 |
| (Kuvat sivulta: Finnkino) |
Ohjaaja: J.J. Abrams
Pääosissa: Harrison Ford, Mark Hamill, Carrie Fisher, Domnhall Gleeson...
Genre: toiminta, seikkailu, fantasia, sci-fi
Tiedoksi: En ole Star Wars -fani. Tämä on ensimmäinen (ja todennäköisesti myös viimeinen) näkemäni Star Wars -elokuva. Menin katsomaan elokuvan kylmiltään tutustumatta etukäteen Star Wars -tarinoihin.
Kun mutustelin leffamainosten aikana suklaarusinoita, mielessäni välähti kysymys: Hetkinen, oliko leffan nimi Star Trek vai Star Wars? Ovatko ne sama asia? Entä mikä on Taisteluplaneetta Galaktika? Oliko siellä niitä hassunnäköisiä tyyppejä erivärisissä trikoissa?
Kun leffa vihdoin alkoi, kysymysten virta vain paheni. Kuka on Jedi? Mitä ovat jedit? Miksi avaruusaluksen miehistö on pukeutunut valkoisiin muovihaarniskoihin? Mistä avaruusalus on lähtenyt ja mihin se on menossa? Miksi mustaan kaapuun ja korsettiin pukeutunut ukkeli pitää kypärää päässään sisätiloissa? Onko kypärässä suodatin, joka muuntaa hänen äänensä oudoksi koneääneksi? Miksi hän ei voi puhua omalla äänellään? Mitä ovat droidit? Vai oliko ne druidit? Miksi kaikki haluavat siepata söpön, valkoisen pyörivän palleron? Kuka on Luke Skywalker? Mistä ihmeen vastarintaliikkestä leffassa jankutetaan? Ketä vastaan taistellaan ja miksi? Mistä kartasta puhutaan? Mihin sitä tarvitaan? Kuka Darth Ryder? Dard Wyder? Onko valtava käheä-ääninen ihmismäinen olio jumala? Ihminen? Johtaja? Pimeyden ruhtinas?
Ihmettelin myös, miksi tapahtumapaikat vaihtuvat niin tiuhaan. Välillä ollaan aavikolla, välillä avaruusaluksessa tai avaruusraketissa, välillä metsässä, välillä palatsissa, välillä kallionkielekkeellä meren rannalla. Mitä tehdään ja miksi? Miksi koko ajan on levotonta? Avaruusaluksen käytävillä hölkätään, metsässä juostaan veren maku suussa, aavikolla paetaan, raketeilla suhahdetaan valonnopeudella. Lähes kaikissa lähikuvissa hengitetään raskaasti kuin maratonjuoksun maaliviivalla. Miksi tuskanhiki valuu pitkin näyttelijöiden ihoa ja kasvot vääntyvän irvistykseen? Mikä voi olla niin vaikeaa?
Oudoksuin myös avaruuden populaatiota. Avaruusaluksessa asustelee valtava mustekalamainen olio, joka jahtaa ihmisiä pitkillä lonkeroillaan. Miten jättiläismustekala on alun perin päässyt avaruusaluksen ja pystynyt kasvaamaan niin suureksi? Kuka on apinamainen karvaturilas, jonka artikulaatiosta ei saa selvää erkkikään? Cheetah? Chewie? Miksi elokuvassa pitää pyöriä olioita, joiden mongerrusta ei ymmärrä kukaan? Mikä on valkoinen, pyörivä pallero, joka piipittää epäselvästi? Onko sen tehtävä kerätä söpöyspisteitä? Miksi osalla hahmoista on kalankasvot? Mitä ovat kurttuiset ihmismäiset oliot, joiden silmät ovat luonnottoman kaukana toisistaan? Mistä aavikolle on ilmaantunut virtahepo? Miten ihmiset voivat elää aavikolla? Mistä he saavat vettä ja ruokaa? Kuka on kullanväriseen haarniskaan piiloutunut mies, joka liikkuu naismaisesti ja hymyilee epäilyttävästi?
Eniten ällistelin hahmojen repliikkejä. Miksi ei voi puhua "normaalisti"? Miksi joka ikisessä repliikissä pitää mainita vieraita planeettoja, galakteja, osastoja, ryhmittymiä, kummallisia henkilönimiä ja kaikenlaisia koodeja. Ja ennen kaikkea: miksi koko ajan pitää olla hillitöntä actionia? Avaruusaluksella taistellaan lasermiekolla, kiipeillään pitkin seiniä, hajotetaan hallintalaitteistoa (eikö koko alus suistu vähitellen kurssista?), ammutaan seinät täyteen reikiä, jätetään pommeja sinne tänne. Elokuvassa räjähdyksiä tapahtuu suunnilleen viiden minuutein välein. Aina vain suuremmassa mittakaavassa. Kymmenen raketin räjäyttäminen ei ole mitään, vähintään planeetta pitää saada tuusan nuuskaksi.
Elokuvassa kiinnitin huomiota ylettömän mahtipontiseen musiikkiin. Yllätyin, että taustamusiikki oli klassisen orkesterin soittamaa eikä esimerkiksi konemusiikkia. Yritin havainnoida myös äänitehosteita. Askeleet kumahtelivat lukuisissa kohtauksissa, joissa sännätään portaikoissa. Paikoitellen äänet olivat epäuskottavia. Miten avaruusaluksen sisällä voi vinkua tuuli? Vuotavatko tiivisteet niin pahasti? Tai miten lumisateesta voi kuulua räsähtelevä ääni kuin hileitä olisi tiputettu metallilevylle? Suomessa olen tottunut äänettömään lumisateeseen.
Suomeksi sanottuna tämä elokuva ei ollut minun juttuni. Tiesin sen jo ennakolta, mutta leffa osoittautui vielä pahemmaksi kuin osasin odottaa. Tuskastuin ja pitkästyin kuoliaaksi. Mitä rajumpaa toimintaa, sitä enemmän kyllästyin. Vääntelehdin tuolissa ja olin ilmeisesti tahattomasti jännittänyt kaikkia jalka- ja vatsalihaksiani, koska lopulta en meinannut päästä tuolista ylös.
Ehkä "Ei vois vähempää kiinnostaa"-osastoon kuuluvan elokuvan vapaaehtoista katsomista voi pitää osoituksena masokismista. Yhtä hyvin se voi kertoa myös uteliaisuudesta, kokeilunhalusta, riskinotosta ja pettymysten sietokykyn harjoittelusta. Inhokkileffan katsomisen voi tulkita myös empatiaharjoitukseksi. Nyt kun tiedän, miltä itsestäni tuntuu täydellinen kiinnostuksen puute ja kuoliaaksi pitkästyminen, tajuan että se tuntuu muista varmasti yhtä pahalta. Uskon, että tuskinpa kannattaa raahata väkisin ketään kulttuurin pariin, jos toinen osapuoli ei halua. Nyt ymmärrän paremmin niitä ihmisiä (yleensä miehiä), jotka kuorsaavat klassisissa konserteissa, kärvistelevät oopperoissa ja kiemurtelevat romanttisissa komedioissa. Otan osaa. Toisen paratiisi voi todellakin olla toisen helvetti.
Elokuvasta on kirjoitettu myös blogissa
Hikinörtin roolipeliblogi
jonka mukaan "Ylivoimaisesti hienoin juttu The Force Awakensissa on se anteeksipyytämätön röyhkeys, millä katsojat heitetään suoraan maailmaan ja keskelle toimintaa ilman sen kummempia selittelyjä."
Muuten samaa mieltä paitsi hienoin -> rasittavin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti