Sivut

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Päivä kirjamessuilla

HELSINGIN KIRJAMESSUT (25.-28.10.2012, Helsingin messukeskus)

Tänä vuonna olin kirjamessuilla vain yhtenä päivänä eli eilen lauantaina. Tässä postauksessani on poikkeuksellisen paljon kuvia, mutta ei heti alussa.

Kirjailijaliiton puheenjohtaja Tuula-Liina Varis esiintyi otsikolla "Kuinka kirjailijaksi tullaan?". Monet bloggaajat muistavat Variksen myös muutaman kuukauden takaisista mutuhuttu-lausunnoista, joissa Varis osoitti huomattavaa asiantuntemusta.

Valitettavasti kamerassani oli koko Variksen esiintymisen ajan vakavia toimintahäiriöitä. Puuttuvan valokuvan takia koen olevani pakotettu kuvailemaan sanallisesti Tuula-Liina Variksen ulkoista olemusta. Varis oli pukeutunut tummasävyiseen bleiseriin, joka oli varsinainen räätälitaidon mestariluomus täydellisine leikkauksineen ja viimeistelyineen. Kaulaansa hän oli kiepauttanut henkäyksenkevyen huivin, jonka värimaailma toi mieleen sekä Välimeren turkoosin että Antarktiksen tummansinisen.

Hiuksensa Tuula-Liina Varis oli föönannut viehkeästi ja kiinnittänyt ne hienojakoisella lakkakerroksella. Kasvonsa Varis oli pohjustanut täydellisesti levittyvällä meikkivoiteella ja sen päälle hän oli taputellut unelmankevyttä, hennosti parfymoitua puuteria. Luomilleen Varis oli levittänyt kaleidoskooppimaisesti väreilevän kokoelman erilaisia, mattasävyisiä luomivärejä. Ripsissä Variksella oli maskaraa, joka tuuheuttaa ja pidentää ripsiä, mikä saa katseen säihkymään. Huuliinsa Varis oli levittänyt hedelmäisen hoitavaa huulipunaa, joka on peittävää, mutta samanaikaisesti myös aavistuksen verran helmeilevää.

Entäpä Tuula-Liina Variksen käyttämä parfyymi? Se saattaa olla jokin seuraavista vaihtoehdoista. Givanzyn rohkea, syksyn uutuustuoksu on nimeltään Sodoma ja Gomorra. Se suorastaan tihkuu vastustamatonta viettelystä ja syntisiä salaisuuksia. Helena Safirsteinin kiehtova uutuustuoksu on nimeltään Frankenstein ja se on voimakkaan energinen ja persoonallisen ristiriitainen. Kanzo on tuonut markkinoille uutuustuoksun Ofelia, joka hullaannuttaa, tainnuttaa ja pökerryttää. On mahdollista, että Tuula-Liina Varis on sittenkin käyttänyt Patrick Suskindin klassista tuoksua, joka on yksioikoisesti nimetty Parfyymiksi. Sen koostumus on valtava liikesalaisuus ja ratkaisematon mysteeri myös laboratorioille, jotka eivät ole vieläkään onnistuneet selvittämään sen koostumusta toistuvista laboratorioanalyyseistä huolimatta.

Sitten valokuviin.


Marjo Niemi (vas.) kertoo kirjastaan Ihmissyöjän ystävyys, jossa on haastattelijan mukaan erittäin vastenmielinen päähenkilö. Haastattelija haluaa kuulla kirjailijan perustelut valinnoilleen.

Merete Mazzarella (vas.) kertoo på svenska kirjastaan Att bli vuxen vid 65. Mazzarella väittää kirjassaan aikuistuneena vasta 65-vuotiaana. Aikuistumisprosessia on kirjailijan mukaan vauhdittanut muutto lapsuudenkodista. Kirjailija kuitenkin epäilee, onko vieläkään täysin aikuinen.

Riikka Ala-Harja (oik.) kertoo romaanistaan Maihinnousu, jossa tapahtuu äkkihyökkäyksiä monella rintamalla: aviopuolisot hyökkäävät toistensa kimppuun (ilmeisesti sanallisesti) avioeroprosessin aikana; syöpäsolut hyökkäävät pikkutytön kehoon ja Normandiassa hyökättiin historiallisessa maihinnousussa. Sofi Oksanen haastattelee.

Sofi Oksanen kertoo romaanistaan Kun kyyhkyset katosivat. Yleisöäänestyksessä selvisi, että yleisö koki kirjailijan lisänneen romaaneillaan suomalaislukijoiden tuntemusta Viron historiasta. Äänestystulos oli lähes sataprosenttinen.

Monika Fagerholm (vas.) kertoo på svenska kirjasta Havet. Fagerholm puhuu meren lisäksi myös nautica-kirjastoista, uima-altaista ja wild swimming -ilmiöstä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti