Amerikkalainen satiiri

KIRJALLISUUS  ---  Joyce Carol Oates: My Sister, My Love (Ecco / HarperCollinsPublisers, 2008)

Olen jo pitkään naiivisti kuvitellut, että amerikkalainen itse ei voisi ymmärtää amerikkalaisen kulttuurin ongelmia. Kuinka väärässä olenkaan ollut! Joyce Carol Oatesin romaanin luettuani tajusin, että parhaiten amerikkalaisen elämäntavan epäkohtia voi kritisoida nimenomaan amerikkalainen.

Oatesin romaanissa loka tosiaan lentää. Oatesin satiiriselle tulilinjalle joutuvat niin amerikkainen kilpailuhenkisyys, materialismi, kaupallisuus, mammonanpalvonta, sosiaalinen pyrkyryys, ulkonäköpaineet ja kosmeettinen kirurgia sekä lääketiede naurettavine sairausluokituksineen.

Romaani on erikoinen yhdistelmä traagisuutta ja satiiria. Oikeastaan se kertoo karmean tarinan pikkutytöstä, joka löydetään kuolleena omasta kodistaan. Tarina sivuaa todellista, amerikkalaista rikostapausta (perheen sukunimi muistaakseni Ramsey), jossa lapsimalli löydetään kellarista kuolleena. Murhasta epäillään vanhempia tai ulkopuolista tunkeilijaa. Rikos jää lopulta selvittämättä.

Oatesin romaani kuvaa amerikkalaisen unelman irvikuvaa. Perheen äiti, Betsey, on sairaalloisen voimakkaan kilpailuhenkisyyden ruumiillistuma. Sama ongelma riivaa myös perheen isää, joka työskentelee moraalisesti epäilyttävässä geenimanipulaatiofirmassa. Äiti huomaa Bliss-tyttärensä luistelulahjakkuuden ja päättää nostaa itsensä parrasvaloihin Blissin luistelu-uran siivellä.

Blissistä tehdään tuote, jonka tehtävänä on ihastuttaa luistelutaidoillaan sekä tietysti viehkeällä ulkonäöllään. 6-vuotias Bliss puetaan aikuismaisesti ja meikataan. Televisiouran onnistumiseksi Betsey harkitsee myös kosmeettista kirurgiaa, kuten Blissin hiusrajan nostoa laserleikkauksella ja rasvaimua. Lapsen uraa runnotaan eteenpäin myös ruiskuttamalla elimistöön lääkkeitä (steroideja?) ja pakottamalla tämä harjoittelemaan kivuista huolimatta.

Skyler-veli seuraa touhua vierestä, ellei ole parhaillaan liikuntaleirillä olympiatason urheilijan valmennettavana. Leirillä Skyler teloo itsensä niin pahasta, että nilkuttaa koko loppuelämänsä. Ajoittain Skylerin tajunta on hämärtymäisillään, koska hän on niin voimakkaassa lääketokkurassa. Vaikka hän on vasta lapsi, se ei estä häntä käyttämästä kymmenittäin erilaisia psyykelääkkeitä, joita lääkefirmat syytävät markkinoille taukoamatta ja lanseeraavat samalla aina vain uusia diagnooseja, jotta lääkkeet menisivät kaupaksi. Moraalista viis!

Melkein kaikki Skylerin ikäiset lapset (n. 10-vuotiaat) kärsivät poikkeuksellisen monimutkaisista "syndroomista" ja häiriöistä, kuten esimerkiksi hyperaktiivinen ahdistuneisuus, narsistis-anaalinen häiriö, pakkomielteinen häiriö, lukihäiriö, hyperamnesia, amnesia, anoreksia, afasia, katatonia, bipolaarisuus, rajatilapersoonaisuus, aggressiivisuus, paranoisuus, skitsofreenisuus, hysteria, autismi ja Aspergenin syndrooma - vain muutamia mainitakseni.

Oatesin satiirinen vimma vain yltyy romaanin edetessään. Amerikkalainen kulttuuriin kaupallisuus alkaa saada niin korneja piirteitä, ettei tiedä, pitäisikö itkeä vain nauraa (pääasiassa nauroin). Perheen äiti onnistuu kaupallistamaan ja tuotteistamaan jopa tyttärensä kuoleman. Äiti ravaa talk show:ssa puhumassa selviämistaistelustaan ja kauppaa samalla kirjojaan sekä Bliss-nukkeja, Bliss-hajuvesiä, Bliss-koruja jne jne.

Kaikkein koomisinta on, että jopa Betseyn omat hautajaiset on kaupallinen tapahtuma, jossa hautajaisvieraille (vai pitäisikö sanoa asiakkaille) kaupitellaan Heaven Scent -kosmetiikkasarjaa, CD-levyjä, kirjoja ja ties mitä roinaa. Betseyn kuolinsyystä vuotaa "vahingossa" julkisuuteen tieto, että hän olisi kuollut syöpään, vaikka todellisuussa nainen kuoli rasvaimuun liittyviin komplikaatioihin.

Jos joku miettii, kuka Blissin tappoi, niin spoilerina paljastan, että Betsey oli tietysti asialla, vaikka hän yrittikin vierittää syyn Skylerin niskoille. Humalaisen Betseyn tarkoituksena ei ollut tappaa, vaan hän halusi vain aviorikosten poluilla harhailevan miehensä huomion takaisin itseensä.