Huumori on vakava asia

Nyt jännittää ehkä enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Kädet tärisee ja kylmenee, nieleksin tyhjää, oksettaa, sydän hakkaa, vaikea hengittää.

Aloitus?: Huumori on sekä iloinen että vakava asia. Aloitus?: Huumori on yksi psyykkeen puolustumekanismeista, jonka avulla ihminen voi pitää itsensä kanssa. Aloitus?: Tarvitsen huumoria, koska minulla on elämäni aikana ollut vaikeita masennus- ja ahdistusoireita, joihin on pahimmillaan liittynyt kuolemantoiveita ja itsemurha-ajatuksia. Kyllä, tämä on oikea aloitus. Ookoo, nyt se on sanottu. Se on nyt sanottu, ja nyt odotan sydämen sykkeen laskemista.

Olen jo pitkään halunnut sanoa yllä olevan asian. Se on vain ilmoitusluontoinen asia. Siinä ei ole mitään dramatiikkaa. Se on vain toteamus. Olen halunnut sanoa sen, mutta en ole löytänyt sopivaa asiayhteyttä. Mikä tahansa asiayhteys on banaali, niin myös tämä. Itsemurhasta puhuminen huumorin yhteydessä on naurettavaa. Toisaalta masennuksesta ja ahdistuksesta, kuolemantoiveista ja itsemurha-ajatuksista puhuminen kaikissa mahdollisissa yhteyksissä on tabu. Haluan rikkoa tämän tabun. Minua ärsyttää suunnattomasti ajatus, että lähes tulkoon mistä tahansa sairauksista ja sairauden oireista voi puhua mutta ei tästä. Ripulipaskasta voi puhua, jännetuppitulehduksesta voi puhua, välilevynpullistumasta voi puhua, sytostaattihoidosta voi puhua, luunmurtumista voi puhua. Tästä ei kuitenkaan voi puhua, ettei vain kukaan pelästy, ettei vain kukaan järkyty, ettei vain kukaan närkästy moraalisesti.

Jos sanon, että minulla on ollut kuolemantoiveita ja itsemurha-ajatuksia, se ei tarkoita sitä että olisin tappamassa itseäni. Ajatus ja toiminta ovat eri asioita. Ajatus ei automaattisesti johda toimintaan. Haluan kertoa, että olen myös tuntenut tai tietänyt tai luullut tunteneeni neljä ihmistä, jotka ovat tehneet itsemurhan. Yksi näistä oli minulle vakava psyykkinen trauma. Yksi oli järkytys, mutta ei ehkä suoranainen trauma. Kaksi näistä tuntui pahalta, muttei suistanut minua raiteiltaan. Sen lisäksi olen tuntenut tai luullut tunteneeni neljä ihmistä, jotka ovat yrittäneet itsemurhaa, tavalla tai toisella, enemmän tai vähemmän tosissaan. Itse en ole koskaan yrittänyt itsemurhaa.

Miten tämä liittyy huumoriin? Ainakin minun tapauksessani huumori on osa mielenterveydenhoitoani. Korostan: yksi osa mutta erittäin tärkeä osa. Jos jaksan nauraa, jaksan elää. Jos olen ollut riittävän masentunut, en ole ehkä enää pystynyt itkemään. Syy tähän: matala energiatasoni ei ole enää riittänyt itkemiseen.

Huumori ei loppujen lopuksi ole niin kaukana masennuksesta ja itsetuhoisuudesta kuin voisi kuvitella. Muutenhan ei olisi olemassa käsitettä "itkevä klovni". Yksi itkevistä klovneista on menestynyt brittikoomikko David Walliams, joka on kertonut kärsineensä masennuksesta ja yrittäneensä jopa hukuttaa itsensä.

Tämän vuoden Putous-ohjelmaa katsoessani olen kiinnittänyt huomiota sketsihahmojen ja sketsien vakaviin sivujuonteisiin. Ernest "Awesome" Lawsonin esittänyt Abdul Tuisku vaikuttaa pintapuolisesti vilkaistuna stupidolta bimbolta. Abdul osaa kuitenkin pakonomaisen kiittelynsä ja kiljahteluittensa ohella myös sivaltaa yhteiskunnallisia epäkohtia. Hän on maininnut ainakin veritimantit, heimosodat ja heimoteurastukset, orjuuden, aseistetut vaalivalvojat ja lapsisotilaat. Finaalijaksossa Abdul otti kantaa maahanmuuttokriittisyyteen.

Timo Lavikaisen sketsihahmo Isä Nitro sohaisee myös erään erotetun papin ja parlamentaarikon edesottamuksiin. Samalla saavat kyytiä myös hurskaan ulkokuoren ja sisäisen tyhjyyden välinen ristiriita.

Oma suosikkini on Pilvi Hämäläisen esittämä Aino Inkeri Ankeinen. Hahmo on tajunnan räjäyttävästä negatiivisuudestaan huolimatta sympaattinen, hellyyttävä ja samaistuttava. Minua viehättää myös Aina Inkerin rehellisyys. Hahmo on rohkeasti oma kusipäinen itsensä, eikä rupea teeskentelemään olevansa susi lampaan vaatteissa. Minusta se on hyvä. Suteen suden vaatteissa voi luottaa, suteen lampaan vaatteissa ei koskaan. Aina Inkerin kohdalla voi yllättyä iloisesti mutta ei koskaan pettyä karvaasti, koska toinen osapuoli on jo valmiiksi varautunut pahimpaan.

Lehtitietojen mukaan Pilvi Hämäläinen on hyödyntänyt hahmon luomisessa sekä itseään että äitiään ja mummoaan! Suorastaan ilahduin ja hykertelin onnesta, kun luin että näyttelijälle tyypillinen ensireaktio kaikkeen on negatiivinen. Sama täällä. Ensin pitää käsitellä kaikki mahdolliset viat, virheet, kauhuskenaariot ja katastrofikuvitelmat ja pirut seinillä ja vasta sitten miettiä, onko mitään onnistumisen mahdollisuuksia missään. Valoa voi nähdä vasta kun on tutkinut pimeän kaikki nurkat.

Vielä huumorin vakavasta pohjavirrasta: uskon että huumorin keinoin voi käsitellä ja opetella hyväksymään erilaisia puolia itsessään. Kaikissa sketsihahmoissa on yleensä vain yksi luonteenpiirre tai ominaisuus tavallaan tiivistettynä ja suurennuslasin alle laitettuna. Aikaisemmista kausista muistan esimerkiksi seuraavat tiivistymät: Ymmi Hinaajan taukoamaton hölötys, Munamiehen viaton rivous,  Leena Hefnerin os. Herppeenluoman hirrrvee humala, Pastorin Luttisen sananmuunnoksiin piilotettu irstaus, hevimuusikko-Sikiön vetämätön saamattomuus, Martti Alasen(?) esiintymispelko, Kotkan ruusun liikuntarajoitteisuus, "mestarimuusikon" musiikkirajoittuneisuus, Matti Pikkuvanhasen lapsellinen pikkuvanhuus ja Liitto-oravan porilaisvaikutteinen(?) vittuilukulttuuri.

Tämän vuoden Putouksessa tykkäsin myös Trump-sketseistä. Niissä jos missä näkyy, kuinka huumorin keinoin voi ottaa kantaa vakaviin, ajankohtaisiin poliittisiin ilmiöihin. Oletan että sketseissä näkyy ohjaaja Joonas Nordmanin käsiala. Kiitokset niistä ja Putouksesta kokonaisuudessaan. Upea kausi.

Ei helvetti, jännitys palasi. Uskallanko julkaista tätä. Pakko uskaltaa.

Putous loppuu!

TELEVISIOSARJA  ---  Putous (2014)

Hillittömänä Putous-fanina kirjoitan jo toistamiseen tänä vuonna tästä megalomaanisesta komediasarjasta. Nyt on aivan pakko avautua finaalin sketsihahmokilpailun asetelmista. Kuten varmaan kaikki fanit ja ei-fanit ovat huomanneet, voitosta taistelevat Ymmi Hinaaja ja Antsku.

Ja kumpi näistä on hauskempi? No, Ymmi tietysti!!! Eihän Antsku edes ole sketsihahmo, koska se on liian realistinen, tavallinen, mukava, miellyttävä ja sympaattinen. Siksi toivon, että Antsku-Bantsku poistetaan kilpailusta välittömästi! Tämä on tunnepohjainen mielipiteeni, ja muistakaa että miul on oikeus miun omii tunteisii. Ja kai sitä muutenkin saa mielipiteensä ilmaista, koska sitähän sä kysyit.

Ymmi puolestaan on ehdottomasti sketsihahmo, koska se on sietämätön, rasittava, ärsyttävä, liioiteltu ja kärjistetty. Eihän kukaan tällaisen ilmestyksen seuraa jaksaisi puolta tuntia pidempään oikeassa elämässä. Juuri siksi Ymmi toimii sketsihahmona erinomaisesti! Olen kuitenkin varautunut siihen, että Antsku voittaa kilpailun. Jos näin käy, en romahda.

Mutta voi Aku (Hirviniemi) minkä teit! Slaikka "Köntsähousu" Gustafsson laulu- ja soittotaidottomana "mestari""muusikkona" vaikutti ensinäkemältä erittäin lupaavalta, mutta miksei koomikko saanut siitä juuri mitään irti? Jäin odottamaan sketsihahmolta maailmankaikkeuden historian huonoimpia musiikkiesityksiä, kuten ensijakson Venaa-kappale, mutta niitä ei kuulunut! Miksei? Melkein itkettää, että Aku jätti hahmon potentiaalin käyttämättä. Kyllä täytyy sanoa, että tällaisenaan Slaikan hahmo köntsähousuna oli aivan uskomatonta ulostetta, ihan hirveetä kakkaa ja täyttä scheisenderia! (kaikella kunnioituksella) Entä miksi Aku vetänyt voittoa kotiin umpisaamelaisena BB-Aslakina? Miksi, oi miksi, Aku?

 Mutta jatkuuko Putous enää ensi vuonna? Mie romahan, jos ei jatku. Ainakaan samalla juontajalla ei jatku, mutta jos koko sarja tyssää tähän, se on törkeetä! Tai jos jatkuu, mutta erilaiset parodiat lopetetaan, se on törkeetä! Jos nykyiset näyttelijät kaikkoavat Putouksesta, se on törkeetä! Ja ne ihmiset, jotka mahdollisesti päättävät Putouksen lopettamisesta, viestini teille: te ootte kaikki kyl ihan bitsei!

Jos Putous ei jatku, sekoan täysin. Viimeisetkin ruuvit irtoavat päästäni, jos komediasarja loppuu. Seonneena saatan mennä julkisille paikoille ulostamaan. Oma ja muiden elämä muuttuu kertaheitolla ihan köntsäksi! Saatan joutua epätoivon valtaan ja leikkaan moottorisahalla pääni irti julkisella paikalla. Ajatelkaa siitä syntyvää sotkua! Valelen itseni bensalla ja sytytän itseni palamaan. Kuvitelkaa nyt, kuinka vastenmielinen löyhkä syntyy palavasta ihmislihasta! Ja mikä pahinta, saatan ruveta laulamaan julkisella paikalla (en osaa laulaa). No vitsivitsi. En ryhdy mihinkään ylläolevista. Vähän rankempaa huumoria! Haittaakse?

Viimeinen vetoomukseni: Putouksen on jatkuttava! Aivanaivanaivanaivan, todellakintodellakintodellakintodellakin!  

(kursivoidut kohdat ovat Putous-hokemia joko tältä vuodelta tai aikaisemmilta vuosilta)
---------------------------------------------------------------------

Myöhempi lisäys (noin tuntia ennen Putouksen alkua)

Blogini ei ole ruokablogi, mutta Putouksesta riehaantuneena lisään poikkeuksellisesti yhden ruokakuvan. Perustelu: Antsku-fanit todennäköisesti syövät ohjelmaa katsoessaan pasta carbonaraa. Koska en ole Antsku-fani, syön itse pyöräyttämääni meksikolaistyyppistä salsaa (sis. chiliä, tomaatteja, paprikaa, maissia, kidneypapuja ja oliiviöljyä) ja maissilastuja. Uskon, että Ymmi Hinaaja, Mämmi Manaaja ja BB-Aslak hyväksyvät ruokaratkaisuni.

Nyt kyllä jännittää iha hitokseen. En pysty ajattelemaan enää mitään muuta kuin aivanaivanaivantodellakintodellakinPutousPutousalajoalajoalajoalajoaivanaivanaivanaivantodellakin

Kolmatta kertaa en tästä ohjelmasta enää kirjoita. Olipa äänestyksen lopputulos mikä hyvänsä. Seuraavassa postauksessani kirjoitan joko elokuvista tai kirjoista. Jännittävää ja hauskaa iltaa kaikille!  

Putous alkoi!!!

(Kuvat sivulta: mtv3 / Putous)

TELEVISIOSARJA  ---  Putous (2014)

Hillittömänä Putous-fanina olen revetä liitoksistani ja haljeta innosta. Putouksen alkua olen odotellut pitkään - ja eilen se alkoi! Ihanaa! Fantsua! Upeeta! Mahtavaa! Mieletöntä! Päräyttävää! Megalomaanista! Hillitöntä! Hysteeristä! Dityrambista! Ekstaattista! Kuumottavaa!

Joku saattaa ihmetellä, voiko kulttuuriblogissa kirjoittaa Putoksesta. Kyllä voi! Putous edustaa populaarikulttuuria. Eniten odotin tietysti sketsihahmoja, mutta ilahduin suunnattomasti myös parodiahahmoista.

Ensivaikutelman perusteella parhaiten nauruhermoihin osuu Aku Hirviniemen esittämä "mestari""muusikko" Slaikka Gustafsson. Hahmo ei osaa soittaa eikä ilmeisesti myöskään laulaa. Hän on puolikuuro ja vähäjärkisen oloinen. Haastattelijan esittämiin kysymyksiin Slaikka vastaa aina jotain sinne päin. Pahoin pelkään, että hahmon ulkoisena esikuvana on eräs, jo edesmennyt iskelmälaulaja, iik!

Ensimmäisen kohtaamisen perusteella minut sytytti myös Armi Toivasen esittämä "auttaja" Ymmi Hinaaja. Hahmossa tiivistyy yliempaattisuudessaan empatiakyvyttömän "ymmärtäjän" irvikuva, joka hymisee, hymyilee taukoamatta ja puhuu päälle. Hahmo ei vastaa mihinkään kysymykseen suoraan, vaan lähettää kaikki kysymykset bumerangina takaisin kysyjälle. Hahmo naurattaa sketsihahmona, mutta todellisessa elämässä tällainen ilmestys raunioittaisi kenen tahansa mielenterveyden alta aikayksikön.

Erittäin lupaavalta vaikuttaa myös Krista Kososen esittämä juorutoimittaja Sirkka "Sika" Vainola. Hahmo puhuu neuroottisesti, irvistelee ja esittelee kellertäviä hampaitaan. Vihdoinkin on maskeeraus osunut nappiin! Ihanaa, että suomalaisessa televisioviihteessä on luovuttu teipeistä ja vessapaperista maskeerauksessa!

Aikaisemmin Jukka Rasilan sketsihahmot eivät ole minua sytyttäneet, mutta nyt näyttelijä on repäissyt täysillä. Patologi Martin Niemi naurattaa mustalla huumorillaan. "Päivänavaus" tarkoittaa ruumishuoneella jotain ihan muuta kuin peruskoulussa... Toivottavasti Rasila jaksaa panostaa verbaalitykitykseen. Aina löytyy laululyriikkaa, jonka voi tulkita kokonaan uudella tavalla!

Mutta, mutta. Iina Kuustosen esittämä punavuorelainen hipsteripelle herättää niin voimakasti myötähäpeää, että nauruhermoni lamaantuvat. Viime vuoden voittajan, Jussi Vatasen, esittämä imatralaisneitokainen ei myöskään osu. Itäiset murteet eivät naurata meikäläistä, vaan lähinnä aiheuttavat pahoinvointisuutta.

Suuri kysymysmerkki on Riku Niemisen esittämä helppoheikkimäinen ilmaisutaidon ohjaaja. Hahmo vaikuttaa sietämättömältä ylettömässä hyväntuulisuudessaan ja nokkeluudessaan. Ensikohtaamisen perusteella on vaikea arvioida, miten hahmo kehittyy. Ehkä Putouksen jatkuessa hahmo hykerryttää (tai raivostuttaa) entistä enemmän. Toivon, että Riku Nieminen lisäisi hahmoon jotain akrobatiameininkiä! Koska Riku Nieminenhän on tanssija!

"Tää on kiusallista meille kaikille"

(Kuva: mtv3 / Putous)

TV-KOMEDIASARJA  ---  Putous

Hillittömänä Putous-fanina olen jo pitkään etsiskellyt aasinsiltaa, jonka avulla pääsisin kirjoittamaan Putouksesta. Mutta sitten oivalsin: Putous edustaa kulttuuria, populaarikulttuuria. Miksei populaarikulttuurin tuotteesta voisi kirjoittaa yhtä hyvin kuin ns. korkeakulttuurista? Jostain syystä pelkkä ajatus populaarikulttuurista kirjoittamisesta tuntuu kiusalliselta. Olen ilmeisesti sisäistänyt vähän liiankin hyvin jaottelun "korkeaan" ja "matalaan" kulttuuriin. Pyristelen eroon tällaisesta lukkiutuneesta ajattelutavasta.

Tällä kaudella Putous-suosikkejani ovat Sanna-Raipe Helminen ja Veli Sikiö. Viime kaudella tykkäsin Leena Hefner os. Herppeenluomasta, pastori Luttisesta, Hieno Åhlgrenista ja Yossu Samantha Näädästä. Ensimmäisen kauden jaksot jätin hölmöyksissäni katsomatta enkä ole katsonut sitä edes dvd:ltä.

Sanna-Raipe Helminen hymyilyttää, koska hahmo on hyvin tunnistettava. Tunnistan siinä paljon myös itseäni, koska Sanna-Raipen tapaan yritän usein peittää arkuuttani tylyyteen tai pikemminkin tylyys syntyy automaattisena reaktiona uhkaavaksi kokemaani tilanteeseen. Hahmo kuvastaa hyvin myös ikäluokkaa 13-16-vuotiaat, jotka yrittävät piilotella epävarmuuttaan kaikin tavoin. Mielestäni hahmo on myös stereotyyppisen suomalainen, koska se on ujo ja töykeä. Eikö tämä olekin tyypillistä käytöstä hyvin monelta suomalaiselta? Eivätkö ujous ja töykeys ole suorastaan suomalaisten tavaramerkkejä maailmalla?

Fanitan täysillä myös Veli Sikiötä, vaikka en samastu hahmoon. Veli Sikiö on kuitenkin hyvin tutun oloinen hevarityyppi mustine, roikkuvine hiuksineen ja marilynmanson-piilolinsseineen. Aluksi kavahdin hahmon lässyttävää puhetyyliä. Sitten tajusin, että lässytys sopii Veli Sikiön vetelään elämänasenteeseen, jonka mukaan mitään ei voi tehdä, koska on parempi vain odottaa. Mitään ei kannata edes yrittää, koska on parempi vain odottaa.

