Napolin kortteleissa

Elena Ferrante: Loistava ystäväni

WSOY, 2016

Suomentanut: Helinä Kangas

Italiankielinen alkuteos: L´amica geniale

(kirja on oma ostos)

"Pahan tekeminen oli sairaus. Lapsena kuvittelin pikkuruisten, lähes näkymättömien eläinten nousevan yöllä lammista, hylätyistä junavaunuista maavallin takaa, pahanhajuisista heinistä joita kutsuttiin nimellä fetienti, sammakoista, salamantereista, kärpäsistä, kivistä, pölystä ja tunkeutuvan kotikorttelimme veteen ja ruokaan ja ilmaan tehden äideistämme ja mummoistamme raivoisia kuin vesikauhuiset koirat. Heihin tauti oli tarttunut pahemmin kuin miehiin, sillä miehet tulistuivat jatkuvasti, mutta sitten he aina rauhoittuvat..."

Salanimellä Elena Ferrante kirjoittavan kirjailijan romaani Loistava ystäväni aloittaa Napoli-sarjan. Romaani kuvaa kahden ystävän, minäkertoja Elena Grecon ja suutariperheen tyttären, Lila (Raffaella) Cerullon, elämänvaiheita 1950-luvun Napolissa. Ystävyys alkaa jo lapsuudessa, ja se jatkuu vanhuuteen saakka, vaikkakin katkeillen.

Samalla romaani kuvaa kokonaisen korttelin elämää, jossa ihmisten elämät kietoutuvat toisiinsa. Ahtaassa korttelissa asuu Carraccin pahamaineinen perhe, jonka isä Don Achille nostattaa pahaa verta mustapörssin kaupalla ja koronkiskonnalla. Pelusot tienaavat leipänsä puusepän verstaalla ja muurarina, joskin rahaa uppoaa uhkapeleihin. Cappuccioilla häärii ”hullu leski” Melina, jonka menoa lapsikatras yrittää hillitä.

Sosiaalista nousua edustaa konduktööri Sarratoren perhe, jonka Donato-isä on onnistunut julkaisemaan runokokoelman. Tosin rakkausrunot on omistettu hullulle leskelle, mikä luonnollisesti raivostuttaa Lidia-vaimoa. Korttelissa ihaillaan ja kammotaan baari-konditiorian omistavaa Solaroita, joiden vauraus on osin peräisin rikollisesta toiminnasta.

           - - - 
Vaikka romaanin päähenkilö on Elena, hänen ystävänsä Lila nousee ainakin minun lukukokemuksessa kiinnostavammaksi. Elenaa luonnehtisin järkeväksi tarkkailijaluonteeksi, joka elämä kulkee ”normaaleja” raiteita: epävarmuus, suosion tavoittelu, pakertaminen koulussa, ulkonäöstä murehtiminen, ihastumiset…

Lila muistuttaa jonkinlaista supersankaria tai äärimmäisyysihmistä. Hän on erittäin älykäs. Kansakoulussa Lila päihittää kenet tahansa päässälaskussa, hänen laaja italian sanavarastonsa hätkähdyttää, lukemaan hän oppi kolmivuotiaana. Kreikan aakkoset hän oppii vaivatta ja latinan kieliopin hän sisäistää itsenäisesti kirjastokirjaa lukemalla.

Lila on lahjakas myös taiteellisesti. Hän pystyy kirjoittamaan pienoisromaanin luettuaan sitä ennen Pikku naisia ikään kuin malliksi. Vihkoonsa hän piirtää kenkämalleja, jotka myöhemmin päätyvät suutariperheen tuotantoon, tosin pienin muutoksin. Tanssimaan hän oppii katsomalla kirjasta askelkuviot.

Ulkonäöllisesti Lila kasvaa vietteleväksi kaunottareksi, joka kääntää miesten päät, vaikka hänen lähtötasonsa oli lähes päinvastainen: lapsena hän oli sotkutukkainen ja mustelmainen laiheliini, jolla on tapana raivostuneena siristää silmiään kuin petolinnulla.

Luonteeltaan Lila kuuluu kulmakunnan rohkeimpiin. Pelottomuudella on myös kääntöpuolensa. Lila ei kaihda keinoja pitääkseen puoliaan. Sanallinen hyökkäys kiusaajaa kohtaan ei tuota ongelmia, mutta hänen käteensä tarttuu myös teräase, jolla hän voi viiltää itseään isompaa poikaa.

Lila on toimissaan arvaamaton. Perheen rahapulan takia hän ei pääse jatkamaan opiskelua keskikoulusta kansakouluun, ja äkisti hän lopettaa lukuharrastuksensa kuin seinään. Monissa asioissa hänen vaihtoehtonsa näyttävät olevan yksi tai nolla. Joko Lila on luokan priimus tai reputtaja, hän on joko rähjäisen ruma tai viettelevä kaunotar, joko köyhä tai tavaroillaan pröystäilevä äkkirikas. Kaikki tai ei mitään.

          - - -  

Romaani piirtää rajun kuvan 1950-luvun napolilaisesta yhteisöstä. Ihmiset ovat köyhyyden ja väkivallan kierteen vankeja. Ahtaissa kortteleissa väkivalta ei ole poikkeus vaan arkipäiväinen tapa kommunikoida. Lapset heittävät kiviä toistensa päälle, verta suihkuaa ruhjotun tytön päästä. Poika uhkaa lävistää naapurintytön kielen naulalla. Neljän seinän sisällä pelivelkainen ja humalainen mies hakkaa koko perheen lievittääkseen omaa turhautumistaan. Mustasukkaiset naiset vainoavat toisiaan, töhrivät naruilla roikkuvan pyykin. Uhkailu ja nimittely kuuluu asiaan. Erimielisyyksiin päätyneet nuoret miehet mukiloivat toisensa nyrkein ja kepein. Juhlinnan keskeyttää aseiden luodit, jotka lentävät ikkunasta sisälle. Koronkiskurin kurkku viilletään auki. Murhaajaa tullaan pidättämän kesken lasten leikkien.

Yksi syy väkivallalle on napolilaisen mafian, camorran, jatkuva läsnäolo. Toisena syynä lienee Välimeren maiden tulinen temperamentti ja machokulttuuri. Köyhyys ja huono kohtelu saattavat altistaa raivokkaille purkauksille. Vastakkainasettelua ei aina edes yritetä vähentää. Hääjuhlassa köyhän morsiamen suvun annetaan tahallaan odottaa tarjoilua, ja kun se lopulta saapuu, viini on huonompilaatuista kuin rikkaan sulhasen suvun puolella. 

(Myöhempi lisäys: Nyt kun Suomessakin on päästy "nauttimaan" infernaalisista, yli 30 asteen helteistä (Napolin normikesä?), alkaa ymmärtää entistä paremmin kuumien maiden ihmisten kiehuvaa verta ja raivonpurkauksia. Painajaismainen kuumuus ja tukaluus eivät ainakaan helpota hermojen hallintaa... )

          - - -

Ferranten romaanien kehutaan koukuttavan lukijansa. Olen samaa mieltä. Kaikkein eniten kysymyksiä herättää romaanin alku ja loppu. Heti alussa selviää, että Lila on kadonnut kuin tuhka tuuleen. Kaiken lisäksi tahallaan ja tuhoten kaikki jäljet itsestään vaatteita ja jopa valokuvia ja henkilökohtaisia papereita myöten. Itselleni tuli ensimmäisenä ajatuksena mieleen, onko hän todistanut mafiaa vastaan. Sen jälkeen vaihtoehdot yleensä supistuvat kahteen: kuolema henkirikoksen uhrina tai katoamistemppu. Vai ovatko lähisukulaiset ajaneet naisen kyllästymispisteeseen?

Romaani päättyy varsinaiseen cliff hangeriin. Lila-morsian huomaa hääjuhlassaan, että hänen torjumallaan kosijalla on jalassaan kengät, jotka hän itse suunnitellut vuosia sitten. Miten kengät ovat päätynyt miehen haltuun, jonka kanssa Lila ei haluaisi olla missään tekemisissä? Ovatko sulhanen ja hylätty kosija kuitenkin olleet salaa kavereita, liiketuttavia tai jopa rikoskumppaneita keskenään? Epäilyksiä herättää myös sulhasen perheen varallisuus, mistä se on peräisin, tuskin ainakaan laillisia teitä hankittu.

Olen lukenut Ferrantelta myös Hylkäämisen päivä. Kirja ei kuulu Napoli-sarjaan. Luin sen itse asiassa kahteen kertaan, mutta enpä vain saanut blogitekstiä syntymään. Pidin kirjassa sen dramaattisuudesta, voimakkaasta tunteiden kuvauksesta ja sujuvasanaisuudesta. Loistavassa ystävässä tykästyin vastaavasti sujuvaan kirjoitustyyliin, mikä onneksi välittyi myös suomennukseen. Taidan ostaa Napoli-sarjan kakkososan. Kirjaston varauslistoille en halua jumiutua sijalle 324 (Helsinkin kaupunginkirjaston Helmet-järjestelmä). 
          - - -
Lisään linkit vasta nyt muutaman päivän viiveellä. Tällä hetkellä google-haun top 3 on
Leena Lumi, Mitä luimme kerran ja Kirsin Book Club