Sivut

keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Adjektiivitauti

Kiitos länsimaisen lääketieteen, lääkäreiden, lääkkeiden, farmaseuttien ja luotettavan apteekkilaitoksen (josta saa lääkeväärennösten sijaan ihan oikeita lääkkeitä), olen tällä hetkellä paranemassa vaikean vyöruusun hermosäryistä. Adjektiivitautisena kuvailisin hermosärkyjä näin: pistävä, polttava, vihlova, kirvelevä, liekehtivä, kaivertava. Tuntuu ettei mikää sana ole tarpeeksi voimakas, edes nämä: saatanallinen, helvetillinen, arvaamaton, pelottava, vainoava, kiduttava. Sairauden nimeäminen vyöruusuksi on törkeää vääristelyä. Sen nimenä pitäisi olla jotain kuvaavampaa: esimerkiksi kansanomainen nimi paholaisentuli(?).

Kun hermosäryt olivat yhtenä yönä (ennen lääkityksen aloittamista) pahimmillaan, en ajatellut muuta kuin: tapanko itseni vai tapanko itseni. Kun hermosäryt myöhemmin lievittyivät raskaan sarjan kipulääkityksellä mutta väijyivät koko ajan nurkan takana, ajattelin että jaksanko elää. Elossa kuitenkin olen. Haluan tässä yhteydessä korostaa (jos ketään kiinnostaa), että hermosäryt ja lihassäryt ovat aivan eri planeetoilta. Lihassärky on pelkästään epämiellyttävä, mutta se on tavallaan turvallinen aistimus, koska lihassärky on tasainen ja ennakoitava. Hermosärky on puolestaan pelottava, koska se on täysin arvaamaton. Ei koskaan tiedä, milloin se alkaa ja milloin se loppuu, mistä suunnasta tai suunnista se iskee ja minkälaisena. En yhtään ihmettele, että pitkäaikaisten hermosärkyjen piinaamat ihmiset tappavat itsensä. Jos mitään muuta ulospääsyä hermosäryistä ei olisi ollut, olisin ehkä itsekin valinnut sen.

Lääkkeiden lisäksi minua on auttanut myös laulaja-lauluntekijä-tuottaja-soittajan Chisun musiikki. Chisun uutta Polaris-levyä kuvailen tällä adjektiivilistalla: dramaattinen, alkukantainen, kohtalonomainen, energinen, euforinen, mystinen, hymnimäinen, polveileva, tanssittava, maaginen, toiveikas, julistava, oopperamainen, leikkisä, uhkaava, kepeä, kupliva, tahdistava, hassutteleva, harras, hiljainen, kaunis, hauras, räppäävä, outo, konemainen, abbahtava, synkkä, elokuvamainen, fatalistinen ja mystinen ("muistiinpanojani" koko levyn kuuntelun aikana). Jos yksi sana olisi pakko valita listasta, se olisi energinen. Kappale Tähdet energisoi minua siinä määrin, että kahden viikon synkkyyden jälkeen pystyin tuntemaan jopa innostusta ja toiveikkuutta.

Ylipäänsä pidän Chisun musiikista, koska sen vaihtelevuus miellyttää korvaani (ja hermostoani). Pidän levystä Vapaa ja yksin, koska se on samanaikaisesti sekä hidas että nopea, hiljainen ja kovaääninen, lyyrinen ja dramaattinen, kepeä ja synkkä, leikkisä ja vakava, kaunis ja ruma (esim. tahalliset säröäänet jossain kappaleissa), hauras ja voimakas. Koen näin suuren määrän vaihtelua rauhoittavana, joku muu saattaisi kokea sen levottomana. Itse koen liian tasaisen musiikin monesti todella ärsyttävänä, vaikka joitakuita tasaisuus rauhoittaa.

Kuunnellesani kappaletta Oi, muusa! kirjoittelin taas omia "muistiinpanojani". Laulun surrealistiset sanoitukset (esim. Mun kuollut ruusupuu/ kukkii kun sä tuut) muuntuivat eri muotoon omissa "tulkinnoissani" eli käytännössä visualisoinneiksi. Hieman epäröin, kehtaako tällaista sekundasepustuksta edes lätkäistä blogiini. No, antaa mennä.

valkoinen huone, vitivalkoinen
nainen joogaa keskellä huonetta, keskellä ilmatilaa, six feet above
verhot hulmuavat suljettujen ikkunoiden edessä 
time warp, lentokone halki Atlantin kahdessa sekunnissa
jäätyneet ruusun terälehdet tipahtavat lattialle rikki helähtäen
     kaiku jää, nyt, aina ja ikuisesti
mustat läiskät seinillä leviävät, luolansuut
valkoiset hevoset käytävillä, kolmannessa kerroksessa
lentää halki ilman suurkaupungissa, vapaa pudotus
tipahtaa alas kallionkielekkeeltä
    yhä uudestaan ja uudestaan,
   yhä uudestaan ja uudestaan, loputtomiin
sydämensyke 120-150, elohopeaa suonissa, sähköimpulssit
ja ne pääkallot,
pääkallot paiskautuvat vasten seinään täydellä voimalla,
paiskautua ja murentua alas tomuksi
jättiläiskilpikonna ryömii halki huoneen,
nainen vääristyneessä asennossa, selkä käppyrässä

Mietin heti, olenko kuunnellut Chisun musaa jotenkin väärin. No mutta, fanitus on fanitusta. Kai kaikenlainen fanitus on hyvää fanitusta, kunhan ei ole artistia kyttäävä sekopää stalkkeri (en ole). Anyways, kiitos Chisulle musiikista!




lauantai 15. lokakuuta 2016

Mitä ajattelin tänään?


1. Helsingin kissakahvilassa mietin, ovatko kissat parempia rentoutujia kuin ihmiset? No, kyllähän kuvistakin näkee, että ovat.

Vasemmalla rentoutuu Herkules-pentu.

Pitkospuilla mietiskelee Nestori.

Muistavalkoinen Tyyli-Lyyli pohdiskelee maailman menoa, tai seuraavaa ruoka-aikaa.

Ylhäältä valuu Nestorin raidallinen häntä.

Kalle on syvässä unessa.

Tuli-tyttökissa näyttää kuvassa isolta pedolta, mutta on livenä pieni ja hauras pentu.

Kuvista puuttuvat kissakahvilan vakioasukkaat: Helmiina, Ville ja (Paksu)-Pete, joka oli joutunut leikkaukseen ahmaistuaan lelun ja sen juuttuttua Pete-poitsun suolistoon. Pete on "sairaslomalla" kotihoidossa. Tykkään Petestä, koska se on isosta koostaan huolimatta arka ja herkkä kissa (tulkintani mukaan).


Muuta tänään mietittyä:

2. Suhtautuvatko luonnoneläimet, esimerkiksi jänikset ja oravat, luontevasti syömiseen? Osaavatko ne aina kuunnella vaistojaan ja syödä juuri oikean määrän juuri oikeanlaista ruokaa? Ihmisiltähän tämä kyky on kadonnut.

3. Milloin valmistetaan laite, jolla pääsen tutustumaan eri eläinlajien havainto- ja kokemusmaailmoihin? Haluan kokeilla esimerkiksi koiran hajuaistia, lepakoiden ja valaiden ultraäänilla kaikuluotausta, lintujen suunnistusta magneettikenttien avulla ja joidenkin eläinten kykyä havaita infrapunasäteitä (vai oliko niitä olemassakaan)? Haluan kokeilla myös seuraavia juttuja: tiettyjen bakterien kykyä kestää kovaa kylmyyttä tai kuumuutta, säteilyä ja hapetonta ympäristöä. Ehdottomasti kiinnostaisi tietää myös, miltä tuntuisi matelijoiden vaihtolämpöisyys, viikkojen syömättömyys tai horrostaminen. Haluan tietää myös, miltä tuntuu kalojen ja lintujen parviäly. Eikö kukaan avaruustutkija(?) voisi vaikka muiden projektiensa ohella valmistaa tällaisen näppärän laitteen esim. joulumarkkinoille. Laitteen avulla pitää myös samanaikaisesti säilyttää ihmisen kyky sanallistamiseen, koska muutenhan what's the point?

4. Voiko meditaatiota harrastaa mitä tahansa musiikkia kuuntelemalla? Käykö esimerkiksi Chisun popmusa? Ainakin itse pääsin aika syvälle rentoutumisen ytimeen kuuntelemalla kappaleita Lähtö, Etsijät ja Yksinäisen keijun tarina levyllä Vapaa ja yksin. Teinkö väärin? Olisiko pitänyt kuitenkin kuunnella valaiden ääntelyä (vaikka tuskin se rentouttaa) tai jotain keskiaikaista kirkkomusaa (vaikka sekään ei rentouta)?

5. Mikä on loogisin selitysmalli vyöruusun puhkeamiselle vasemmalla puolella keskivartaloani?

- lääketieteellinen selitysmalli: pitkäkestoinen stressitilani on huonontanut vastustuskykyäni ja siksi hermostooni pesiytynyt vesirokkovirus aktivoitui; tätä ennen stressitilani oireili kahdella peräkkäisellä flunssalla
- ateistinen selitysmalli: puhdas sattuma
- kristillinen selitysmalli: Jumala haluaa rankaista kaltaistani syntisäkkiä
- woodoo-selitysmalli: joku minuun tympääntynyt ihminen on ruvennut harjoittamaan woodoota; kyseinen henkilö on valmistanut Tuija-nuken ja pistelee siihen neuloja salaisissa rituaaleissaan ja langettaa päälleni kirouksia; sinänsä pätevänkuuloinen selitysmalli kun ottaa huomioon että vyöruusuni alkoi tuntemuksilla kuin neuloja olisi pistetty vasempaan kylkeeni!
- fiktio-selitysmalli: personifioidut vesirokkovirukset juttelevat keskenään "ha haa, nyt tässä olisi oiva tilaisuus hyökätä täältä hermostosta käsin, onhan emäntämme jo ehtinyt jauhaa blogiteksteissään niin paljon hermostosta, että nyt vinkataan että täällä ollaan!"

Mikäs näistä selitysmalleista sitten olisi osuvin? Pohdin vakavasti tuota woodoon mahdollisuutta, mutta koska blogillani on ainakin pyrkimys olla kulttuuriblogi, taidan kuitenkin valita fiktion selitysmallina.

PS. Tavoitteenani on edelleen siirtyä kulttuuriaiheisiin blogissani. Yritän ensi viikolla kirjoittaa joko leffasta tai näyttelystä (joista kumpaakaan en ole vielä nähnyt).

tiistai 11. lokakuuta 2016

Vihoviimeinen(?) blogitekstini herkkyydestä/sensitiivisyydestä

Tavoitteenani on todellakin lopettaa herkkyydestä/sensitiivisyydestä vaahtoaminen blogissani. Tämän vihoviimeisen herkkyysraapustukseni jälkeen tavoitteenani on siirtyä blogini varsinaiseen aiheeseen eli kulttuuriin (seuraavaksi elokuva ja näyttely - ja mahdollisesti jopa kirjallisuutta!).

Yksi tärkeä pointti jäi edellisissäni blogipaasauksissani korostamalla. Eli se että herkkyys/sensitiivisyys on tietysti myös psykologinen asia, vaikka sen tausta on lääketieteellinen/biologinen/neurologinen/neurofysiologinen.

Herkkyyden psykologinen puoli aiheuttaa arkielämässä yleensä pahimmat törmäyskurssit erityyppisten ihmisten välille. Esimerkkejä mahdollisista puheista arkielämässä:

- Eikö kunnon kahvi kelpaa? Onko tämä muka vetistä litkua? Kai se on sama, onko kahvissa kermaa vai maitoa? Muka liikaa sokeria, älä pelleile. Älä aina niuhota turhasta. (makuaistiltaan ei-herkkä kommentoi makuaistiltaan herkälle)

- Et pysty käyttämään polyester-puseroa? Oletko diiva vai prinsessa vai molempia? Miten ihmeessä polyester mukamas "jäätyy" iholle viileässä ja lämpimässä "hohkaa kuumuutta"? Ai että polyester ei muka "hengitä"? Äläpäs nyt sekoile: ihmiset hengittävät, kasvit yhteyttävät, eloton luonto kuten polyester-pusero vain on. Pysy tosiasioissa. Ja sinun tuntoaistisi mukaan ei ole väliä, onko polyesteristä valmistettu kangasta vai muovia, koska sinun ihollasi se tuntuu samalta, voi helkkari mitä sontaa! (tuntoaistiltaan ei-herkkä kommentoi tuntoaistiltaan herkälle)

- En minä ainakaan huomannut ravintolan ulko-ovella naamalle lemahtavaa eltaantuneen rasvan hajua. Ai sinua häiritsee eltaantuneen rasvan haju niin että oksennus hiipii kurkkuun ja hälytyskellot alkavat soida päässä mahdollisen ruokamyrkytys-riskin takia. Tuollainen on aivan turhaa ylireagointia. Tämähän on perinteikäs ja arvostettu ravintola. Minusta on aivan törkeää väittää, että tässä ravintolassa hygieniataso saattaisi olla niin alhainen, että ruokamyrkytys on mahdollinen tai jopa todennäköinen. Älä ole negatiivinen (hajuaistiltaan ei-herkkä sanoo hajuaistiltaan herkälle; herkällä yksilöllä lisäksi sisäänrakennettu taipumus miettiä vaaroja ja riskejä ja pyrkimys valita aina turvallinen vaihtoehto)

- Jaahas, ja nyt olet sitten niin järkyttynyt ja poissa tolaltasi teatteriesityksen "intensiivisten" ja "dramaattisten" kohtausten takia, ettet koko väliaikana pystynyt sanomaan sanaakaan ja menit ikkunan eteen toljottamaan kaupungin valoa. Naurettavaa käytöstä. Olet epäsosiaalinen. Muut seurueemme jäsenet pitävät sinua hulluna. (tunne-elämältään ei-herkkä sanoo tunne-elämältään herkälle)

- Mitä sä siinä taas keuhkoat? Onko pakko vaahdota ja pauhata aamusta iltaan? Yrittäisit nyt olla vähän normaalimpi. Miten voit saada noin hillittömän reaktion noin mitättömästä asiasta.  Ei tollanen ylireagointi ole enää ihan tervettä. (ei-reaktioherkkä puhuu reaktioherkälle henkilölle)

- Siis kissan turkin väri ei ollut punainen, vaan punaruskea. Minun sanavarastossani punainen tarkoittaa ambulanssin- tai joulupukinpunaista. Sinun pitää pystyä erittelemään värien eri sävyt ja tummuusasteet eikä käyttää tuollaisia ylimalkaisia sanoja. (näköaistiltaan hyvällä värien erottelukyvyllä varustettu henkilö puhuu henkilölle, jolla ei ole hyvää värien erottelukykyä)

- Miten voit luottaa ihmiseen, joka valehtelee sinulle päin näköä. Etkö tosiaan huomannut, että se tyyppi puristeli käsiään nyrkkiin koko ajan, pupillit supistuivat ja leukaperissä nyki. (sosiaalisesti herkkävaistoinen ihminen puhuu sosiaalisesti ei-herkälle ihmiselle)

- Jos mä sanon, että mua häiritsee marketissa turhat äänet, kuten kassakoneiden piippaukset, kärryjen ratina, huutaminen ja kirkuminen, niin silloin se tarkoittaa sitä, että mua häiritsee ja stressaa tuollaiset ylimääräiset äänet, jotka pitäisi pystyä minimoimaan, vaikka samalla tiedän ettei se ole mahdollista. (ääniin herkästi reagoiva puhuu henkilölle joka ei ole kuuloaistiltaan yliherkkä)

- Jos et pysty huomaamaan, onko kahvissasi kermaa vai maitoa, makuaistisi erottelukyky on niin paska, että sinulle taitaa olla sama, syötkö pääsiäisenä pashaa vai paskaa. Pystytkö ylipäänsä erottaamaan mitään asioita toisistaan? Pystytkö sanomalehteä lukiessasi erottamaan kuolinilmoitusta ja maksalaatikkomainosta toisistaan? Onko sinulle soramonttu ja ompelukone aivan sama asia? (hienovaraisella makuaistin erottelukyvyllä varustettu yksilö puhuu henkilölle, jolla on makuaistissaan huono kyky tajuta vivahde-eroja)

Esimerkkejä voisi esittää vaikka kuinka paljon. Mikään esimerkeistä ei ole suoraan omasta elämästäni, mutta voisi olla.

