Tulkinta mission impossible

ELOKUVA (dvd)  ---  Andalusialainen koira (Un chien andalou, 1929)(Future Films, 2013)

Ohjaaja: Luis Bunuel
Käsikirjoitus: Salvador Dali, Luis Bunuel
Näyttelijöitä: Pierre Batcheff, Simone Mareuil, Luis Bunuel
Genre: lyhytelokuva (16 min), surrealismi

Otsikkoni on jälleen kerran harhaanjohtava. Luis Bunuelin surrealistista lyhytelokuvaa Andalusialaista koiraa voi tulkita, mutta ei perinteisellä tavalla.

Otteita Andalusialaisen koiran "juonesta": mies teroittaa veistä, pilvenriekale liukuu taivaalla täysikuun editse, mies vetää naisen silmää esille ja viiltää sen veitsellä auki (todellisuudessa viilletty silmä kuuluu kuolleelle vasikalle), nainen tuijottaa kerrostalohuoneiston ikkunasta kadulle, miehen kämmenen stigmasta mönkii muurahaisia, mies kopeloi naisen rintoja ja kourii pakaroita, nainen pakenee ja avaa raidallisen laatikon, mies vetää köysien varassa kahta pianoa joiden päälle retkottaa kuollut lehmä...

Elokuva rikkoo kaikkia lineaarisen kerronnan periaatteita. Sen kerronta ei sisällä ajallista tai temaattista jatkumoa. Siitä puuttuu kokonaan syy-seurausyhteydet. Ajan ja paikan yhteys ei toimi. Henkilöiden identiteetit ja henkilöiden väliset vuorovaikutussuhteet jäävät epäselviksi. Lyhyesti sanottuna Andalusialainen koira on täydellisen käsittämätön, mielivaltainen, absurdi ja järjetön. Ja sen irrationaalisuus on tahallista.

Kummalliset katkokset ajan ja paikan yhteyksissä näkyvät esimerkiksi seuraavissa kohdissa: nainen astuu kerrostalohuoneistosta ulos rappukäytävään ja päätyy samantien tuuliselle hiekkarannalle. Toisessa kohtauksessa mies tapetaan samassa kerrostalohuoneistossa, mutta hän kaatuu kuolleena maahan pihaheinikölle alastoman naisen päälle.

Elokuvassa leikitellään ajallisella kerronnalle ja sen epämääräisyydellä. Elokuvan väliteksteihin ilmaantuu mielivaltaisia ja järjenvastaisia ajanmääreitä, tyyliin "Olipa kerran", "16 vuotta aikaisemmin", "Juuri äsken" tai Keväällä". Ajanmääreet eivät kuitenkaan selvennä mitään vaan pelkästään hämmentävät - ja huvittavat. Esimerkiksi "Keväällä"-ajanmäärettä seuraa kuva, jossa mies ja nainen ovat hautautuneet hiekkaan.

Andalusialainen koira sisältää lukuisia, täydellisen käsittämättömiä jaksoja. Eräässä kohtauksessa joku mies tökkii kepillä kadulla lojuvaa irtokättä. Kohtauksesta ei selviä, kenen käsi on ja mistä se on tullut. Kohta väkeä kerääntyy miehen ympärille. Sitten poliisi saapuu paikalle, laittaa irtokäden raidalliseen laatikkoon ja ojentaa miehelle. Mitä tämä tarkoittaa? Ei mitään. Tai miksi naisen kainalokarvat pomppaavat äkisti miehen kasvoille? Ei mitään järjellistä syytä.

Elokuvan musiikkivalinnat ovat myös mielenkiintoisia. Monissa kohtauksissa soi taustalla Wagnerin musiikkia. Tunnelma vaihtelee hempeän, mahtipontisen ja surumielisen välillä. Musiikin tunnetiloille ei ole kuitenkaan juuri mitään yhteyttä elokuvan visuaalisuuteen. Pakostakin katsoja kuitenkin virittäytyy tiettyyn tunnetilaan ja odottaa näkevänsä elokuvan tapahtumissa vastineita musiikille. Mutta niitä ei ole.

Pidän elokuvaa erittäin kiehtovana juuri siksi, että se haastaa katsojan miettimään, minkälaista elokuvakerronnan pitäisi olla ja minkälaista se ei saisi olla. Andalusialaisen koiran katsominen pakottaa huomaamaan ihmisen aivoihin sisäänrakettuja ominaisuuksia, kuten pakonomaisen tarpeen selittää, ymmärtää, luokitella, määritellä, järjestää ja löytää merkityksiä. Mutta tässä elokuvassa merkitystä ei ole.

Huomaan itsestäni, että pystyn sietämään elokuvaa ilman merkitystä. Muissa yhteyksissä olen huomannut, etten pysty kestämään romaania enkä runoteosta ilman selkeitä merkityksiä. Jostain syystä minua ei myöskään häiritse merkitysten puuttuminen kuvataiteissa tai musiikissa. Näin asia vain on. En tiedä, miksi. Miksi sanallisessa teoksessa pitäisi olla merkitystä, mutta ei välttämättä kuvallisessa teoksessa?

Vielä elokuvan tulkinnasta: Pidän Andalusialaista koiraa eräänlaisena testinä, vitsinä, pilana ja parodiana lineaarisesta elokuvakerronnasta. En usko elokuvan merkitsevän mitään. Uskon, että Bunuel ja Dali halusivat vain pelleillä ja provosoida. Käsittääkseni Bunuelin luonteenpiirteissä korostui kujeilevuus.