Melkein musikaali

(kuvat sivulta: Finnkino)

ELOKUVA  --- Nuotin vierestä (2015)

Ohjaaja: Lauri Nurkse
Käsikirjoittajat: Johanna Hartikainen, Lauri Nurkse (alkuperäisidea)
Näyttelijöitä: Riku Nieminen, Leena Uotila, Essi Hellén, Pihla Viitala, Antti Luusuaniemi, Juha Muje
Genre: komedia, romantiikka, musiikki

Halusin nähdä tämän Lauri Nurksen ohjaaman karaoke-elokuvan seuraavista syistä: 1) se on kuvattu Kotkassa, joka on minulle tuttu kaupunki 2) se sisältää kiinnostavia näyttelijöitä: Riku Nieminen (hauska, söpö, nokkela, ilmeikäs, hyvä tanssija, notkea, muuntautumiskykyinen ja ennen kaikkea hyvä tanssija), Essi Hellén (kaunis, ihana, hemaiseva, hauska, fiksu ja hauska), Leena Uotila (hauska, persoonallinen puheääni, eloisat kasvot) ja Pihla Viitala (muuntautumiskykyinen ja siviilissä ilmeisesti hyvinkin värikäs ja kujeileva ihminen, joka tässä elokuvassa esittää kontrollifriikkiä ja ilkeämielistä bitchiä, joka tyrannisoi lähipiiriään vaimona ja miniänä).

Elokuvan juonesta: Espoolainen insinöörimies (Riku Nieminen) haluaa edetä urallaan kemian insinöörinä ja kivuta johtoportaaseen. Jäykkäniskainen mies pelkää eniten itsensä nolaamista. Miehen äidin (Leena Uotila) vakaana aikomuksena on saada poikansa vapautumaan estoista ja oppimaan heittäytymistä. Äiti päättää osallistua Kotkassa järjestettäviin karaokelaulun kisoihin. Poika lähtee kuskiksi, koska haluaa ympäripuhua äitinsä nolosta hankkeesta. Taustalla häärii vaimo (Pihla Viitala), jolle koko elämä on laskutoimitus ja ihmiset lähinnä numeroita. Kuvioihin sekaantuu myös hemaiseva karaoketuomari (Essi Hellén). Insinöörimiehen kollegat pyörivät myös maisemissa, koska yrittävät kitkeä karaokekulttuurin Suomesta.

Pidin elokuvan äärimmilleen viedyistä henkilöhahmoista ja niiden välisestä nokkelasta sanailusta. Vaikutuin näyttelijäsuorituksista. Jos haluaa nähdä koomikkona tunnetun Riku Niemisen itkevän lähikuvassa, tämä on se elokuva. Ihailin myös, miten hyvältä Kotka on saatu näyttämään valkokankaalla. Karaoken lauluosuudet olivan ihan mukiinmeneviä. Ainoastaan "Pyllyä vasten pum-pum"-laulu nolostutti lievästi (oliko se pakko laittaa vielä loppubiisiksikin?). 

Elokuvan loppupuolella aloin kuitenkin hermostua muutamasta epäuskottavasta ratkaisusta, josta tuli mieleen amerikkalainen viihde-elokuva. Liiallista imelyyttä olisi voinut karsia. Loppuratkaisujen kohdalla olisin toivonut rannikkokaupungin merituulen raikastavaa vaikutusta. Muutamasta miinuksesta huolimatta elokuva oli kuitenkin ihan katsomisen arvoinen.

Muualla sanottua:

Film-o-holic-sivuston mukaan "ohjaus ja käsikirjoitus tuntuvat vääntävän eri suuntiin tietämättä painottaako elokuvan humoristisia vai traagisia elementtejä"

Episodi-sivusto moittii elokuvaa "ylilyödyistä karikatyyreistä, keinotekoisista käänteistä ja noloista esiintymisistä"

PS. Olen edelleen aikeissa kirjoittaa kaikkien aikojen ärsyttävimmän blogitekstini otsikolla "Meikämandoliinin taide-elämyksiä" (aiheina Sostakovitsin Nenä-ooppera ja Kansallisteatterin Nummisuutarit-näytelmä; pidin molemmista).