Ranskalainen viihderomaani?

KIRJALLISUUS  ---  Katherine Pancol: Krokotiilin keltaiset silmät (ranskankielinen alkuteos: Les yeux jaunes des crocodiles, 2006), suomentanut Marja Luoma, Bazar 2012

Kirjoitan romaanista kaksiosaisen tekstin: a) lukemisen aikana ja b) lukemisen jälkeen.

a) Lukemisen aikana vatvon pakonomaisesti kysymystä: edustaako Krokotiilin keltaiset silmät viihdettä vai korkeakirjallisuutta? Mitkä ovat viihdekirjallisuuden tuntomerkit? Ovatko ne stereotyyppiset henkilökuvat, yksinkertainen juoni, alkeellinen tai teennäinen kieli, aihepiirin rajaaminen rakkauteen ja romantiikkaan, vaikeiden aiheiden välttely, glamourin ja eksotiikan yhdistäminen arjen kuvaukseen?

Romaania lukiessani minusta tuntuu koko ajan, että minulle tarjoillaan jotain: joko mukavia henkilöhahmoja joista voi pitää ja joihin voi samastua tai vastenmielisiä henkilöhahmoja joita voi inhota ja karsastaa. Päähenkilö Josephine on luonnollisesti miellyttävä. Hän on työteliäs perheenäiti, joka yrittää elättää perheensä käännöstöillä ja myöhemmin romaanihankkeella. Josephinen tyttäret, Hortense ja Zoe, ovat sympaattisia vaikkakin ajoittain kiukuttelevat ja juonittelevat. Josephinen paras ystävä Shirley on rempseä ja rohkea skotti, jolta luonnistuvat jopa karateiskut katutappelussa.

Romaanissa osa henkilöistä edustaa toista ääripäätä. Lähes kaikki miehet ovat vastuuntunnottomia pettäjiä. Josephinen aviomies on lähtenyt lipettiin uuden naisensa kanssa ja muuttanut Afrikkaan krokotiilifarmille! Isäpuoli Marcel pettää salaa työpaikallaan sihteerinsä Josienen kanssa. Marcel on kuvattu rahvaanomaiseksi, lihavaksi mutta rikkaaksi. Iris-sisaren aviomies Philippe on ilmeisesti myös ryhtynyt aviorikoksiin. 

Henkilöiden inhokkilistan kärjessä ovat kuitenkin naiset. Sihteeri Josiene on kliseinen hahmo. Hän on rietas, irstas, laskelmoiva mutta kuitenkin osittain jopa sympatioita herättävä: onhan hän lapsuudessaan joutunut insestin ja väkivallan kohteeksi. Josephinen ja Iriksen äiti Henriette kiilaa kakkoseksi romaanin iljettävien henkilöiden listalla. Henriette on kuiva, ilkeä, riitaisa, rahanahne ja vallanhaluinen. Henriette on romaanissa kuvattu pelkästään ulkopäin. Lukijalle ei valoteta, mikä on hänen "ongelmakäytöksensä" takana.

Romaania lukiessani koin myös, että minulle tarjoillaan vuorotellen joko kuluttavaa arkea tai glamouria ja eksotiikkaa. Rasittavaan arkeen kuuluvat mm. rahaongelmat, ihmissuhdekiemurat, työn loppuminen ja pätkätyöt ja naisilla luonnollisesti ulkonäköongelmat. Arkisten ongelmien vastapainona romaani tuputtaa kuin lautasella glamouria, kuten Andrey Hepburnin täydellistä(?) elämää, huippumuodin shoppailua ja ylellisiä uimahalleja. Eksotiikkaa romaanissa tyrkyttää afrikkalainen krokotiilifarmi, jossa kiinalaiset valmistavat krokotiilinlihasäilykkeitä ja krokotiilinnahkaisia laukkuja ja kenkiä.

Romaaniin uppoutuessani mielessäni kävi kysymys, jos kerran naisille on olemassa viihdekirjoja, joissa esitellään erilaisia naistyyppejä (esim. perheenäiti, petetty nainen, vamppi, hottis, kaunotar, lutka, ilkimys, tyranni, juonittelija), joihin lukijan oletetaan joko samastuvan tai vierastavan, miksei miehille ole vastaavia viihderomaaneja, joissa miehille tyrkytetään stereotyyppisiä mieshahmoja (esim. panomies, impotentti, 100 % hetero, umpihomo, kaappihomo, kiihkeä latinorakastaja, puhumaton ja pussamaton suomimies, machomies, tohvelisankari, siitosori, tuhkamuna, bodari, hintelä anorektikko, läskikasa, fitnessintoilija, pehmoisä vs. etäinen isä, työnarkomaani vs. rapajuoppo jne). Ilmeisesti ei ole kysyntää. Ehkä miehet katsovat mieluummin miestenelokuvia kuten Bondeja (pahoitteluni karkean stereotypiani johdosta)    

b) mielipiteeni kirjasta, jonka kirjoitan kunhan olen lukenut romaanin loppuun