Kirja jossa häiritsi suunnilleen kaikki

KIRJALLISUUS  ---  Petri Karra: Pakenevat unet (Gummerus, 2012)

Saako valittaa? Onko väärin kirjoittaa kirjasta, josta ei ole juurikaan mitään hyvää sanottavaa? Pitäisikö vaieta, jos suhtautuu epäluuloisesti romaanin tarinaan ja lähes tulkoon kaikkiin kirjailijan tekemiin ratkaisuihin?

Epäuskoni romaanin kertomaa tarinaa kohtaan iski jo ensimmäisellä sivulla. Siinä päähenkilö kävelee helsinkiläisen(?) ongelmalähiön kerrostalon vintin puulattialla. Mietin, miten mahdollisimman halvalla kyhätyissä vuokrakerrostaloissa voi olla puinen lattia. Eikö lattian pitäisi muovia tai betonia? Toisella ja kolmannella sivulla häiriinnyin kielellisen ilmaisun sekavuudesta ja kuvauksen näkökulman epäselvyydestä. Kun kerran epäluuloni heräsi, se ei kadonnut koko romaanin aikana, vaan se voimistui koko ajan.

Listaan numeroina kaikki häiriötekijät romaanissa:

1. (Muka)rankka aihe
Aika paljon rankkuutta saatu mahtumaan yhteen romaaniin: huumeet, alkoholi, rikkinäiset perheet, avioerot, huostaanotot, ikävät asuinympäristöt, koulukiusaaminen, väkivalta, varastaminen, rikollisuus, epätoivo, näköalatttomuus jne.

Romaani seuraa narkkariäiti-Marinan lasten Nastan (14-v poika) Nadjan (6-v tyttö) elämää nimettömässä ongelmalähiössä Helsingissä. Nasta pakenee arkielämää mangapiirrustusprojektiinsa nimeltä Pakenevat unet. Nadjaa hoitaa lähinnä veli. Naapureina asuvat poliisiäiti-Tuija ja hänen tyttärensä Veera (14-v). Marinalla on narkkaripoikaystävä-Kampa. Perhettä ahdistelevat sossutädit huostaanottoaikomuksineen.

2. Rakenne
Romaanissa seurataan kahta kertomusta. Ikävä arkielämä narkkariperheessä, jota seuraa melkein identtinen sarjakuvakertomus  Pahan Valveen maasta, jossa seikkailevat Nahuki (Nasta?), Veronika (Veera?), kadonnut äiti ja onneton sisko. Henkilökohtaisesti koin sarjakuvakertomuksen täysin yhdentekevänä, tarpeettomana ja pitkäveteisenä romaanin kannalta. Minua häiritsi suunnattomasti myös se, että Nastan piirtämä mangakertomus oli kuvattu romaanin paperinmakuisena, sanallisena kertomuksena eikä se sisältänyt yhtään mainintaan piirtämisestä.

3. Epämääräinen slangi romaanin dialogeissa
Ilmeisesti romaanin dialogien on tarkoitus edustaa stadin slangia. Romaanin tapahtumapaikkaa ei missään vaiheessa määritellä Helsingiksi, mutta jos kertomuksessa matkustetaan metrolla, mikä muukaan se voi olla. Henkilökohtainen mielipiteeni on se, että joko kirjailijan on osattava murre (tässä tapauksessa slangi) täydellisesti tai jos ei osaa, sitä ei kannata käyttää ollenkaan. Koska mikään ei ole kiusallisempaa kuin murre, joka on jotain sinne päin. Esimerkkejä eri kohdista romaania:
- Ookste jo syöneet? (mitä hemmetin murretta tämä on?)
- Mun mutsi ja faija o eronnu. (Helsingin vai Turun murretta? näinkö puhuu paljasjalkainen stadilainen?)
- Enkel, sulla ei oo siipiä. (sanooko helsinkiläinen enkel vai enkeli? "sulla ei oo siipiä" vai "sullei oo siipii")
-  Ootsä kusipää? Oots? (mikä muoto on "oots"?)(ja onko yleensä riitelijöillä tapana kysyä, onko toinen kusipää, eikö se yleensä vain todeta; kuulostaa suunnilleen yhtä uskottavalta kuin jos sanoisi "anteeksi rouva, mutta voisitteko ystävällisesti haistaa paskan")
- Mul o asiaa, tuu (eikö pitäisi olla: "mullon asiaa")
- Sulla o varmaan jo nälkä? (eikö helsinkiläinen sanoisi joko "sullon varmaan jo nälkä" tai "onks sul nälkä")
- Emmä pelkää niitä. Älä säkään. Mä otan niistä itse vastuun, enkä tarvitse ketään siinä. Pelko o turhaa. Se o kuolemista. Pelko antaa sellaisille valtaa joille se ei kuulu ja on vain itseltä pois. Eikö Joonas ja ne ansaitse sellaista valtaa. Varsinkin kun ne on niin mitättömii. (Miksi tämän näytteen helsinkiläinen puhuu osittain slangia, osittain kirjakieltä? Eikö voisi valita jompi kumpi ja pysyä siinä? Ja jälleen sama "o" - ollaanko Turussa vai Helsingissä, Vaasassa vai Porissa?)

