Lähestyminen
WSOY, 2016
(kirjastokirja)
Toivon, että vielä joskus tulisi aika, jolloin minun ei tarvitse pakonomaisesti vatvoa aihekokonaisuutta nimeltä sensitiivisyys. Se päivä ei ole tänään.
Edellisessä postauksessani käsittelin herkkyyden huonoimpia puolia. Tässä tekstissä yritän käsitellä sitaattien avulla herkkyyden parhaimpia puolia.
Ehkä ne ovat jotain tällaista:
"Ihminen on saari, ihminen on monta saarta. Rykelmä erilaisia merten huuhtelemia kivimuodostelmia, sulkasatoisista luodoista vehmaisiin hiekkarantaparatiiseihin, äkisti kohoaviin tulivuorisaariin ja myyttisesti katoaviin atlantiksiin. "
Tai tätä:
"Keskittymiseni ei missään muussa asiassa yllä lähellekään meren katselemisen intensiivisyyttä. Jokin aalto alkaa muistuttaa Flanderin taistelutannerta tai tuo mieleen korppihiuksisten kostotarten kuoron, purjealusten rivi häämöttää ulapalla kuin mannerjäätikön reuna, rannan tyyni kimallus kuin venetsialaiset peilit tai metsälammen pinta varhain aamulla, vieressä peuransorkan katoava jälki sammalessa."
Tai ehkä tätä:
"Lautturityttö. Rakkaimpia mielikuvitusleikkejäni. Tyttö joka odottaa rannalla valkoisissaan, ulpukkaseppele hiuksissaan ja lumpeita ja kallankukkia sylissään, hyräilee katsellen vastarannan horisonttia, sieltä hitaasti lähestyviä valkeita joutsenia."
Tai tätä:
"Meri on syvä, meri hellii ja meri hautaa, meri on museo ja meri on arkisto, meri on kieli ja meri on mielentila, meripihkan matka pohjoisesta etelään, silkin matka etelästä pohjoiseen, pienen tytön matka salaperäiseen saareen, joka odottaa usvassa."
En tiedä.
Ehkä jatkan tätä tekstiä myöhemmin, ehkä en jatka.
Ehkä käsittelen sensitiivisyyttä vielä jossain muussa blogitekstissäni, ehkä en.
Sen tiedän, että en halua kommentteja.
Myöhempi lisäys:
Ainakin näissä konkreettisissa paikoissa sensitiivisyyteni on hyvä asia:
Metsä.
Puutarha.
Kasvihuone.
Merenranta josta näkee horisontin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti