torstai 7. helmikuuta 2013

"Tää on kiusallista meille kaikille"

(Kuva: mtv3 / Putous)

TV-KOMEDIASARJA  ---  Putous

Hillittömänä Putous-fanina olen jo pitkään etsiskellyt aasinsiltaa, jonka avulla pääsisin kirjoittamaan Putouksesta. Mutta sitten oivalsin: Putous edustaa kulttuuria, populaarikulttuuria. Miksei populaarikulttuurin tuotteesta voisi kirjoittaa yhtä hyvin kuin ns. korkeakulttuurista? Jostain syystä pelkkä ajatus populaarikulttuurista kirjoittamisesta tuntuu kiusalliselta. Olen ilmeisesti sisäistänyt vähän liiankin hyvin jaottelun "korkeaan" ja "matalaan" kulttuuriin. Pyristelen eroon tällaisesta lukkiutuneesta ajattelutavasta.


Tällä kaudella Putous-suosikkejani ovat Sanna-Raipe Helminen ja Veli Sikiö. Viime kaudella tykkäsin Leena Hefner os. Herppeenluomasta, pastori Luttisesta, Hieno Åhlgrenista ja Yossu Samantha Näädästä. Ensimmäisen kauden jaksot jätin hölmöyksissäni katsomatta enkä ole katsonut sitä edes dvd:ltä.

Sanna-Raipe Helminen hymyilyttää, koska hahmo on hyvin tunnistettava. Tunnistan siinä paljon myös itseäni, koska Sanna-Raipen tapaan yritän usein peittää arkuuttani tylyyteen tai pikemminkin tylyys syntyy automaattisena reaktiona uhkaavaksi kokemaani tilanteeseen. Hahmo kuvastaa hyvin myös ikäluokkaa 13-16-vuotiaat, jotka yrittävät piilotella epävarmuuttaan kaikin tavoin. Mielestäni hahmo on myös stereotyyppisen suomalainen, koska se on ujo ja töykeä. Eikö tämä olekin tyypillistä käytöstä hyvin monelta suomalaiselta? Eivätkö ujous ja töykeys ole suorastaan suomalaisten tavaramerkkejä maailmalla?

Fanitan täysillä myös Veli Sikiötä, vaikka en samastu hahmoon. Veli Sikiö on kuitenkin hyvin tutun oloinen hevarityyppi mustine, roikkuvine hiuksineen ja marilynmanson-piilolinsseineen. Aluksi kavahdin hahmon lässyttävää puhetyyliä. Sitten tajusin, että lässytys sopii Veli Sikiön vetelään elämänasenteeseen, jonka mukaan mitään ei voi tehdä, koska on parempi vain odottaa. Mitään ei kannata edes yrittää, koska on parempi vain odottaa.

Olen miettinyt paljon, mihin komedia lopulta oikein perustuu ja tietysti myös sitä, minkälainen komedia vetoaa minuun. Sketsihahmoissa minuun vetoavat yllättävyys ja ristiriidat. Hahmossa pitää olla jokin ominaisuus, joka ei sovi kokonaisuuteen. Pastori Luttisella yllättävät ominaisuudet olivat rivous ja homous, koska pastorin olettaa olevan asiallinen ja säntillinen. Hieno Åhlgrenilla yllättävä piirre oli myös rivous, koska eihän kukaan oleta rollaattorin varassa raahautuvan mummelin olevan entinen prostutioitu Kotkan sataman punaisten lyhtyjen alueelta. Veli Sikiössä yllättävä, yhteensopimaton ominaisuus se, että vakuuttavalta näyttävä muusikko kaikkea muuta kuin cool.

En oikein tiedä, mihin Sanna-Raippeen komiikka perustuu. Ehkä se liittyy siihen, että hahmo herättää monimutkaisia tunteita. Tavallaan katsojana samastun hahmoon, mutta tunnen myös häpeää hänen puolestaan. Ehkä se on juuri kiusallinen vaivautumisen tunne, joka laukaisee naurureaktion. Kiusaantuminen syntyy myös siitä, että hahmo tasapainoilee hyvän ja huonon maun rajoilla. Sanna-Raipen neuroottisesta puhetyylistä, käytöksestä ja olemuksesta tulee mieleen jokin mielenterveysongelmainen, jota pitäisi pikemminkin mennä auttamaan kuin jonka kustannuksella voi nauraa. Ehkä juuri tämä ristiriita tekee hahmosta vielä huvittavamman: nauran, vaikka samalla koen, etten saisi nauraa.

Olen miettinyt myös, millaisia hahmoja haluaisin nähdä jatkossa Putouksessa. Pakkohan sen sen on jatkua tai rupean itkemään (ja moni muukin rupeaa). Mieltymyksiini ovat ehkä vaikuttaneet brittiläinen komediasarja Little Britain, jonka hahmot rakentuvat erilaisten ristiriitojen varaan (esimerkiksi homofobinen homo, töykeä asiakaspalveluvirkailija, sadistinen laihdutusryhmän vetäjä joka on tietysti itsekin ylipainoinen).

Huomaan, että aidosti hauskoja komediahahmoja on todella vaikea keksiä. Siksi nostankin hattua Putouksen koomikoille ja komedienneille, jotka pystyvät luomaan aina vain lisää hauskoja sketsihahmoja uusille kausille.

Tällaisia sketsihahmoja ehkä haluaisin nähdä Putouksessa (ideoitani "voi käyttä mut ei ol pakko"):

- kaljamahainen, parrakas, keski-ikäinen mies, joka on pukeutunut vaaleanpunaiseen balettiasuun; hahmo puhuu feikkiaksentilla skooneruotsia ja liikehtii naismaisesti (hahmo on lähes identtinen lukioaikaisen, miespuolisen opettajani kanssa lukuun ottamatta vaaleanpunaista balettiasua ja skooneruotsia)

- juntti älykkö; hahmo yrittää olla suunnattoman fiksu ja siksi käyttää puheessaan tolkuttomasti sivistyssanoja mutta käyttää niitä väärin, esimerkiksi jos pitäisi sanoa analysoida, hahmo sanoo anaalisoida yms.; hahmolla pitää ehdottomasti olla paksusankaiset älykkölasit; yhdistelmä tuulipuku + älykkölasit saattaisi toimia

- Frankensteinin morsiamelta näyttävä mallitoimiston johtajatar, joka toistuvasti arvostelee muiden ulkonäköä vaikka itse näyttää parhaimmillaankin hirviötä

- oopperadiiva joka laulaa tahallaan tai vahingossa väärin ja joka kompuroi lavalla ja kaatuilee toistuvasti

-sadistinen laupeudensisar (rivot papit on jo nähty, miksei välillä ristiriitaa oletun hyvyyden ja todellisen pahuuden välillä)

- yliherkkä ja vetistelevä gangsteri

- valelääkäri

4 kommenttia:

  1. Mä en ole vielä ymmärtänyt Putouksen hienoutta. Mutta se varmaan johtuukin siitä, etten ole nähnyt sitä muuta kuin jotain lyhyitä pätkiä enkä näitä uusimpia ollenkaan.

    VastaaPoista
  2. Katso nyt ihmeessä Putous kokonaisuudessaan! Tänäänhän se tulee taas uusintana! Odotan täysillä sketsiä "Neljän juopon illallinen".

    VastaaPoista
  3. Putous on kyllä ihan mahtava, viikon kohokohtia :) Vaikkakin suureksi harmikseni S-R Helminen joutui jättämään leikin kesken.

    VastaaPoista
  4. Putous on huippu! Olihan se ikävä, että Sanna-Raipe viskattiin sivuun, mutta elämä jatkuu. Onneksi jäi vielä Veli Sikiö. Onneksi myös tänä vuonna sketsit ovat olleet todella hyviä :)

    VastaaPoista