 |
| (Kuvat sivulta: ooppera.fi) |
Musiikinjohto: Pietro Rizzo
Oopperalaulajat: Ann-Marie Heino, Noe Colin, Filippo Adami, Jussi Merikanto, Hedvig Paulig, Riikka Rantanen, Hannu Forsberg
Informaatiota?
Gioachino Rossinin säveltämä La Cenerentola on italiankielinen versio Tuhkimosta. Rossinin Tuhkimo perustuu Jacopo Ferrettin tekstiin. Muita tunnettuja Tuhkimo-satuja ovat Perraultin ja Grimmin veljesten versiot. Vanhimmat muunnelmat Tuhkimo-tarinasta ovat kaksituhatta vuotta vanhoja. Muunnelmia löytyy sekä Euroopasta että Aasiasta.
Rossini tunnetaan koomisen oopperan mestarina. La Cenerentola edustaa ironista utopiaa, joka asettuu vastakarvaan valistusajan yhteiskunnallista utopian kanssa. Rossinin Tuhkimosta on karsittu pois sadunomaiset yliluonnolliset elementit ja väkivalta. Lopputuloksena on opettavainen tarina hyveellisestä naisesta, joka oikeamielisyydellään syrjäyttää ilkeät sisarpuolensa ja saa palkinnoksi prinssin. Samalla satu kertoo myös miehestä, joka kykenee näkemään naisessa sydämen kauneutta eikä pelkkää ulkoista viehättävyyttä.
Inspiraatiota?
Ooppera on elämys. Vaikka maallikkona en kykene ymmärtämään enkä analysoimaan oopperaa taidemuotona, se on siitä huolimatta kokonaisvaltainen elämys, joka syntyy sekä näkö- että kuuloärsykkeistä: orkesteri, kapellimestari, laulu, puvustus, valaistus, lavastus ja koreografia.
Ihailen ja ihmettelen oopperalaulua. En lakkaa hämmästelemästä, miten oopperalaulajat pystyvät laulamaan niin suurella äänenvoimakkuudella, että se ylittää orkesterin äänen - ja tämä tapahtuu ilman mikrofonia. En muutenkaan pysty ymmärtämään koulutettua ääntä, joka kuulostaa korvissani usein luonnottoman puhtaalta, epäinhimilliseltä ja joskus jopa metalliselta, erityisesti sopraanot. Mutta tietysti myös kauniilta, heleältä, kirkkaalta, pehmeältä ja joskus sellaiselta, jolle ei löydy sanoja.
Ooppera on elämys myös siinä mielessä, että se on sosiaalinen tapahtuma, johon kuuluu muiden ihmisten silmäilyä ja puheiden salakuuntelua väliajalla, tuttujen tai tuntemattomien ihmisten kanssa jutustelua sekä kahvittelua tai alkoholijuomien siemailua. Oopperassa sosiaaliset ulottuvuudet ovat jotain ihan muuta kuin esimerkiksi leffateatterissa, jossa pimeään saliin voi hiippailla vaikkapa verkkareissa ja leffatuolissa voi röhnöttää kuin pieni porsas ja mussuttaa samalla karkkia, rouskuttaa popcornia ja ryystää limsaa puolen litran saavista (enhän minä, mutko muut!).
Mutta oopperakäynti voi aiheuttaa myös voimakasta perspiraatiota, verenpaineen nousua ja stressiä. Yksi pahimmista stressitekijöistä on oopperalippujen kova hinta. Kalleimmillaan liput voi maksaa jopa yli sata euroa. Halvimmillaan lippuja saa viidellätoista eurolla, mutta silloin joutuu ottamaan riskin, että parvekkeenkaide sojottaa suoraan näkökentän edessä. Tai että piippuhyllyllä joutuu kärsimään infernaalisesta kuumuudesta ja hapenpuutteesta. Plus selän ja niskan jäykistyminen kurkottelun takia. Ja mahdollinen nestevajaus. Plus äkillisesti iskevä korkeanpaikankammo. Ja kuolemanpelko. Ja kuolemanvaara, jos sattuu horjahtamaan kaiteen yli. Mutta muuten kaikki on kunnossa.
Monilla naisilla huomattavaa perspiraatiota oopperassa aiheuttavat myös pukeutumisongelmat. Ettei vain olisi alipukeutunut - tai ylipukeutunut. On niin vaikea tietää etukäteen, kannattaako vetää päälleen mekko vai hame ja pusero vai sopiiko housut ja pusero? Ja kuinka paljon kaulassa pitää roikkua jalometalliketjuja? Entä jalokiviä sormissa? Kuinka paljon puuteria pitää pöllyttää? Entä kuinka monta kerrosta huulipunaa? Minkälaiset kynnet? Saappaat vai pikkukengät? Pitääkö yrittää tukehduttaa itsensä ja muut parfyymipilveen? Vai olla käyttämättä hajuvettä, etteivät astmaatikot joudu teho-osastolle hengityslaitteisiin?
Ja sitten vielä pelkää jäävänsä kiinni huonon tai olemattoman musiikkituntemuksen takia. Ettei vain joku kysy jotain. Mitä tarkoittaa crescendo? Apua, emmä vaan tiedä. Jättäkää mut rauhaan!
Mutuhuttua?
Musta tuntuu, että olen joskus kuullut, että oopperalaulajilla ääni muodostuu eri tavalla kuin kouluttamattomilla laulajilla. Jos muistan oikein oopperalaulajilla ääni muodostuu silmien korkeudella ja amatöörilaulajille kurkun korkeudella tai alempaa. Mutta onko näin? En tiedä.
Oopperalaulajilla äänestä puuttuu jotain, mitä tavislaulajilla kuuluu välillä liiankin selvästi. Amatöörilaulajien äänessä kuuluu säröisyys, mutta oopperalaujajien äänestä kaikki ylimääräiset säröt ja särmät on "puhdistettu" pois. Onko näin? Jos joku tietää, kertokaa ihmeessä.
Inspiroivaa Uutta Vuotta 2014 kaikille!
En ole käynyt kertaakaan oopperassa (en ole ylpeä siitä), vaikka mieli tekisi. Enpä vain ole saanut aikaiseksi, mutta ehkä joskus. Sinä nähtävästi oikein inspiroiduit siitä - ei kuitenkaan tainnut tulla flow? ;)) (vieläkin miein voiko joku oikeasti sekoittaa inspiksen ja perspiksen !)
VastaaPoistaAnyway, opperaan jos menisin niin mieluummin yli- kuin alipukeutuisin. Täällä se ei edes ole "ongelma", kun aina joku vetää överimmät :D
Oikein kuumottavaa tuoretta vuotta sinullekin!
Tämä Tuhkimo-ooppera ei ollut ihan suosikkejani, mutta inspiroiduin kuitenkin. Lähes flow:ta olen kokenut Mozartin Don Giovanni-oopperassa ja Taikahuilussa, jotka ovat makuuni tarpeeksi dramaattisia ja sisältävät yliluonnollisia elementtejä. Tuhkimo tuntui ärsyttävän opettavaiselta, plääh.
VastaaPoistaKäy ihmeessä tsekkaamassa Lontoon oopperoita! Minä menin oopperaan ensimmäisen kerran vasta pari vuotta sitten. Oopperahan edustaa ehdottomasti korkeakulttuuria ja sinne on korkea kynnys mennä. Mieluimmiten menen arkena niin ei tarvitse osallistua siihen "pukudraamaan" eli naisten kilpavarusteluun vaatteiden hienoudella. Voin kyllä kuvitella, että Lontoossa iltapukujen glitterin määrä on potenssiin sata Helsinkiin verrattuna! ;)
Haastavaa uutta vuotta sinulle! ;)