MUSIIKKI --- Kom-teatteri: Kansainvälinen (Love Records, 1996)
Jauhan edelleen taistolaismusiikista, koska on pakko. Olen nimittäin ajautunut identiteettikriisiin odottamattomien taistolaismusasäväreitteni takia. On vaikea käsittää, miten kaltaiseni epäpoliittinen (käyn kyllä äänestämässä, mutta muuten olen syvässä poliittisessa horroksessa) henkilö voi innostua taistolaismusiikista. Olen ryhtynyt purkamaan tätä ongelmapesäkettä auki.
Tänä aamuna onneksi tajusin, että voi tuntea vetoa johonkin musiikkiin, vaikka se ei vastaisikaan täydellisesti omaa identiteettiä. Eli voi aivan hyvin saada sävärit gangsta-rapista, vaikka ei haluakaan olla parittaja ja huumediileri (tai mitä ikinä gangsta-elämäntapaan kuuluukaan). Tai voi aivan hyvin pitää Richard Wagnerin musiikista, vaikka ei hyväksy natsismia. Tai voi innostua Irwinistä, vaikka ei halua ruveta rappioalkoholistiksi tai jotain sen tyylistä.
Olen listannut syitä, miksi Kom-teatterin levy kolahtaa:
1) marssimusiikki vaikuttaa fysiologisesti kiihdyttävästi eli sydämen syke nousee, hengitys nopeutuu ja vireystila kasvaa
2) lyyriset ja eksoottiset sanoitukset vetoavat tunteisiin. Sanoituksissa on paljon voimakkaita ja yleisinhimillisesti vetoavia sanoja, kuten kuolo, hauta, kyyneleet, suru, tuska, tuli ja veri. Sen lisäksi sanoituksissa on sanoja, jotka ainakin itselleni ovat tyhjiä ja yhdentekeviä, kuten aate, luokka, puolue, liitto, kansa, työläinen, porvari, valta ja yhteiskunta. Minulle kaikkein yhdentekevin sana on puolue, ei voisi vähempää kiinnostaa.
3) melodiat vetoavat tunteisiin. Olen huomannut, että kohtalokas yhdistelmä on marssin selkeän hakkaava rytmi yhdistettynä tunteisiin vetoavaan melodiaan ja kiehtoviin sanoituksiin
4) vakavuus ja vilpittömyys
5) eksoottisuus. Minulle tällainen musiikki on eksoottista, koska en ole missään elämäni vaiheessa joutunut taistolaismusiikin pakkokuuntelun uhriksi. En ole koskaan tuntenut yhtään taistolaisuuteen vihkiytynyttä henkilöä. Ymmärrän hyvin, että osalle ihmisistä tällaisessa musiikissa ei ole mitään eksoottista, vaan se kuulostaa pelkästään tympeältä ja tunkkaiselta.
6) kuorolaulu ja Kaisa Korhosen matala ja majesteettinen ääni. Kuorolaulun kuunteleminen on ainakin itselleni kova juttu, koska yleensä tulee kuunneltua vain solisteja.
Olen huomannut, että dramatiikka vetoaa minuun voimakkaasti. Olen jälleen yhdistellyt sanoituspätkiä mielivaltaisessa järjestyksessä:
tsaarin me näimme palatsiinsa kätkeytyvän
viinillä mieltä levotonta tyynnyttävän
kauan on silti kirjoitus ollut seinällä sen
uhkaavat lauseet synkästi liekehtien
hyinen halla
luonto jylhä
rajumyrskyt pauhaa
tyrmistä kolkoimmat saitte tulla tuntemaan
tuomiot ankarimmat langetettiin aikanaan
pyövelin kourat tarttuivat teihin armottomat
mestattavaksi kahleissa kuljettivat
kalmiston hongat
harmaja hauta
mustuva multa
runneltu ruumis
ei kuolo sydämiämme kaiva
ei kyyneleet silmiimme saa
ei suru mieltämme paina
vaikka ainias peittää sun maa
Aika vakavaa tekstiä. Ehkä myös visuaalista.
(tämä teksti on alun perin julkaistu edellisessä blogissani nimeltä "Tapaus amusia")
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti