Ei ainakaan ihan-kiva

TELEVISIOSARJA (dvd)  ---  American Horror Story: Asylum (2. kausi), Murder House (1. kausi)

American Horror Story on kaikkea muuta kuin ihan-kiva. Se on häiritsevä, sairas, omituinen, pelottava, perverssi ja karmiva - ja siksi pidän siitä. Ainakin minulle se edustaa myös jotain, mitä en ole koskaan nähnyt televisiossa. Ja juuri se vetoaa minuun: uudenlaisuus, erilaisuus ja poikkeavuus. Miksi tehdä asioita samalla tavalla kuin ne on aina ennenkin tehty, jos voi tehdä kaiken uudella tavalla?

Olen nähnyt American Horror Storystä kaksi ensimmäisestä kautta ja niissä näyttää toimivan kaikki: käsikirjoitus, musiikki, ohjaus, kuvaus, lavastus, valaistus, leikkaus, maskeeraus ja tietysti näyttelijät ovat loistavia. Enpä muista törmänneeni yhtä toimivaan kokonaispakettiin sitten Twin Peaksin.

Sarjan aloitusosio lataa tunnelman. Siinä yhdistetään karmivan kuuloista musiikkia lyhyisiin välähdyskuviin. Sarjan musiikki on niin omituista, etten edes tiedä, millä sanoilla sitä kuvailisin. Ehkä käyttäisin sanoja ruma, repaleinen, raastava ja rakeinen. Musiikissa kuuluu sairaalloisia, synteettisesti manipuloituja raahausääniä ja outoja naksahduksia. Samanaikaisesti kuvasarjassa välähtää kuvia lasipurkkeihin säilöttyjä sisäelimiä, heilahduskuvia kellarista ja palavia valokuvia lasten kasvoista (kausi 1) tai synkeitä näkymiä mielisairaalasta (kausi 2). Kuvan ja äänen yhdistelmä on kammottava - ja se toimii.

Pidän American Horror Storyssä siitä, että molemmissa näkemissäni kausissa kammottavuus on viety niin pitkälle kuin se voi viedä. Jos kerran lähdetään vetämään överiksi, silloin ei kannata jäädä puolitiehen loikoilemaan. Kakkoskausi sijoittuu Briarcliffin fiktiiviseen, katolisen kirkon ylläpitämään vankilamielisairaalaan, jossa hulluus ja pahuus on maksimoitu. Sarjan tekee mielenkiintoiseksi se, ettei pahuus ja hulluus välttämättä sijaitse siellä, missä niiden odottaisi sijaitsevan. Pahuus saattaa piileksiä hyvyyden naamion takana. Samoin terveyden naamion takana saattaa lymyillä pahinta mahdollista hulluutta ja demonisuutta. (Yritän olla paljastamatta liikaa sarjan juonesta, koska sen esitys on tällä hetkellä kesken Suomessa)

Asylum-kauden tekee mielenkiintoiseksi myös se, että se perustuu osin historiaan. Asylum-kaudessa suljetaan homoseksuaaleja mielisairaalaan vastoin tahtoa ja tätähän on historiassa tapahtunut. Mielisairaiksi luokiteltuja ihmisiä "hoidetaan" toinen toistaan kammottavimmilla menetelmillä, kuten sähköshokeilla, vesiterapialla ja eristämisellä. Yhtä hyvin näitä "hoitomuotoja" voi kutsua myös kidutusmuodoiksi. Tällaista "hoitoa" on todellisuudessa tapahtunut ja ehkä tapahtuu yhä edelleen. Tässä mielessä pidän sarjaa jopa yhteiskunnallisesti kantaaottavana.

Asylum-kausi käsittelee mielenkiintoisesti myös hyvyyttä ja pahuutta. Uskonnon tai tieteen varjolla voi syyllistyä uskomattomaan julmuuteen. Uskonnolla voi perustella valtaa ja väkivaltaa, kuten sarjassa tapahtuu. Tiede ei ole yhtään sen parempi. Asylumissa tieteen nimissä harjoitetaan epäeettisiä ihmiskokeita.

American Horror Storyssä on jotain samaa kuin Twin Peaksissa. Kummassakaan sarjassa juuri kukaan ei ole sitä, miltä näyttää. Ihmisten sisältä paljastuu jotain ihan muuta kuin mitä voisi olettaa. Juuri tästä pidän, vaikka täytyy tunnustaa, että Asylum-kauden puolivälin kieppeillä eräs yllätys melkein käänsi mahani ylösalaisin. Mutta yritän kaikkeni olla paljastamatta sitä, ettei joka ikinen tekstini olisi spoileri.

Vielä yksi hehkutuksen aihe: Pidän AHS:ssä myös siitä, että se "keskustelee" aikaisemman elokuvaperinteen kanssa. Se sisältää viitteitä ainakin seuraaviin elokuviin: Yksi lensi yli käenpesän, Kellopeliappelsiini ja Manaaja. Lisäksi AHS saattaa sisältää lukuisia viitteitä moniin kauhuelokuviin, mutta niitä en pysty tunnistamaan, koska en varsinaisesti ole kauhufriikki. Tuntuu ehkä yllättävältä, etten pitänyt American Horror Storyä kauhuna. Sarjaa katsoessani "unohdin" pelätä, koska olin niin lumoutunut sen taiteellisista ansioista.

Alun perin tarkoitukseni oli kirjoittaa tässä yhteydessä myös ykköskaudesta (Murder House), mutta näköjään ajaudun kirjoittaa siitä erillisen postauksen.