Miten säilyttää ilo bloggauksessa? (blogini periaatteista)

Otsikkoni on siinä mielessä harhaanjohtava, etten voi puhua bloggauksesta muuten kuin omasta puolestani. Uskon, että jokainen on oman bloginsa asiantuntija. Jokainen tietää itse parhaiten, mitä omassa blogissaan kannattaa tehdä ja mitä ei. En ole niin pöljä, että rupeaisin tyrkyttämään mitään yleispäteviä ohjeita "kokemuksen syvällä rintaäänellä".

Oman blogini kohdalla olen päätynyt seuraaviin linjauksiin:

- EI arvostelukappaleita
Syy: en halua jäädä kiitollisuudenvelkaan kustantamoita kohtaan. En pidä myöskään epämääräisistä odotuksista ja velvollisuuksista, joita arvostelukappaleisiin saattaa liittyä. En halua myöskään, että kustantamot epäsuorasti ohjailisivat lukemistani. En nimittäin kehtaisi jättää arvostelukappaleita lukematta, jos niitä olisi lähetetty minulle. Lisäksi kokisin, että minulla olisi velvollisuus kirjoittaa arvostelukappaleista eri tavalla kuin esimerkiksi kirjastokirjasta. En kehtaisi kirjoittaa arvostelukappaleesta subjektiivista vuodatusta, vaan yrittäisin väkipakolla vääntää tekstiä objektiivisen, analyyttiseen ja arvottavaan suuntaan. Blogikirjoittamiseen tulisi välittömästi pakkopullan maku ja iloni katoaisi. Tämä olisi minulle vihoviimeinen asia.

On täysin mahdollista, että yksikään kustantamo ei edes suostuisi lähettämään minulle arvostelukappaleita, vaikka pyytäisin. Perusteluina saattaisi olla, että blogini on kaikkea muuta kuin suosittu, jos suosion mittarina on numerotiedot lukijoista ja kävijämääristä. On myös mahdollista, että kirjoitustyylini ei miellytä kustantamoja. Tässä mielessä saatan vatvoa arvostelukappalekysymystä turhaan. Minulle on kuitenkin tärkeää hahmottaa omat periaatteeni.

Muita syitä olla pyytämättä arvostelukappaleita on se, etten halua nimi- ja osoitetietojani kustantamoiden tietoon, koska silloinhan en olisi enää anonyymi. Olennaisena syynä on myös se, ettei minulla ole kovin kummoista tarvetta omistaa kirjoja. Olen kiinnostunut lähinnä vain kirjojen lukemisesta, enkä aina siitäkään jos lukuiloni on kateissa. Jos todella haluan omistaa jonkun kirjan, voin ostaa sen ihan itse. Ikävä tosiasia on, että lukemistani kirjoista vain murto-osa todella kolahtaa. Muiden kirjojen kohdalla olen vain iloinen, että pääsen niistä eroon, esimerkiksi työntämällä inhokkikirjat kirjaston palautusautomaatin hihnalle. Tästä syystä minusta tuntuisi vastenmieliseltä, jos nurkissani olisi läjä arvostelukappaleita pyörimässä.

- EI raportointia
Kammoan raportointia. Se pilaa fiilikseni alta aikayksikön. Siksi en ole lähtenyt kertomaan julkisesti, kuinka paljon tai vähän kirjoja olen lukenut kuukaudessa tai vuodessa.

- EI suorittamista
En kirjoita kaikista lukemistani kirjoista, koska en halua eikä minun todellakaan ole pakko kirjoittaa. En kirjoita kirjasta yhtään mitään, jos minulla ei ole siitä mitään sanottavaa. En edes pysty kirjoittamaan ilman jotain tiettyä näkökulmaa tai ilman mitään tunnetta. Tunnetilani voi olla mikä hyvänsä, mutta pääasia on, että tuntuu edes joltain. Minulle sopii yhtä hyvin ns. negatiiviset tunteet (inho, raivo, viha, halveksunta) kuin ns. positiiviset tunteet (ilo, lumoutuminen, pitäminen, ihastuminen, innostuminen). Pääasia on, että tunnetilani on jokin muu kuin apatia.

Vuoden 2015 aikana olen päättänyt olla lähtemättä mukaan haasteisiin. Toivottavasti päätökseni myös pitää. Olen nimittäin herkkä stressaantumaan, ahdistumaan ja masentumaan. Aikaisemmat kokemukseni ovat osoittaneet, että haasteisiin osallistuminen laukaisee juuri näitä tunnetiloja. Kun olen stressaantunut, en todellakaan ole iloinen.

- KYLLÄ sisäiseen motivaation perustuvaan blogikirjoittamille
Yritän aina muistaa esittää itselleni kysymyksen, haluanko kirjoittaa juuri tästä aiheesta vai enkö halua. Jos en halua, jätän kylmänrauhallisesti kirjoittamatta. Tämä ei aina ole helppoa, koska tunnen velvollisuutta kirjoittaa "tärkeistä" ja "ajankohtaisista" aiheista. Esimerkiksi tällä hetkellä tunnen vetoa kirjoittaa Hitchcockin Vertigo-elokuvasta, vaikka se ei todellakaan ole ajankohtainen. Sen sijaan jätin kirjoittamatta esimerkiksi Kerstin Ekmanin romaanista Huijareiden paratiisi, vaikka se on ajankohtainen (ilmestynyt 2014). Minulla ei ollut myöskään mitään sanottavaa Ari Wahlstenin rappioromantiikkaa edustavasta, ajankohtaisesta (ilmestynyt 2014) romaanista Jobikirja, minkä luin äskettäin.

- KYLLÄ kokeiluille, leikkimiselle ja hölmöilylle
Minulle on tärkeää päästä kokeilemaan erilaisia juttuja blogissani siitäkin huolimatta, että lopputulos saattaa olla täysi fiasko. Kokeiluntarpeeni on suurempi kuin onnistumisentarpeeni. Olen myös kohtalaisen utelias ja vaihtelunhaluinen ihminen. Siksi minusta tuntuisi painajaismaiselta tehdä kaikki asiat aina samalla tavalla. Minulle sopii paremmin täydellinen epäonnistuminen, jos sitä tehdessä on ollut hauskaa kuin tavanomainen onnistuminen, jos sitä tehdessä on ollut tylsää.

- EI valokuvaa itsestä
Ulkonäköni ei valitettavasti muistuta minkään vuoden Miss Universumia (don't panic, ulkonäköni ei myöskään muistuta Frankesteinin hirviön morsianta, tai ainakaan kukaan ei ole sanonut tällaista minulle face-to-face)(naurua). Siksi minulla ei ole tarvetta esitellä kuvaani blogissani. Koen myös, että omalla valokuvalla esiintyminen jotenkin rajoittaisi blogikirjoittamisestani. Ja sehän ei minulle sovi. En kertoa blogissani muitakaan tietoja itsestäni, joiden koen rajoittavan blogikirjoittamistani. En halua kirjoittaa mistään "lokerosta" käsin.

Tavallaan hassua, että pidin tämän "linjapuheeni" vasta nyt, kun olen blogannut jo yli kaksi vuotta. Halusin kuitenkin esittää oman statementtini bloggauksen suhteen, koska nämä aiheet ovat pyörineet päässäni jo pitkään. Linjaukseni saattavat täydentyä myöhemmin. Minulle tärkeintä on, että säilytän linjani - olipa kyseessä tämä blogi tai vartaloni. Ha haa, olipa uskomattoman hauska loppukevennys.