Omalla kohdallani romaanin sekasikiömurre häiritsi lukukokemustani, koska tahtomattani jouduin pysähtymään joka ikisen repliikin kohdalla ja miettimään, mitäköhän ihmeen murretta tämäkin taas on. Romaani sisältää dialogia todella paljon, joten lukukokemukseni oli erittäin töksähtelevä.

4. Mahdolliset asiavirheet tai epäuskottavuudet
Romaanissa narkkariperheeseen on tilattu Hesari. Täh? Miten sosiaaliavusten varassa elävällä perheellä on 1) varaa 2) kiinnostusta tilata Hesari. Jotenkin oletan, että narkkariäidin elämässä prioriteetti numero yksi on huumeet eikä itsensä sivistäminen sanomalehdellä. Ja miten 14-vuotias Nasta voi huolestua siitä, ettei "taaskaan" ole ehtinyt lukemaan Hesaria. Luulisi, että narkkariäidin pojalla olisi muitankin mielenkiinnon kohteita ja huolenaiheita kuin Hesarin lukeminen. Tai ylipäänsä kenellä tahansa 14-vuotiaalla.

Romaanissa Nasta seisoo koulun edessä ja ajattelee "ei jaksaisi nähdä noita, koulun pahimpia luusereita, tulevaisuuden kirkkaina näkyminään työttömyyttä, köyhyyttä, alkoholismia, väkivaltaa, ylipainoa...". Näinkö tosiaan ajattelisi 14-vuotias romaanihenkilö vai näinkö ajattelee yli 40-vuotias romaanikirjailija, joka tarkastelee asioita etäisyyden päästä luettuaan ensin kasan tutkimusraportteja yms?

Romaanissa 14-vuotias tyttö osaa ulkoa Bruce Springsteenin laulun I'm On Fire. Onko tämä uskottavaa, mielestäni ei. Romaanin toinen 14-vuotias kuuntelee sekä Radioheadia että Eminemiä. Uskottavaa vai ei, ehkä kallistun itse jälkimmäisen vaihtoehdon puolelle.

5. Epämääräinen tapahtumapaikka
Romaanin tapahtumapaikkana on ilmeisesti Helsinki (syy: metro mainittu), joka kuitenkin kuvataan epämääräisenä yleiskaupunkina, jossa on tornitaloja, ostareita, räkälöitä, sossuloita, kouluja ja poliisiasemia. En vain ymmärrä, miksi romaanissa mainitaan ensimmäinen paikannimi sivulla 261, jossa mainitaan Malmin Kauppatie. Mistä Malmi tähän yhtäkkiä ilmestyy? Ja miksi Malmi, joka ei sijaitse lähelläkään metrorataa kuten muut tapahtumapaikat ilmeisesti sijaitsevat. En ihan kässää.

6. Kirjailijan pärstä
Lukiessani romaania erehdyin usein vilkuilemaan kirjailija Petri Karran kuvaa. Kuvassa hänellä on muodikkaat, paksusankaiset ja mahdollisesti kalliit älykkölasit. Hänen takkinsa näyttää kalliilta nahkatakilta. Miksi tämännäköinen (lue: hyvätuloisen näköinen) ihminen kirjoittaa lähiökurjuudesta? Kieltämättä ajatus sosiaalipornosta käväisee mielessä. Vai oliko tarkoitus kalastella Finlandia-palkintoa "yhteiskunnallisesti tärkeästä aiheesta" kirjoittamalla? Sitähän minä en voi tietää.

7. Muut samantyyppiset romaanit
Petri Karran romaani muistuttaa aihevalinnoiltaan jossain määrin Markus Nummen Karkkipäivää (josta en myöskään pitänyt). Yhtymäkohtia on myös Mari Mörön romaaniin Kiltin yön lahjat (josta pidin vähän enemmän). Karkkipäivä tuntui minusta laskelmoidulta romaanilta, enkä voinut välttyä samalta tunteelta tämänkään romaanin kohdalla.

Muutakin räpättämistä kirjasta ehkä olisi, mutta taidan lopettaa tähän. En tiedä, johtuuko negatiivisuuteni kirjamessujen jälkeisestä kevytflunssasta vai mistä. Joka tapauksessa juuri tämä romaani ei toiminut minulla. Kun kerran menetin luottamukseni romaanin tarinaa ja kerrontaa kohtaan, luottamukseni ei enää palautunut missään vaiheessa. Sama tilanne kuin ihmissuhteissakin: yleensä luottamuksen toiseen ihmiseen voi menettää vain kerran ja sen jälkeen se ei yleensä enää koskaan palaudu.

Kirjasta on kirjoitettu mm. näissä blogeissa:
Rakkaus on koira helvetistä 
Lukutuulia
Kirjanainen
Kaiken voi lukea!
Rakkaudesta kirjoihin