Äidinrakkautta ja prostituutiota

KIRJALLISUUS  ---  Mari Saat: Lasnamäen lunastaja. Suomentanut Tuula Friman. WSOY, 2011. (Alkuteos viroksi: Lasnamäe lunastaja)

Mietin hetken, valitsenko todella noinkin kornin otsikon tekstilleni. Kysyin asiaa eräältä lähisukulaiseltani. Hän vain nauroi ja näytti vihreää valoa. En halua tarkemmin määritellä kyseisen lähisukulaisen henkilöllisyyttä, mutta paljastan, että hän on synnyttänyt minut muutama vuosikymmen sitten.

Vakavasti otettavat kirjabloggarit ovat lukeneet kirjan välittömästi sen ilmestymisen jälkeen, mutta minä raahaudun jälkijunassa ja luen sen jopa vuoden viiveellä. Järkyttävää! Tiivistän kirjan juonta muutamaan virkkeeseen: Vironvenäläinen Natalja Filippovna potkaistaan elektroniikkatehtaasta pellolle. Nataljan on vaikea työllistyä uudelleen. Samaan aikaan selviää, että Sofia-tyttären on pakko päästä kalliisiin hampaiden oikomishoitoihin, joita valtio ei korvaa. Jos Sofian purentavikaa ei hoideta, suu voi lukkiutua kiinni. Natalja näkee ainoana vaihtoehtona työllistää itsensä prostutioituna.

Luin kirjan kahteen kertaan. Ensimmäisellä kerralla ihailin Saatin sulavaa kirjoitustyyliä, mikä on spontaanin ja vaivattoman oloista. Toisella lukukerralla takerruin juonen epäuskottaviin käänteisiin. Miten prostituoitu voi kohdata niin paljon pelastusvimmaisia asiakkaita? Venäläistaustainen Dmitri rakastuu Nataljaan. Kun hän tulee asiakkaaksi, hän ei haluakaan maksullista seksiä, vaan pelkästään maata Nataljan vieressä. Suomalaisasiakas Jaakko on "harmaa, kylmä ja liukas kuin sisilisko". Myös Jaakko ihastuu Nataljaan ja haluaa jakaa elämänsä tämän kanssa. Eihän tällaista tapahdu! Vai tapahtuuko? Jotenkin vain tuntuu epäuskottavalta.

Mutta toisaalta mistäpä minä tietäisin, mitä prostituutiossa voi tapahtua ja mitä ei. En ole itse harjoittanut prostituutiota enkä ole koskaan tuntenut ketään alan ihmistä. Ainoat kosketukset prostituutioon ovat muutama kirja ja tv-dokumentit. Olen lukenut Anna Kontulan seksityöläisten haastatteluihin perustuvan Punaisen eksoduksen. Siinä pääsisältönä taisi olla se, että seksityöläisyys on ammatti siinä missä mikä tahansa muukin. Kontula painotti myös, että seksityöläiset eivät aina ole uhreja ja objekteja, vaan aktiivisia toimijoita joista osa on valinnut itse alansa. Kontula ei hyväksy sanoja "prostutioitu" ja "prostituutio", koska ne ovat halventavia ja leimaavia. Itse olen kuvitellut, että prostituutio on neutraali sana ja halventavia ovat esimerkiksi huora, lutka ja horo.

Elina Tiilikka on kuvannut Punainen mekko romaaniaan omaelämäkerralliseksi. Romaanin perusteella huoraaminen vaikuttaa yksitoikkoiselta toiminnalta: seksin myyjä meikkaa ja pukeutuu seksikkäästi, asiakas tulee, seuraa akti, myyjä saa rahat ja asiakas häipyy. Seksipalveluiden myyjä ei paljon muuta ajattele kuin rahaa. Sama toistuu myös Saatin kirjassa. Rahan ajatteleminen on keino katkaista tunneyhteys tilanteeseen.

Saatin romaanissa on mielenkiintoista se, ettei prostutioitu ole stereotyyppinen narkomaani tai nymfomaani, vaan suhteellisen tavallinen nainen. Naisella on lapsi, jota hän rakastaa yli kaiken. Nainen on valmis uhrautumaan lapsensa vuoksi ja ryhtyy vastenmieliseen seksinmyyntiin. Romaanin kansikuvan perusteella Natalja rinnastuu ristiinnaulittuun Jeesukseen. Eli Natalja on kuitenkin stereotyyppinen uhri? Vai sittenkin selviytyjä? Prostituutio vertautuu romaanissa selviytymiskeinoihin ääritilanteissa kuten omien lemmikkieläinten lihan syömiseen (tai jopa ihmislihan syöntiin) piiritetyssä kaupungissa sota-aikana. Nataljalla prostituutio jää välivaiheeksi. Myöhemmin hän pääsee taas oikeaan työhön toiseen elektroniikkatehtaaseen.

Romaanista välittyy Virosta aika kolkko kuva. Työttömyysturva on huono, sosiaalituet puuttuvat kai kokonaan ja terveydenhuolto toimii kehnosti. Ihmiset pärjäävät kuka mitenkin. Koko vartalo on omaisuutta, jota pitää hyödyntää: "Joku tienaa aivoillaan, joku käsillään ja joku jalkovälillään... Mitäs luulet, että poliitikot tekevät - myyvät aivojaan". Kylmää, jäätävän kylmää.