KIRJALLISUUS --- Jerker Erikson & Håkan Axlander Sundqvist: Pythians anvisningar (Pocketförlaget, 2012)
Luin dekkarin ruotsiksi. Se on suomennettu nimellä Varjojen huone. Yllättäen myös kirjailijan nimi on "suomennettu" Erik Axl Sundiksi.
Sillisalaatilinja jatkui tässäkin dekkarissa. Kolmososa sisältää niinkin moninaisia aineksia kuin sarjamurhaamista, insestiä, pedofiliaa, lapsipornoa, kannibalismia, balsamointia, kiduttamista, vankeudessa pitämistä, sensorista deprivaatiota, paleltumiskuolemia, juutalaisvainoja, keskitysleirejä, joukkomurhia, teloituksia, Bosnian sotaa, uskonlahkoja (lestadiolaisuutta?), Gnosis-ideologiaa/filosofiaa, kapsulotomiaa (=lobotomiaa?), psykoanalyysia, sivupersoonahäiriöitä, dissosiaatiota, muistihäiriöitä, dementiaa, mielisairautta, itseterapointia, vihaa, kostonhimoa ja koko komeuden kruunaa - lesboilu.
Lyhyesti sanottuna vähempikin olisi riittänyt. Ja anteeksi nyt vaan, etten pysty suhtautumaan tähän sekametelisoppaan ollenkaan vakavasti. Mutta jos kirjailijat Erikson & Axlander Sundqvist eivät ole koskaan kuulleet ilmiöstä nimeltä "aiheen rajaaminen", en voi asialle mitään.
Koska aiheita on näin tuhottamasti, ei tarvitse ihmetellä, miksi kerronnassa hypitään jatkuvasti ajasta toiseen, paikasta toiseen ja henkilöstä toiseen. Eikä tarvitse ihmetellä sitäkään, miksi dekkarissa mainitaan tolkuton määrä henkilönimiä ja miksi minun alkoi olla todella vaikea muistaa, kuka on kukin. Eikä ihme, jos nimet eivät pysy mielessä, koska Pythians anvisningar -dekkarissa mainitaan noin 60 nimeä! Sehän on suunnilleen yhtä paljon kuin Fedor Dostojevskin romaaneissa. Olen lukenut Dostojevskiltä ainakin romaanit Rikos ja rangaitus, Idiootti ja Karamazovin veljekset. Ei minulla silloin ollut vaikeuksia muistaa, kuka on kukin, mutta nyt oli, koska tässä dekkarissa henkilökuvaus on niin ohutta, ettei siitä jää kunnollista muistijälkeä.
Takerruin dekkaria lukiessani erityisesti sivupersoonahäiriön kuvauksen uskottavuuteen. Dekkarista syntyy vaikutelma, että häiriöön sairastunut ihminen voisi kontrolloida omaa häiriötään. Psykologina työskentelevä, sivupersoonainen Sofia Zetterlund pystyy toimimaan täysin tervehenkisesti työaikanaan yhdeksästä viiteen, mutta heti kun työaika loppuu, alkaa sivupersoonia pukkaamaan. Ei kuulosta kovin uskottavalta. Eiköhän sivupersoonahäiriöinen ihminen kärsi häiriöstään 24/7. Vielä epätodennäköisemmältä kuulostaa, että sivupersoonainen voisi omalla päätöksellään päättää, että nyt loppuu sivupersoonaongelma ja alkaa "normaali" elämä. Enpä ihan usko.
En pitänyt dekkarissa myöskään siitä, kuinka vakavat aiheet kuten insesti ja pedofilia hukutetaan kaiken muun sälän alle. Jos dekkarin on tarkoitus olla vakava keskustelunavaus seksuaalisesta hyväksikäytöstä, miksi ympätä sekaan kaikkea mahdollista keskitysleireistä säätiöihin ja sisäoppilaitoksista uskonlahkoihin. Jotenkin myös seksuaalirikollisen vastuu omista teoistaan näyttää katovan kokonaan, koska syy sysätään muulle taholle kuin yksilölle itselleen. Dekkarista syntyy vaikutelma, että pedofiili ei ole vastuussa omista teoistaan, koska hän on "uhri". Milloin pedofiili on juutalaisvainojen uhri ja siksi viaton; milloin säätiöiden ryhmäpaineen "uhri" ja milloin sisäoppilaitosten simputuskäytäntöjen uhri ja jälleen kerran viaton, vaikka seisoo vieressä, kun lapsi raiskataan.
Enpä tiedä, voiko tätä dekkaritrilogiaa suositella kenellekään. Ainoa syy, miksi minun kannatti lukea Pythians anvisningar, oli ruotsin kielen trimmaus. Ilokseni huomasin, että pystyn lukemaan ruotsinkielistä tekstiä parhaimmillaan 50-100 sivua päivässä. Mieluummin tietysti lukisin jotain tasokkaampaa kuin dekkareita, mutta parempi sekin kuin ei mitään.
En jaksa linkittää muuta kuin yhteen blogiin:
Kirjavalas
Samat puutteet minäkin näistä kirjoista löysin, just samat. Pahin on juuri tuo rajaamisen puuttuminen. Kas, kun ei kustannustoimittaja ole määrännyt säästämään muutamaa aihetta tuleviin kirjoihin.
VastaaPoistaNimi onkin siis täysin eri: tuossa alkukielisessä on vielä siinäkin uusi asia, muinaiset oraakkelit. Vai oliko siinä kirjassa tällaistakin?
Ruotsinkielisessä alkutekstissä tosiaan mainittiin joku ihmeen Gnosis-ideologia/filosofia ja Pythian, mutta ne jäivät pintaraapaisujen tasolle, kuten kaikki muukin dekkarissa. Aika outoa, jos Pythian on kirjan nimessä, mutta ei siitä sen enempää jakseta selittää. En enää edes muista, mikä oli Pythian. Oraakkeli kai sitten.
VastaaPoistaIhmettelin tosiaan kirjojen suosion syitä. Epäilen, että raflaavat kannet ovat tärkein syy kirjojen saamaan huomioon. Toinen syy on varmasti pedofilia/insesti, koska ne ovat tarpeeksi shokeeravia aiheita. En tiedä, miten dekkarit kestävät aikaa. Ehkä kymmenen vuoden kuluttua kukaan ei enää muista niitä.
Mitäs ihmettelemistä siitä on (että jotkut tykkää näistä kirjoista)? Mauthan ovat nimenomaan erilaisia ja toisen roskaläjä on toisen namusetä. Eiku :D
VastaaPoistaItse alan kohta ihmetellä sitä että ihmetellään, että pidetään vaikka monet pitäneet ovat kirjoittaneet kirjoista ja kertoneet, miksi niistä pitivät. Ei siis periaatteessa tarttis ihmetellä - paitsi sitä, että on erilaisia makuja. Alan myös kohta ihmetellä sitä, miten jaksaa näin paljon uhrata aikaa kirjalle/kirjoille, jota ovat ihan kaameita omasta mielestä. Tämä kaikella rakkaudella ja hyväntahtoinen virne huulilla. Minusta näitä sinun mietteitä on ollut ilo lukea ja olen jopa samaa mieltä monin kohdin, mutta silti pidin kokonaisuutena tästä kirjassarjasta).
Mitämitä, oikein pelästyin kun luin kommenttiasi! Ettei se vain sisältänyt kettuilua tai peräti fidduilua? Mutta ei, olitkin kirjoittanut kommenttisi "rakkaudella ja hyväntahtoinen virne huulillasi". Huh, onneksi ;)
PoistaMuttamutta, olen viime aikoina kirjoittanut niin negatiivisia tekstejä, että aion siirtyä joulukuuksi pelkkään ihqutukseen. Just lainasin kirjastosta Rosa Liksomin Väliaikaisen. Siitä on pakko kirjoittaa pelkkää ihqutusta, koska olen Liksom-fani.
Ehkä joulukuussa voisi omistautua vanhoille suosikeille. Ehkä Edgar Allan Poen kauhunovellit, joista innostuin joskus nuorena. Harkitsin myös fanituspohjaisen bloggauksen kirjoittamista Hitchcockin leffasta "Vertigo". Sekin on aivan hypnoottisen ihana, vaikka onkin trilleri.
Tässä kirjasarjassa ykkösosa eli Varistyttö oli vahvin ja paras. Se oli mielestäni psykologisesti oivaltava. Siinä uhrin ääni kuului, mikä on mielestäni tärkeintä. Myöhemmissä osissa uhrin ääni hukkuu kaiken muun alle. Ykkösosan luokittelisin "oikeaksi" kaunokirjallisuudeksi enkä pelkäksi viihteeksi. Olisin ehkä voinut korostaa sitä enemmän.
Juu ei missään tapauksessa kettuilua tai muuta ilkeää! Ei ole syytä sellaiseen enkä edes ole sellainen. Jos on ongelmia minulla, niin sanon tai kysyn suoraan. Sellainen epäsuora tai piilofidduilu ei siis kuulu repertuaariini. :-)
PoistaMinullakin on ollut huonoa tuuria kirjojen kanssa viime aikoina eli parikin epäkiinnostavaa ja suorastaan tympäisevää kirjaa on osunut haaviini. Nyt olenkin sitten ottanut varman päälle ja luen kirjoja, jotka tiedän melko sataprosenttisesti hyviksi. Eli hekumaa tulossa minullakin jatkossa. :D
Minun pitäisi varmaan lukea joskus noita Poen kauhunovelleja. Tällainen "kauhufani" kun olen, niin ihan yleissivistävää olisi ne lukea. Olen siis niistä tietoinen, mutta en koskaan saanut aikaiseksi lukea.
Minulla on Poeta sekä suomeksi että enkuksi. Yritin vähän myös enkuksi, mutta 1800-luvun englanti on haastavaa. Poen kirjoitustyyli on pitkä ja polveileva. Sinulta Poe enkuksi onnistuisi varmasti paljon helpommin kuin minulta! ;)
PoistaJäänkin oikein odottelemaan, minkälaista kirjahekumaa voin vielä lukea blogistasi :D
(Jaoin sinulle tunnustusta blogissani - olet sen arvoinen!)
VastaaPoistaOhoh - kiitos! Ihan pökerryttää. Ja ilahduttaa! ;)
Poista