 |
| (Tarjoiluehdotus: japanilainen keitos 1Q84 pikkurillin kera) |
KIRJALLISUUS --- Haruki Murakami: 1Q84. The complete trilogy. Vintage Books, 2012. (Käännös japanista englanniksi Jay Rubin ja Philip Gabriel)
Marjatan (Mentula) luvalla kirjoitan tästä kirjasta jo kolmatta ja samalla viimeistä kertaa. Luin trilogian loppuun jo joku aika sitten, mutta vasta nyt pääsen sorvin ääreen. Näkökulmani tässä blogiraapustuksessa on se, miksi romaanin hyväksyminen oli minulle niin vaikeaa. Eli tässä tekstissä selvittelen jälleen päänsisäistä todellisuuttani. Jos se ei edelleenkään kiinnosta sinua, potentiaalinen lukijani, jätä tekstini lukematta. Jos kiinnostaa, great.
Ensimmäisenä syynä Murakami-kammolleni pidän kirjailijan japanilaisuutta tai laajemmin ilmaistuna aasialaisuutta, minkä koen uhkaavan eurooppalaisuutta. 1Q84:ää lukiessani kiinnitin huomiota Murakamin toistuviin viittauksiin länsimaiseen kirjallisuuteen. 1Q84:n lähtökohtana on George Orwellin klassikko 1984. Lisäksi Murakamin kirjassa mainitaan ainakin Anton Tsehov, Franz Kafka ja Marcel Proust. Kun huomasin nämä nimet, minuun iski mustasukkainen omistustarve aivan kuin vain eurooppalaisilla ihmisillä olisi oikeus viitata eurooppalaiseen kirjallisuuteen. Minusta tuntui kuin Murakami olisi Japanista käsin tunkeutunut sorkkimaan ja turmelemaan eurooppalaista kirjallisuusperintöä. Tiedän, että tunteeni ovat naurettavia, mutta näin kuitenkin tunsin.
Todennäköisesti japanilaisista tuntuu samalta, kun eurooppalaiset imevät kulttuurivaikutteita Aasiasta ja soveltavat niitä miten sattuu. Täällä Helsingissä vilkuilen välillä japanilaisia turisteja säälivästi, kun ne pikkurassukat joutuvat altistumaan eurooppalaisille muunnoksille sushista, vihreästä teestä, karaokesta ja sisustustyyleistä. Moni japanilainen varmasti kalpenisi kauhusta, jos näkisi, että joku eurooppalainen suunnittelija on läntännyt suihkulähteen ja kiinanruusun keskelle japanilaista kuivapuutarhaa, jonka on tarkoitus sisältää pelkkää haravoitua hiekkaa ja symbolisia kivenmurikoita. Ehkä Murakami itsekin tuntisi tarvetta lähettää yakuzan tällaisen suunnittelijan perään.
Toinen syy Murakami-fobiaani tai -allergiaani oli se, että olen tottunut kaunokirjallisuuteen, joka jäljittelee todellisuutta. Kiinnitän paljon huomiota fiktiivisen maailman uskottavuuteen, ja erityisesti psykologiseen uskottavuuteen. Sanomattakin on selvää, että 1Q84 ei jäljittele todellisuutta eikä sitä myöskään voi kutsua uskottavaksi. Ainakaan minun mielestäni uskottavuuteen eivät kuulu raamattuvaikutteinen hedelmöittyminen ilman seksiä tai henkilöhahmojen epärealistiset aikasiirtyvät tai epätodennäköiset kohtaamiset vuosikymmenten jälkeen tai fiktion sisäisen fiktion siirtyminen fiktion pääasialliseen tarinaan (sekavasti ilmaistu, tiedän).
Mitä pidemmälle luin 1Q84:ää, sitä enemmän aloin ajatella, että mitä merkitystä fiktion uskottavuudella tai todellisuudenkaltaisuudella oikeastaan on. Fiktiivistä maailmaa ei oikeasti ole olemassa missään muualla kuin kirjailijan ja lukijan mielikuvituksessa, miksi sitten olisi mitään merkitystä, mitä tapahtuu maailmassa, jota ei edes ole olemassa? Periaatteessahan fiktiossa voisi tapahtua aivan mitä tahansa, mutta kuitenkin lähes aina fiktio muistuttaa ns. yhteistä todellisuuttamme.
Fiktiivisessä maailmassa voisi yhtä hyvin esiintyä ihminen, jolla on kahdeksan jalkaa, läpinäkyvä pää ja kyky lentää, jos kirjailija niin päättää ja kustannustoimittaja sallii. Tällaisia romaanihenkilöitä ei vain ole fiktiossa pahemmin näkynyt (enkä ole niitä itsekään erityisemmin kaivannut). Periaatteessa romaanihenkilö voisi vaikkapa pystyä kävelemään seinän läpi, kaatamaan kiehuvaa vettä kädelleen vahingoittumatta siitä ja kasvattamaan selkänsä täyteen silmiä (hyi!). Tai jos jotain edellisen kaltaista tapahtuu fiktiossa, sitä tapahtuu lähinnä vain scifissä tai jossain muussa ei-niin-vakavasti-otettavassa-kirjallisuudessa. Ainakin minä olen tässä luulossa.
Loppujen lopuksi 1Q84:n lukeminen oli hyvä asia minulle. Huomasinpahan ainakin omat ennakkoluuloni ja rasismini(?) suhteessa aasialaisuuteen. Ei tunnu tietenkään kauhean imartelevalta huomata omia ennakkoluulojaan, mutta se taitaa olla ainoa tapa niistä vapautumiseksi. Samalla huomasin myös sen, että periaatteessa fiktiossa on rajattomasti mahdollisuuksia, mutta niitä ei yleensä käytetä. Murakami kuitenkin käytti myös niitä fiktion mahdollisuuksia, joita eurooppalaisessa kirjallisuudessa ei ole nähty ja siksi koinkin, että hän teki kaiken "väärin".
1Q84:stä on kirjoitettu mm. näissä blogeissa:
Anna minun lukea enemmän
Lumiomena
Lukutoukan kulttuuriblogi
Iltaluvut
Rakkaudesta kirjoihin
Ilselä
Lukuneuvoja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti