BBC: n poltergeist-podcast

 

Kuva: BBC Podcasts

The Battersea Poltergeist

Podcast, 8-osainen (yksi osa tulossa?)

BBC, 2021

 

1956, Lontoo. Battersean kaupunginosassa osoitteessa Wycliffe Road 63 asuu tavallinen työläisperhe kaupungin vuokra-asunnossa. Isä Wally Hitchings on vaununkuljettaja Lontoon metrossa, äiti Kitty työskentelee toimistossa kunnes vaikea reuma pakottaa hänet sairaseläkkeelle ja pyörätuoliin. Isoäiti Ethel on entinen sairaanhoitaja. 15-vuotias Shirley käy koulua ja harrastaa tanssimista. 20-adoptioveli John on muuttanut omilleen.

Outojen tapahtumien sarja alkaa viattomasta: Shirley löytää huoneestaan tyynyn päältä hopeanvärisen, koristeellisen avaimen. Avainta kokeillaan talon kaikkiin lukkoihin, mutta se ei sovi mihinkään. Samana yönä alkaa kuulua selittämättömiä ääniä: voimakasta pauketta, raapimisääniä ja naputuksia. Äänien lähdettä ei voida paikallistaa, ne tuntuvat kuuluvat seinien tai huonekalujen sisältä tai talon ulkopuolelta. Perhe ei pysty nukkumaan metelissä, naapurit hermostuvat ja valittavat, ja satunnaiset ohikulkijatkin huomaavat paukkeen.

Sen jälkeen esineet alkavat liikkua itsestään. Useampi ihminen todistaa, kuinka raskaat huonekalut siirtyvät paikalta toiseen kuin näkymättömät kädet työntäisivät niitä. Kengät kulkevat lattialla itsekseen ilman jalkoja. Keittiössä kattilat ja pannut lentävät ilman halki. Huoneessa, joka on lukittu ulkoapäin, tavarat siirtyvät eri järjestykseen. Lamppujen valot välkkyvät. Tulipaloja syttyy ilman näkyvää syytä. Seinille ilmaantuu vaappuvaa kirjoitusta, kuin haamu olisi sen kirjoittanut. Paperilapuissa aavemainen, huojuva teksti ilmoittaa olevansa rakastunut Shirley-teiniin. Tyttö ei pysty nukkumaan, koska haamu näyttää vainoavan häntä. Yöllä nukkuvan päältä kiskaistaan lakanat, sänkyä huojutetaan ja tärisytetään. Shirley levitoi eli lentää ilmassa vaakatasossa.

Kovaääninen paukutus, raapimisäänet ja naputus jatkuu viikkokausia. Perhe alkaa vakuuttua, että kaiken takana on yliluonnollinen poltergeist-henki, joka pyrkii kommunikoimaan perheen kanssa. Henkeä kanavoi Shirley, joka on nimennyt poltergeistin arkisesti Donaldiksi. Shirley esittää kysymyksiä, joihin poltergeist vastaa yhdellä tai kahdella naputuksella.

Battersea poltergeistin maine kiirii ympäri Lontoota. Lehdistö julkaisee artikkeleita ja haastatteluja aiheesta. Toimittajat ja valokuvat parveilevat talon ulkopuolella. Paranormaaleiden ilmiöiden tutkija Harold Chibbett ryntää paikalle. Päiväsaikaan ”Chib” työskentelee verotarkastajana ja sota-aikana hän on palvellut sotalentäjänä. Chib asuu pitkiä aikoja perheen luona voidakseen paneutua tutkimuksiinsa. Eikä tässä vielä kaikki. Perheessä vierailee myös eksorkisti Harry Hank, joka yrittää manata demonista henkeä pois Shirleystä.

Näistä aineksista BBC on toteuttanut 8-osaisen podcast-sarjan nimeltä The Battersea Poltergeist. Podcastia juontaa toimittaja ja kirjoittaja Danny Robins. Ohjelma sisältää dramatisoituja osuuksia, vertahyytävää musiikkia ja haastatteluja. Podcastissa haastatellaan todellista Shirley Hitchingsiä, joka on nykyään yli 80-vuotias.

Asiantuntijoina haastatellaan kahta psykologia, jotka edustavat kahta ääripäätä. Parapsykologisten ilmiöiden yliopistotutkija Ciarán O`Keeffe on skeptikko, joka pyrkii löytämään yliluonnolliselta vaikuttaville tapahtumille luonnollisen selityksen. Kelttiläis-pakanallisen uskomusmaailman omaksunut kirjailija Evelyn Hollow uskoo, että parapsykologiset ilmiöt ovat todellisia. Juontaja haastaa kuuntelijan valitsemaan oman leirinsä: sceptic or believer?

Podcastissa käydään läpi Wycliffe Roadin outoja ilmiöitä ja etsitään niille mahdollisia selityksiä. Ohjelmassa spekuloidaan, voisiko pauke johtua maanalaisesta rakennustyömaasta, esimerkiksi metrotunneleista. Voiko pauke kantautua samalla alueella sijaitsevasta sähkölaitoksesta? Selitystä ei löydy tutkailemalla 50-luvun karttoja. Voiko vika piillä talon lämmitysjärjestelmässä tai vesiputkissa? Voisiko esimerkiksi hajonnut boileri aiheuttaa koko naapurustoa terrorisoivaa meteliä? Johtuuko meteli ilkivallasta? Hyppiikö joku katolla? Itse epäilen sitä, että joku ihminen on saattanut tunkeutua talon kellariin tai vintille ja paukuttaa putkia tai seiniä sieltä käsin? Mitään järjellistä selitystä metelille ei podcastissa löydetä.

Entäpä raapimisäänet? Itse epäilisin hiiriä tai rottia, jotka yöaktiivisina eläiminä kaivavat tunneleita ja tonkivat jätteitä? Mutta jos raapimisäänen epäillään kuuluvat huonekalujen sisältä ja seinien sisältä, selitys ontuu. Mitä naputusäänistä pitäisi ajatella? Ohjelmassa käydään läpi teoriaa, jonka mukaan epämuodostunut, vasaramainen varpaanluu voisi aiheuttaa naputusta. Henkilö ei välttämättä edes itse olisi tietoinen ongelmasta. Mystinen naputus vain seuraa ihmistä kaikkialle. Mitään varmuutta ei löydy. Entäpä naputus poltergeistin kommunikaatiomuotona? Voiko ihminen alitajuisesti tai tahallisesti naputtaa vastauksena omiin kysymyksiinsä? Mitä tämä kaikki tarkoittaa? Vai onko talon asukkailla kuuloharhoja? Ovatko he kaikki hulluja? Valehtelevatko he kaikki julkisuuden toivossa?

Kuinka luotettava tai epäluotettava ihmisen havaintokyky ylipäänsä on? Kuinka helppo tai vaikea ihmisen havaintoja on vääristää? Juontaja Danny Robins osallistuu Ciarán O´Keeffen järjestämään tutkimukseen, jossa koehenkilö altistetaan virtuaalitodellisuudessa voimakkaille pelkoelämyksille. Sen koehenkilö siirretään tutkimushuoneeseen, jonka sisustus on lavastettu muistuttamaan 50-luvun keittiötä, samantyylisesti kuin Hitchingsien perheellä.

Tutkimuksessa selviää, että voimakkaassa pelkotilassa tutkittava alkaa havainnoida ympäröivää todellisuutta oudolla tavalla. Koehenkilö eli Danny Robins alkaa kuvitella, että pöydällä oleva muki liikkuu itsekseen, että valot himmenevät ja että jokin yliluonnollinen olio tarkkailee häntä. Lopulta tutkija kertoo, että huoneessa ei oikeasti tapahdu mitään outoa. Eli käytännössä koe osoittaa, että kenen tahansa havaintokyky ja todellisuudentaju voi vääristyä voimakkaassa pelkotilassa. Jos tähän vielä lisätään unideprivaatio, mikä tunnetusti voi laukaista psykoottisia harhoja, kuvio vain syvenee.

Mutta voisiko ”haamukirjoitus” tai spontaanisti syttyneet tulipalot edes olla yliluonnollisia? Podcastissa haastatellaan käsialatutkija Emma Batesia. Hänelle lähetetään sekä Shirleyn kirjoittamia kirjeitä että Donaldin kirjoittamiksi väitettyjä paperilappusia, joita ilmestyi taloon 12 vuoden aikana jopa 3000-4000! Enimmillään Donald saattoi raapustella jopa 60 viestiä päivässä.

Käsialatutkija arvioi, että sekä Shirleyn että Donaldin käsialoissa näkyy samoja piirteitä: kallistuminen vasemmalla, pitkä välimatka sanojen välillä ja yletön koristeellisuus. Koristeellisuus on kuin nätti fasadi, jonka taakse kirjoittaja piilottaa todellisen luonteensa. Bates arvioi, että kirjoittaja on sama. Kun kuulin tämän, kaikelta raflaavilta yliluonnollisilta tulkinnoilta putosi pohja. Kieltämättä hieman petyin. Podcastin kiehtova maailma oli imaissut minut mukaansa. Jakso jaksolta odotin aina vain rankempia ja rankempia käänteitä, mitä myös lupailtiin koko ajan ja niitä tarjottiin, ja nyt sitten tämä. Plääh.

Eli Shirley ei olekaan poltergeistin uhri, vaan sen pääarkkitehti. Mutta miksi ihmeessä? Kun juontaja kertoi Shirleylle käsialatutkijan näkemyksen, 80-vuotias Shirley kiljaisi korkealla brittiaksentillaan: Who? Me? Onko hän tosiaan 65 vuoden ajan elämästään uskotellut itselleen ja muille, että hän ei ole osaa eikä arpaa koko tapauksen kanssa? Nyt menee jännäks. Minkälaisesta psykiatrisesta ongelmasta oikein puhumme? Onko tässä taustalla jakautunut persoonallisuus, patologinen valehtelu, huomionhakuinen persoonallisuushäiriö, sadistinen persoonallisuushäiriö, empatiakyvyttömyys, psykopatia, skitsofrenia vai teini-iän angsti, joka on venähtänyt koko elämän mittaiseksi? En todellakaan ymmärrä. Tuleeko tähän hommaan ikinä mitään selvyyttä? Joskus olen väittänyt rakastavani monitulkintaisuutta ja mysteerejä, mutta nyt tuli kyllä raja vastaan.

Podcastissa on väläytelty myös mahdollisuutta, että adoptioveli-Johnilla saattaa olla näppinsä pelissä. John koki elämässä järkytyksen, kun hänelle selvisi vasta 18-vuotiaana , että hänen todellinen äitinsä on Kitty, eikä Ethel kuten hänelle on annettu ymmärtää. Mutta johtiko pettymyksensekainen raivo koko perheen terrorisointiin, sitä ei voi tietää. Itse voin melkein nähdä turhautuneen Johnin piiloutuneena kellariin ja paukuttamassa seiniä ja putkistoja. Mutta miten hän olisi voinut jatkaa toimintaansa vuosikausien ajan jäämättä koskaan kiinni, on asia erikseen.

BBC:n The Battersea Poltergeist -podcastista on tulossa vielä yksi jakso, jossa vastataan kuuntelijoiden lähettämiin kysymyksiin ja kaikkeen saadaan lopullinen vastaus. Tai sitten ei. Pessimistinä varaudun jälkimmäiseen vaihtoehtoon.