Sofia Coppolan uusin elokuva

(Kuvat sivulta: Finnkino)

Jos elokuvan ohjaaja ja käsikirjoittaja on nainen, onko lopputulos naistenelokuva? Jos suurin osa näyttelijöistä on naisia, onko elokuva vielä suuremmalla syyllä naistenelokuva? Jos elokuva ottaa naisnäkökulman miesohjaajan ja mieskirjailijan alkuperäisteoksiin, ollaanko naiselokuvan ytimessä? Vai feminismin? Enpä tiedä. Koko sana "naistenelokuva" (kai se kirjoitetaan yhteen, kuten naistenvaatteet) on minulle yhtä hämärä kuin termi "lukuromaani". Romaani, joka soveltuu lukemiseen?

Joka tapauksessa Sofia Coppolan Lumotut-elokuva (The Beguiled, 2017) sijoittuu 1860-luvulle Yhdysvaltojen sisällissodan aikaan. Etelävaltiolaisessa, virginialaisessa tyttöjen sisäoppilaitoksessa asustaa johtajatar (Nicole Kidman), opettaja (Kirsten Dunst) ja muutama oppilas, jotka eivät ole paenneet sodan jylyn keskeltä.

Sisäoppilaitoksen rauha rikkoutuu, kun nuori tyttö törmää sienestysretkellään haavoittuneeseen vihollissotilaaseen (Colin Farrell). Tyttö raahaa jalkaan ammutun miehen sisäoppilaitokseen. Johtajatar poimii luodit miehen jalasta pinsetillä ja ompelee koukkuneulalla repeytyneen ihon kiinni. Sotilas jää paranemaan naisten hoitoon.

Tyttökoulun ainoana miehenä sotilas sekoittaa pakan nopeasti. Tytöt ja naiset hakeutuvat miehen seuraan kuka mistäkin syystä. Yksi haikailee kuolleen rakastettunsa perään ja etsii korviketta, yksi toivoo itselleen pelastajaa, osa haluaa testata vetovoimaansa ja montaa houkuttelee petiseura.

Tilanteet kärjistyvät. Sisäoppilaitoksen sisällä riehuva valtataistelu vetää vertoja ulkopuoliselle sodalle. Naiset liittoutuvat milloin keskenään, milloin sotilaan kanssa. Elokuvassa soditaan monella rintamalla ja kaikilla keinoilla: juonitellaan, liittoudutaan, petetään luottamus, harhautetaan, hyökätään ja jopa murhataan.

Henkilökohtaisesti minua ei kuitenkaan kiinnostanut niinkään elokuvan teema eli valtataistelu eri muodoissaan, vaan minua kiehtoi enemmän elokuvan visuaalisuus ja äänimaailma. Mielenkiinnosta kävin katsomassa elokuvan kahteen kertaan.

Elokuvan värimaailma on poikkeuksellisen vaaleasävyinen. Vaaleus kertautuu naisten leninkien hennoissa väreissä ja toistuu tyttökoulun sisustuksessa. Tuntui kuin naistet ja tytöt sulautuisivat asuinympäristöönsä. Monessa kohtauksessa vallitsee hämärä päivänvalo tai illan kynttilävalo, mikä häivyttää rajoja. Ympäröivässä luonnossa sävyt painottuvat vihreänharmaaseen. Ilmassa leijuu usein sumua. Sumu vääristää havaintoja ja peittää todellisuutta.

Elokuvan visuaalisuus hämmensi minua. Aivan kuin en olisi tiennyt, mmitä oikein katson: vanhaa öljyväreillä maalattua maisemamaalausta, valolla "maalattua" valokuvaa vai uutta elokuvaa. Monesti ihmishahmo näytti tavallaan hukkuvan luonnon keskelle. Kuvien rajaus korosti ihmisen pienuutta verrattuna puiden valtavaan kokoon. Tavallaan kuvausvalinnat jäljittelivät maatalousyhteiskunnassa elävän ihmisen kokemusmaailmaan: ihminen on vain pieni osa luontoa, ei sen keskipiste.

Elokuvan äänimaailma on erittäin hiljainen. Musiikkia on käytetty hyvin säästeliäästi. Musiikin ovat korvanneet erilaiset luonnonäänet. Linnut livertävät, tuuli humisee ja kahisuttaa puiden lehtiä. Jostain kuuluu tasaisen sirittävää ääntä (heinäsirkat? sammakot? linnut?). Miellyttävän luontoidyllin rikkoo tykkien jylinä.

Sisätiloissa naisten kengät kopisevat lautalattioilla ja hameiden kankaat kahisevat. Pidin elokuvassa sen hiljaisuudesta: ylisentimentaalista taustamusiikkia ei kaadeta katsoja päälle jatkuvalla syötöllä. Liiallinen musiikki ei edes vavahduta, vaan pelkästään kyllästyttää ja ärsyttää. Lumotut-elokuvan musiikista muistan vain "säröäänet" kaikkein dramaattisimmissa kohdissa.

Jotkut elokuvan yksityiskohdista kuitenkin mietityttivät ja nakersivat vähän elokuvan uskottavuutta. Sodanaikainen yltäkylläisyys epäilytti: kynttilöitä poltettiin kuin hygge-kirjassa, kermavaahdolla mässäiltiin ja naisten vaatekaapeista löytyi juhlahepeniä. Takerruin myös kohtaukseen, jossa jenkkisotilas huudahtaa ruokapöydässä yllättävän moderniin tyyliin: Tsiisus! Kummeksuin elokuvan ränsistymään päässyttä hyötypuutarhaa, jonka penkkejä tytöt vain epämääräisesti sohivat kuokalla kuin teeskennelläkseen kuokkimista.

Eniten oudoksutti kohtaus, jossa haavoittuneen sotilaan jalkaa ommellaan ilman puudutusta paksulla neulalla ja villalangalla(?), eikä mies värähdäkään kivusta. No, ehkä se oli menettänyt tajuntansa tai sammunut juotuaan pullollisen brandyä. Tai miksei joillakuilla voisi olla tavanomaista huomattavasti korkeampi kipukynnys, hmmm. Voi olla, että niuhotan ihan turhasta. Jos nämä yksityiskohdat sivuuttaa, Lumotut-elokuva on oikein mallikasta katsottavaa. Itse asiassa elokuva lumosi minut niin, että voisin jopa harkita dvd:n ostamista sitten myöhemmin.

Sofia Coppolan elokuvia: Virgin Suicides, Lost in Translation, Marie Antoinette ja The Bling Ring.