Vive le Google Translate!

En osaa ranskaa.
Je ne parle pas francais.

En anna sen kuitenkaan rajoittaa itseäni.
Je ne laisserai pas, cependant, restreindre moi.

Ratkaisen ongelman käyttämällä Google Translatea.
Correction du probleme en utilisant le Google Translate.

Kuten kaikki tietävät, GT:llä syntyy kerrassaan fantastista jälkeä, kun käännetään kieliä, joilla ei ole mitään yhteistä sanastollisesti eikä kieliopillisesti.
Comme tout le monde le sait, le GT a genere travail absolument fantastique, lorsgu'ils sont traduits dans les langues qui n'ont rien en commun lexicament et grammaticalement.

No just joo.
Pas seulement oui.

Luen siis edelleen Katherine Pancolin viihderomaania Krokotiilin keltaiset silmät.
Je lis encore Katherine Pancol divertissement romans Crocodile yeux jaunes.

Voi pyhä Sylvi!
Oh Holy Jesus!

Minulla on romaanista sekä ruusuja että risuja.
J'ai un roman, ainsi que des roses et des brindilles.

Plussana pidän Pancolin erittäin sujuvaa kirjoitustyyliä.
Sur le cote positif, je PANCOLE style d'ecrituretres lisse.

Pancolilta teksti suorastaan pulppuaa.
Pancole du texte jaillit effectiment.

Mutta minua häiritsee henkilöhahmojen stereotyyppisyys ja mustavalkoisuus.
Mais je suis pris la peine sur le stereotype de caracteres Septembre, et noir et blanc.

Jotkut kirjan juoniratkaisuista turhauttavat minua.
Une partie du trace des solutions de livres sont me laisser.

Esimerkiksi onko Shirleyn pakko kuulua brittiläisiin kuninkaallisiin?
Par exemple, si Shirley contrait d'appartenir a la famille royale britannique?

Tai onko kirjasto-Lucasin pakko olla miesmalli?
Ou si la biblioteque de Lucas lie a un modele masculin?

Tai miten helkkarissa esikoiskirjailijalle voidaan maksaa 25000 + 25000 euroa esikoiskirjasta?
Ou comment diable a payer 25000 euros + 25000 euros premier travail ecrivains publies?

Ei hyvää päivää.
Ne pas avoir une bonne journee.


Joku raja nyt sentään.
Au moins une de la limite aujourd'hui.

Eiköhän tämä ollut tässä.
Je suppose que cela etait ici.

Sain avattua sanallisen arkkuni - myös ranskaksi.
J'avais ouvert ma boite verbale - en francais.

Tämä bloggaus edustaa luonnollisesti huumoriani.
Ceci, bien sur, les blogs represente Humour. 

Ranskalainen viihderomaani?

KIRJALLISUUS  ---  Katherine Pancol: Krokotiilin keltaiset silmät (ranskankielinen alkuteos: Les yeux jaunes des crocodiles, 2006), suomentanut Marja Luoma, Bazar 2012

Kirjoitan romaanista kaksiosaisen tekstin: a) lukemisen aikana ja b) lukemisen jälkeen.

a) Lukemisen aikana vatvon pakonomaisesti kysymystä: edustaako Krokotiilin keltaiset silmät viihdettä vai korkeakirjallisuutta? Mitkä ovat viihdekirjallisuuden tuntomerkit? Ovatko ne stereotyyppiset henkilökuvat, yksinkertainen juoni, alkeellinen tai teennäinen kieli, aihepiirin rajaaminen rakkauteen ja romantiikkaan, vaikeiden aiheiden välttely, glamourin ja eksotiikan yhdistäminen arjen kuvaukseen?

Romaania lukiessani minusta tuntuu koko ajan, että minulle tarjoillaan jotain: joko mukavia henkilöhahmoja joista voi pitää ja joihin voi samastua tai vastenmielisiä henkilöhahmoja joita voi inhota ja karsastaa. Päähenkilö Josephine on luonnollisesti miellyttävä. Hän on työteliäs perheenäiti, joka yrittää elättää perheensä käännöstöillä ja myöhemmin romaanihankkeella. Josephinen tyttäret, Hortense ja Zoe, ovat sympaattisia vaikkakin ajoittain kiukuttelevat ja juonittelevat. Josephinen paras ystävä Shirley on rempseä ja rohkea skotti, jolta luonnistuvat jopa karateiskut katutappelussa.

Romaanissa osa henkilöistä edustaa toista ääripäätä. Lähes kaikki miehet ovat vastuuntunnottomia pettäjiä. Josephinen aviomies on lähtenyt lipettiin uuden naisensa kanssa ja muuttanut Afrikkaan krokotiilifarmille! Isäpuoli Marcel pettää salaa työpaikallaan sihteerinsä Josienen kanssa. Marcel on kuvattu rahvaanomaiseksi, lihavaksi mutta rikkaaksi. Iris-sisaren aviomies Philippe on ilmeisesti myös ryhtynyt aviorikoksiin. 

Henkilöiden inhokkilistan kärjessä ovat kuitenkin naiset. Sihteeri Josiene on kliseinen hahmo. Hän on rietas, irstas, laskelmoiva mutta kuitenkin osittain jopa sympatioita herättävä: onhan hän lapsuudessaan joutunut insestin ja väkivallan kohteeksi. Josephinen ja Iriksen äiti Henriette kiilaa kakkoseksi romaanin iljettävien henkilöiden listalla. Henriette on kuiva, ilkeä, riitaisa, rahanahne ja vallanhaluinen. Henriette on romaanissa kuvattu pelkästään ulkopäin. Lukijalle ei valoteta, mikä on hänen "ongelmakäytöksensä" takana.

Romaania lukiessani koin myös, että minulle tarjoillaan vuorotellen joko kuluttavaa arkea tai glamouria ja eksotiikkaa. Rasittavaan arkeen kuuluvat mm. rahaongelmat, ihmissuhdekiemurat, työn loppuminen ja pätkätyöt ja naisilla luonnollisesti ulkonäköongelmat. Arkisten ongelmien vastapainona romaani tuputtaa kuin lautasella glamouria, kuten Andrey Hepburnin täydellistä(?) elämää, huippumuodin shoppailua ja ylellisiä uimahalleja. Eksotiikkaa romaanissa tyrkyttää afrikkalainen krokotiilifarmi, jossa kiinalaiset valmistavat krokotiilinlihasäilykkeitä ja krokotiilinnahkaisia laukkuja ja kenkiä.

Romaaniin uppoutuessani mielessäni kävi kysymys, jos kerran naisille on olemassa viihdekirjoja, joissa esitellään erilaisia naistyyppejä (esim. perheenäiti, petetty nainen, vamppi, hottis, kaunotar, lutka, ilkimys, tyranni, juonittelija), joihin lukijan oletetaan joko samastuvan tai vierastavan, miksei miehille ole vastaavia viihderomaaneja, joissa miehille tyrkytetään stereotyyppisiä mieshahmoja (esim. panomies, impotentti, 100 % hetero, umpihomo, kaappihomo, kiihkeä latinorakastaja, puhumaton ja pussamaton suomimies, machomies, tohvelisankari, siitosori, tuhkamuna, bodari, hintelä anorektikko, läskikasa, fitnessintoilija, pehmoisä vs. etäinen isä, työnarkomaani vs. rapajuoppo jne). Ilmeisesti ei ole kysyntää. Ehkä miehet katsovat mieluummin miestenelokuvia kuten Bondeja (pahoitteluni karkean stereotypiani johdosta)    

b) mielipiteeni kirjasta, jonka kirjoitan kunhan olen lukenut romaanin loppuun

Suosikkielokuva: Saksikäsi Edward

(kuvat sivulta: imdb)

ELOKUVA (dvd)  --- Saksikäsi Edward (1990)(Edward Scissorhands)

Ohjaaja: Tim Burton
Käsikirjoitus: Tim Burton, Caroline Thomson
Pääosissa: Johnny Depp, Winona Ryder, Dianne Wiest, Anthony Michael Hall, Kathy Baker, Vincent Prince
Genre: draama, fantasia

Olen Tim Burton -fani. Olen ollut aikeissa kirjoittaa tästä elokuvasta jo ikuisuuden, mutta jännitykseni takia en ole pystynyt. En tiedä, tuleeko tästä nytkään mitään. Jos ei tule, ainakin jää kuvat katsottaviksi. Toivottavasti kuvien julkaisu on laillista toimintaa.

(apua, kirjoittaminen ei lähde käyntiin, kuuntelen vain tietokoneen huminaa ja maistan yhä balilaisen inkivääriteen maun suussani)(ratkaisu ongelmaan: lisää kuvia)

(uusi ratkaisuyritys kirjoituskammoon: kokeilen kysymys-vastaustekniikkaa)

Kysymys: Tuija, kuinka monta Tim Burtonin elokuvaa sinulla oikein on dvd:llä?
Vastaus: Tuohon kysymykseen on helppo vastata. Tässä lista: Saksikäsi Edward, Sweeney Todd - Fleet Streetin paholaisparturi, Dark Shadows, Corpse Bride, Jali ja suklaatehdas, Liisa Ihmemaassa, Beetlejuice, Big Fish, Batman ja Batman - paluu.

K: Onko Tim Burton kaikkein aikojen suosikkiohjaajasi?
V: Omistamieni dvd-levyjen perusteella näin voisi päätellä, mutta fanitan täysillä myös David Lynchiä ja Pedro Almodovaria. Klassikoista minuun vetoaa myös Alfred Hitchcock ja Stanley Kubrick. Ylipäänsä arvostan ohjaajia, joilla on tunnistettava kädenjälki.

K: Mikä sinuun vetoaa Tim Burtonin elokuvissa?
V: Omaperäisyys, värikylläisyys, outous, huumori ja lämpö.

K: Miksi pidät juuri tästä elokuvasta?
V: Eniten minua kiehtoo varmasti ristiriidat: pastellinvärinen omakotitaloalue vs. synkkä goottinen linna, normaalius vs. epänormaalius, hyvyys vs. pahuus, säntillisyys vs. taiteellisuus, ulkopuolisuus vs. sisäpiirit. Pidän siitä, että elokuvan maailma on kaikessa outoudessaan kuitenkin uskottava ja tunnistettava. Pidän tavasta, jolla elokuva vaikuttaa minuun: se rauhoittaa ja tyynnyttää. Mitä oudompia henkilöitä ja tapahtumia, sen tavallisemmaksi tunnen itseni.

K: Mitä mieltä olet saksikätisestä Edwardin hahmosta?
V: Eilisellä katselukerralla rinnastin Edwardin Mary Shelleyn romaanissa Frankenstein esiintyvään hirviöön, joka näyttää ulkoisesti kammottavalta, mutta hirviön sisältä paljastuu hyvä sydän. Aluksi hirviö yrittää auttaa ihmisiä parhaansa mukaan, mutta huonon kohtelun takia kääntyy toiseen äärimmäisyyteen ja alkaa vainota ihmisiä. Edward on astetta lievempi versio Frankensteinin hirviöstä. Tai no, yllä oleva vertaus ontuu. Edwad ei ole hirviö, vaan epävarma ja hellyyttävä kummajainen. Elokuvassa Edward otetaan ensin avosylin vastaan, sitten häntä huijataan ja hänestä yritetään hyötyä. Kohta häntä vieroksutaan ja lopuksi karkotetaan yhteisöstä. Lopussa Edward palaa paikkaan, jonka hän tuntee kodikseen eli linnaansa, jonka pihaa koristavat hänen lehtipensasveistoksensa.
 
K: Tuija, tuntuuko sinusta mielekkäältä puhua lempielokuvastasi (tai siis yhdestä niistä)?
V: Eipä juuri. Tuntuu tukalalta. Olisi helpompi puhua jostain itselleen yhdentekevästä elokuvasta, johon pystyisi ottamaan kunnolla etäisyyttä. Fanituksen kohteesta puhuminen nolostuttaa. Vähemmästäkin tuntee itsensä idiootiksi.
K: Melkoista imbesilli-lätinää tämäkin bloggaus kyllä edustaa. Koetko, että tällaisen tuuban julkaisemisesta olisi kuitenkin hyödyttänyt sinua jollain tavalla?
V: No, ehdottomasti häpeänsietokykyni harppasi aimo askeleen eteenpäin. Ja sainhan tämäkin pakkomielteen hoidettua pois päiväjärjestyksestä.
K: Aivan.  

Idea: romaanihenkilönä Jumala

Raamattu on kirja. Tarkemmin sanottuna raamattu on kirjakokoelma. Periaatteessa kirja/kulttuuriblogeissa voisi lukea raamattua kirjana ja kirjoittaa siitä kirjana. Siis yhtenä kirjana muiden kirjojen joukossa. En vain tiedä, onko kukaan bloggaaja tehnyt. Itse haluaisin tehdä niin, mutta en tiedä pystynkö. Haluan kuitenkin lyhyesti esitellä tämän idean. Siihen voi luonnollisesti tarttua kuka tahansa.

En tiedä, olisiko mahdollista analysoida raamattua pelkkänä kaunokirjallisena tuotteena. Haluaisin yrittää. Haluaisin kirjoittaa raamatussa esiintyvästä Jumalasta aivan kuin hän olisi vain yksi romaanihenkilö muiden romaanihenkilöiden joukossa. Haluaisin kuvailla Jumalan persoonallisuutta kuten kenen tahansa muun romaanihenkilön persoonallisuutta. En tiedä, pystynkö tähän.

Jos tästä ikinä tulee mitään, lukisin ensin yhtenä pötkönä esimerkiksi Profeetat (Jesaja, Jeremia, Valitusvirret, Hesekiel, Daniel ja Pienet profeetat). Sitten vain bloggaamaan välittömistä vaikutelmista. En vain tiedä, olisiko länsimaalaiselle ihmiselle, joka on elänyt kristinuskon vaikutuspiirissä, mahdollista työntää sivuun kaikki ne valmiit tulkintamallit, joita raamatusta on esitetty vuosituhansien aikana ja kirjoittaa raamatun teksteistä kuin lukisi ne ensimmäisen kerran.

Minua kiinnostaisi myös kokeilla, voisiko raamatun Runollisista kirjoista (Job, Psalmit, Sananlaskut, Saarnaaja, Laulujen laulu) kirjoittaa kuin runokokoelmasta, joka olisi ilmestynyt juuri nyt. Tai jos valitsisi Johanneksen ilmestyksen, voisiko siitä kirjoittaa kuin novellista? Haluaisin yrittää, mutta en tiedä, tuleeko tästä ikinä mitään. Mielenkiintoista olisi myös vertailla, eroaako Jeesus romaanihenkilönä Evankeliumeissa ja raamatun ulkopuolelle jätetyissä kirjoissa (Apokryfiset kirjat).

Suhdettani uskontoon voisin luonnehtia yhdellä sanalla kompleksiseksi. Usealla sanalla luonnehdittuna ilmaisukseni valikoituu erittäin-erittäin-erittäin-vaikea. Pidän kuitenkin itseni haastamisesta, erilaisten juttujen kokeilusta ja rajojeni venyttämistä. Tämäntyyppinen blogiteksti saattaisi myös venyttää ainakin osan lukijoiden sietokyvyn rajoja. Raamattuhan on kirjakokoelma, josta on vain kaksi tapaa kirjoittaa: oikea ja väärä. Eri ihmisillä on kuitenkin yllättävän moninaisia mielipiteitä siitä, mitkä ovat ne oikea ja väärä.

Myöhempi lisäys:
Oikea/väärä-jaottelussani olin jämähtänyt ties mille vuosikymmenelle/sadalle. Unohdin, että nykyään melkein kaikki ovat jo ehtineet erota kirkosta. Uskonto on siirtynyt ö-mappiin. Raamatun lukeminen voisi toimia korkeintaan nostalgiatrippinä.

Vain lukea

Levottomuus vaivaa edelleen ja kriisiä pukkaa. Uusimman kriiseilyni aihe on tämä: pitääkö kaikista lukemistaan kirjoista kirjoittaa kirja/kulttuuriblogiin. Jos ei kirjoita blogitekstiä lukemastaan kirjasta, pitäisikö kirja mainita kuukausittaisella lukulistalla?

Olen hahmotellut erilaisia tapoja lukea ja kirjoittaa:

1) lukea ja kirjoittaa

Tätä pidän ideaalina. Näin toimii kunnon bloggaaja. Kunnon bloggaaja on säntillinen, tunnollinen, tehokas, ahkera, nopea, luotettava ja asiallinen.

2) lukea mutta ei kirjoittaa 

Tähän suuntaan olen mennyt. Haluan lukea kirjoja, mutta en halua kirjoittaa niistä mitään. En kirjoita, mutta sen sijaan luen mitä muut ovat kirjoittaneet. Tuntuu salakähmäiseltä. Aivan kuin vakoilisin muita ja pimittäisin tietoja itsestäni. Toisaalta on ehkä parempi jättää kirjoittamatta, jos ei pysty kirjoittamaan asiallista tekstiä kirjasta. Jos lukukokemukseni sisältää liikaa "epäasiallisia" tunteita (kuten vihaa, raivoa, inhoa, myötähäpeää, kateutta ja katkeruutta), parempi jättää kirjoittamatta. Jos kirja menee liikaa ihon alle, ei kannata kirjoittaa. Jos kirja jättää kylmäksi, tuskin kannattaa kirjoittaa.

Oikeastaan haikailen aikaa paljon ennen kirjablogeja. Kirjat olivat yksityisiä lukuelämyksiä. Kirjat olivat minun. Tunteeni ja ajatukseni olivat minun. Elämykseni ja tulkintani olivat minun. Saatoin pitää yllä illuusiota oikeassa olemisesta. Yhteisöllinen lukeminen romahduttaa lukijan kaikkitietävyyskuvitelmat. Kun lukee muiden mielipiteitä, epäily valtaa mielen. Tuntuu, että muiden mielipiteet ovat oikeita. Itselleni jää väärät tunteet, väärät tulkinnat, väärät mielipiteet. Minuus romuttuu.

3) ei lukea mutta kirjoittaa

Kirjoittaa kirjasta, jota ei ole edes lukenut? Kaikkein pahaenteisin vaihtoehto.

4) ei lukea eikä kirjoittaa

Ei hyvä. Vaarana luku- ja kirjoitustaidon heikkeneminen tai täydellinen menetys.

Mielipiteitä? Kokemuksia? Tunteita?

Ruokaa!

Levottomuus vaivaa. Blogini pakonomainen päivitystarve iski. En kirjoita tällä kertaa kirjoista, vaan pelkästään ruoasta. (onko kielitoimiston hyväksymä muoto myös "ruuasta"?) Monissa kirjablogeissa on ruokakuvia. Teen kaiken väärin. Blogitekstissäni ei ole yhtä ainutta kuvaa ruuasta, vaan ainoastaan tekstiä ruuasta. Kiitos ja anteeksi.

Chili sin carne (chili ilman lihaa)

Liota punaisia kidneypapuja yön yli. Kaada liotusvesi pois. Keitä papuja ensin 10 minuuttia, jotta toksiinit irtoavat kuoresta. Kaada keitinvesi pois. Keitä papuja uudessa vedessä tunti. Kaada siivilään, nouki seasta haljenneet pavut ja irronneet kuoret. Pese ja kuivaa punaiset suippopaprikat. Paloittele paprikat. Paloittele myös sipulit ja chilit. Kuumenna öljy ruostumattomassa teräksestä tehdyssä kasarissa. Kärtsää sipuleita, chilejä ja paprikoita öljyssä. Kaada hetken kuluttua päälle tomaattimurska. Ripottele sekaan suolaa, mustapippuria ja chilirouhetta. Anna hautua puolisen tuntia. Kypsennyksen loppupuolella kaada sekaan kidneypavut. Kuumenna kiehuvaksi. Tarjoa ihanan tulinen chili sin carne joko maissilastujen, tortillojen tai riisin kanssa. Syö hitaasti ja chilin poltteen levitä suuhusi. Älä juo vettä. Ajattele, kuinka chili edistää sydänterveyttäsi (jos et sitä ennen ole kuollut sydänkohtaukseen) ja lievittää kipua (kunhan ensin kärsit chilin polttavan kipuaistimuksen). Muista, että chilin polte ei ole todellinen vaan pelkkä harha-aistimus, joka perustuu hermoston ylireagointiin.


Minestrone-keitto

Liota kikherneitä yön yli. Älä säikähdä, kun kikherneet pitävät kik-ääntä keskellä yötä. Älä mene tarkistamaan, mistä ääni kuulu. Älä epäile, että taloosi on murtauduttu. Aamulla kaada liotusvesi pois. Keitä kikherneitä tunti, kaada siivilään ja anna jäätyä. Kävele ripeästi ruokakauppaan. Osta kesäkurpitsaa, porkkanoita ja lehtiselleriä. Kaupassa et vietä yhtään ylimääräistä sekunttia karkkihyllyllä. Et rupea hipelöimään vaahtokarkkipusseja, suklaarusinarasioita etkä vohvelipaketteja. Kotona paloittele vihannekset kaikki plus sipuli, valkosipuli ja yksi chilipalkko. Älä liioittele. Yksi chilipalko riittää hyvin minestrone-keittoon, joka on italialainen vihanneskeitto. Kannattaa muistaa, että vihanneskeittoon on ihan turha työntää savusilavaa (kun eräässä stupido-keittokirjassani ehdotettiin), koska SAVUSILAVA EI OLE VIHANNES. Voi jumalauta. Ota rauhallisesti. Pysy kylmänä. Kuumenna kasari. Kaada reippaasti öljyä. Älä anna rasvafobioiden tunkeutua tietoisuuteesi. Jätä rasvafobiat 80-luvulle. Hiilarifobiat ovat tätä päivää. Pidä se mielessä. Anyways, oliiviöljy on terveellistä. Varsinkin jos se on lasipullossa, koska lasista ei irtoa polyfenoleja (vai mitä ne oli) toisin kuin muovista. Yritä nyt päästä asiassa eteenpäin. Älä jää märehtimään asiaankuulumattomia yksityiskohtia. Mihin jäinkään. Niin, nyt kärtsäät (tai itse asiassa kärtsääminen on huonoa suomea, pitää sanoa ruskista). Eihän tästä tule hevon persettä. Siis: kiehautat/kärtsäät tai ruskistat kevyesti (et siis polta karsinogeenisiksi käppyröiksi) sipulit, valkosipulit, chilit, kesäkurpitsat, porkkanat ja lehtisellerit. Sitten vain kaadat tomaattimurskan päälle, alennat lämpöä, asetat kannen päälle ja jätät hautumaan. Muista myös mausteet. Roiski oikein reippaasti mustapippuria ja hieman hillitymmin suolaa (merisuolaa tai himalajasuolaa, ei mitään jodioitua paskasuolaa). Ja sitten: puolen tunnin kuluttua lisää kikherneet ja pätkityt spagetit. Ihan itse pätkit, et osta mitään valmiiksi pätkittyä rakettispagettia idiooteille. Eiköhän se ole siinä. Voit muunnella ohjetta lisäämällä perunaa (vaikka peruna on juures). Jos tarkkoja ollaan, kikherneetkin kuuluvat palkoviljaan. Voit harkita myös parsakaalia. Parsakaali on vihannes.


Voideltu näkkileipä

Edellinen resepti oli sen verran kuormittava, että välillä jotain helpompaa. Repäise näkkileipäpaketti auki. Ota näkkileipä levynä tai valmiina palana. Avaa jääkaapin ovi. Tartu margariini&voipakettiin. Irrota kansi. Levitä levitettä paremmalla kädelläsi. Käytä veistä. Voit myös treenata aivojasi käyttämällä heikompaa kättäsi. Pidä näkkileipä tukevasti paikoillaan, kun levität rasvasekoitetta. Älä taaskaan antaudu rasvafobian valtaan. Älä rupea jauhamaan turhia ekologisia kysymyksiä, kuten mistä helkkarista palmuöljy on peräisin ja muuta rasittavaa, johon et voi kuitenkaan vaikuttaa. Olet kai muistanut laittaa näkkärin leipälautaselle. Huomioi, että näkkileivästä saattaa irrota palasia ja hitusia. Ruoskuttele näkkileipää hyvällä omallatunnolla (yhteen vai erikseen?). Mieti, kuinka terveellistä ruis on. Mieti, miltä kuolemansairauksilta olet saattanut välttyä syömällä ruista.


Porkkanalaatikko

Ole nuori ja kokematon ruuanlaittaja (tai ainakin minä olin, kun yritin ensimmäisen kerran tätä ohjetta). Tee kaikki väärin (vahingossa). Laita vuokaan liikaa nestettä. Käytä liian korkeaa vuokaa. Aseta uuni lämpiämään liian matalaan lämpötilaan. Kun porkkanalaatikko ei ole hyytynyt keittokirjan määrittämässä ajassa, saa raivokohtaus. Tempaise haarukat ja veitset aterinlaatikosta. Paiskaa ne seinään. Kiroile ja raivoa. Päätä, ettet enää ikinä yritä tehdä porkkanalaatikkoa. Vihaa kaikkia laatikkoruokia. Vihaa koko maailmaa. Keskeytyä ruuanlaittoharrastus vuosikausiksi. Aloita ruuanlaittoharrastus uudestaan, kun olet saanut stressin- ja aggressionhallinnan aikuismaiselle tasolle.


Uunilohi

Uunilohen pitäisi olla maailman yksinkertaisin ruoka, mutta jotenkin siitä ei meinaa tulla ikinä mitään. Mikä helvetti siinä voi olla niin vitun vaikeeta. Ei tarvitse mitään muuta kuin ottaa valmiiksi fileoitu lohisiivu pakkauksesta, lätkäistä uunivuokaan nahkapuoli alaspäin, roiskia päälle mausteita eli ne iänikuiset suola&pippuri, paiskata 200 asteiseen uuniin ja antaa kypsyä folion alla puolisen tuntia. Ja muista nyt jumalauta se folio, koska muuten lohen rasva roiskuu pitkin uunin seiniä. Muttamuttamutta, ennen kuin pääsee näin pitkälle, täytyy psyykata itteensä ihan perkeleellisesti. Täytyy jankata itelleen, että mene nyt helvetissä ostamaan se saatanan lohifilee, mikä vittu siinä voi olla noin vaikeeta, siis oikeesti sanot vaan sille lihatiskin myyjälle, että pieni palanen tota lohta tosta noin. Mutta joku siinä aina mättää, tulee vääriä sanoja, kerrankin sanoin että lohen häntä, ei helvetti, mikä moka, ei lohella ole häntää vaan PYRSTÖ!!! Ei vittu, mähän oon ihan täys idiootti, häpesin ihan saatanasti ja tietysti aiheesta. Just tällasten syiden takia uunilohen valmistuksesta ei meinaa ikinä tulla mitään, koska se koko homma kaatuu jo kaupassa. Ne tilanteet vaan on niin vaikeita. Kun mulla menee konseptit aina ihan sekaisin lihatiskillä. Jos muistan oikeat sanat, sit miesmyyjän ilmeet häkellyttää. Et oliks siin nyt jotai vai eiksiin ollu. Et tulisko meidän välille jotain vai oliks tää nyt ihan vaan tässä.


Monipuolinen aamiainen

Syö salmiakkikaloilla ryyditettyä kaurapuuroa. Syö hernekeittoa omenahillon kera. Syö tomaattimurskalla kuorrutettua jäätelöä. Juo verta pullosta.


Sadunomainen illallinen

Tarjoaisit nyt vihdoin viimein juuri niitä ruokia, joista puhutaan vain kirjoissa. Miksi et tarjoisi lepakonsiipikeittoa, käärmeenlihaa, kärpäsenmunia ja jäniksenpapanoita. Ole rohkea ja kokeilunhaluinen. Ota riskejä. Yllätä kaikki. Panosta kauniiseen kattaukseen. Soita viehättävää taustamusiikkia. Sytytä kynttilät. Puhu kauniisti. Lausu runoja.

--------------
Kootut selitykset:
Tähän blogitekstiin on vaikuttanut Maria Jotunin novelli Kun on tunteet sekä televisiosta kuulemani ote Miki Liukkosen runokirjasta Ruoanlaittoa neurootikoille (?).

Viiden kirjan haaste

Kun syön kaurapuuroa, tunnen itseni kunnon kansalaiseksi. Toivottavasti voin tuntea itseni kunnon bloggaajaksi, kun vastaan tähän viiden kirjan haasteeseen, jonka sain Donna Mobilen kirjojen Leenalta.

1. Kirja, jota luen parhaillaan

Luen nyt Olli Jalosen Miehiä ja ihmisiä. Lukemiseni on jumiutunut moneksi päiväksi. Luen myös englanniksi Joyce Carol Oatesin Blondea, jonka olen lukenut aikaisemmin suomeksi nimellä Blondi.
(jes mahtavaa, jopa yksi kohta täytetty)

2. Kirja, josta pidin lapsena

Muistin väärin, että kysymys olisi ollut "Kirja jota luin lapsena". Vastaan siihen: Aapinen.
(oh jeah, lyhyillä vastauksilla saatan vaikka onnistua tässä haasteessa)

3. Kirja, joka jäi kesken

Se on kirja, joka on jäänyt kesken melkein kaikilta eli James Joycen Odysseus.

4. Kirja, joka teki vaikutuksen

Suurimman vaikutuksen minuun ovat tehneet kirjat, joita luin alle kakskymppisenä, kutenViktor Hugon Kurjat, Franz Kafkan novellit, Anton Tsehovin novellit, Edgar Allan Poen novellit, Jonathan Swiftin Gulliverin retket, Emilen Zolan Nana, Fedor Dostojevskin Rikos ja rangaistus ja Nikolai Gogolin Kuolleet sielut. Klassikkolinjalla mentiin.
(jo kohta neljä, upeeta, saatan jopa selvitä hengissä tästä haasteesta)

5. Kirja, johon palaan uudestaan

Voisin palata uudestaan koko Joyce Carol Oatesiin tuotantoon milloin tahansa. Suomalaisista luen uudestaan Kalevalaa ja Kanteletarta.
(ei oo todellista, I did it, se on täytetty, mikä helpotus, vielä kun sais sykkeen laskemaan)

Kootut selitykset:
Reagointitapani ei välttämättä ole normaali, koska koen näihin haasteisiin osalllistumisen hirvittävänä ponnistuksena. Sekä fyysisenä että psyykkisenä ponnistuksena. Eilen vetäisin tunnin steppilautatreenin, ja jopa se tuntui helpommalta kuin tämä haaste. Mutta tulipa osallistuttua. En kuitenkaan jaksa enää haastaa ketään muuta. Joku raja nyt sentään.

Viime yönä näin tavallaan aiheeseen liittyvää unta. Minut oli valittu näyttelijäksi suomalaiseen elokuvaan. Ennen kuvausten alkua vietin aikaa valtavan elokuvaporukan seurassa. Jossain vaiheessa kauhu alkoi hiipiä mieleeni. Mietin, että mitä helkkaria mä täällä oikein teen, enhän osaa näytellä enkä ole koskaan edes harrastanut näyttelemistä. Unessa oli kuitenkin se hyvä puoli, että olin saanut Riku Niemisen puhelinnumeron!