Yritän tässä sanoa sitä, että ihmisellä on oikeus omiin havainto- ja reagointitaipumuksiinsa. Pidän sitä tavallaan jopa ihmisoikeuksiin kuuluvana oikeutena. Samalla tavalla kuin ihmisillä on oikeus omaan uskontoon (tai uskonnottomuuteen) ja oikeus omaan seksuaalisuuteen (tai aseksuaalisuuteen), ihmisillä on myös oikeus omiin tunteisiin, havaintoihin ja reagointeihin.

Ongelmana on vain yleensä se, että herkkä/sensitiivinen ja ei-herkkä/ei-sensitiivinen ei hyväksy ja arvosta toisen erilaista havainto- ja kokemusmaailmaa. Ei-herkkä enemmistö (60 % väestöstä?) saattaa leimata herkän vähemmistön (40 % väestöstä?) tavan kokea ja reagoida liioitteluksi, naurettavaksi, lapselliseksi, kohtuuttomaksi - ja virheelliseksi. Vastaavasti herkkä vähemmistö saattaa pitää ei-herkän enemmistön tapaa kokea ja reagoida kylmänä, laimeana, outona, rajallisena - ja virheellisenä. Eli epäuskoinen ja paheksuva suhtautuminen voi olla molemminpuolista. Samoin toisen osapuolen erilaisen havainto- ja kokemusmaailman kyseenalaistaminen voi olla molemminpuolista - tosin ei-herkkä enemmistö saattaa tehdä sitä äänekkäämmin ja on usein varmempi omista "totuuksistaan" (lue: tulkinnoistaan).

Toisen osapuolen kokemusmaailman tyrmääminen on minulle tavallaan ihmisoikeusrikkomus, koska silloin kielletään ihmisen oikeus omaan sisimpäänsä. Siksi reagoin tähän kaikkeen niin raivokkaasti. Mutta tavoitteenani on edelleen lopettaa herkkyysaiheen käsittely tässä blogissa ja siirtää sen käsittely muihin yhteyksiin. Kiitos ja anteeks.

Oikeesti. Herkkyysaihe oli nyt tässä. Seuraavissa blogiteksteissä kirjoitan:
joko
Tim Burtonin elokuvasta Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille
tai
japanilaisen Yayoi Kusaman nykytaidenäyttelystä In Infinity (en ole vielä edes nähnyt näyttelyä mutta blogitekstini otsikoksi tulisi "Mielisairaala, ateljee, äärettömyys")

torstai 6. lokakuuta 2016

Jankutus herkkyydestä(ni) jatkuu

Jos joku haluaa tulkita tämän herkkyyttä/sensitiivisyyttä käsittelevän blogitekstin sosiaalipornoksi, ajatelkoon mitä huvittaa. Niinhän minä itsekin teen. Jos tästä henkilökohtaisesta aiheesta kirjoittaminen tulkitaan sosiaalipornoksi, kai minäkin voi samalla logiikalla tulkita muiden bloggaajien henkilökohtaisia aiheita (esim. perhe, sukulaiset, lemmikkielämet, ruuanlaitto, sisustus, sairaudet, matkustelu jne.) käsittelevät tekstit sosiaalipornoksi. Silmä silmästä, hammas hampaasta.

Kuten olen aikaisemmissa blogiteksteissäni muistanut jankuttaa, tarkoitan herkkyydellä/sensitiivisyydellä sen lääketieteellistä/biologista/fysiologista/neurologista merkitystä eli (yli)herkkää autonomista hermostoa. En siis tarkoita herkkyydellä mitään hempeilyä ja ihquilua.

En ole vieläkään tehnyt yhtä ainoatta herkkyystestiä, mutta sen toisaalta: jotkut asiat nyt vain tietää ilman testejäkin. Vrt. ihminen yleensä tajuaa intuitiivisesti, onko hetero- vai homoseksuaalinen (tai jokin muu suuntautuneisuus) vastaamatta yhteenkään rasti ruutuun -testiin. Itse olen ensisijaisesti tunnistanut itseni herkkys/sensitiivisyys-sanastosta: aistiherkkyys (esim. haju- ja kuuloaisti), tunneherkkyys (häiritsevän voimakas tunne-elämä), reaktioherkkyys (nollasta sataan kiihtyminen sekunnissa), sosiaalinen herkkyys (huomioin liikaa nonverbaalista viestintää eli ilmeitä, eleitä ja äänensävyjä; tämä taipumukseni ei todellakaan tee minusta ihanaa ihmistä vaan pikemminkin ahdistuneen ihmisen). Kaikkein ensimmäiseksi tunnistin itseni sanoista kuormitusherkkyys (esim. taipumus stressaantua "turhasta"), kaappiherkkyys (yleensä miesten ongelma, mutta näköjään myös nainen voi olla kaappiherkkä; tarkoittaa herkkyyden piilottelua kaikin keinoin sekä itseltä että muilta) ja suojautumismekanismit (itsensä suojaaminen herkkyyden altistamalta haavoittuvuudelta; sosiaalisissa tilanteissa minulla on tapana pukea päälle näkymättömät henkiset haarniskat, panssarit, suojakilvet ja luotilasikuvut - ja haavoitun niistä huolimatta). Sen en ole missään vaiheessa tunnistanut itseäni sanasta itkuherkkä, koska olen ilmeisesti onnistunut jäädyttämään ja kivettämään itsestäni tämän puolen. 

Oletan, että ihminen pystyy tajuamaan ilman testejä, onko herkkä/sensitiivinen vai ei-herkkä/ei-sensitiivinen havainnoimalla omia (ensi)reaktioitaan herkkyyteen. Jos (ensimmäinen) reaktio herkkyyden kuvaukseen on tyyppiä. "Ei helvetti, mähän oon just tällanen", on todennäköisesti itse herkkä/sensitiivinen. Jos sen sijaan (ensimmäinen) reaktio on tyyppiä: "Mitä tämäkin nyt oikeen on? Eihän tällasta ole olemassakaan. Ei kai kukaan oikeasti ole tällainen. Onks tää nyt jotain pilaa tai liiottelua?", on todennäköisesti itse ei-herkkä ja ei-sensitiivinen. Näin ainakin oletan maallikkopohjalta (en ole edelleenkään lääkäri, biologi enkä muukaan terveydenhoitoalan ammattilainen).

Varsinainen aihe tässä blogijankutuksessani on se, millaisia ongelmia herkkyyteni/sensitiivisyyteni (= herkkä tai yliherkkä autonominen hermostoni) on aiheuttanut minulle joka ikinen elämäni päivä - ja tulee aiheuttamaan minulle todennäköisesti joka ikinen elämäni päivä elämäni loppuun saakka (ja peruspessimistinä epäilen, että myös kuoleman jälkeisessä jatkosijoituspaikassa, jossa minua saattaa kuormittaa tolkuton kuumuus ja paha haju!). Koska kuten me kaikki toivottavasti jo käsitämme, kyseessä on siis synnynnäinen ja pysyvä hermostollinen ominaisuus. Kuten me kaikki varmasti myös käsitämme, autonomisen hermoston reaktiot (esim. sydämen syke, verenkierto, stressihormoneiden eritys vereen jne) ovat ei-tahdonalaisia toisin sanoen niitä ei voi valita tietoisella päätöksellä. Sen sijaan olen käsittänyt, että autonomisen hermoston toistuvia ylireagointeja voi suostutella rauhoittumaan esimerkiksi hengitysharjoituksilla, liikunnalla, meditaatiolla, tilanteen rajaamisella ja tilanteesta poistumalla.

Eli jospa nyt vihdoinkin pääsisin varsinaiseen asiaan. Minun herkkyyteen/sensitiivisyyteen liittyvä ongelmani on tämä: mahdollisten vaarojen, uhkien, vikojen ja virheiden näkeminen suunnilleen kaikkialla. Tähän liittyy hyvin läheisesti pidättyvä ja varautunut ensireaktio aina uusissa tilanteissa (joka useimmiten laimenee, kun tilanne muuttuu tutuksi ja turvalliseksi). Englanniksi sanottuna reagointitavan nimi on automatic pause-to-check system. Suomeksi sama on pysähtyminen ja varmistaminen. Tunteen tasolla tähän luontaiseen reagointitapaani liittyy pahimmillaan voimakas ahdistuminen, tunne että on jollain epämääräisellä tavalla uhattuna ja fyysinen levottomuus, kuten sydämensykkeen kiihtyminen ja (tietoinen tai tiedostamaton) valmistautuminen joko taistelemaan tai pakenemaan.

Koska en edelleenkään ole lääkäri, en todellakaan voi tietää, mitä hermostossani tapahtuu tuolloin. Oletan, että autonominen hermostoni napsaisee päälle jonkinlaisen vaarakartoitus-toiminnon joka ikinen kerta kun menen mihin tahansa uuteen olosuhteeseen (esim. itselleni vieras rakennus). Koen asian niin, että jostain päin hermostoani tulee voimakas käsky: "Tarkista. Kaikki. NYT". Sitä vastaan ei voi pullikoida. Ilmeisesti asia on jotenkin niin, että ei-tahdonalainen hermostoni on päättänyt kysymättä mitään tietoiselta mieleltäni, että mikä tahansa uusi tilanne on potentiaalinen vaaratilanne (vrt. korkeat tai ahtaat paikat). Vaikka olosuhde olisi sinänsä ihan "tavallinen", minun ei-tahdonalainen hermostoni haluaa siitä ensin kokonaisselvityksen (esim. vieraan rakennuksen hajuympäristöt, ilman lämpötila, ilmanlaatu, ilmankosteus, ilmavirrat, jopa ilmanpaine, äänet ja äänien suunnat, valot ja varjot, värit, ihmiset ja kaikenlaiset "outoudet") eli kaikki mahdolliset asiat, jotka saattavat uhata henkeä tai terveyttäni. (Jos olisin saaliseläin, tämähän olisi kerrassaan fantastinen ominaisuus, mutta ihmispopulaatiossa tästä ei ole ihmeemmin hyötyä). Tavallaan mikä tahansa uusi olosuhde (mukaan lukien uudet ihmiset) on minulle mahdollinen kuolemanvaara. Tätä kaikkea voi kutsua joko äärimmäiseksi pessimismiksi ja negatiivisuudeksi - tai sitten se on vain automatic pause-to-check system.

