maanantai 5. joulukuuta 2016

Kirjaostoksia


Tässä lyhyt pakkopullapäivitys tai väliaikatiedote.

Ostin kolme pokkaria.

Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki

Olen lukenut romaanin jo kertaalleen. Halusin ostaa oman kirjan, jotta voin alleviivata. Pidin: runollisuus, maagisuus, mystisyys, arvoituksellisuus, unenomaisuus. Eräänlainen totalitarismin kuvaus? Viehätyin Itärannan kielestä, luin romaania kuin proosarunoa. Erityisesti kiehtoi Itärannan tapa kuvata valovaikutelmia, hajuja ja tuoksuja sekä ilmavirtoja yms. Tavoitteena blogata tästä myöhemmin.

Laurent Binet: HHhH. Heydrichin salamurhan jäljillä

Karmeasta aiheestaan huolimatta: hillitön, hauska, outo, kokeellinen. Käsittelee historiankirjoittamisen ongelmia: tulkinnat, näkökulmat, luotettavuus ja epäluotettavuus. Poikkeuksellista: historiallisessa romaanissa minäkertoja, joka on kaiken lisäksi puolueellinen, tunteellinen, epävarma, haparoiva ja jopa pilaileva! Tarkoitus blogata tästä myöhemmin, kunhan luen kirjan uudestaan.

Linus Jonkman: Introvertit. Työpaikan hiljainen vallankumous

Ok, tunnustan, olen introvertti. Nykyään kuitenkin Suomessa ihanteena räiskyvä ja näyttävä ekstrovertti. Vielä muutama vuosikymmen Suomessa ihanteena vaatimaton ja hiljainen introvertti. Jännä juttu, että Aasiassa ihannoidaan introverttiutta, kun taas Amerikassa pidetään ekstroverttiutta terveen ihmiseen tunnusmerkkinä. Introversiota yritettiin Yhdysvalloissa saada mukaan sairausluokitukseen(!) lievänä autismin muotona. Melkein sama meno nykyään Suomessakin.

Huomaan, että psykologia on alkanut kummasti kiinnostaa minua. Haluan lukea myös temperamenttitutkimuksesta ja intuitiosta, joka on tavallaan aivojen tehdasasetus. Vasta kaukana perässä laahaa rationaalinen päättely, mikä on prosessina hidas ja kuluttava. Kirjana esim. Älykäs intuitio.

maanantai 21. marraskuuta 2016

Suuria odotuksia - ja pettymys


KIRJALLISUUS  --  Kaj Korkea-aho: Paha kirja (Otava, 2015)(ruotsinkielinen alkuteos: Onda boken)(suomentanut: Laura Beck)


Kuluttajat eivät vihaa mitään muuta enemmän kuin huijatuksi tulemista. En ole ostanut tätä kirjaa, vaan lainannut kirjastosta. Kirjallisuuden kuluttajana, lukijana, koen tulleeni petetyksi, koska kirjan ulkoasu lupaa enemmän kuin antaa.
 
Kirjan dramaattisen musta-punaisen värityksen, uhkaavan tekstin ja rajun valokuvan perusteella odotin jotain poikkeuksellista. Kenties okkultismia ja maagisuutta. Pimeitä luolia. Salaisia rituaaleja. Mitä tahansa jännittävää ja kiehtovaa, jotain ennenkokematonta. Mukaansatempaavaa juonta ja piinaavaa jännitystä. En saanut mitään näistä.

En edes tiedä, miksi vaivaudun kirjoittamaan tästä. Ilmeisesti selvittääkseni itselleni ja mahdolliselle lukijalleni, mikä tässä mättää. No ainakin nämä: pirstaleinen juoni, tolkuton määrä (yhdentekeviä) henkilöitä, hajanaisuus, turhat juonenkäänteet, arkipäiväisyys, pyrkimys shokeeraamiseen siinä onnistumatta, ruma ruumiillisuus, vastenmieliset päähenkilöt (joihin on mahdoton samaistua), paikallaan junnaaminen, pääasian kiertely ja kaartelu...(näin muutamia ongelmapesäkkeitä mainitakseni). Vai olenko sittenkin käsittänyt kirjan väärin? Jos kirja ei edes pyri olemaan kummitustarina, vaan kuvaus repeilevästä suomenruotsalaisesta idyllistä? Mistä minä sen tiedän. Mutta ei kai kukaan normaaliälyinen ihminen edes usko mihinkään bättre folk -kuvioon, jossa rahoissa kylpevät suomenruotsalaiset viettävät rapujuhlia päivästä toiseen ja juovat snapsiryyppyjä.

Selitysmalli 1: kummitustarina tai kauhukertomus?
Kummitustarinaksi varsinainen pelote-efekti eli fiktiivisen(?) Leander Granlundin demoninen runokirja unohtuu romaanissa yllättävän pitkäksi aikaa. Sen sijaan kerronnassa pompitaan seuraamassa Åbo Akademin kirjallisuuden opettajan, Mickel Backmanin, avioelämän kriisejä Myrnan kanssa, valotetaan Mickelin selkäkipuja ja kadonneen Ragnar-pojan edesottamuksia. Sieltä hypitään tarkkailemaan opiskelijoiden arkipäiväisiä rahaongelmia, sekavia suhteita, huumeiden käyttöä, juopottelua ja biletystä. Lukijana tunnelma tosiaan lässähti kohdassa, jossa haahuillaan opiskelijaruokalassa mättämässä ruokaa lautaselle. Siitä oli dramatiikka niin kaukana kuin ikinä pääsee.

Välillä romaanissa palataan kummitustarina-aiheeseen. Siihen kietoutuu monia henkilöitä. Granlundin "saatanalliset säkeet" vetävät puoleensa kuin magneetti ja vie tuhoon. Opiskelija Pasi Maars suunnittelee kirjoittavansa tutkielman Granlundin julkaisemattomasta lyriikasta. Muutama vuosikymmen aikaisemmin Mickelin kurssikaveri, Dietrich Wangman, hurahti myös Granlundiin. Huonosti kävi. Wangman menetti järkensä, tappoi ihmisiä ja lopulta itsensä. Mickelin rakastajar, opiskelija Elsa Sinnemäki, tuhoutuu myös joko päättyneen rakkauden jälkimainingeissa tai sitten Granlundin runouden myrkyttämänä. Elsa päätyy mielisairaalaan.

Enpä vain ihan ymmärtänyt, mikä Granlundissa loppujen lopuksi oli niin kammottavaa, että niin monen ihmisen piti tuhoutua mitä mielikuvituksellisimmilla tavoilla. Jos romaanissa oli joku sitaatti Granlundilta, siitä ei jäänyt minulle minkäänlaista muistijälkeä (ei tainnut olla kovin dramaattinen). Ainakaan minun tapauksessani romaani ei toiminut kummitustarinana. Kun ei toimi, niin ei toimi.

Selitysmalli 2: suomenruotsalaisuuden kuvaus?
Yrittääkö romaani sitten rikkoa piintynyttä(?) käsitystä suomenruotsalaisesta idyllistä? Haluaako kirja kertoa yllättävän(?) tosiasian, että myös suomenruotsalaisissa piireissä osataan juoda viinaa, sekoilla kännissä, pilata ihmissuhteet, pettää ja riidellä? Romaanin perusteella suomenruotsalaisten bravuurinumeroita on huumeiden käyttö ja nimenomaan Åbo Akademin yliopistopiireissä. Mielenkiintoista. Romaani antaa ymmärtää, että kun suomenruotsalainen opiskelija menee keskustelemaan professorin kanssa, opiskelija vetää ensin pohjiksi joko amfetamiinia tai pilveä tai molempia. Sitten onkin sopivassa mielentilassa, että voi tunkeutua proffan kotiin kiroilemaan, puhumaan rivouksia ja uhkailemaan. Mielenkiintoista.

