Vau, mikä museo!

Juuri äskettäin avautuneessa, ultramodernissa nykytaiteen museossa Amos Rexissä kaikki on toisin: museo herättää ihmisissä niin paljon uteliaisuutta, että asiakasjono(!) luikertelee talon ulkopuolella. Aulassa huomaa lipunmyyjien erikoiset työvaatteet: kullankimaltavat(!) tikkitakit. Kun museokorttia vilauttamalla saa pääsylipputarran, aletaan laskeutua alaspäin hohtavanvalkoiseen maanalaiseen(!) tilaan. Sieltä pujahdetaan mustaseinäiseen(!) pimeään käytävään, jonka varrella on ensimmäinen näyttelytila. Myrskyävä digitaalinen meri Black Waves levittäytyy kaikille seinille ja heijastuu kiiltäväpintaiseen kivilattiaan. Installaatio ottaa katsojan kokonaisvaltaisesti haltuunsa. Digitaalinen installaatio syleilee katsojaa ja viettelee meditatiiviseen tilaan.

teamLab: Black Waves (kuvat sivulta: Amos Rex)

Normimuseossa kävijä on tottunut siihen, että näyttelytilat ovat selkeitä, vaaleita ja hyvin valaistuja. Yleensä teokset sijaitsevat pelkästään seinillä omilla rajatuilla alueillaan. Katsojan oletetaan ottavan teoksiin etäisyyttä ja tarkastelevan niitä kauempaa. Sen sijaan Amos Rexissä näyttelytila on labyrinttimäinen(!), eksyttävä, ja häkellyttävä. Seinät ja katot kaartuvat. Yhdessä näyttelytilassa peilit(!) moninkertaistavat sekä teoksen että katsojat. Tila kieppuu silmissä ja tasapaino heittää. Tuntuu kuin olisi päätynyt huvipuiston vekkulaan tai hoipertelisi huojuvan laivan käytävällä.

Voimakkaimmillaan vekkulafiilis on interaktiivisessa ja digitaalisessa installaatiossa Graffitti Nature: Lost, Immersed and Reborn. Teoksen riemunkirjava digitaalinen metsä levittäytyy kokolattiamattoon, seinille ja kattoon. Lattialla tallustaa liskoeläimiä kasvillisuuden seassa, seinillä lentää perhosia, kukat kukkivat ja leijailevat. Värit kieppuvat silmissä, maisema tuntuu heiluvan kävelyn tahtiin, peilit laajentavat ja sekoittavat tilan aistimista. Tunne eksymisestä voimistuu ja tasapainoaisti ei toimi kunnolla. Pakko päästä pois, kunhan ensin löytää tien kaikkien mutkien, pullistumien, peilien ja ihmismassan keskeltä. 

teamLab: Graffiti Nature

 

Seuraavaksi päädytään valtavaan, kaartuvakattoiseen, mustanpuhuvaan saliin, jossa lukuisilla videotykeillä projisoitu digitaalinen installaatio Vortex of Light Particles ympäröi katsojaa joka puolelta. Katsojana häkellyin: mihin oikein päädyin? Olenko avaruudessa? Sateessa? Yön pimeydessä? Missä? Mikä on tämä yliluonnollinen mutta luonnon inspiroima tila, jossa sateen vesinauhat lentävät ylöspäin ja nousevat taivaalla kohti avaruuden mustaa aukkoa? Ja mistä ihmeestä tulee voimakas puun haju? Olenko metsässä, leijunko avaruudessa? (Oppaalta kysymällä selvisi, että puun haju johtuu lattian rakennusmateriaalista eli ”mäntykuutioista”).

Avaruusvaikutelma voimistui, kun olin käynyt lojumaan yhteen seinän reunustalla olevista säkkituoleista. Kun yritin nousta ylös, alusta vain levisi allani, maisema pyöri enkä meinannut päästä ylös. Mietin, tältäkö tuntuu kuun pinnalle kaatuneesta astronautista, joka taistelee painovoimattomassa tilassa. 

teamLab: Vortex of Light Particles

 

Viimeisessä salissa esitettiin interaktiivista digitaalista installaatiota, jonka tolkuttoman pitkä nimi kuuluu Crows are Chased and the Chasing Crows are Destined to be Chased as well, Transcending Space (huh, olipa kokemus). Lunttaan näyttelyesitteestä avainsanoja teoksesta: varisparvet, valopolut, kalligrafiset siveltimenvedot, myyttiset linnut, aurinko, takaa-ajajat, takaa-ajetut, kukat, luonnon katoava kauneus.

Teos vaikutti minuun voimakkaasti, melkein euforisesti. Hengitykseni syveni, kasvojeni iholla levisi kylmiä väreitä. Reagoin samalla tavalla kaikilla neljällä katselukerralla. Tuntemuksiani laukaisi aasialainen äänimaisema, mikä on Hideaki Takahashin käsialaa.

Jos vielä yritän kuvailla, miten Amos Rex eroaa muista museoista, voi kiinnittää huomiota teosten tekijyyteen. Teokset eivät ole yksittäisten taiteilijanerojen jumalallisia oivalluksia, mihin on kai totuttu normimuseossa, vaan laajan kollektiivin yhteistuumailun tulosta. Japanilaisen Toshiyuki Inokon perustamaan teamLab-kollektiiviin kuuluu 500(!) henkeä, jotka edustavat niinkin laajaa ammattikirjoa kuin taiteilijat, koodarit, insinöörit, tietokoneanimaattorit, matemaatikot ja arkkitehdit. Think about that!

Jos yllä olevasta blogitekstistäni ei valjennut, niin korostan vielä, että olen aivan valtavan innostunut Amos Rexin uudesta museosta. On ilo olla helsinkiläinen (vaikkakin junan tuoma) ja on myös upeaa olla museokortin ylpeä omistaja! Museokorttia vilauttamalla olen päässyt Amos Rexiin haltioitumaan ja häkeltymään jo kolme(!) kertaa. Kustannukset nolla euroa, muuten pääsylippu 18 euroa.

Näinköhän tähän loppuun vielä lätkäisen Amos Rexiä kuvastavan yli-ilmaisujen litanian: Tajunnanräjäyttävä! Huumaava! Päänsekoittava! Innostava! (mutta samanaikaisesti yllättäen myös: Rauhoittava. ) Pökerryttävä! Inspiroiva!

Linkki: kuvia ja videoita teamLab-taiteesta: https://www.teamlab.art/art/

TeamLab: Massless

Amos Rex (Lasipalatsi, Helsinki)