Lukemalla useita eri kirjoittajien kirjoja herkkyydestä/sensitiivisyydestä, olen alkanut tajuta, että yllä oleva reagointitapa on mitä ilmeisemmin minulle pysyvä, koska se on ollut minulla aina. Tämä reagointitapani on tavallaan sisäänrakennettu hermostooni. Se on tavallaan luonnollinen ja normaali - minulle (ja muille, joilla on sama reagointitapa synnynnäisenä ja pysyvänä ominaisuutena). Jollekin muulle sama reagointitapa olisi sairas ja epänormaali. Korostan vielä, että mikään määrä positiivista ajattelua (ja muuta paskanjauhantaa, anteeksi asenteellisuuteni) ei pysty poistamaan autonomisen hermostoni "tehdasasetusta". Tuntuu kuin hermostoni olisi langettanut minulle elinikäisen vankilatuomion (Usassa life in prison, tässä: prison = nervous system). Jos ja kun autonominen hermostoni on se mikä se on, niin pitää vain yrittää sopeutua ajatukseen, että näillä mennään. Jepuli jepsis.

Kai tästä on jotain hyötyäkin ollut. Enpä ole koskaan edes harkinnut, että hyppäisin pää edellä sameaan järviveteen, maistelisin metsässä kaikkia sieniä, en käyttäisi autossa turvavyötä tai lähtisin ulkomaanmatkalle ilman vakuutusta, kopiota passista ja yhteystietoja suurlähestystöön (just in case, jos kaikki menee fiduiks). Kai tällainen ominaisuus liittyy parhaimmillaan hengissäselviämisvaistoon, mutta pahimmillaan se on sitä turhaa(?) negaa.

tiistai 4. lokakuuta 2016

Mistä puhumme kun puhumme herkkyydestä?

Sisäinen painekattilani kiehuu taas siihen malliin, että päästän höyryjä pihalle raapustelemalla tämän blogitekstin. Aiheeni on edelleen herkkyys/sensitiivisyys. Ymmärrän täysin, että aihevalintani ei välttämättä kiinnosta paskan vertaa ei-herkkää ja ei-sensitiivistä enemmistöä (60 % naisista ja miehistä). Tämä on kuitenkin minun blogini ja kirjoittelen tähän mitä huvittaa (Suomen lakien puitteissa).

Toivon, että tämä tekstini ei riko tekijänoikeuslakeja, koska se sisältää paljon suoria sitaatteja Janna Satrin kirjasta Sisäinen lepatus - Herkän ihmisen tietokirja. Jos olen kuitenkin tahtomattani rikkonut lakeja, voisiko joku ilmoittaa niistä minulle, niin poistan tai muokkaan tekstiä. Ostin Satrin kirjan itselleni, koska haluan lukea tekstin uudestaan. Toisella lukukerralla huomasin, että kirja on asiallinen ja selkeä (eikä pessimistinen kuten ensimmäisellä lukukerralla ajattelin).

Suorat sitaatit (=omat alleviivaukseni kirjaan minulle tärkeistä kohdista):

"herkkyys, herkkä, sensitiivisyys, erityisherkkyys, hermostollinen herkkyys

Herkkyys eli sensitiivisyys on synnynnäinen psykofyysinen ominaisuus, jonka perusta on hermojärjestelmän reagoivuudessa. Herkkä, sensitiivinen ihminen on erityisen herkkä ympäristölleen ja sen ärsykkeille ja myös sisäisille vaikutteilleen. (--) Hermojärjestelmän herkkyys luo perustan herkän ihmisen kokemis- ja reagointitavoille. 

ujoutena, estyneisyytenä, reaktiivisuutena

autonomisen eli tahdosta riippumattoman hermoston reagointiherkkyys

aistien herkkyys, hienovaraisten vivahteiden havaitseminen ja liiallisista virikkeistä rasittuminen

Synnynnäisenä ominaisuutena herkkyyttä ei saa poistettua ihmisestä, vaikka sen ilmaisemista rajoitettaisiin. 

aistiherkkyys, kipuherkkyys, tuntoaistin herkkyys, psyykkinen herkkyys, sosiaalinen herkkyys, tunneherkkyys

intuitio

ylivirittyminen, kuormittuminen, ylikierrokset

Herkkien ihmisten kokemis- ja reagointitavat ovat voimakkaita, kokonaisvaltaisia ja emotionaalisia. 

Herkän ihmisen kokemis- ja reagointitapoihin kuuluu myös loukkaantuminen ja syvä sisäinen haavoittuminen. 

Osa herkistä ihmisistä on hyvin herkkiä itkemään, mutta itkuherkkyyttä ei voida yleistää kaikkien herkkien ominaisuudeksi. 

Herkillä on keskimäärin muita heikompi itsetunto. (--) Perussyy itsetunnon heikkouteen löytyy erilaisuudesta: herkkä vertaa itseään helposti enemmistönä oleviin vähemmän herkkiin ja päättelee erilaisuudessaan itsensä jotenkin vääränlaiseksi. 

Herkät yksilöt ovat yksilöinä ja persoonallisuuksina varsin monenlaisia. Yksi selitys tälle löytyy muista temperamenttipiirteistä. Temperamentti on sitä biologista perustaa, jonka ihminen saa syntymässään. (--) Sensitiivisyyden lisäksi ihmiset ovat erilaisia esimerkiksi joustavuudeltaan, häirittävyydeltään, intensiivisyydeltään ja rytmisyydeltään. 

Temperamentti ei koskaan ole sinänsä hyvä tai huono, mutta se voi olla ympäristöön nähden sopiva tai epäsopiva, helppo tai haastava. 

Herkkyyttä on alkujaan tulkittu temperamentin estyneisyytenä. (--) Temperamentiltaan estyneiden - tai reagointiherkkien - yksilöiden hermojärjestelmä on synnynnäisesti herkkä, mikä ilmenee autonomisen eli tahdosta riippumattoman hermoston voimakkaana reagointina. 

Estyneisyydessä eli inhibitiossa ei lähtökohtaisesti ole kyse sosiaalisten tilanteiden välttämisestä, vaan sitä voisi kuvata jarrutinsysteemiksi, joka reagoi kaikkeen uuteen ja mahdollisesti vaaralliseen. (--) Synnynnäisesti herkällä fysiologisella stressijärjestelmällä varustetun yksilön sisäiset reaktiot tasaantuvat, kun hän saa aikaa tottua vieraaseen ympäristöön ja ihmisiin. (--) Synnynnäisesti herkkä yksilö voi kuitenkin joutua koko ikänsä kohtaamaan pidättyvän ja varautuneen alkureaktionsa aina uusissa tilanteissa. 

pysähtymiseksi ja varmistamiseksi (engl. automatic pause-to-check system)

Herkän yksiön pysähtymiseen ja varmistamiseen liittyy olennaisesti vaihtoehtojen läpikäyminen,  joka tapahtuu aivoissa osittain tiedostamattomasti. Hermostoltaan herkälle yksilölle on ominaista "pysähtyä" valitsemaan toimiva ja turvallinen vaihtoehto sellaisissakin tilanteissa, jotka eivät liity vuorovaikutukseen. Herkät yksilöt käyvät läpi vaihtoehtoja etukäteen ja kertaavat tilanteita jälkikäteen. "

Sitaatit poikki.

Omaa tekstiä: Yllä oleva teksti kuvastaa tapaa, miten herkkyydestä/sensitiivisyydestä kirjoitetaan tietokirjassa. Sen sijaan on aivan eri asia, minkälaisia stereotypioita, väärinkäsityksiä, ennakkoluuloja, virhetulkintoja, virhepäätelmiä ja toiveajattelua esiintyy maallikoiden keittiöpsykologisissa keskusteluissa. Olen huomannut, että eräillä ihmisillä myös oma (tietoinen tai tiedostamaton) arvomaailma saattaa värittää tulkintoja herkkyydestä/sensitiivisyydestä. Jos itse on ei-herkkä ja ei-sensitiivinen (tiedostipa sen tai ei) saattaa ajatella, että omat havainto- ja reagointitavat ovat "normaaleja" ja "terveitä" ja aivoitella, että herkkien yksilöiden erilaisten havainto- ja reagointitapojen täytyy olla "epänormaaleja" ja "sairaita". Tästä on lyhyt matka siihen, että joko pyritään kieltämään herkkyyden/sensitiivisyyden olemassaolo tai tulkitaan herkkyys pelkäksi diagnoosiksi ja syndroomaksi, vaikka lukemissani tietokirjoissa on nimenomaan korostettu, että herkkyys/sensitiivisyys ei ole sairaus, vaan ominaisuus ja ominaisuutena neutraali. Tätä yksinkertaista tosiasiaa saattaa olla yllättävän vaikea käsittää, jos päähän ovat liimautuneet ties minkäväriset silmälasit.

En väitä, että itsekään olisin vapaa herkkyyteen liittyvistä ennakkoluuloista ja stereotypioista. Minun ikioma, henkilökohtainen stereotypiani on, että herkkyys on pääsääntöisesti haitallinen ominaisuus, joka tuhoaa herkän yksilön elämän. Herkkyyden synonyymeinä olen käyttänyt sanoja hullu, hauras, heikko, hermostunut, haavoittuva. Tiedän, että joudun tekemään paljon työtä, jotta vapautuisin näistä pessimistisistä ja negatiivisista painotuksistani, ja pystyisin sisäistämään herkkyyden hyvät puolet. Teoreettisesti tiedän, herkkyyden hyviä puolia ovat mm. havaintojen hienovaraisuus ja syvällinen prosessointi. Järjen tasolla käsitän tämän, mutta tunteen tasolla en.

PS. Jos joku on jaksanut lukea tämän tekstin, tehkää minulle palvelus, älkääkä kommentoiko. En halua "keskustella". Haluan vain kirjoittaa ja märehtiä asiaa itsekseni  (tai julkisesti). (Mahdolliset ilmoitukset tekijänoikeusrikkomuksista(?) sähköpostiini. En todellakaan tiedä, mikä määrä sitaatteja on laillista ja mikä on laitonta. Parhaani mukaan yritän aina noudattaa lakeja).

PPS. Huomasin, että joku lopetti blogini seuraamisen heti tämän tekstin julkaisemisen jälkeen. No, enpä voi asialle mitään, jos ko. henkilö tuli finaaliin blogini suhteen. Aion joka tapauksessa kirjoittaa omalla tyylilläni ja minulle tärkeistä aiheista. Juuri tällä hetkellä (tai tarkemmin sanottuna jo kolmisen kuukautta) herkkyys/sensitiivisyys on minulle tärkeä. Saatan vielä tämän raapustuksen jälkeen kirjoittaa tekstit "Kaappiherkkä kaupungilla" ja muuta saman aihepiirin jankutusta. Elokuvista ja kirjoista aion kirjoittaa myös. Jatkan herkkyysaiheen käsittelyä niin kauan, kunnes olen käsittellyt sen loppuun. Siinä menee niin kauan kun siinä menee. 

sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Minkälaisen kirjan herkkyydestä haluaisin lukea?

"Ajattelussani" on tapahtunut "läpimurto". Oivalsin tänään, että minun kannattaa kirjoittaa herkkyydestä/sensitiivisyydestä ensisijaisesti omassa blogissani sen sijaan, että jauhaisin siitä erään kanssabloggaajan (ruotsiksi medbloggare?, vrt. medborgare - kansalainen) blogissa.

Olen turhautunut, koska mikään tähän mennessä lukemistani herkkyyttä/sensitiivisyyttä käsittelevistä tietokirjoista ei ole ollut täydellinen. Olen siis lukenut seuraavat opukset:
Janni Satri: Sisäinen lepatus - Herkän ihmisen tietokirja
Juhani Mattila: Herkkyys ja sosiaaliset pelot
Elaine N. Aron: Erityisherkkä ihminen
Fiktion puolelta olen lukenut:
Anja Snellman: Antautuminen
Tietokirjoista aion vielä lukea ainakin:
Sylvi-Sanni Manninen: Outolintu, erilainen - Tutkimusraportti yliherkästä väri-ihmisestä muotojen maailmassa
Ted Zeff: Highly Sensitive Person's Survival Guide
Heli Heiskasen kirja, jos sellainen on tulossa

Mutta samalla unelmoin herkkyyttä/sensitiivisyyttä käsittelevästä tietokirjasta, jonka sisällysluettelo olisi suunnilleen tällainen:
1. Ei-sensitiivisyyden määritelmä
    Sensitiivisyyden määritelmä
    Erittäin sensitiivisyyden määritelmä
2. Hermostollinen tausta sensitiivisyydelle, erittäin sensitiivisyydelle ja ei-sensitiivisyydelle
    Autonominen hermosto
    Aivojen neurofysiologia
    Neurofysiologinen herkkyys
    Psykofyysinen herkkyys
    Biologinen selvitys sensitiivisyyden esiintymisestä ihmisillä ja eläinpopulaatioissa
3. Herkkyyden/sensitiivisyyden ilmenemismuodot
   Aistiherkkyys (kuulo, näkö, haju, maku, tunto)
   Tunneherkkyys
   Reaktioherkkyys
   Sosiaalinen herkkyys
4. Herkkyyteen liittyvät hyvät ja huonot puolet
   Hyvät puolet (??????)
   Huonot puolet (kuormitusherkkyys, ylireagoinnit, stressiherkkyys, arkuus, välttelykäytös, eristäytymistaipumus)
5. Miten herkkyyden kanssa pystyy elämään?
6. Miten herkkyyteen on suhtauduttu?
    Sosiologinen näkökulma herkkyyteen (suhtautuminen herkkyyteen erilaisissa yhteisöissä kuten koulut ja työpaikat)
    Suhtautuminen herkkyyteen eri aikakausina ja eri paikoissa (Eurooppa, Amerikka, Aasia)
7. Miten herkkyyttä on kuvattu taiteissa?
   Herkkyyden kuvauksia kirjallisuudessa
   Herkkyyden kuvauksia elokuvissa
   Herkkyys musiikissa
8. Herkkyyteen liitettyjä yleisiä stereotypioita ja väärinkäsityksiä (tämän luvun pitäisi ehkä kuitenkin sijaita kirjan alkupuolella, esim luvun 3 jälkeen)
9. Herkkyyden tutkimustaustaa
10. Lähdeluettelo

Tällä minuutilla minua kiinnostaa eniten herkkyyden/sensitiivisyyden neurofysiologinen syy (luku 2) ja luvut 7 ja 8.

Eikö kukaan tai ketkään voisi kirjoittaa tätä unelmieni tietokirjaa minulle? Tehkää jotain. Eikö joku jossain voisi tehdä jotain??? Janna Satri? Juhani Mattila? Heli Heiskanen? Ja ketkä kaksi miestä olivatkaan perustaneet HSP Suomen erityisherkät -yhdistyksen? Jos olen käsittänyt oikein, nämä miehet ovat tekniikan tohtori Petri Konttinen ja lääkäri Markus Sundblom. Luulisi, että kyseiset herrat voisivat tarjota niin kovaa eksaktin luonnontieteen tykitystä, että epäilijöiltä menee luut kurkkuun. Toimintaa, pliis. Hei nyt oikeesti.