maanantai 29. lokakuuta 2012

Loikkasiko kirjailija itään?


KIRJALLISUUS  ---  Katri Lipson: Kosmonautti, Tammi, 2008

Katri Lipsonin palkitun esikoisromaanin lukeminen oli ristiriitainen kokemus. Olin juuri sitä ennen lukenut kaksi ala-arvoista romaania, joista toinen oli Elina Loisan Julkeat. Loisan käsittämättömän huonon romaanin luettuani kiehuin pitkään raivosta ja tunsin kuvotusta, ja siksi Lipsonin romaani tuntui aluksi taivaasta tipahtaneelta lahjalta.

Tunnelmani vaihtuivat lähes päinvastaisiksi romaanin puolivälissä. Aloin ihmetellä, imitoiko Lipson tahallaan venäläisen kirjallisuuden klassikoita. Hermoni alkoivat kiristyä myös jatkuvan venäläisnimitulvan takia. Jos joku ei ole kirjaa vielä lukenut, kerrottakoon, että se kertoo murmanskilaisesta Serjoza-pojasta, joka haaveilee kosmonautin urasta ja pääsee dokumenttiin esiintymään. Hänen kaverinsa on Sasa. Tärkeässä roolissa romaanissa on myös musiikinopettaja Svetlana Kovalevna, joka on työpaikkakiusaamisen uhri.

Romaanissa kuvataan paljon raskaita aiheita, kuten alkoholismia, köyhyyttä, perheväkivaltaa, julmuutta ja kiusaamista työyhteisöissä. Mutta miksi ihmeessä Lipson päätti sijoittaa tapahtumat juuri Venäjälle, tarkemmin sanottuna silloiseen Neuvostoliittoon? Eikö Suomessa muka esiinny ollenkaan kyseisiä ongelmia? Onko alkoholismi Suomessa täysin vieras ilmiö? Eikö suomalaisissa perheissä naisia (tai miehiä) ja lapsia hakata ja tapeta? Eikö Suomessa kukaan seiso leipäjonossa? Eikö suomalaisissa kouluissa ja työpaikoilla ihmisiä nöyryytetä ja kiduteta henkisesti?

Tuntui aika falskilta, ettei Lipson uskaltanut(?) kuvata suomalaista julmuutta ja välinpitämättömyyttä. Romaanin tapahtumien sijoittaminen vuosikymmenten takaiseen itänaapuriimme tuntui yritykseltä lakaista ongelmat maton alle kotimaassamme. Ratkaisu tuntui kirjailijan pakoilulta ja väistelyltä. Jos kuvaa Venäjää tai Neuvostoliittoa isona pahana mörkönä, voi kulkea Suomessa onnellisena laput silmillä.

Samalla kuitenkin tunnustan kirjailijan oikeuden tuottaa fiktiota haluamallaan tavalla. Kirjailijalla on tietysti oikeus päättää, minkälaisia henkilöhahmoja luo, minne sijoittaa tapahtumansa ja minkälaisella tyylillä kirjoittaa. Mutta lukijana minulla on oikeus todeta, etten pitänyt romaanista neljästä syystä: 1) falski ratkaisu loikata itänaapuriin, sen sijaan että paneutuisi rohkeasti suomalaisiin ongelmapesäkkeisiin, 2) venäläisklassikoiden tyylillinen imitointi, 3) postmoderni kikkailu, esimerkiksi Loppu-luvun sijoittaminen ennen Alku-lukua, 4) epämääräinen neuvostonostalgia.

HS:n palkintoraati oli kuitenkin vakuuttunut romaanin koskettavuudesta. Romaani oli myös Finlandia-ehdokkaana. Minulle se ei toiminut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti