KIRJALLISUUS --- Felicia Feldt: Näkymätön lapsi (Otava, 2013)(ruotsinkielinen alkuteos Felicia försvann, Suomentanut Jaana Iso-Markku)
Käynnistelen uudestaan bloggausta tauon jälkeen. Oloni on jähmeä. Saa nähdä, mitä tästäkin taas tulee (pessimistinä ja katastrofipelkoisena neuroottikkona epäilen, ettei tästä mitään tule kuitenkaan).
Kirjassa minua kiehtoi asetelma. Kirjan kirjoittaja Felicia Feldt on kirjoittanut "totuuden" eli oman versionsa kasvatusguruna tunnetusta äidistään Anna Wahlgrenistä. Yhdeksänlapsisen perheen äidillä oli tietysti aivan eri "totuus", jota hän toitotti kasvatusoppaissaan, lehtiartikkeleissaan ja julkisissa esiintymisissään. Äiti antoi ymmärtää, että hän oli kasvattajana maailman paras, kun taas tyttären mukaan äiti oli miehiinmenevä alkoholisti, empatiakyvytön manipuloija ja kasvattajana julma ja välinpitämätön.
Feldtin kirjan rakenne on mielenkiintoinen. Se etenee päiväkirjamaisesti, mutta hyppelehtii ajasta toiseen. Siirtymät ajasta toiseen eivät kuitenkaan ole mielivaltaisia, vaan niitä yhdistää tietty teema tai ajatuskulku. Jokainen luku loppuu säpsähdyttävästi. Luvun lopussa paljastuu jokin ikävä käänne tai kammottava tilanne. Ja kauheuksia siinä perheessä riittää: jatkuvat muutot, usein vaihtuvat isäpuolet, henkinen väkivalta, humalainen äiti ja hänen vaihtuvat humalaiset miesseuralaisensa, seksuaalinen väkivalta tai sen uhka jne.
En kuitenkaan halua jäädä kauhistelemaan kulissien takaista perhehelvettiä. Eikä minua oikeastaan edes kiinnosta tietää, kertooko Feldt sataprosenttisen totuuden asioista vai liiotteleeko, vääristeleekö tai tulkitseeko hän tapahtumia oman mielensä mukaan. Kirjassa totuutta on ehkä manipuloitu vaihtamalla henkilöiden ja paikkojen nimiä. Ehkä myös lapsen näkökulma on vääristänyt todellisuutta, mutta se kertoo kuitenkin henkilön pään sisäisen psykologisen totuuden, mitä pidän mielenkiintoisena.
Ruotsissa Feldtin kirja sai kohukirjan maineen, koska se romutti julkista kuvaa Anna Wahlgrenista lastenkasvatuksen asiantuntijana. Käsittääkseni kirja on otettu Ruotsissa vastaan nimenomaan objektiivisena totuutena eikä kostonhaluisena sensaatiokirjana, jonka avulla Feldt olisi halunnut saada sympatiat osakseen ja siinä sivussa rahastaa myyntivoitoilla.
Jostain syystä minua kiehtoo suunnattomasti ristiriita Wahlgrenin hyveellisen julkisuuskuvan ja kammottavan totuuden välillä. (Eli olen näköjään ottanut Feldtin kirjan vastaan 99,9 % totuutena, kuten monet ruotsalaislukijatkin). Miten on edes mahdollista pitää vuosikausia yllä valheellista kuvaa itsestään? Miten hän pystyi esiintymään lapsia rakastavana kasvattajana vaikka hänen käytöksessään ja puheissaan oli viitteitä sadismista? Ja miksi ihmiset uskoivat tätä kaikkea? Eikö totuutta tihkunut mistään suunnasta vai eikö sitä haluttu ottaa vastaan?
Onhan niitä olemassa monenlaisia kaapuja, joiden taakse valheellinen ihminen voi piilottaa todellisen identiteettinsä. Pedofiili voi piiloutua papinkaavun taakse. Murhaaja voi vetää päälleen lääkärintakin tai sairaanhoitajan työvaatteen. Mutta miksi se menee läpi niin pitkään? Siksikö että ihmiset haluavat uskoa hyvään? Ties kuinka paljon vastaavanlaisia valeidentiteettejä on tälläkin hetkellä julkisuudessa. Terveysvalistaja saattaa olla narkomaani. Rauhanlähettiläs saattaa olla uusnatsi. Ateisti saattaa olla kiihkouskovainen. Pitääkin ruveta katsomaan julkisuuden henkilöitä aivan uusin silmin.
Linkkejä:
Kirjojen keskellä
Marjatan kirjaelämyksiä
Nannan kirjakimara
En ole tätä kirjaa lukenut, mutta luonnollisesti en ole voinut välttyä kohulta, jonka se taannoin herätti. Lisäksi Anette Årheim ruotii tätä kirjaa teoksessaan Misery lit. Minun tekisi tämä kirja mieli lukea ihan vain siksi, että haluaisin verrata omaa mielipidettäni (jota ei siis vielä ole, koska en ole kirjaa lukenut) Årheimin tulkintaan.
VastaaPoistaMietin itsekin kirjaa lukiessani, onko tämä nyt sitä Misery Lit:iä. Taitaa olla. En ole lukenut Årheimin kirjaa, joten en tiedä hänen tulkintaansa. Mielestäni Feldtin kirjan runsaat ajalliset siirtymät tekevät siitä vaikeasti tulkittavan.
VastaaPoistaEsimerkiksi yhdessäkin luvussa kuvattiin ensin ällöttävää tilannetta 80-luvulla (humalainen äiti esittelee lapsilleen miesystävänsä erektiota). Siitä hypättiin äidin ja tyttären välien selvittelyyn 2000-luvulla. Seuraavaksi siirryttiin tyttären terapiaistuntoon 90-luvulla. Eli näissä siirtymissä ei sanota mitään suoraan, mutta sen sijaan annetaan ymmärtää yhtä sun toista. Muutenkin kirjassa jätetään paljon lukijan tulkintojen varaan. Esimerkiksi se, onko Feldtin mielenterveysongelmilla yhteys lapsuudenkokemuksiin.
Ehkä sinun kannattaa lukea kirja itse, niin voit sitten vetää omat johtopäätöksesi. Toivottavasti kustantaja jaksaa lähettää arvostelukappaleen sinulle sinne Brittilään. Olethan perehtynyt Misery Lit:iin paljon paremmin kuin minä.