Mitä tarkoittaa alter ego?

Venla Pystynen, Linda-Maria Roine:

Mercedes Bentso - Ei koira muttei mieskään

Johnny Kniga, 2019

"Tänään voi kaiken päättää
kunhan malttaa irti päästää
näitä palasii lattialta kerään
ei koskaan enää"
(Mercedes Bentso: Ei koskaan enää) 

Mercedes Bentso on räppärinä tunnetun Linda-Maria Roineen alter ego. Siinä missä Linda-Maria on kaltoinkohdeltu ja haavoittunut, hänen alter egonsa Mercedes Bentso on sanavalmis, itsevarma, ylimielinen, rohkea ja hyökkääväkin. Artistin muita alter egoja ovat seksihullu agentti Anastasia Eutasia, huumehuuruinen Pami Pamela ja Maria Magdalena, joka rukoilee vaaleanpunaisen ristin äärellä. Viola Violencia -alter ego sahaa kylpyammeessa miehen ruumista. Asukokonaisuudeksi nainen on valinnut mustan iltapuvun. Välillä hän imaisee savut tupakastaan.

Mutta mikä on alter ego? Kirjaimellisesti suomennettuna se on ”toinen minä”? Tarkoittaako ”toinen” järjestyslukua vai pitääkö sana ”toinen” suomentaa merkityksessä eri, erilainen, ulkopuolinen, vaihtoehtoinen, toissijainen tai salainen? Entä miten alter ego syntyy? Oletan, että taiteilija kanavoi alter egoonsa niitä negatiivisia puolia itsestään, joita häpeää tai pelkää ja epäilee, ettei yhteiskunta hyväksy niitä. Toinen mahdollisuus alter egon syntyyn on ehkä se, että taiteilija haluaa ilmaista niitä positiivisia (todellisia tai kuvitteellisia) luonteenpiirteitä, joiden toivoisi korostuvan, kuten esimerkiksi rohkeus. Kolmantena vaihtoehtona olisi, että alter ego kumpuaa taiteilijan mielikuvituksesta eikä se liity kumpaankaan ääripäähän.

Netistä löysin runsaasti esimerkkejä taiteilijoiden alter egoista. Kirjallisuudesta tunnetaan Robert Louis Stevensonin romaani The Strange Case of Doctor Jekyll and Mr. Hyde , jossa vuorottelevat hyväntahtoinen ja kunniallinen Jekyll ja tämän pirullisen ilkeä alter ego Hyde. Populaarikulttuurista muistetaan sarjakuva Supermies, jossa Clark Kent on kuiva ja säntillinen toimistorotta ja tätä vastapainottaa supersankari alter ego.

Musiikissa esiintyi David Bowien alter ego Ziggy Stardust, jonka eliminoinnin jälkeen kova ja ilkeä Aladdin Sane astuu valtaan ja tämän jälkeen vielä hullu aristoraatti Thin White Duke. Räppäri Eminemin alter ego on nopeasti puhuva, sadistinen ja mustan huumorin kyllästämä hahmo Slim Shady. Nicki Minajilla on alter egona brittiläinen homomies Roman Zolanski. Beoncella alter egona loistaa Sasha Fierce. En tiedä, pitäisikö Madonnan Madame X -hahmo tulkita alter egoksi. Madame X:n olemus on pirstoutunut moneksi. Hän on samanaikaisesti sekä salainen agentti, tanssija, professori, opettaja, nunna, huora ja vakooja. Ei ehkä ihan alter egojen peruskauraa.

Olen vatvonut kysymystä, miten alter ego eroaa kaunokirjallisuuden kertojasta. Romaanissa kirjailija ei yleensä kirjoita fiktiota omana itsenään, vaan kertojan roolin taakse piiloutuneena. Ilmeisesti fiktion kertojaa ei yleensä tulkita kirjailijan alter egoksi mutta sen sijaan romaanihenkilö voi olla, kuten J.K. Rowlingin sanotaan sijoittaneet Harry Potter -kirjasarjan Hermione-hahmoon piirteitä itsestään.

Alter ego muistuttaa mielestäni näyttelijän esittämää roolia näyttämöllä. Erottavana tekijöinä on ainakin se, että näyttämörooli noudattaa käsikirjoitetusta. Näyttelijä uppoaa johonkin valmiiseen rooliin. Tulkitsen esittävän taiteilijan alter egon rooliksi, jonka artisti on itse käsikirjoittanut, lavastanut, maskeerannut, puvustanut ja jota hän itse esittää.

Pohdin myös kysymystä, muistuttaako alter ego millään tavalla karikatyyriä. Mielestäni sekä karikatyyrissä että alter egossa hahmojen luonteenpiirteet ja ominaisuudet on rajattu suppeiksi. Ihmisyyteen yleensä kuuluva moninaisuus ja ristiriitaisuus on haihdutettu pois. Alter ego kuitenkin eroaa karikatyyristä monella tapaa. Karikatyyrit ovat usein koomisia ja niiden tarkoitus on hauskuttaa. Käsittääkseni alter egot ovat pääsääntöisesti vakavia.

Tuntuu, että alter egossa on myös jotain samaa kuin sivupersoonassa. Erojakin tietysti löytyy. Sivupersoona syntyy spontaanisti yleensä vakavan trauman jäljiltä. Sivupersoonan ominaisuuksia ei voi valita eikä sen ilmaantumista pysty kontrolloimaan, ainakaan jos henkilö kärsii sivupersoonahäiriöstä, jossa eri sivupersoonat voivat hetkellisesti syrjäyttää henkilön varsinaisen persoonallisuuden. Jostain psykologisesta tietokirjasta muistan lukeneeni, että sivupersoonahäiriöön kuuluu myös muistihäiriöstä: yksi sivupersoona ei muista mitä toinen sivupersoona on tehnyt ja siksi sivupersoonahäiriöinen henkilö voi nopeasti ajautua kaaokseen. Sen sijaan alter ego kehittyy tietoisen harkinnan ja kokeilun perusteella, luulisin. Henkilö voi itse valita, milloin alter ego napsautetaan päälle ja milloin se sammutetaan. Ennen alter egon rooliin astumista edeltää hahmon vaatteisiin ja asusteisiin pukeutuminen. Alter ego ei siis edusta kaaosta, vaan kontrollia.

Googlaamalla selvisi, että alter ego sivuaa pseudonyymien ja avattarien käsitteitä. Pseudonyymi tarkoittaa salanimeä, jonka taakse kirjailija voi kätkeytyä. Tämän hetken kuumin pseudonyymi taitaa olla Elena Ferrante. Pseudonyymin käyttö ei edellytä rinnakkaisidentiteettiä. Kirjailija voi kirjoittaa pseudonyyminä ikään kuin omana itsenään. Avatar tunnetaan peleistä ja sosiaalisen median sovelluksista. 

Palaan varsinaiseen aiheeseeni eli lukemaani elämänkertakirjaan. 

"Nään vaan sinistä valoa päin lennelleit 
väkisinmaattuja ja myrkytettyi enkeleit
herätysliikkeissä palvottuja perkeleit
ja kansanmurhia subutexil tekeviä mengeleit"
(Tallinnanaukion kirkko)

Linda-Maria Roineen alter egoista kaikki käsittelevät aggressiota tavalla tai toisella: Mercedes Bentso on usein verbaalisesti aggressiivinen. Sanallinen hyökkäävyys näkyy esimerkiksi biiseissä Verikosto, Munaton mies, Huorantelotus ja Murhaaja. Narkkari alter egolla Pami Pamelalla viha kohdistuu omaan kehoon, ja sitä on saattanut edeltää oikeutettu viha jotain toista ihmistä kohtaan, esimerkiksi kaltoinkohtelevaa tai hyväksikäyttävää ihmistä kohtaan. Alter ego Viola Violencia on murhaajana itse fyysisesti väkivaltainen. Maria Magdalena jumaloi väkivaltaista ristinkuolemaa ja Anastasia Eutanasia ei hätkähdä edes itseensä kohdistuvasta väkivallasta vaan suorastaan nauttii siitä. Voi olettaa, että Linda-Maria Roineen alter egon käsittelevät yhteiskunnallista tabua nimeltä naisen aggressio. Havaintojeni mukaan siitä on yhtä vaikea puhua kuin miehen tai pojan herkkyydestä. Kumpikaan ei istu stereotyyppiseen käsitykseen sukupuolirooleista.

Seuraavaksi etsin vastausta kysymykseen, miksi artisti on kehittänyt itselleen juuri kyseiset alter egot? Uskon, että selitys löytyy Linda-Marian karuista elämänkokemuksista. Niitä valotetaan kirjassa. Yhden ihmisen osaksi on kasautunut poikkeuksellisen paljon pahaa: lapsuuden hyväksikäyttökokemus, isän hylkääminen, koulukiusaaminen, äidin ajoittaiset mielenterveysongelmat ja yksinhuoltajaperheen vähävaraisuus. Huonot kokemukset laukaisivat ulkopuolisuuden, huonommuuden ja epävarmuuden tunteita.

Identiteetti on huteralla pohjalla ja sitä yritetään paikata tarrautumalla romaniyhteisöön. Aluksi uusi yhteisö tuntuu palkitsevalta, koska varsinkin miehiltä voi saada osakseen huomiota ja ihailua. Vähitellen karu todellisuus paljastuu. Kyseisessä romaniporukassa käytetään ja myydään huumeita. Asenteet naisia kohtaan ovat halventavia. Väkivalta hivuttautuu kuvaan sanontoina, kuten ”nainen ei ole koira, muttei mieskään tai ”kun housut puhuu, niin hame on hiljaa”. Nainen voi saada helposti huoran leiman, mutta mies ei koskaan. Naisen häpäisy ja vaientaminen pahenevat, ja siitä on lyhyt matka fyysiseen väkivaltaan. 

"Isket naulan mun arkkuun
sanomalla, etten koskaan pääse sult karkuun
vuosilt tuntuvat sekunnit ja kurkulla vesuri
näin helposti voi ihminen muuttua leluksi"
(Killing me softly)  

Kirjassa kuvattu fyysinen väkivalta on niin kammottavaa, että minulle alkoi lukijana tulla epätodellisuuden tuntemuksia. Voiko tällaista tosiaan tapahtua Suomessa? Voiko yksi ihminen kohdata näin paljon pahuutta? Toisaalta miksi ei voisi? Kirjasta selviää, että Linda-Maria ajautuu huonosta suhteesta toiseen. Kun yhdestä pelastautuu, alkaa sama paska uudelleen alusta. Useat eri miehet hakkaavat ja raiskaavat, pitävät vankina ja uhkailevat muun muassa polvilumpioiden ampumisella, jos nainen ei suostu käyttämään miehen mielestäni kunniallisia vaatteita eli tässä tapauksessa mustalaishametta.

Linda-Maria ei pysty irtautumaan vaarallisista piireistä. Hän on jäänyt koukkuun turruttaviin huumeisiin, kuten subuihin (Subutex) ja pameihin (Diapam?). Huumeidenkäytön myötä koulussakäynti ei ole enää ykkösprioriteetti. Tilalle tulevat huumeiden ”säätäminen” ja pikkurikokset. Pohjakosketus tulee vasta, kun narkkaava poikaystävä pahoinpitelee raa´asti ja yrittää tappaa. Kun huumeidenkäyttö hiipuu, Linda-Maria takertuu uskonnolliseen yhteisöön. Jos helluntaiseurakunnan vaatimukset ahdistavat liikaa, puoluepolitiikkakin tarjoaa keinon jäsentää maailmaa ja taistella parempien olosuhteiden puolesta.

Lopulta Linda-Mariaa ei pelasta uskonto eikä politiikka, vaan musiikki. Räppärit Pyhimys ja Steen1 tunnistavat lahjakkuuden ja auttavat uralla eteenpäin. Monien mutkien jälkeen biisejä, albumeita ja videoita alkaa ilmestyä. Kiinnostuneet voivat kuunnella niitä esimerkiksi Youtubesta, kuten itsekin ole tehnyt. Monet biisit kuvaavat kaunistelematta itähelsinkiläistä huumehelvettiä. 

"Ei se oo enää silloin narkkarille valinta
kun aine saanut on jo vaarallisen hallinnan
lähdet liukumaan hitaasti
toinen käsi kädessäni, toinen hihas kii"
(Tuutulaulu)  

Tunnustan, Linda-Maria Roineen persoona kiehtoo, minua mutta myös pelottaa ja oudoksuttaa. On hyvä, että kirjan lopussa mainitaan, että artistilla on diagnosoitu epävakaa persoonallisuus. Tämän diagnoosin valossa pystyn paremmin ymmärtämään artistin sekavaa ja poukkoilevaa toimintaa. Esimerkiksi sitä miten sama ihminen voi ensin innostua vassareiden politiikasta, kohta sännätä kokoomuslaisten pippaloihin ja sieltä taas päätyä vihreiden kannattajaksi. Netistä googlaamalla huomasin, että epävakaata persoonallisuutta voidaan hoitaa terapialla ja siitä voi jopa parantua.

Kirjassa mainitaan myös Linda-Marian hybristofilia, mikä tarkoittaa sitä että henkilö tuntee vetoa raakoja rikoksia tehneisiin ihmisiin. Hybristofiili saattaa kokea murhaajat turvallisiksi suojelijoiksi ja pelastajiksi. Tätä ominaisuutta en todellakaan ymmärrä eikä minun tarvitsekaan ymmärtää. No, tulipa opittua uusi sana.

"Maailmal on sulle monta syytöstä
mut mulla vaan pari pyyntöä
oo mulle Holmströmin Runar
oo se joka vaimonsa uunin sisään muuraa"
(Murhaaja) 

Uppouduin alter egojen maailmaan niin perusteellisesti, että aloin jopa miettiä, millaisia alter egoja itselläni voisi olla. Mielikuvituksestani ponnahti esiin useita vaihtoehtoisia alter egoja. Voimakkaita vihan tunteitani edustaisivat alter egoni Saara Surmanluoti ja Bertil Pyöveli. Aivan toista ääripäätä kuvastaisivat alter egoni Mirjam Magico ja Unennäkijä, jotka saisivat energiansa ideoinnista, kokeiluista, haaveilusta ja seikkailuista. Alter egoni Linnea Labyrintti olisi omistautunut epävarmuudelle ja etsinnälle. Sitten olisi vielä yksi koominen alter ego, jonka nimeä en halua mainita. Lapsena minulla oli joku kaikkivoipaista supersankaria muistuttava mielikuvitusolento nimeltä Nikke tai Mikki. Ehkä se oli alter egon rajatapaus.