Huomioita Sahlbergin kirjasta

Asko Sahlberg: Irinan kuolemat (Like, 2015)

Mitä enemmän pidän kirjasta, sitä enemmän kirjoittaminen jännittää. Nyt jännittää todella paljon. Jos olen pitänyt kirjasta "liikaa", en aina ole pystynyt kirjoittamaan ollenkaan. Näin kävi esimerkiksi Joyce Carol Oatesin Blonden kohdalla.

(tauko jonka aikana kuuntelen tietokoneen huminaa; sormet kylmenee, mutta ihoa ei enää kihelmöi eikä mahaa väännä)

Kielellisestä ilmaisusta:
Sahlbergin kielessä koko todellisuus on personoitu tai elollistettu: aika, luonnonilmiöt, kaupungit, talot, maisemat, maat, historiankulku jne.
Päivät ja yöt tuntevat kuin ihmiset: päivät ikävöivät öitä, ne roikkuvat öiden välissä harmaina ja haluttomina; yö kääntää nurin pehmeän ihonsa ja sen kääntöpuoli paljastuu jääkylmiä piikkejä kasvavaksi vuodaksi; yö kiertyy äänien ympärille; yöt ja päivät lävistävät toisiaan
Valo ja äänet ovat eläviä olentoja: hiljaisuus ryömii pimeästä; valo läähättää; laulu imeytyy kirjaston seiniin, lakoaa nurkkiin
Talot muistuttavat ihmisiä: talo on ryppyinen ja vaivainen, talon suolet kurnivat, hampaat narskuvat, talo räpsyttelee vettyneitä silmäluomiaan niin että ikkunaruudut helisevät; talo on niin uupunut että se painuu hitaasti vinoon; talon seinät huokailevat jäisiä huokauksiaan 
Talot ovat suhteessa metsän ja peltojen kanssa: yöllä läheinen metsä ryömii vielä lähemmäs; puiden oksat ojentautuvat hapuilemaan talon seiniä; juuret työntyvät eteenpäin sokeasti ja ahnaasti; ne pääsevät ullakolle ja alkavat tavoitella kattoa; ne syövät hitaasti seiniä, imevät sitä itseensä 
Maisemat elävät: pellot hytisevät veden kylmyydestä; maisemat tuijottavat pimeinä ja hiljaisina; puut kääntävät selkänsä ja seisovat vaiti; mustien pilvien kasvoille on jäänyt sota ja kun ne alkavat sylkeä vettä, siihen on sekoittunut verta
Pommitettu kaupunki on kuin kuoleva eläin: kaupungin ruhossa on reikiä, sen raajoista vuotaa verta
Pommikoneet ovat isoja lintuja, jotka tiputtavat taivaalta mustia munia 
Junat ovat isoja eläimiä, jotka ryömivät ja huohottavat
Luonnollisesti myös ihmisen psyykkiset tilat on personoitu: unet odottavat pimeässä
Myös kokonainen valtakunta voi syntyä, elää ja kuolla: Suomi on kuollut
(sitaateissa aikamuotoja muutettu, sitatteja poimittu sieltä täältä, puolipisteet eivät ole alkuperäisessä tekstissä)

Huumaannuin myös tavasta, jolla Sahlberg kuvaa elävää historiaa, havaintoja ja muistia, tunteita, kokemuksia ja traumoja.

Tämän enempää en pysty tai halua kirjoittaa. Koen, että liiallinen "lässytykseni" pilaa kirjan. Blogitekstini on parempi jättää torsoksi.

(tauko jonka kuuntelen jälleen tietokoneen huminaa; olen tyhjentynyt ja typertynyt)(lisään linkit jonain muuna päivänä)