ELOKUVA (dvd) --- Porvariston hillitty charmi (Le charme discret de la bourgeoisie, 1972)(Studiocanal, 1972; Atlantic, 2012)
Ohjaaja: Luis Bunuel
Käsikirjoitus: Luis Bunuel, Jean-Claude Carriere
Näyttelijöitä: Fernando Rey, Paul Frankeur, Bulle Ogier, Stephane Audran, Jean-Pierre Cassel, Julien Bertheau, Milena Vukotic, Maria Gabriella Maione
Genre: draama, komedia, fantasia
Olen nähnyt Luis Bunuelin surrealistisen satiirin Porvariston hillitty charmi vasta neljä kertaa. Näin vähäinen katselukertojen määrä ei missään nimessä riitä tämän elokuvan sisäistämiseen. Tätä Bunuelin elokuvaa voisi katsoa vaikka sata kertaa pystymättä silloinkaan ymmärtämään sitä täysin.
Ehkä helpoin tapa lähestyä tätä elokuvaa on luokitella se porvaristoa ivaavaksi satiiriksi. Elokuvassa kolme yläluokkaista avioparia pyrkii syömään illallista, mikä toistuvasti keskeytyy mitä kummallisimmista syistä (sekaannus päivämäärissä, armeijan väliintulo, terroristihyökkäys, ampumavälikohtaus, ravintolan omistajan äkillinen kuolema ja hautajaisten järjestäminen ravintolassa, ruokien ja juomien loppuminen ravintolasta tai ravintolan muuttuminen teatterin lavaksi). Osa näistä syistä on todellisia, osa kuviteltuja tai uneksittuja. Kaiken tämän sekavuuden ohella irvaillaan porvariston tekopyhyydelle, ahneudelle, rikollisuudelle, hienostuneisuuden ja karkeuden sekoittumiselle, irstaudelle ja himokkuudelle, yleiselle typeryydelle ja naiiviudelle.
Henkilökohtaisesti minua kuitenkin kiinnostaa Porvariston hillityssä charmissa sen poikkeuksellinen rakenne. Elokuva ei sisällä perinteisessä mielessä etenevää juonta, jonka rakennusperiaatteena olisi ajallinen peräkkäisyys tai sisällöllinen yhteys. Sen sijaan elokuvan "juoni" etenee peräkkäisten unien logiikalla. Elokuva sisältää toistuvia kohtauksia, joissa henkilö alkaa kertoa unesta tai jossa henkilö säpsähtää hereille unesta. Katsojalle voi muodostua haasteeksi erottaa, mikä elokuvassa on "totta" ja mikä unta.
Tämäntyyppistä "unielokuvaa" en muista koskaan aikaisemmin nähneeni. Unia sisältävistä elokuvista muistan vain Federico Fellinin Naisten kaupungin (1980), joka alkaa nukahtamisella ja loppuu heräämiseen. Niiden väliin sijoittuu muutaman tunnin unijakso, jonka sisältö irvailee psykoanalyysin ja feminismin kustannuksella. Vastaava nukahtaminen-uni-herääminen-rakenne vallitsee ilmeisesti myös David Lynchin elokuvassa Blue Velvet, jossa mielipuoliset ja väkivaltaiset jaksot kuvaavat ilmeisesti unennäköä (en ole tästä täysin varma). Unia esiintyy paljon muissakin Lynchin elokuvissa, eikä niiden erottaminen valveesta ole aina helppoa.
Porvariston hillityn charmin -elokuvan unet ovat tyylillisesti erilaisia. Traagisessa unessa sotilasuralle pakotettu 11-vuotias poika näkee kuolleen äitinsä vaatekomeron vaatteiden seassa. Poika kuulee kuolemankalpean äitinsä äänen, joka puhuu liikkumattomin huulin. Äiti kehottaa poikaansa myrkyttämään isäpuolensa, joka tappoi pojan oikean isän kaksintaistelussa. Tragikoomisessa unessa yläluokkainen seurue kuolee terroristien luoteihin illallispöydässä. Yksi mässäilyyn taipuvaisista illallisvieraista piiloutuu pöydän alle pihviä syömään, ja paljastaa samalla itsensä tappajille. Traagisessa ja todenoloisessa unessa rikoksesta syytettyä nuorta miestä kidutetaan poliisiasemalla tunnustuksen toivossa.
