Jossain vaiheessa mieheltä irtoaa pää

ELOKUVA (Elokuva-arkisto Orion, Helsinki)  ---  David Lynch: Eraserhead (1977)

(Olen jo pitkään ollut aikeissa kirjoittaa David Lynchin ja Mark Frostin Twin Peaks -televisiosarjasta, mutta ennen sitä kirjoitan tästä elokuvasta. Tämä teksti on alun perin ilmestynyt edellisessä blogissani nimeltä "Tapaus amusia".)

Olen ehdottomasti Lynch-fani, mutta tämä elokuva melkein ylitti sietokykyni. Eikä ihme kun ottaa huomioon, että elokuvan genreiksi on määritelty kauhu, sci-fi, film noir ja surrealismi. Elokuva on mustavalkoinen Lynchin esikoisohjaus, jonka teemoina ovat seksuaalisuuteen ja suvunjatkamiseen liittyvät pelot.

Kuten kaikissa Lynchin elokuvissa, tässäkin liikutaan jossain unen ja valveen rajamailla. Lynch kuvaa aina enemmän psykologista todellisuutta kuin ulkoista maailmaa. Kovin paljon kauemmas realismista ei voi etääntyä.

Elokuva ei todellakaan rakennu selkeästi etenevän juonen ympärille, mutta piruuttani kirjoitan elokuvasta nimenomaan juonireferaatin. Osa juonesta on saattanut karista mielestäni, koska syöksyin leffateatterista kauhun vallassa ja sen jälkeen olen yrittänyt unohtaa kaiken. Mutta katsotaan miten käy.

Eraserhead-juonireferaatti:

Alussa kamera kuvaa epämääräistä, rösöistä maisemaa, joka saattaa olla mistä vain - kuun pinnalta, luolasta tai maasta. Sitten kuvaan ilmaantuu ikkunan edessä istuva apaattinen mies, joka vääntää vipua. Ratas pyörii ja salamat sinkoavat.

Seuraavaksi ilmaantuu miespuolinen päähenkilö. Hän kävelee kolkossa teollisuusmaisemassa ja pomppii hiekkakasojen päällä. Mies menee naisystävän vanhempien talolle. He istuvat olohuoneessa ja keskustelevat väkinäisesti. Sieltä he siirtyvät ruokahuoneeseen syömään päivällistä. Kanaruoka tuodaan pöytään ja naisen isä pyytää miestä paloittelemaan broilerin. Mies tarttuu veitseen ja on juuri leikkaamaisillaan lihaa, kun päätön broileri alkaa heilutella siipiään. Naisen äiti alkaa aukoa suutaan kuin hullu.

He siirtyvät käytävälle. Naisen äiti alkaa tivata mieheltä yksityiskohtia heidän sukupuolielämästään. Mies raivostuu ja vaikenee. Naisen äiti kertoo, että nainen on juuri synnyttänyt. Hän sanoo: They (sairaalan henkilökunta) are not sure if it is a baby. Mies näkee "vauvan" toisessa huoneessa. Se näyttää jättikokoiselta toukalta, jolla on ylisuuri, muodoton pää. Sillä on valtava huuleton suu. Sen pistemäiset silmät sojottavat kaukana toisistaan. "Vauvan" vartalon alaosan ympärille on kieputettu sideharsoa. Jalkoja tai käsiä ei näy ollenkaan.

Mies ja nainen siirtyvät miehen asunnolle. He ottavat hirviövauvan mukaansa. Nainen lähtee pois. Mies yrittää nukkua, mutta ei pysty vauvan kitinän takia. Mies menee hirviövauvan viereen ja tunnustelee sen ihoa. Se tuntuu kuumalta. Mies työntää kuumemittarin vauvan epämuodostuneeseen suuhun ja kääntyä selkänsä. Kun hän katsoo uudelleen vauvaa, sen kasvot ovat täynnä kuvottavia paiseita. (Tässä vaiheessa lopetin suosiolla leffakarkkien syömisen).

Mies lässähtää vuoteelle vatsalleen. Hän jää tuijottamaan lämpöpatteria. Patterista näkyy laulava nainen, jolla on ylisuuret posket. Nainen laulaa lavalla ja talloo samalla maassa luikertelevia jättiläismatoja jaloillaan.

Jossain vaiheessa mieheltä irtoaa pää ja se lähtee kierimään pitkin katua. Irtonainen pää vierii korjaamoon. Samanaikaisesti mies on kuitenkin yksin - vai onko nainen jo tullut takaisin - vuoteellaan nukkumassa. Miehen uni häiriytyy, koska sänky on täynnä jättiläismatoja. Mies riuhtoo matoja irti lakanoista ja paiskoo niitä seiniin.

Sängyn keskelle ilmaantuu lammikko. Nainen ja mies syleilevät siinä toisiaan. Jossain vaiheessa nainen katoaa. Mies törmää rappukäytävässä naapurihuoneiston viekoittelevaan naiseen. He menevät yhdessä miehen asunnolle. He alkavat suudella, mutta siitä ei tule mitään, koska hirviövauvan kähinä tai käkätys häiritsee heitä.

Elokuvan lopussa mies kimpaantuu hirviövauvaan. Lopulta hän päättää selvittää, miksi vauvan alaosa on kääritty sideharsoon. Hän leikkaa sideharson auki ja sieltä paljastuu epämääräistä mössöä, mikä muistuttaa etäisesti sisäelimiä. Hirviövauva kirkuu ja kuolee.

Näin kirjoitettuna elokuva tuntuu selkeältä eikä ollenkaan pelottavalta. On helpottavaa, ettei tarvitse kuulla elokuvan äänimaisemaa eli säröilevää hälyääntä, mikä välillä voimistui liian kovaksi. Elokuvassa kauhun tunnelma rakentui yhtä paljon äänistä kuin kuvista. En tiedä, voiko tätä varsinaisesti suositella kenellekään.