Dramatiikkaa ja eksotiikkaa

MUSIIKKI  ---  70-luvun poliittinen musiikki

Olen järkyttynyt. En ymmärrä, miten tässä on päässyt näin onnettomasti käymään. En käsitä, miten kaltaiseni epäpoliittinen henkilö voi saada sävärit 70-luvun poliittisesta musiikista. Mihin tätä voisi verrata? Ehkä siihen, että koko ikänsä lenkkimakkaraa syönyt ihminen tulee vahingossa maistaneeksi vegaaniruokaa ja hurahtaa saman tien veganismiin. Tai että isänmaallisuudesta vouhottava henkilö tajuaa jonain kauniina päivänä olevansa kosmopoliitti. Tai että eräs, turkulainen tekstiviestipoliitikko, joka on pitänyt itseään 100 %:n heterona, herää jonain aamuna ja huomaa sittenkin olevansa miesten perään.

Olen siis kuunnellut kahta taistolaisuuden klassikkolevyä eli Agit-Propin kokoelmalevyä ja Kom-teatterin Kansainvälinen-levyä. Tunnustan avoimesti, että en ole koskaan saanut taistolaisuudesta mitään tolkkua. Kai se oli joku dramaattis-poliittinen nuorisoliike 70-luvulta. Olen yrittänyt selvitellä liikkeen syvintä olemusta lukemalla Laura Honkasalon romaanin Sinun lapsesi eivät ole sinun ja katsomalla dokumentin Kenen joukossa seisot. En tullut hullua hurskaammaksi.

Ehkä en välitä Agit-Propin tai Kom-teatterin musiikista sen poliittisuuden takia, vaan taiteellisten vaikutelmien takia. Tunteisiini vetoavat mahtipontisuus ja paatoksellisuus, ehkä jopa aggressiivisuus. Myös eksotiikka vetoaa. Järkyttyneenä huomasin, että pidän marssimusiikista, ehkä siksi, että laulettu marssimusiikki kuulostaa eksoottiselta. Marssi on myös rytmillisesti selkeää ja se tuntuu uppoavan suoraan selkäytimeen ja imeytyvän verenkiertoon.

Vaikka olenkin järkyttyneessä mielentilassa, pystyn kuitenkin ajattelemaan suht analyyttisesti. Oivalsin, että suurin osa taistolaispaatoksen vetovoimasta johtuu sanoituksista, joissa on paljon oudosti kiehtovia, runollisia ilmaisuja. Kuunteluni aikana olen kirjoitellut niitä muistiin, kai siksi että haluan konkretisoida tunteeni paperilla. Seuraavassa on taistolaislyriikkaa tai -mystiikka mielivaltaisessa järjestyksessä:

hehkuun jähmettyneet sydämet
unessa sulle tuoksuu akaasia 
valkean vallan aaveet
kylmiä kahleita helskyttää
hän seisoi jäätyneellä aukiolla
sydämen punaiset armeijakunnat
tappoivat palasen maailman sydäntä
pusertuu valheen painon alle
hirvittävä syytös ruhjottujen luiden
kalmojen maat

Paatosta, eikö vain? Dramatiikkaa, eikö vain? Lyriikkaa, kyllä vain. Ehkä jopa mystiikkaa. Ei ihme, että tuntuu joltain.

Sivuhuomautus:
Minun on aina ollut vaikea katsoa Love Recordsin (kyseisten levyjen kustantaja) logoa, koska se näyttää silmissäni rivolta (vihjeet: kaksi miestä, yö, makuuhuone). Ehkä olen perverssi. Todennäköisesti logo kuvastaa jotain viatonta ja ylevää, kuten kansainvälistä solidaarisuutta, yhteiskunnallista tasa-arvoa, ihmisten välistä veljeyttä ja kansojen vapautta. Mene ja tiedä.

Voisin tietysti tiedustella levy-yhtiöstä, osuuko logon tulkintani oikeaan. Todennäköisesti jäisin ilman vastausta, mutta sen sijaan postiluukustani kolahtaisi pian hurmaava kirje poliisilaitokselta tyyliin: "Olet lämpimästi tervetullut kuulusteluihin, joiden aiheena on kunnianloukkaussyyte". Sen jälkeen saisin viehättävän kirjeen oikeustalolta, jossa lukisi: "Meillä on ilo ja kunnia toivottaa sinut tervetulleeksi oikeuskäsittelyyn". Tämän jälkeen luukusta kolahtaisi kerrassaan ihastuttava kirje vankilasta, jossa lukisi: "Olemme valinneet sinut asukkaaksi vankilaamme. Tervetuloa viihtymään!"

(tämä teksti on aikaisemmin julkaistu hieman erilaisena edellisessä blogissani nimeltä "Tapaus amusia")