 |
| (Kuvat: Kansallisteatteri) |
Käsikirjoittajat: Leea ja Klaus Klemola
Ohjaus: Leea Klemola
Näyttelijät: Ville Haapasalo, Olli Ikonen, Miko Kivinen, Klaus Klemola, Pirjo Määttä, Karin Pacius, Heikki Pitkänen, Jukka Puotila, Sari Puumalainen, Mari Turunen ja Juha Varis
Maaseudun tulevaisuus -teatteriesitys. En pitänyt. En ymmärtänyt. Pitkästyin. Perse puutui. Olin vähällä nukahtaa. Turhauduin. Ärsyynnyin. Kyllästyin.
Lyhyesti: esitys oli mielestäni täydellisen käsittämätön, täydellisen typerä, pitkästyttävä ja yhdentekevä. Teatteriseuralaiseni luonnehti esitystä pitkäveteiseksi ja rahvaanomaiseksi. Väliajalla jututtamani teatterikatsoja totesi, ettei hänelläkään ole aavistustakaan, onko Maaseudun tulevaisuus olevinaan komedia, satiiri, farssi vai mikä.
Ennen esitystä odotukseni olivat korkealla. Odotin näytelmän viittaavan George Orwellin romaanin Eläinten vallankumous. En huomannut yhteyttä. Vaihtoehtoisesti kuvittelin näytelmän käsittelevän tuotantoeläinten huonoa kohtelua ja eläinten oikeuksia tai mahdollisesti maaseudun tyhjenemistä. Suoraan sanottuna minulla ei ole aavistustakaan, mitä aihepiiriä näytelmä käsitteli. Jotain maaseudulla? Jotain jossain? Sarvipäisiä ja munasillaan koikkelehtivia miesnäyttelijöitä hölöttämässä ja huutamassa mitä sylki suuhun tuo. Kiroilua ja verhon takana panemista. Vittu-sanan huutamista suunnilleen kolme kertaa joka ikisessä repliikissä. Energistä ilmaisua ja rajojen rikkomista? Mullistavaa uutta teatteria? Karnevalismia? En todellakaan tiedä.
En muista koskaan aikaisemmin seuranneeni teatteriesitystä, josta en ole käsittänyt sen aihetta tai aiheita, teemaa ja teemoja, tyylilajia tai lajeja. Tämä oli sellainen esitys. Aluksi epäilin, että vika on minussa. Epäilin käsitysvaikeuksieni johtuvan tolkuttomasta kännistä(?), koska olinhan juonut ennen esitystä peräti lasillisen valkoviiniä ja lasillisen shamppanjaa. Kun tämä selitysvaihtoehto ei tuntunut uskottavalta, aloin epäillä äkillistä dementiakohtausta. Mietin, tältäkö dementia tuntuu. Monet muut katsojat nauravat, mutta itse toljottaa näyttelijöitä vakavalla naamalla. Vai olinko sittenkin muuttunut hölmöläiseksi - vai olivatko muut katsojat hölmöläisiä, koska he jaksoivat nauraa kihertää "vitseille" tyyliin "silmäsi ovat yhtä kauniit kuin persereikä" tai "sä et voi perustaa terveyskeskusta yksin" tai "onko toi sun koti vai onko se haimasi". Ha haa, onpa hauskaa. Tai sitten ei.
Ehkä näytelmä ei auennut minulle, koska suhtaudun teatteriin lähtökohtaisesti kielteisesti. Pidän teatterinäytelmää pääsääntöisesti epäonnistuneena elokuvana samalla tavalla kuin suhtaudun runokirjaan kuin epäonnistuneeseen romaaniin. En voi sille mitään, että luokittelen elokuvan ylivoimaiseksi teatteriin verrattuna. Elokuva on aina niin paljon enemmän kuin teatteriesitys, koska elokuvassa on vaihtuva kuvakulma. Teatterissa on kiinteä kuvakulma eli se paikka, missä sattuu istumaan. Elokuvassa on lisäksi mahdollisuus lähi- ja kaukokuviin ja erilaiseen kuvaukseen (liikkumaton kamera, huojuva, kiertävä tai "lentävä" kamera). Teatteri-ilmaisu on makuuni liian staattinen. Ja mikä tärkeintä: ELOKUVISSA EI HUUDETA! Nykyteatterissa vallitsee mielestäni ÄRSYTTÄVÄ MANEERI ESITTÄÄ JOKA IKINEN REPLIIKKI HUUTAMALLA, KARJUMALLA TAI KILJUMALLA. Ehkä teatteriohjaajan mielestä huutaminen tarkoittaa intensiivisyyttä. Minun mielestäni se ei ole mitään muuta kuin typerä maneeri. Tämä on tärkein syy, miksi yleensä karttelen teattereita kuin ruttoa. Olisi pitänyt tajuta jättää tämäkin esitys väliin, niin olisin säästänyt selvää rahaa (lippu 39 e + valkoviini 8 e + shamppanja 10 e). Säästyneillä rahoilla olisin päässyt monta kertaa leffateatteriin katsomaan elokuvia, JOISSA EI HUUDETA ELLEI SIIHEN OLE MITÄÄN SYYTÄ.
Vaikka Maaseudun tulevaisuus oli kohdallani valovuosien päässä täysosumasta, arvostan kuitenkin Leea Klemolaa - näyttelijänä. Parhaiten muistan Leea Klemolan huikean näyttelijäntyön Auli Mantilan elokuvassa Neitoperho. Se oli dynamiittia. Tämä esitys ei ollut.
Maaseudun tulevaisuus -näytelmästä on kirjoitettu mm. näissä blogeissa:
Extempore
Ääni katsomossa
Teatterikärpänen
Tämä esitys on sellainen, jota en uskalla suositella käytännössä kenellekään, vaikka pidin tästä enemmän kuin etukäteen ajattelin. Ensimmäisestä puoliajasta pidin jopa aika paljonkin mutta toista puoliaikaa olisi saanut mielestäni reippaasti tiivistää.
VastaaPoistaItse puolestani yleisellä tasolla rakastan teatteria enemmän kuin elokuvaa. Tunteet siirtyvät minuun helpommin teatterissa kuin leffassa.
Kolme tuntia ja kymmenen minuuttia! Olisi tosiaan voinut tiivistää. Enkä tiedä, kenelle tätä voisi suosittella. Ihmisille, jotka haluavat kuulla kiroilua ja huutamista?
PoistaTeatteri on parhaimmillaan upea taidemuoto, mutta tämä oli minulle teatteria huonoimmillaan. Olen nähnyt Kansallisteatterissa mm. Pirkko Saision Homo!-musikaalin ja Sofi Oksasen Puhdistus-näytelmän. Niistä pidin todella paljon ja koin ymmärtäväni niitä.
Käyn nykyisin harvoin teatterissa, mutta joskus kävin viikoittain. En ole nähnyt koskaan esitystä, joka ei olisi kiinnostanut. Ehkä tämä voisi olla sellainen.
VastaaPoistaTeatterissa on ihmisen läsnäolo, joka tekee siitä minulle erityisen taidemuodon.
Teatteri on mielestäni huomattavasti sosiaalisesti taidetapahtuma kuin elokuva. Teatteriin pukeudutaan ja tälläydytään (jos jaksaa) ja muita ihmisiä katsellaan väliajalla yms. Parhaimmillaan ihanaa, mutta ei aina
PoistaTämä esitys oli melko hyväksi arvioitu Hesarissa. Rivien välissä tuli kuitenkin jotain samaa ilmi kuin mitä tässä selkokielisesti kerrot.Minulla on sama suhde teatteriin: melkein aina kun istun teatterissa, ihmettelen mitä täällä teen. Ja sen jälkeen päätän että ei enää koskaan. Onneksi on elokuvat!
VastaaPoistaMinun olisi kannattanut lukea ensin kritiikit sanomalehdistä ja muutenkin tutustua näytelmään etukäteen. Nyt menin katsomoon ihan kylmiltään. Näin se on: onneksi on elokuvat!
PoistaNo voi voi, kun meillä on liput tähän kuun lopussa.
