MUSIIKKI / KUUNTELUHAASTE --- Arnold Schönberg: Kammersymphonie Nr. 1 op. 9 (Deutsche Grammophon, 1997)
(sivuhuomautus: tuntuu hölmöltä kirjoittaa musiikista, jos lukija ei voi samanaikaisesti kuunnella sitä; olisi syytä selvittää, voiko blogiin liittää soivan näytteen)
Arnold Schönbergin (1874-1951) sävellyksen kuuntelu oli kärsimystä. Koin hänen musiikkinsa levottomana, riitaisana ja hajanaisena eli lyhyesti sanottuna epämiellyttävänä ja ärsyttävänä.
En ole muutoin maailman käytännöllisin ihminen, mutta musiikkia kuunnellessa käytännöllinen ajatteluni aktivoituu välittömästi. Yleisesti ottaen luokittelen musiikkia sen vaikutuksen ja käyttötarkoituksen mukaan. Musiikin pitää mielestäni mahtua johonkin seuraavista käyttötarkoituksista: 1) rauhoittava ja rentouttava 2) piristävä ja energisoiva 3) tanssittava 4) visuaalisia mielikuvia herättävä.
Schönberg ei sovi mihinkään näistä. Mutta Schönbergin levoton ja riitaisa musiikki saattaisi sopia muutamiin tilanteisiin, kuten perheriitojen ja avioeroilmoitusten taustamusiikiksi. Tällaisen musiikin tahdissa tuntuisi luontevalta paiskoa posliinia seinään tai riidellä omaisuuden jakamisesta. Muita käyttötarkoituksia, joihin Schönberg soveltuu, ovat firmojen irtisanomisilmoitukset ja julkisilla paikoilla soiva "karkoitusmusiikki", jonka avulla ilkivaltaan taipuvaisia nuorisolaumoja yritetään saada kaikkoamaan. Schönbergin musiikki sopisi myös oivallisesti taiteellisen luomisprosessin taustamusiikiksi, esimerkiksi teokseen jossa maalia roiskitaan kankaalle tai rautaromusta hitsataan yhteen kaoottista tilateosta.
Sen sijaan Schönberg ei missään nimessä sovi seuraaviin yhteyksiin: romanttiset kynttiläillalliset, häät, hautajaiset, palvelupuhelimen odotusääni, hissimuzak ja tavaratalon taustamusiikki.
Jos joutuisin kuuntelemaan Schönbergin musiikkia useiden tuntien ajan, alkaisin voida pahoin. Tuntisin oloni neuroottiseksi ja identiteettini olisi hajoamaisillaan. En enää tietäisi, olenko ihminen, humanoidi vai kyborgi. En muistaisi, olenko nainen, mies vai hermafrodiitti. En tietäisi, olenko vastasyntynyt, nuori, keski-ikäinen vai jo kuollut. En osaisi päättää, pitäisikö minun istua vai seisoa, syödä vai olla syömättä, hengittää vai lopettaa hengittäminen.
Ehkä yhden käyttötarkoituksen voisi vielä mainita Schönbergin musiikille ja sehän on tietysti elokuvan taustamusiikki. Tällainen musiikki soveltuisi kuvaamaan levottoman ihmisen sielunmaisemaa. Henkilö voisi kulkea huoneessa ympyrää tai haahuilla kaupungilla päämäärättä. Henkilöllä olisi vakavia keskittymisvaikeuksia ja epävakaa tunne-elämä (ehkä myös Schönbergillä oli, jotenkin sopisi).
Mutta miksi Schönbergin musiikki kuulostaa niin levottomalta? Huumorisivusto Hikipedia vastaa:
"Itävaltalainen "säveltäjä", joka sävelsi paljon niin kutsuttua "musiikkia". Schönberg tunnetaan omalaatuisista harmonioistaan, josta vaihtelevat lievästi ärsyttävistä aina äärimmäistä fyysistä kipua aiheuttaviin sattumanvaraisiin ja järjettömiin raapaisuihin. Schönberg kehitti 12-säveljärjestelmän eli dode(ka)kofonian, jonka tavoitteena on tuhota kuulijan mahdollisuudet nauttia musiikista. (--) Schönberg oli säveltäjän itseoppinut, ja sen kyllä huomaa."
Jos aihe kiinnostaa, kannattaa tsekata myös englanninkielisen huumorisivuston Uncyclopedian selvitys kyseisestä säveltäjästä.
Sibelius Akatemian koulutuskeskus on puolestaan asialinjalle. Nettitekstissä Schönbergiin liitettiin avainsanat: uusi Wienin koulu, dodekafonia, myöhäisromantiikka, ekspressionismi, atonaalisuus
(tämä teksti on alun perin julkaistu edellisessä blogissani nimeltä "Tapaus amusia")
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti