Niin paljon musiikkia, niin vähän aikaa

MUSIIKKI  ---  Christina Aguilera: Back to Basics (RCA / Sony BMG Music Entertainment, 2006)

Pakotan itseni kirjoittamaan kulttuurista, koska olen nimennyt blogini kulttuuriblogiksi enkä vuodatusblogiksi. Mutta miten (tai miksi) kirjoittaa musiikista, jos ei siitä paljon mitään ymmärrä? Miten kuvailla musiikkia (ja miksi edes yrittää), jos musiikillisen yleissivistykseni taso on hävettävän huono?

Wikipediasta lunttaamalla selvisi, että Christina Aguileran musiikki luokitellaan popiksi, souliksi ja r&b:ksi. Mutta mitä tarkoittaa soul? Mitä on r&b? (tämä on varmasti kaikkien aikojen huonoin postaukseni) Eikö Back to Basics levy ole kunnianosoitus menneille vuosikymmenille? Olenko totaalisesti erehtynyt, kun olin kuulevinani levyllä vaikutteita myös gospelista, jazzista, funkista ja bluesista? Entäpä kakkoslevy? Eikö siinä ole vaikutteita sirkus-, kabaree- ja varietee- musiikista? Kabaree- ja varietee -musiikki? Onko tällaisia termejä edes olemassa?

Miksi musiikki on näin vaikeaa? Miksi minulla on näin huono yleissivistys? Miten aikani riittää musiikillisen yleissivistyksen kohentamiseen? Miksi musiikkigenrejä on loputon määrä ja miksi niitä muodostuu koko ajan vain lisää? Kuka tällaisessa pysyy mukana? Miten muka pystyisin hahmottamaan uusia genrejä, kun vanhatkin genret ovat aivan hämärän peitossa? Klassisesta musiikistakaan en tiedä hölkkäsen pölähtävää. Kuka oikein oli Jean Sibelius? Joku ruotsalainen trubaduuriko? Itävaltalainen huuliharppuvirtuoosi? Suomalaisen punkin pioneeri?

Onko totta, että Christina Aguileran ääniala (käytetäänkö siitä edes sanaa ääniala?) yltää neljän oktaavin aluelle? Oliko se niin, että hän laulaa ylä- ja alarekisterissä (onko ilmaisuja ylä- ja alarekisteri edes olemassa?) falsetissa? Miten kukaan pystyy laulamaan neljän oktaavin alueella? Eli myös nainen voi laulaa falsetissa (tai puhua)? Kerran kuuntelin The Tiger Lillies -yhtyeen laulajan Martyn Jacquesin falsettilaulua levyllä Low Life Lullabies enkä edes tajunnut hänen laulavan falsetissa. Ihmettelin vain, että kylläpä on miehellä kimeä ääni. Ihmettelin myös, miksi minulle kuuntelijana tuli niin epämääräisen ahdistunut olo. Eihän miehen luonnottoman korkea ääni mitenkään uhkaa minua.

(Kyllä, tämä on kaikkien aikojen huonoin postaukseni, mutta tulipa ainakin kirjoitettua kulttuurista tai ainakin jotain sinne päin eikä vain märistyä ihmissuhdeongelmistani)