Herkullista huumoria

 

Elokuvasta Peruna, sivulta Finnkino

 

Blogiteksteissäni olen vuosien varrella kokeillut erilaisia kirjoittamistyylejä: kritiikkiä, analyysiä, elämyspohjaista fiilistelyä, tajunnanvirtaa, hurmahenkistä paatosta, raivohullua räyhäämistä, henkilökohtaista vuodatusta ja psykoottista poukkoilua.

Huumorin saralla olen revitellyt parodian, ironian, mustan huumorin ja freudilaisen lipsauttelun tehokeinoilla. On tullut koluttua myös dialogit, sitaattikokoelmat, uudissanat, unista kertominen, kokeellinen kirjoittaminen ja sairaskertomukset. Mutta yhtä en muista testanneeni: lyhyt, selkeä ja informatiivinen teksti. Nyt on aika kokeilla!

 

Pekko Pesonen käsikirjoittamassa ja Joona Tenan ohjaamassa Peruna-komediassa revitään huumoria anakronismista eli tahallisesta epähistoriallisuudesta. 1600-luvun Suomen bisnes-skenen start-up-pöhinöissä markkinoidaan uutta innovaatiota, maapäärynää eli perunaa. Pitchaus-illoissa Hevonperän kylän innokas myyntitykki pääsee esittelemään kehitysvisioitaan. Perunan tuottolaskelmia räknätään, sen kustannustehokkuudessa halutaan päihittää aikakauden suosikkijuures nauris. Perunan myyntipuhe tarinallistetaan keksimällä sentimentaalinen stoori perheestä, joka nälänhädän keskellä joutuu uhraamaan Rosamunda-lapsensa (vrt. uuniperuna Rosamunda).

Muita anakronismin lähteitä ovat muun muassa huoli pyövelin jäämisestä palkattomaan ylityöhön kiduttamaan ihmisiä ruuvipenkissä, innovaatio puhdistustuotteesta ”joka räjäyttää lian pois” ja Tinder-deittailukuvioiden siirtäminen 1600-luvulle swaippaamalla viskottavien kuvakorttien muodossa. Nykypäivän työnhakutilanteista tuttuun kysymykseen ”missä näet itsesi viiden vuoden kuluttua?”, voi 1600-luvulla vastata totuudenmukaisesti ”ruttoon tai koleraan kuolleena”.

 

Anakronismin lisäksi Peruna-elokuvassa viljellään historiallisia tosiasioita kuten jähmeät yhteiskuntaluokat, porvariston nousu, uskonnon ja papiston valta ja arvovalta, teloitusten seuraaminen viihdemuotona, naisten huono asema, vähäinen lukutaito ja alhainen elinajanennuste. Uusina keksintöinä saapuvat kääntöaura, paperi ja kellot. Kellon edeltäjä tiimalasi on niin so-last-season.

Elokuvan kuvauspaikaksi on valittu Liettua, jossa vehreitä metsiä, pulppuavia jokia ja vanhoja linnoja näyttää riittävän. Elokuvan näyttelijäkaartiin kuuluu muun muassa Joonas Nordman linnan puhtaanapitoyksikön ”kakkapoikana”, Alex Anton innokkaana yrittäjänä, Kari Hietalahti pedanttisena kanslerina, Kari Ketonen juonittelevana linnanherran neuvonantajana, Linnea Leino kiertokoulun lanseeraavana sisarena, Ville Myllyrinne perunan ”saatanallisuudesta” saarnaavana kirkonmiehenä, Tommi Korpela enkelisijoittajana, Mikko Penttilä vähäpukeisena ja empaattisena pyövelinä, joka tekee sivuduunina keikkaa peruna-alalla. 

 

 

Vielä pitäisi selvittää, mistä käsikirjoittaja Pekko Pesonen sai alun perin idean perunanviljelyn päivittämisestä nykyajan markkinointijargoniin. Mistä tuli tarve irvailla maanista ja yltiöoptimistista start-up-skeneä? Olisiko oma lehmä ojassa? Aikaisemmin Pesonen on käsikirjoittanut elokuvat Napapiirin sankarit ja Jättiläinen.

Peruna-elokuvan huumori puri allekirjoittaneeseen. Jäi hyvä maku suuhun.