Bunuelin elokuvaa katsoessani mietin myös, toimisiko elokuvan peräisten unien rakenne myös jossain romaanissa. Tuskin. Mieleeni palautuu vain yksi novelli, jossa on käytetty unesta toiseen -ideaa. Se oli jokin Leena Krohnin novelleista, jonka teemana oli kuolema tai kuolemanpelko.
Tunnustan avoimesti, etten tiedä, miten Bunuelin elokuva pitäisi tulkita. Pidän myös ajatuksesta, että elokuvaa ei voi tai tarvitse tulkita. Vaikka en osaa tai halua tulkita sitä, luokittelun ja määritellyn pakkomielteistä en kuitenkaan vapaudu. Bunuelia käsittelevässä dokumentissa vihjaistiin, että kaikkea ei aina tarvitse palauttaa reaalitodellisuuteen. Ainakin minusta tuntuisi aika kaukaa haetulta tulkita elokuvan kävelykohtaukset tai armeijan läsnäolo viittauksiksi vuoden 1968 mielenosoituksiin.
Bunuelin elokuvassa on myös paljon esillä kuvitteellinen Mirandan tasavalta Etelä-Amerikasta. Mirandaa piinaavat samat ongelmat kuin useaa nykyistänkin eteläamerikkalaista valtiota, kuten väkivalta, terrorismi, murhat, korruptio ja huumebisnes. En kuitenkaan kutsuisi elokuvaa poliittiseksi, ja vielä vähemmän uskonnolliseksi vaikka elokuvassa on mukana myös murhaava puutarhuri-piispa, jolta luonnistuu myös syntien anteeksianto.
Mutta jokainen katsoja on tietysti vapaa tulkitsemaan niin kuin itse haluaa. Tulkinta on henkilökohtainen totuus. Minun "totuuteni" on se, että Porvariston hillitty charmi on eräänlainen testi, joka kysyy, voiko elokuva olla myös tällainen.
Buñuelin elokuvat ovat kyllä kaikessa hämmentävyydessään nerokkaita. Osa on rakenteeltaan perinteistä lineaarista juonta hyödyntävää, ja niissä usein käsitellään paljon uskontoa, jota Buñuel kritisoi ja joka puuttuu tästä Porvaristosta lähes kokonaan.
VastaaPoistaYle Teemalta tuli juuri paketti Buñuel-elokuvia. Katsoitko niistä mitään?
Katsoin Teemalta juuri tämän Porvariston hillityn charmin ja sen jälkeen oli pakko ostaa se vielä dvd:nä. Katsoin myös Kamarineidon päiväkirjan. Se hämmensi minua komedian ja tragiikan sekoituksellaan. En osannut tulkita, oliko elokuva satiiri maaseudusta vai mikä. Katsoin myös Kulta-ajan. Sekin hämmensi minua. En tajunnut, miksi elokuva oli luokiteltu shokeeraavaksi. Ehkä se yritti halventaa uskontoa ja perinteistä avioliittokäsitystä, en tiedä. katsoin myös sen lapsiorvoista kertovan leffan, jonka nimeä en muista (muutkin nimet saattavat olla päin prinkkalaa).
PoistaJuuri tällä hetkellä Bunuel osuu ja kovaa. Harkitsen jopa Andalusialaisen koira -dvd:n ostamista tai vähintään lainaamista kirjastosta, jos löytyy. Bunuelissa minua kiehtoo eniten juuri tämän perinteisen lineaarisen kerronnan kyseenalaistaminen. En ole kaikkia Bunuel-leffoja nähnyt, mutta luulen, että kaikista löytyisi minulle jotain mielenkiintoista.