainen, epätoivoinen jne ;)

    Olen myös mukana tässä sotahaasteessa. Se ei tunnu ollenkaan tukalalta, vaan pelkästään mielenkiintoiselta.

    Huomasin myös saman, ettei tarvitse ja kannata kirjoittaa kaikesta lukemastaan. Olen alkanut tuntea myös outoa mustasukkaista tarvetta "omistaa" joku kirja, siis pitää lukukokemus pelkästään itsellään, ettei vain kukaan "varasta" sitä minulta. Missään nimessä en myöskään halua raportoida joka kuukausi kuinka paljon tai vähän olen lukenut sen kuun aikana. Sellainen ei todellakaan sovi minulle.

    Vastauksestani tuli sekava. Tää on juuri tätä some-levottomuutta :-o

    VastaaPoista