5 x kesäleffa

Koska elokuvateatterin sarjalippuja on jäänyt lompakkoni pohjalle pyörimään ja ne uhkaavat pian vanhentua, olen joutunut käymään leffateatterissa oikein urakalla. Ostin sarjaliput jo keväällä. Silloin halusin nähdä psykologisen kauhuelokuvan The Innocents. Menin katsomaan sitä suurin odotuksia. Kuvittelin näkeväni jotain mullistavaa, mutta tekele osoittautui niin typeräksi ja kuvottavaksi, että leffafiilikseni katosivat pitkäksi aikaa.

Alkukesällä kävin ihan läpällä katsomassa Jurassic Parkin uusimman jatko-osan, vaikka en ole koskaan välittänyt toimintaelokuvista. Kyseinen action-pläjäys on onneksi jo lähes haihtunut mielestäni. Muistan elokuvasta vain sen biologisen ”faktan”, että dinosaurusten lajityypilliseen käytökseen kuuluu ihmisten säikyttely karjumalla ja puhaltamalla ilmaa naamalle niin, että hiukset hulmuavat. Boring.

Elokuvasta Men, sivulta IMDb

 

Trailerin perusteella innostuin brittiläisestä kauhuelokuvasta Men, jossa traumatisoitunut nainen kärsii syyllisyydestä ja pelkotiloista sen jälkeen, kun hänen epävakaa miehensä on tehnyt itsemurhan hyppäämällä kerrostalon parvekkeelta. Nainen näkee kuolleen miehensä ruhjoutuneen ruumiin kadulla. Kotona naisen mieleen palautuu jatkuvasti muistikuvia riidoista ja uhkauksista. Hänen päässään käynnistyy toistuvasti kammottava kuvasarja, jossa ilman läpi hidastetusti tippuva mies katsoo naista syyttävästi: this is your fault.

Nainen päättää vuokrata kartanon idylliseltä maaseudulta voidakseen selvittää päätään. Kun näin valkokankaalta ihanan englantilaiset, raikkaan vihreät kumpuilevat kunnaat ja viehkeän puutarhan ja kuulin brittiaksentin, luotin vielä, että elokuvassa on aineksia omaperäiseksi mestariteokseksi. Mutta vähä vähältä pettymys hiipi mieleen. Stereotyyppiset mieshahmot, kuten maalaistollo kartanonisäntä, näennäisen empaattinen mutta naisvihamielinen pappi, vallanhaluinen poliisi, häiriintynyt poika ja alastomana pelloilla ja pihoilla vaeltava mies, alkoivat tökkiä. Ovatko ne todellisia vai naisen omien pelkojen projisointeja?

Katsojana alkoi ärsyttää, koska käsikirjoituksessa tyrittiin ja jätettiin käyttämättä todellista maaseudun klaustrofobiaan liittyvää potentiaalia. Ehdin jo toivoa, että elokuvan lopussa paljastuisi katkeroituneiden miesten salaliitto, jossa maaseudulle houkutellut naiset ”katoaisivat” jossain sairaissa rituaalimurhissa, joita organisoisi pakanallinen psykopaattipappi ja hänen mieskulttinsa. Tällaisesta asetelmasta olisi saanut aikaiseksi todellista kauhua. Elokuvassa oli tähän suuntaan viitteitä, olihan kirkon kiviseen kastemaljaan kaiverrettu hämmentävää symboliikkaa, mikä vaikutti enemmän pakanalliselta kuin kristilliseltä. Sen sijaan Men-elokuvan loppukohtaus oli niin kökkö, että olisin saattanut jopa nauraa, jos olisin nähnyt sen pienessä hiprakassa nautiskelunäytöksessä viinilasi kourassani.

 

Men / IMDb

Onneksi olen nähnyt myös todellista laatua. Kyseinen elokuva on Baz Luhrmanin ohjaama ja puoliksi käsikirjoittama Elvis-leffa. Se oli minulle niin valtava elämys, etten edes halua yrittää kirjoittaa vain yhden katselukerran jälkeen. Sen sanon, että elokuvassa vain toimi kaikki: käsikirjoitus, ohjaus, kuvaus, leikkaus, näyttelijäntyö, lavastus, valaistus ja puvustus. Kaikki, aivan kaikki. Yritän kirjoittaa Elvis-elokuvasta erillisen tekstin, kunhan katson sen uudestaan. Ellen sitten lamaannu, ja sitä ennen häikäisty ja lumoudu.

Sen sijaan voisinkin tähän loppuun kertoa unesta, jonka näin viime yönä. Unessa tulkitsin katsovani elokuvaa. Kyseisessä unielokuvassa kolme naista oli kidnapattu. He pakenivat sieppaajiaan maaseudulle bunkkereihin, joiden ovien avausmekanismi toimi viheltämällä. Kidnappaajat olivat saaneet selville naisten sijainnin ja sen, että ovi aukeaa viheltämällä. Seuraavaksi naisia kuljetettiin henkilöautossa kaupungin halki. Naiset näkivät auton ikkunasta yläviistoon, kuinka puihin oli ripustettu hillitön määrä valkoisia hehkulamppuja. Unessa ajattelin, että tämä näky on nordic noir -tyyliä parhaimmillaan. Kehotin itseäni muistamaan tämän upean kohtauksen. Sitten auto pysähtyi ja naiset kysyivät toisiltaan, mikseivät he pysty liikkumaan. Joku heistä sanoi, että he ovat kuolleita. Yllättäen naiset olivat muuttuneet kissoiksi. Kissat kävelivät puiston halki kerrostaloon ja ne kiipesivät 7. kerrokseen. Sitten kissat vain kävelivät portaita alaspäin. Alaspäin kävelessään ne ehtivät nähdä paljon kohtauksia huoneistojen sisältä. Unen lopussa huomasin päätyneeni pesäpallon palkintojenjakotilaisuuteen. Seisoin luokkahuoneen etualalla. Kädessäni pidin pesäpalloa. Ihmettelin, miksi pesäpallo tuntuu käteen niin pehmeältä. Tajusin, että pesäpallon sisältä pursusi rugby-pallo.

Unennäön aikana olin sitä mieltä, että unessani on aivan selvää elokuvapotentiaalia. Valvetilassa kuitenkin tajusin, että ”elokuvani” ei ehkä sittenkään sovi kansainväliseen levitykseen.