Oopperaa!!!

MUSIIKKI/ OOPPERA  ---  W.A. Mozart: Taikahuilu (Sibelius-Akatemia, esityspäivä 29.5.2013)

Kävin eilen katsomassa ja kuuntelemassa Mozartin oopperan Taikahuilun Sibelius-Akatemian konserttisalissa. Esitys oli toteutettu osittain opiskelijavoimin ja ilmeisesti siksi sisäänpääsymaksu oli nolla euroa. Olen nähnyt Taikahuilun myös Kansallisoopperassa. Pidin molemmista esityksistä yhtä paljon. Kansallisoopperan esityksessä ihastelin visuaalista puolta, kuten puvustusta, lavastusta ja valaistusta. Sibelius-Akatemian puvustus, maskeeraus ja lavastus oli toteutettu nollabudjetilla, joten se ei tietenkään pysty kilpailemaan rahakkaan tuotannon kanssa. Puvustus oli kuitenkin tyylillisesti yhtenäinen, joten siinä mielessä myös sitä oli ilo katsella.

Sibelius-Akatemian esityksessä keskityin huomattavasti enemmän pelkkään musiikkiin kuin Kansallisoopperassa, jossa silmänruoka vangitsi huomioni. Eilisessä esityksessä en pystynyt havainnoimaan visuaalista puolta senkään takia, että en yksinkertaisesti nähnyt kaikkea, koska penkkirivit eivät nouse. Eilen kuitenkin koin löytäneeni musiikin aivan uudella tavalla. En vieläkään pysty käsittämään, miten on ylipäänsä mahdollista laulaa niin upeasti kuin mihin oopperalaulun opiskelijat ja ammattilaiset pystyvät. Tunnelma salissa oli ajoittain epätodellinen ja absurdi, koska tilana sali muistutti yläasteen jumppasalia (vain puolapuut puuttuivat), mutta laulajat ja muusikot olivat huipputasoa!

Laulajista kiinnitin eniten huomiota samoihin henkilöihin, jotka olin jo entuudestaan nähnyt Arkadia International Bookshopin esittelytilaisuudessa. Kanadalaissyntyinen Emili Losier veti pökerryttävän Paminan roolin. Petri Vesa oli Taminon roolista. Ilmeisesti samassa tilaisuudessa oli myös Sarastroa esittävä Matti Turunen. Esityksessä hullaannuin myös Juha-Pekka Mitjosen Papagenoon ja suuni loksahti auki kohdassa, jossa Yön kuningatar Tuuli Takala lauloi tunnetun koloratuuri(?)osuuden (anteeksi vaan, mutta maallikkona musiikkitermit ovat huteralla pohjalla). Esitteestä huomasin, että Tuuli Takala esiintyy samassa roolissa myös Kansallisoopperassa tämän vuoden syksyllä.

Esittelytilaisuudessa uskaltauduin kysymään tyhmän kysymyksen eräältä oopperalaulun opiskelijoista. Kysyin, miten on mahdollista tuottaa niin voimakkaita ääniä kuin oopperalaulajat pystyvät. Vastauksen mukaan kaikissa ihmisissä on synnynnäisesti kyky tuottaa voimakkaita ääniä, mutta se alkaa surkastua iän myötä, koska lapsien huutamista ja kirkumista aletaan rajoittaa. Oopperalaulun opiskelijan mukaan oopperalaulussa on kyse nimenomaan siitä, että "opetellaan uudelleen huutamaan" (en ole varma, esittikö hän tämän aivan vakavalla naamalla, mutta uskottavalta se kuulostaa). Hänen mukaansa ammattilaulajat osaavat myös käyttää koko kehoaan äänen tuottamiseen.

Takaisin Taikahuiluun. Olen tosissani yrittää hahmottaa Taikahuilun juonta, mutta se ei meinaa aueta, ei sitten millään. Mutta oopperathan taitavat olla kuuluisia epärealistisista juonistaan, joissa toinen toistaan oudoimmat juonenkäänteet seuraavat toisiaan.

Seuraavaksi suoria sitaatteja ohjelmalehtisestä ja suluissa omia kommenttejani kursivoituina:

1. Näytös
Kapinallisten johtaja Sarastro on kidnapannut Yön kuningattaren, kaupungin hallitsijan, tyttären Paminan. (Onko Yön kuningatar perustanut pimeyden ja pahuuden valtakunnan, jota vastaan Sarastro armeijoineen on ryhtynyt taistelemaan? Yrittääkö Sarastro kidnappauksellaan kiristää Yön kuningatarta vai havitteleeko hän Paminaa puolisokseen?)

Yön kuningattaren sihteerit, kolme naista, löytävät eksyneen opiskelijapojan, Taminon, ja tuovat hänelle kuningattaren viestin: Pamina on pelastettava. Itse kuningatarkin käy esittämässä tämän pyynnön. (Tuntevatko Tamino ja Pamina toisensa entuudestaan? Ovatko he rakastavaisia? Mikä on Yön kuningattaren suhde Taminoon? Miksei Yön kuningatar itse mene pelastamaan Paminaa?) 

Tamino ja hänen uusi ystävänsä, yksinäinen lintumies Papageno, lähtevät matkaan heille lahjoitettujen taikahuilun ja kellopelin kanssa,  mutta joutuvat toisistaan erilleen matkan varrella. (Mikä ihmeen lintumies? Kuka lahjoittaa heille taikahuilun ja kellopelin ja miksi? Miksi Papageno lähtee mukaan pelastamaan Paminaa, vaikka ei ilmeisesti edes tunne tätä?)

Papageno löytää pakomatkalla olevan Paminan, ja joutuu vaikeuksiin ilkeän Monostanoksen kanssa. (Mistä Monostanos yhtäkkiä tähän ilmaantuu? Kuka hän on ja miksi hän on ilkeä? Miten Papageno tunnistaa Paminan ja miten ihmeessä juuri he törmäävät toisiinsa?)

Kauniista Paminasta haaveilevan Taminon taas on pysäyttänyt Sarastron apulainen. Lopulta itse Sarastro tulee paikalle, saa koko porukan kiinni ja vie heidät mukanaan. (Mihin Sarastro tarvitsee koko porukkaa? Miksei hän sieppaa pelkkää Taminoa?)(toista näytöstä en jaksa referoida; samat epäselvyydet jatkuvat myös siinä)

Mutta onko juonen uskottavuudella tai selkeydellä edes merkitystä, jos musiikki lumoaa? Kai korkeakulttuurin tuotteesta voi nauttia, vaikka ei ymmärtäisikään sitä sataprosenttisesti.

Myöhempi lisäys:
Innostuin Taikahuilusta sen verran, että kävin kirjastossa lainaamassa teoksen cd:nä. Uskon ja toivon, että lukemalla henkilöhahmojen dialogeja libretosta samalla kun kuuntelen musiikkia, saan oopperan vihdoin haltuun! Dialogeista hahmojen henkilödynamiikka hahmottuu paljon paremmin kuin juonireferaatista, jonka ei ole tarkoituskaan kuvata muuta kuin henkilöhahmojen tekemisiä ja menemisiä. Oopperan kuunteleminen ja tekstien lukeminen käy myös erinomaisesta saksankielenkurssista!