Olen miettinyt paljon, mihin komedia lopulta oikein perustuu ja tietysti myös sitä, minkälainen komedia vetoaa minuun. Sketsihahmoissa minuun vetoavat yllättävyys ja ristiriidat. Hahmossa pitää olla jokin ominaisuus, joka ei sovi kokonaisuuteen. Pastori Luttisella yllättävät ominaisuudet olivat rivous ja homous, koska pastorin olettaa olevan asiallinen ja säntillinen. Hieno Åhlgrenilla yllättävä piirre oli myös rivous, koska eihän kukaan oleta rollaattorin varassa raahautuvan mummelin olevan entinen prostutioitu Kotkan sataman punaisten lyhtyjen alueelta. Veli Sikiössä yllättävä, yhteensopimaton ominaisuus se, että vakuuttavalta näyttävä muusikko kaikkea muuta kuin cool.

En oikein tiedä, mihin Sanna-Raippeen komiikka perustuu. Ehkä se liittyy siihen, että hahmo herättää monimutkaisia tunteita. Tavallaan katsojana samastun hahmoon, mutta tunnen myös häpeää hänen puolestaan. Ehkä se on juuri kiusallinen vaivautumisen tunne, joka laukaisee naurureaktion. Kiusaantuminen syntyy myös siitä, että hahmo tasapainoilee hyvän ja huonon maun rajoilla. Sanna-Raipen neuroottisesta puhetyylistä, käytöksestä ja olemuksesta tulee mieleen jokin mielenterveysongelmainen, jota pitäisi pikemminkin mennä auttamaan kuin jonka kustannuksella voi nauraa. Ehkä juuri tämä ristiriita tekee hahmosta vielä huvittavamman: nauran, vaikka samalla koen, etten saisi nauraa.

Olen miettinyt myös, millaisia hahmoja haluaisin nähdä jatkossa Putouksessa. Pakkohan sen sen on jatkua tai rupean itkemään (ja moni muukin rupeaa). Mieltymyksiini ovat ehkä vaikuttaneet brittiläinen komediasarja Little Britain, jonka hahmot rakentuvat erilaisten ristiriitojen varaan (esimerkiksi homofobinen homo, töykeä asiakaspalveluvirkailija, sadistinen laihdutusryhmän vetäjä joka on tietysti itsekin ylipainoinen).

Huomaan, että aidosti hauskoja komediahahmoja on todella vaikea keksiä. Siksi nostankin hattua Putouksen koomikoille ja komedienneille, jotka pystyvät luomaan aina vain lisää hauskoja sketsihahmoja uusille kausille.

Tällaisia sketsihahmoja ehkä haluaisin nähdä Putouksessa (ideoitani "voi käyttä mut ei ol pakko"):

- kaljamahainen, parrakas, keski-ikäinen mies, joka on pukeutunut vaaleanpunaiseen balettiasuun; hahmo puhuu feikkiaksentilla skooneruotsia ja liikehtii naismaisesti (hahmo on lähes identtinen lukioaikaisen, miespuolisen opettajani kanssa lukuun ottamatta vaaleanpunaista balettiasua ja skooneruotsia)

- juntti älykkö; hahmo yrittää olla suunnattoman fiksu ja siksi käyttää puheessaan tolkuttomasti sivistyssanoja mutta käyttää niitä väärin, esimerkiksi jos pitäisi sanoa analysoida, hahmo sanoo anaalisoida yms.; hahmolla pitää ehdottomasti olla paksusankaiset älykkölasit; yhdistelmä tuulipuku + älykkölasit saattaisi toimia

- Frankensteinin morsiamelta näyttävä mallitoimiston johtajatar, joka toistuvasti arvostelee muiden ulkonäköä vaikka itse näyttää parhaimmillaankin hirviötä

- oopperadiiva joka laulaa tahallaan tai vahingossa väärin ja joka kompuroi lavalla ja kaatuilee toistuvasti

-sadistinen laupeudensisar (rivot papit on jo nähty, miksei välillä ristiriitaa oletun hyvyyden ja todellisen pahuuden välillä)

- yliherkkä ja vetistelevä gangsteri

- valelääkäri