ELOKUVA (dvd) --- Uli Edel: Christiane F. (1981)(Futurefilm, 2011)
Näin tämän elokuvan ensimmäisen kerran vuosikymmeniä sitten ja se syöpyi mieleeni pysyvästi. Törmäsin elokuvaan uudestaan aleläjässä enkä voinut jättää dvd:tä ostamatta.Christiane F. kertoo karmean (tosi)tarinan 13-vuotiaasta tytöstä, joka jää lyhyessä ajassa heroiinikoukkuun. Elokuva on todella kammottava, mutta samalla vetovoimainen kuvaus rappeutumisesta.
Rakastan elokuvan vihertävän kelmeää, urbaania värimaisemaa, joka on samanaikaisesti sekä luotaantyöntävä että puoleensavetävä. Elokuvassa näkyy paljon kolkkoa kaupunkimaisemaa: kolkkoja betonitornilähiöitä, metroasemia, kelmeitä rautatieasemia, parkkipaikkoja, kylmiä katuja, saastaisia käymälöitä, tunneleita, rappukäytäviä, tavallisia koteja ja huumeluolia. Sekä tietysti rautatieasemaa reunustava katu, jonka varrella heroiinia käyttävät poikaprostituoidut hankkivat miespuolisia asiakkaita. Siellä norkoilee myös Christianen poikaystävä.
Christiane luisuu yhä syvemmälle rappioon ja alkaa myydä itseään. Heroiini vie mennessään muitakin. Christianen kokeilunhaluinen sisar päätyy heroinistiksi ja kuolee lopulta tahalliseen tai tahattomaan yliannostukseen. Päähenkilön poikaystävän kämppäkaveri löytyy myös kuolleena heroiinipiikki käsivarressa sojottaen.
Elokuvan vihertävään värimaailmaan uppoavat täydellisesti lähikuvat henkilöhahmojen kasvoista, joilla vaihtelevat epätoivo, tuska, raivo ja turtumus. On oudolla tavalla lumoavaa nähdä lähikuvia kasvoista, joilla hiki helmeilee vieroitusoireiden takia. On kammottavaa ja samalla kiehtovaa nähdä kasvoja, joissa yläluomet repsottavat heroiinipiikin jälkeisessä euforiassa. Sen jälkeen narkomaanin kasvoihin leviää vahamainen, välinpitämättömyyden naamio ja silmien ilme on kuollut.
Kun kirjoitan elokuvasta, se alkaa elää mielessäni: pääosan esittäjän Natja Brunckhorstin harittavat silmät, tärisevät raajat, likaisen punaisiksi värjätyt hiukset, epätoivon ilmeet, raivo, sadattelu, kaduilla hortoilu ja tuntemattomien miesten autoon pyrkiminen. Mustat renkaat silmien alla, käsivarren suoneen työntyvä piikki ja syntymäpäiväkakku, jossa palaa neljätoista kynttilää.
Toisen pääosan esittäjä Thomas Haustein on myös lyömätön epävarmoine, pälyilevine katseineen. Kaikkein tehokkaimmin verkkokalvolleni on syöpynyt kuva Christianesta ja Babsie-sisaresta istumassa metroaseman portailla. He puhuvat vaihtoehdoista: lopettaminen tai kuolema. Heidän ohitseen kulkee iloisia nuoria, joiden Babsie arvioi olevan samassa tilassa jo vuoden kuluttua.
(tämä teksti on alun perin julkaistu edellisessä blogissani "Tapaus amusia")
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti