Sivut

torstai 17. toukokuuta 2012

Ihan kreisiä!

(tekotaiteellinen asetelma Nimetön 482974328401840b)

KIRJOITTAMINEN: "Hulluuskieli"

Jokin aika sitten Yle Teemalla esitettiin dokumenttisarja nimeltä Hulluuden historia. Jätin sen katsomatta, koska aihepiiri ahdisti liikaa. En halunnut nähdä, miten mielisairaaloihin teljettyjä ihmisiä "hoidetaan" pakkopaidoilla, eristämisellä, sähköshokeilla ja jääkylmillä suihkuilla. Sen sijaan aloin miettiä, miten hulluus voisi näkyä kielellisissä ilmaisuissa. Millaista olisi hulluskieli ja hullunkieli?

Sitä ennen pitää kai selvittää, millainen on "normaali" ja terve kielellinen ilmaisu. Tervehenkinen kielellinen ilmaisu on kai sellainen, joka noudattaa puhujan puhuman kielen kielioppia. Lisäksi lauseet ja virkkeet ovat kytkeytyneet toisiinsa joko asiayhteyksien, syy-seurauksien tai ajallisen yhteyksien takia.

Ihminen on tavallaan oman äidinkielensä vanki. Sen huomaa helposti, jos yrittää tietoisesti puhua ja kirjoittaa kieliopillisesti väärin. Kukaan suomea äidinkielenään puhuva henkilö ei esimerkiksi sanoisi kahvilanmyyjälle näin: Hau! Yksi kahveja. Ja silloin sämpylöille, juustoista. Mihin kupin ottavat? Isoksi vai pienestä? Missä vesi olivat olet? Kun pitäisi tietysti sanoa: Hei! Yksi kahvi. Ja sitten sämpylä, juustoa. Minkä kupin otan? Ison ja pienen? Missä vesi on?

Kieliopillisesti virheellinen suomi ei mielestäni ole tarpeeksi hullua, koska lauseiden merkityksen pystyy juuri ja juuri ymmärtämään. Mutta millaista olisi aidosti hullu kielellinen ilmaisu? Ehkä sellainen, jossa merkitys katoaa kokonaan: Miten olisi virke, jossa asiayhteydet ovat täysin mielivaltaisia? Tällaisen virkkeen saa helposti aikaiseksi kunhan vain ensin muotoilee virkkeitä, jossa asiayhteydet toimivat ja sitten vain vaihtaa sanat:

Seuraavassa virkkeessä asiayhteytenä on "talvinen ilta":
Lumi pöllyää, pakkanen nipistää poskia, tähdet loistavat taivaalla.
Eiköhän hulluus ala häämöttää, kunhan vain vaihtaa sanat:
Kielot pöllyävät, viemärit nipistävät silmiä, poliitikot loistavat Saharassa.

Miten olisi toinen esimerkki, tällä kertaa asiayhteytenä "junamatka":
Juna jyskyttää kiskoilla, peltoja, jättömaita, metsiä, voimalinjoja.
Ja sitten vaan vaihtamaan sanat:
Jääkaappi jyskyttää savannilla, viisareita, liukuhihnoja, sädetikkuja, puuteria.
Ja avot, hulluutta mitä hulluutta! Vai sittenkin nykyrunoutta?

Entä miten olisi syy-seuraussuhde ja sen rikkominen? Otetaan vaikka aihekokonaisuus "vastoinkäymisiä": Aamulla en voinut juoda kahvia, koska kahvijauhe oli lopussa. Myöhästyin bussista, vaikka juoksin pysäkille. Matka eteni hitaasti, vaikka ei edes ollut ruuhka-aika. Kun pääsin keskustaan, alkoi sataa räntää. Eiköhän tuostakin tekstipätkästä saa pienellä yrittämisellä jotain hulluuteen vivahtavaa: Aamulla en voinut juoda kahvia, koska emulsio tarkoittaa veden ja rasvan seosta. Myöhästyin bussista, vaikka hevoset laukkasivat irlantilaisilla nummilla. Matka eteni hitaasti, vaikka hemoglobiiniarvoni on normaali. Kun pääsin keskustaan, Pähkinäsaaren rauha solmittiin vuonna 1323 Ruotsin ja Novgorodin välillä. Jippii, jälleen täydellistä hulluutta, ei järjen häivähdystäkään!

Huomaan, että on todella helppo tuottaa hulluja lauseita yksinkertaisesti vain muuttamalla sanoja. Mutta voiko hulluskieltä tuottaa spontaanisti? Jostain lääkärikirjasta muistan lukeneeni, että skitsofrenian psykoosivaiheessa henkilön puhe on joko äärimmäisen spesifistä tai täysin epämääräistä. Yritän epämääräisyyttä. Muistan hämärästi kirjasta esimerkin hullunkielestä, jotenkin tähän tapaan: Olen lakanoista lakanoihin ja silloin punainen, kaatuvat lakanat huoneissa silloin ja olin punaisesta punaiseen. Hulluutta varmaan. Itse en ainakaan pysty havaitsemaan minkäänlaista kertomusrakennetta.

Ja omaa yritystä: Varjoisa mäki, tyrnimarjat purkissa, sula lyijy valuu, katiskat, menen puuhun, neulasiin. Ihan jees, mutta ei ehkä tarpeeksi epämääräinen. Uusi yritys: Maassa minä, melankolia, merettömät murheet, mirhaa. Ei onnistu. Kokeilen vielä: Laskeuduin eilen laskematon, sunnuntaina ovissa, sinä tynnyrissä, minä väärinpäin illalla taivaalla, ellei sade kaatuu. No voi voi, en ehkä ole tarpeeksi hullu, ainakaan tähän kirjoitusharjoitukseen.

Jos joku tätä tekstiä ylipäänsä kukaan lukee, se joku saattaa ihmetellä, eikö minulla todellakaan ole mitään parempaa tekemistä kuin kehitellä hullunkieltä. Tunnustan, että on, mutta olen aina tuntenut vetoa kaikenlaisiin ajatusleikkeihin riippumatta siitä, onko niistä hyötyä vai ei. Mutta pitää kai lopetella ennen kuin häkkiauto kurvaa pihaan ja valkotakkiset vievät minut pehmustettuun huoneeseen, joka sopii hyvin seinillä kiipeilyyn...

(tämä teksti on aikaisemmin julkaistu edellisessä blogissani, jonka nimeä en jaksa enää mainita)

2 kommenttia:

  1. Olipa mielenkiintoinen kirjoitus! Itse olisin muuten mieluusti katsonut myös Ylen dokumentin Hulluuden historia.

    Loistavaa pohdintaa sinulla. Olen itsekin joskus pohtinut samaa. Ja pohdin yhäkin, jos eteen tulee tekstiä, joka vaikuttaa näennäisen järjettömältä.

    Tietty "hulluus" ja epärealismi ei häiritse, jos tekstistä saa kuitenkin jotain otetta; jos sitä voi esim. jotenkin tulkita symbolisella tasolla.

    Jos ei, kolkutellaan mielestäni jo aika lähellä tekotaiteellista ovea. Sitäkin pitää tietenkin aina pohtia tapauskohtaisesti.

    Olen myös samaa mieltä siinä, että kieliopilliset virheet eivät ole mitään hulluuta. Ne ovat vain osoitus siitä, ettei kielioppi ole hallussa. Siihen voikin sitten olla useita syitä.

    Tuli tästä kirjoituksesta mieleeni eräs Hanna Haurun teos, josta kirjoitin taannoin kirjablogiini. Se oli täynnä näennäisen kauniita lauseita, sanoja, mutta minulle ne jäivät irrallisiksi palasiksi, joita ei oikein saanut tulkittua.

    Alla on suora linkki, jos haluat käydä katsomassa.

    http://mainoskatko.blogspot.co.uk/2008/12/vakavia-korulauseita.html

    VastaaPoista
  2. Kiitokset pitkästä kommentistasi ja anteeksi, että vastaan vasta nyt. Tulin äskettäin Lontoosta. Yritän tässä käynnistää aivojani uudestaan (matkaväsymys vaivaa). Pitää ehdottomasti tutustua Hannu Haurun kirjaan. Thanks a lot!

    VastaaPoista