Kauhua keskellä kirkasta päivää

Valtava kursori vilkkuu lähikuvassa elokuvakankaalla. Kursori ilmaantuu ja katoaa, ilmaantuu ja katoaa. Luova taiteilija yrittää saada tekstiä syntymään. Paniikki hiipii mieleen, tyhjänpaperinkammo iskee. Taiteilijan sydän jyskyttää niin kovaa, että elokuvateatterin katsojatkin sen kuulevat… Näin alkoi palkittu suomalaiskomedia Aleksi Salmenperän Tyhjiö, jonka hauskuutti minua viime syksynä. Blogitekstiä en kuitenkaan saanut aikaiseksi.

Elokuvasta Midsommar, sivulta Finnkino

Saa nähdä, pystynkö tuottamaan lukukelpoista tekstiä tämänkertaisesta aiheestani eli amerikkalaisen käsikirjoittaja-ohjaaja Ari Asterin kauhuelokuvasta Midsommar - Ikuinen yö. Aikaisemmin olen blogannut saman ohjaajan edellisestä kauhuelokuvasta Hereditary – Pahan perintö. Leffassa minua kiehtoi sen monitulkintainen kerronta ja mahaavääntävä musiikki. Midsommar on tavallaan vastaus unelmiini, koska vihdoin näen kauhuelokuvan, jossa kauhu ei sidoksissa valon määrän vähyyteen, vaan kaikki tapahtuu joko kirkkaassa päivänvalossa tai pohjolan yöttömän yön valossa.

Midsommar-elokuvan ihmisuhdekoukerot koukuttavat heti. Amerikkalaisella yliopistokampuksella asuva päähenkilö Dani (Florence Pugh) hermoilee paniikkimoodissa, koska hänen bipolaarinen sisarensa on jättänyt sometililleen oudon uhkaavia viestejä. Dani soittelee hätääntyneenä vanhemmilleen ja pommittaa sisartaan vastauspyynnöillä. Hän pelkää pahinta ja hakee tukea poikaystävältä Christianilta (Jack Reynor), joka on viettämässä iltaa kaveriporukassa. Poikaystävä haluaisi irtautua huonosta suhteesta. Samaa toitottavat myös kaverit. Sitten tapahtuu traaginen käänne pahempaan, ja Dani tarrautuu kiinni entistä sitkeämmin poikaystäväänsä eikä tämä enää henno dumpata takertujaa sivuun.

Yliopistobileissä opiskelijakaverukset juttelevat ruotsalaisen Pellen (Vilhelm Blomgren) kanssa. Hänellä on houkutteleva tarjous, joka vetoaa antropologiaa pääaineenaan opiskeleviin nuoriin. Pelle suostuttelee nuoria lähtemään mukaan Pohjois-Ruotsissa järjestettävään, kiehtovaan uskonnolliseen rituaaliin. Pelle näyttää valokuvia seremoniallisiin, valkoiseen kaapuihin pukeutuneista skandinaaveista keskellä vehreintä luontoa. Tarjous hyväksytään, kuka mistäkin syystä. Dani haluaa sulkea mielestään tragedian, poikaystävä haluaa maisemanvaihdon, osaa opiskelijoita houkuttaa mahdollisuus akateemisen kunnianhimon tyydyttämiseen. Tarjoaahan pohjoinen kultti kiehtovan aiheen väitöskirjalle.

Paikan päällä vastaanotto on aluksi ylenpalttisen sydämellinen. Pian mieleen hiipii kuitenkin epäily, onko jotain outoa tekeillä. Ruokapöydässä tarjotaan aistiharhoja aiheuttavaa sienijuomaa, joka laukaisee osalla vaikeita pelkotiloja. Nuoren viriilin miehen lautaselle lätkäistään lihapiirakka, jonka täyte sisältää häpykarvoja. Nukkumissalissa kehitysvammainen lapsi vaikeroi koko yön. Seinille on piirretty primitiivisellä tyylillä epäilyttäviä kuvasarjoja. Kohta nuoret viedään vuorelle seuraamaan rituaalia, jossa kuolonuhreilta ei vältytä. Viimeistään tässä vaiheessa nuoret ymmärtävät, Rudi Radar -uskonyhteisö on vaarallinen. Pakomatkalle ei kuitenkaan niin vain lähdetäkään...

Midsommar-elokuva vaikutti minut visuaalisilla ratkaisuillaan. Elokuvan värimaailma jakautuu kahteen osaan. Leffan alkupuolella seikkaillaan väritykseltään samean synkissä opiskelijakämpissä. Värimaailma kuvastaa psyykkistä epätietoisuutta: stressi painaa, tulevaisuus ahdistaa ja ihmissuhteet rönsyilevät sekavasti kuin huoneisiin sullotut huonekasvit. Elokuvan loppuosassa päädytään kirkkaan valoisiin niittymaisemiin. Värisävyt muuttuvat kirkkaan vihreiksi, vitivalkoisiksi tai taivaansinisiksi. Vaikka värit kirkastuvat, tilanteet kuitenkin samanaikaisesti samenevat. Epätietoisuus vain pahenee näennäisestä valoisuudesta huolimatta.

Minuun teki myös suuren vaikutuksen eräs yksittäinen kuvaukseen liittyvä ratkaisu. Kun auto kulkee läpi kesäisen vihreyden, maisema kääntyy yhtäkkiä ylösalaisin. Taivaan sini laahaa alhaalla ja maantien harmaus nousee ylös. En muista nähneeni mitään vastaavaa missään aikaisemmassa elokuvassa. Kuvauksellinen ratkaisu korostaa juonellista rakennetta. Samalla kun amerikkalaiset yliopisto-opiskelijat siirtyvät normaalista arjesta täysin toisenlaiseen todellisuuteen, myös maiseman täytyy kiepsahtaa ylösalaisin. Opiskelijat luisuvat yliopiston järjen valtakunnasta kohti uskonnon mielivaltaista maailmaa.

 

Elokuvakerronnassa ihailin tapaa, jolla kuvaaja onnistuu välittämään katsojalle henkilön sisäisen kokemusmaailman. Sienijuoman laukaisemat aistiharhat näkyivät katsojalle huojuvana maisema ja esimerkiksi jalkateränä, josta kasvaa heinätukko. Aina ei tiennyt, kuvataanko yksittäisen henkilön näkökulmaa vai kokonaisen kollektiivin kokemustapaa. Kohtaus, jossa istutaan juhlapöydässä ja seppeleeseen kiinnitetyt kukkien terälehdet laajenevat ja supistuvat, en osannut sanoa, tarkoittaako se kokonaisen uskonyhteisön tajuntaa.

Midsommar teki minuun suuren vaikutuksen. Muutenhan en olisi vaivautunut katsomaan leffaa kahteen kertaan. Midsommar toimii sekä kauhuelokuvana että draamaelokuvana. Elokuvan klassikoihin perehtyneet varmasti arvostavat myös viittausta The Wicker Man -kauhuelokuvaan.