VastaaPoistaOlen kiinnostunut Klemolasta, mutta en ole onnistunut näkemään yhtään hänen ohjaustaan. Olen ajatellut että tässä korostettaisiin eläinten oikeuksia. Perusteettomasta rivoilusta en kyllä pidä ... tuleekohan tästä minulle kärsimys? Miehelle varmaan tulee, koska häntä eivät kokeelliset esitykset houkuttele niin paljon kuin minua.
Minä pidän teatterista, ja olen nähnyt muutamia unohtumattomia esityksiä, mm. Kansallisteatterin Juha Hurmeen Europaeus ja Kristian Smedsin ohjaamat näytelmät Kajaanissa. Kun Smeds sitten ohjasi Helsingissä Tuntemattoman, hän oli omaksunut tuon mainitsemasi huutamistyylin ja nostanut tehosteet liian tärkeään osaan. Kom-teatteri ei petä koskaan.
Minä en välitä teatterista sosiaalisena tapahtumana. En voi laittaa edes ripisväriä, kun liikutun niin vähästä ja väliajalla möllötän tunteissani.
No voi että, pahoin pelkään, että ette tykkää tästä näytelmästä. Mutta onhan olemassa pieni todennäköisyys (noin 0,1 %), että kuitenkin kolahtaa. Eihän sitä koskaan tiedä. Toivottavasti teillä on Helsingissä jotain muutakin ohjelmaa, esim. joku hyvä näyttely tai mukava ravintola.
PoistaKom-teatterista muistan Odotus-näytelmän. Siinä Pirkko Saisio ja Marja Packalen olivat hillittömän hauskoja. Eikä näytelmässä todellakaan huudettu. En tiedä, milloin huutamistyyli tuli vallalle teattereihin. Olisiko Jouko Turkalla jotain osuutta asiaan?
Minäpäs käyn sitten kertomassa täällä vihastukseni tai ihastukseni. Jos kuitenkin (0,1 % todennäköisyydellä !) ihastuisin, niin kirjoitan oman postauksen. :D
PoistaMinäkin jään mielenkiinnolla seuraamaan, miten Marjatta tämän kokee. Eihän sitä tiedä, jos vaikka innostuu vallan. Ihmiset ovat arvaamattomia :D
PoistaSinulle, Marjatta, epäilen 0,1 % todennäköisyyttä näytelmästä tykkäämiselle ja miehellesi (jota en edes tunne, muuta kuin kuvauksesi perusteella eli ei välitä kokeellisesta teatterista) epäilen 0,01 % prosentin todennäköisyyttä haltioitumiselle :D Mutta onneksi olette kahdestaan, niin voitte sitten keskustella näytelmästä jälkikäteen.
PoistaNiin, jos hän ei lähde kesken pois... En uskalla näyttää hänelle tätä keskustelua.
PoistaMinä taasen luin tästä esityksestä jonkun kohun heti sen ensi-illan jälkeen. Oliskohan ollut joku iltapulu tai vastaava. Yleisö oli kuitenkin tuohtunut kirosanojen määrästä sekä ylenpalttisesta nakupelleilystä. Koska en ole esitystä - ylläri - nähnyt en voi kommentoida itse esitystä. Mutta sehän ei tietenkään estä minua kertomasta mielipidettäni yleisellä tasolla. Ihmettelin nimittäin kohinan aikana toisaalla sitä, eikö kantaa voi ottaa muutenkin kuin kiroamalla alasti. Minusta kiroilu ja "säkkien vilauttelu" osoittaa mahdollisesti mielikuvituksen köyhyyttä tai sitten ei ohjaaja edes itse usko saavansa asiaa perille ilman kyseisiä tehokeinoja.
VastaaPoistaKävin nuorempana enempi teattereissa, nykyään en juuri lainkaan (koska en kestä ihmismassoja: se on minulle oikeasti ongelma). Olen siis nähnyt Suomessa paljon hyviä teatteri-esityksiä enkä mieleeni ole jäänyt turhaa nakuilua tai kiroilua. Joku yksittäinen vittu tai muu kirosana on minusta huomattavasti tehokkaampi kuin sen vitun tai vastaavan hokeminen.
Oho, tulipas paljon "asiaa" siihen nähden, etten ole edes esitystä nähnyt. Mut samastuin sinun kokemukseesi silti, jos se nyt edes on mahdollista. :D
Mielestäni esitys voi sisältää kiroilua ja alastomuutta, muuta siihen pitäisi olla joku hyvä syy. Esim. leffassa "Sairaan kaunis maailma" kiroillaan jatkuvalla syötöllä, mutta sen ymmärtää, koska henkilöt ovat teinejä. Tässä näytelmässä oli vain kiroilua kiroilun vuoksi. Vittua kuulee muutenkin ihan riittävästi, siksi en halua kuulla sitä enää teatterissa.
PoistaMielikuvituksen köyhyys on uskottava selitys. Tai sitten halu herättää huomiota ja aiheuttaa sensaatio. Minusta vaan vitun hokeminen ja kyrvän vilauttelu tuntuvat vain aika halpahintaisilta ja rahvaanomaisilta keinoilta saada huomiota. Olisi myös kiva tietää, mitä asiaa ohjaaja on yrittänyt saada perille näillä tehokeinoilla. Minullehan näytelmän aihepiiri ja teema jäi täysin epäselväksi.
Minulla pahin pelko teatterissa on nimenomaan se huutaminen. Minun puolestani repliikit voisi vain esittää vain kuuluvalla ja selkeällä äänellä ilman huutamista.
Juu, ei minullakaan mitään ole alastomuutta eikä edes seksiä saati kiroilua vastaan, mutta itsetarkoituksena en niitä jaksa. Niin kuin en oikein mitään. Sairaan kaunis maailma oli minustakin hyvä ja teinien maailmassa kiroilu on tosiaan enemmänkin normi ja olisi outoa, jos puhuisivat kovinkin hienovireisesti.
PoistaAlastomuudesta ja seksistä on tullut jo niin arkipäiväistä, että kannattaisi mietiskellä, mitä sen ylenpalttisella esilletuomisella nyt oikeasti voi saavuttaa - muuta kuin sitä (joskus kyseenalaista) huomiota. Minusta on ihan oikeasti tänä nakupelleilyn aikakautena vähän liiankin helppo keino käyttää seksiä ja alastomuutta keppihevosena. Pätee ihan kirjallisuuteenkin minusta.
Ja nythän puhun siis ihan yleisellä tasolla, koska en ole tuota esitystä nähnyt. Ei kyllä kiinnostakaan. Tai no, ehkä ihan uteliaisuudesta voisi olla jännä nähdä ja katsoa tajuaisinko siitä mitään, löytyisikö punainen lanka ja suuri sanoma? ;)
Ehkä niiden pitää huudella siellä teatterissa, kun ei muuten ääni kuulu niille taaemmille penkeille? Huutamisessa on tosiaan sekin huono puoli, että se kuulosta usein teennäiseltä.
Tunsin itseni imbesilliksi, kun luin muiden bloggaajien älykkäitä blogikirjoituksia näytelmästä. Ihmettelin, miten he olivatkin saaneet niin paljon irti näytelmästä. Ehkä he olivat lukeneet näytelmän myös paperiversiona tai saaneet jotain ennakkotietoja. Ehkä olisin itsekin saanut selville punaisen langan, jos olisin tsempannut täysillä. Ongelmana olivain kiinnostuksen täydellinen puuttuminen.
PoistaNäytelmähän saattaa olla teatteritaiteen merkkiteoksia, jota 50 vuoden kuluttua ylistetään maasta taivaisiin. Jos olenkin tehnyt samanlaisen mokan Almqvist teilatessaan Aleksin Kiven Seitsemän veljestä. Sitä ei koskaan tiedä.
En tosiaan tiedä, miten alastomuus tai munasillaan hiippailu liittyi näytelmän teemoihin. Ettei vain alastomuus tai viuhahtelu ole samankaltaisia maneereita nykyteatterissa kuin huutaminen, kiljuminen ja karjuminen. Siltä vaikuttaa ainakin minun amatöörisilmin. Jännä juttu, että olin nukahtaa juuri siinä kohdassa, jossa huudettiin kaikkein eniten. Kaikesta huutamisesta huolimatta en saanut läheskään kaikista repliikeistä selvää.
"Nakupelleilyn aikakausi" on hyvä ilmaisu. Otan sen käyttöön ;)
Sen verran mielenkiintoista, että pitää vielä jatkaa. Minäkin olen usein miettinyt, mistä se huutamisen meininki on peräisin. Ja tullut samaan epäilyyn, että Turkan sylttytehtaalle jäljet johtavat. Pidin myös tuosta KOM-teatterin Odotuksesta ja Kansallisteatterin Kirsikkapuistosta vuosi pari sitten. Eli on minullakin sentään positiivisia kokemuksia, kun tässä alkaa muistella.
VastaaPoistaTurkan suuntaan osoitan myös syyttävän sormeni. Turkalta taitaa olla peräisin myös alastomuus tai puolipukeissa näyttämöllä heiluminen ja muu "dynaaminen" ja "energinen" näytteleminen, kuten räkiminen, kuolaaminen ja paskan heittäminen yleisön päälle. Toivoisin jotain hienovaraisempaa meininkiä.
PoistaJos tätä lukee joku teatterialan vaikuttaja, esitän toivomukseni: Voisiko HUUTAMISEN sijaan puhua ihan vain kuuluvalla ja selkeällä äänellä, pliis?
Minä taas en enää Turkka-parkaa syyttäisi. Nyt on ehkä menty johonkin julistamiseen ja sen tyyppiseen. Kartetaan hiljaista luonteeseen uppoamista, mennään jotenkin teatterin alkulähteille, jolloin ei ollut mikrofoneja. Käytetään paljon kuoroja ja yhteislausuntaa. Siis osassa teatteria on tätä.
PoistaHuii .. alkaa ihan kiinnostaa tuo tuleva teatterivierailu.
Muistan Kansallisteatterista myös näytelmän Täällä Pohjantähden alla, jossa varsinkin näytelmän toista ohjaajaa esittävä Elina Knihtilä rääkyi koko ajan.
Ja nyt tulee mieleen yksi niin hyvä: Pirkko Saision HOMO! - oopperaksi nimetty. Siinä ei huudettu eikä oltu paljaana, mutta asiaa oli. Ja Juha Muje näytteli mahtavasti.
Minusta huutaminen on pahimmillaan Ryhmäteatterissa. Olen nähnyt Ryhmiksen version "Saatana saapuu Moskovaan" -romaaninäytelmästä. Siinä esitettiin kaikki repliikit huutamalla, rääkymällä tai kiljumalla. Pahin rääkyjä oli muistaakseni Pertti Sveholm, joka esitti prokuraattoria. ihmettelin vain, eikö valtion virkamiehen käytöksen pitäisi olla hillitympää. Katsomosta meinasin huutaa takaisin, että turpa kiinni siellä saatana, mutta hillitsin itseni.
PoistaHomo!-musikaali oli minullekin valtava elämys, jota jäin suorastaan ikävöimään. Eniten makuuni oli tietysti Riku Nieminen.
Ai eikö Turkka ole sittenkään syyllinen? Kyllä sen täytyy olla ainakin osasyyllinen, rikosnimikkeenä yllytys(?).
Toivon, ettei Helsinki-visiittinne mene ihan plörinäksi. Että edes jotain kivaa löytyisi teille, ehkä Ateneumin Sibelius-näyttely saattaisi kolahtaa...
Hähää! Minä pidin kovasti Maaseudun tulevaisuudesta, mies vähemmän, mutta ei poistunut väliajalla ja nauraa hörähteli hänkin.
PoistaHelsingissähän oli nyt vaikka mitä. Ehdimme katsoa Valokuvataiteen museon uuden näyttelyn ja yhden DocPoint -leffan. Kaikkeen mitä näimme sopii leffatapahtuman tunnuslause "Koska maailma on totta".
Sää oli kyllä ihan kauhea, meillä on täällä kuivempaa.
Ei oo todellista! Olin jo varustautunut esittämään suruvalitteluja ja kaikenlaisia selittelyjä tyyliin "kaikkea voi kokeilla kerran".
PoistaValokuvataiteen museoon pitäisi kai mennä. DocPointia en jaksanut, koska monesti dokkarit ovat niin ahdistavia.