Romaani antaa myös ymmärtää, että suomenruotsalaisen kustantamon johtoporrasta ei moraali pahemmin kiinnosta. Ainakin kustannusjohtaja Mårten Tanner on kiinnostunut sekä naisista että miehistä että erityisesti pojista. Myös viina maistuu Tannerille. Viina myös vapauttaa Tanneria ilmaisemaan itseään entistä estottommin, varsinkin saunailloissa. Mielenkiintoista.

Ehkä Paha kirja toimii paljon paremmin suomenruotsalaisuuden ironisena kuvauksena kuin kummitustarinana. Olisi pitänyt jo alusta saakka kääntää kelkka tähän suuntaan. Syytän kirjan harhaanjohtavaa ulkoasua tulkintani alkuperäisestä vinoutumisesta.

Linkkien lisäys kahden päivän kuluttu: (Otroligt! Bara två dagar! Hur kan jag vara så snabb? Det är ju värkligen överraskande!)
Pahasta kirjasta on kirjoitettu mm. blogeissa Kirsin kirjanurkka, P.S. Rakastan kirjoja, Lumiomena ja Reader why did I marry him?
Lisään blogeja, (om jag orkar. Hur kan det vara så svårt? Varför är jag så trött? Och varför skriver jag på  svenska? Har jag blivit galen? Eller har jag alltid varit? Jättekiva).

maanantai 14. marraskuuta 2016

Haastava työympäristö


KIRJALLISUUS --- Grady Hendrix: Horrorstör (Lecior Kustannus, ilmestymisvuosi ?)(suomentaja: ei mainittu)(graafinen suunnittelija: Andie Reid, kuvittaja: Michael Rogalsi, kansikuva: Christine Ferrara)

Eipä ole sitten minkäänlaista kirjoitusfiilistä, mutta en anna tällaisten pikkujuttujen häiritä bloggaustani.

Määritelmä?
Erehdyttävästi Ikean katalogia muistuttava teos on sekä kauhuromaani, kauhukomedia, parodia, satiiri että yhteiskuntakriittinen kannanotto työelämän huononemista vastaan. Kai. Lisäksi se on fiktiivisen Orsk-huonekaluhallin kuvitettu mainos. Tavallaan. Se on. Jotain. Se on jotain sellaista, mihin en ole koskaan aikaisemmin törmännyt.

Myyntituotteet?

Horrorstörin kuvitetuilla sivuilla kaupitellaan huonekaluja, jotka voisivat olla peräisin Ikeasta. Mutta ei ihan kuitenkaan. Brooka-sohvan mainospuheessa suositellaan nautiskelemaan ja "päättämään päivänsä". Olisko sanavalinta tahaton lipsahdus vai viitataanko siinä itsemurhaan? Drittsekk-säilytyslaatikot "antavat tilaa mielikuvituksellesi ja ystävillesi". Istuvatko ystävät säilytyslaatikoiden päällä vai onko heidän ruumiinsa sullottu laatikoiden sisälle? Jälleen monitulkintainen sanavalinta. Mesonxic-hyllystö "pitää huolta vaatteistasi, niin sinulle jää aikaa pitää huolta itsestäsi". Aivan kuin tästä puuttuisi lisäys "...koska hoitoahan kaltaisesi sairas yksilö nimenomaan tarvitsee".


Kirjan edetessä "huonekalut" muuttuvat entistä oudommiksi. Sähkötuolista vaikutteita saanut Bodavest-"nojatuoliin (toinen kuva) sidottuna "potilas pysyy taatusti liikkumattomana ja pystyy keskittymään itsetutkiskeluun ilman turhia virikkeitä". Jos itsetutkiskelu tarkoittaa tässä yhteydessä pakokauhun intensiteetin itsereflektointia tai muuta shittiä, niin eiköhän se luonnistu.

Piikkikkäällä Alboterk-juoksumatolla pystyy taivaltamaan loputtomasti pääsemättä yhtään mihinkään. Samalla saa jalkapohjat jalkapohjien verenkierto aktivoituu aivan uudella tavalla. Eikä tässä vielä kaikki. Kraanjk-"ikiliikkujan" kampea kääntämällä voi "vaipua meditatiiviseen epätoivoon". Ingalutt-"setti" sopii puolestaan keskiaikaisen vesikidutuksen jäljittelyyn. Kaiken karmeuden kruunaa vielä Gurne-rullasänky, joka kuljettaa sinut luotettavasti ja varmasti joko ensiapuun tai ruumishuoneelle "tyylikkäästi perille".

Eli mitä tämä kaikki tarkoittaa? Tulkitsen tämän nykyaikaisen työelämän kritiikiksi, jossa työntekijöitä roikutetaan vuosikausia löysässä hirressä esim. irtisanomisuhan alla. Jossa työn sisältöön ei pääse vaikuttamaan, jolloin kokee vääntävänsä kampea tai juoksevansa oravanpyörässä. Tai sitten ivan piikki osuu Ikean kaltaisten huonekalujättien epämiellyttäviin huonekaluihin, joissa ei ole huomioitu ihmisen anatomiaa estetiikasta nyt puhumattakaan. Emmä vaan tiedä.

Romaani?

Horrorstör on myös romaani, kauhuromaani ja kauhukomedia. Tapahtuu seuraavaa: Orsk-huonekaluhallin osastopäällikkö Basil on virkaintoinen pyrkyri. Hän haluaa selvittää, kuka on levittänyt "substanssia" (ulostetta) yön aikana näyttelyhallin sohville. Basil haalii yöksi työntekijöitä valvontakierroksille. Mukaan päätyvät yhteistyökyvytön ja näsäviisas Amy ja työhönsä sitoutunut Ruth Anne. Salaa yövuoroon ovat päässeet livahtamaan myös paranormaaleihin ilmiöihin hurahtanut Trinity, joka haluaa tehdä oman aavejahti-ohjelmansa televisiokanavalle ja Matt, joka viittaa kintaalla kummituksille, mutta haluaa tehdä vaikutuksen Trinityyn. Siksi Matt suostuu häärimään kameran takana.

Yövuoron aikana helvetti ryöpsähtää irti. Saastaisen sohvan sisälmyksistä paljastuu spurgu Carl, joka on käyttänyt tavarataloa yömajanaan ja vessanaan. Olosuhteet pahenevat tästä vielä huomattavasti. Yöllä esittelyhallin järjestys muuttuu kaoottiseksi. Valeovista paljastuu salakäytäviä, joita kansoittavat ilkeät demonit tai vastaavat, jotka sulkevat rehellisiä työntekijöitä kidutuslaitteisiin (Orskin myyntiartikkeita). Amy on juuttunut vedellä täyttyvän Liripip-kaapin sisälle. Sieltä hänet pelastaa Basil. Kohta Basil itse pelastetaan pyyhekuivainten tankoihin sidottuna. Onni onnettomuudessa on se, että näin työntekijöiden tiimityötaidot paranevat. Amy oppii vihdoin työskentelemään ryhmässä.

Kaiken pahuuden syyksi paljastuu menneisyys. Orskin tavaratalo on rakennettu 1800-luvulla sijainneen panoptikon-vankilan päälle. Ei ihme, että vankilassa kaltoinkohdellut ja kuolleet sielut ovat kimpaantuneita ja päättävän tulla kostamaan Orskin työntekijöille. Negatiivinen psyykkinen energia ei jätä tulevia sukupolvia rauhaan.

Että tällainen kirja. Kai teos pyrkii myös ivaamaan amerikkalaisten innostusta kummitustaloihin ja paranormaalien ilmiöiden jahtaamiseen. Trinity on innostunut kummituksista sen verran, että on varustautunut perusteellisesti sähkömagneettisella MEL-mittarilla, infrapunakameroilla, liikkeentunnistimella ja EVP-tallentimella.

Vastaavia kummitusohjelmia olen katsonut viihdekanavalta. Niiden perusteella syntyy vaikutelma, että Jenkkilässä kummitteluun vetoaminen olisi sosiaalisesti hyväksytty selitysmalli, jos kokee asuntonsa ahdistavana. Suomessahan ei "kummituskorttia" pahemmin vilautella. Sen sijaan syytetään (ex)-puolisoa, naapuria jne. narsistiksi, sadistiksi tai psykopaatiksi. Se on Suomessa näppärä selitysmalli. Tai sitten voi vain myöntää, että "demonit" eivät ole ulkoisia vaan sisäisiä, esimerkiksi (tiedostamaton tai tietoinen) viha, pelko, syyllisyys tai se suomalaiskansallinen vit¤tus. Agnostikkona tai jotain haluan kuitenkin uskoa, että kummitukset ja aaveet ovat periaatteessa mahdollisia.(Myöhempi lisäys: "Ilokseni" huomasin, että myös Suomessa kummittelee, ainakin googlen mukaan. "Valitettavasti" en ole itse koskaan kohdannut kummittelua).

Ei tämä kirja ehkä ihan joululahjamateriaalia ole, mutta sopii kuitenkin mustan huumorin ystäville.

sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Musiikin terveysvaikutuksista

Koska vaikean vyöruusun hermosäryt (ja muuntunut tuntoaisti) piinaavat ajoittain edelleen, en voi vieläkään kirjoittaa elokuvista enkä taidenäyttelystä. Olen ollut kotini ja hermostoni vankina. En ole uskaltanut lähteä leffaan, aivan kuin hermosäryt olisivat pahempia muualla kuin kotona.

Kirjoitan musiikista. Mietin edelleen pakonomaisesti, miksi musiikki vaikuttaa niinkuin vaikuttaa. Miten musiikki pystyy tavallaan läpäisemään ihon ja tunkeutumaan koko elimistöön? Miksi musiikilla on valta vaikuttaa jopa ihmisen elimistön omiin rytmeihin, kuten sydämen lyöntitiheyteen tai hengityksen syvyyteen ja nopeuteen ja ehkä jopa hitaampiin rytmeihin kuten uni- ja valverytmiin? Mikään muu taidemuoto ei taida tähän pystyä, ainakaan yhtä voimakkaasti.

Googlaamalla sanaparin "musiikki terveys" löysin väitteitä musiikin terveysvaikutuksista. Kirjoitin muistiin musiikin mm. aktivoivan aivoalueita, jotka vastaavat vireydestä, huomiokyvystä, käsitteellisestä ajattelusta(!), muistista, tunteista ja liikkeistä. Eli musiikki näyttää aktivoivan aivoja tehokkaammin kuin esimerkiksi sanaristikoiden ratkominen, jota yleensä pidetään aivojumpan aatelina. Aivotutkimuksissa on havaittu myös, että musiikki vaikuttaa aivojen palkitsemisjärjestelmään, jolloin mielihyvähormoni dopamiinia alkaa erittyä. (Myöhempi korjaus: dopamiini on aivojen välittäjäaine, ei hormoni).

Musiikilla on niinkin yllättäviä terveysvaikutuksia kuten kivun lievittyminen, masennuksen ja stressin vähemineminen ja syömisrytmin hidastuminen. Tämä ei ole kattava selvitys selvitys musiikin terveydellisistä vaikutuksista, vaan pelkkä pintaraapaisu. Asiasta kiinnostuneet voivat tehdä omat google-hakunsa tai lukea kirjoja aiheesta.

Tässä musiikilla tarkoitetaan pelkästään omaa, henkilökohtaista lempimusiikkia, jota kuunnellaan silloin, kun yksilö itse haluaa. Kaikki ovat varmasti jo huomanneet, että mikään ei raunioita psyykettä varmemmin kuin inhokkimusa, jota naapuri tai perheenjäsen huudattaa streoistaan tai jokin "asiantuntija" tuputtaa.

Itselläni on musiikkin jonkinlainen viha-rakkaussuhde. Toisaalta kammoan tapaa, jolla musiikki pystyy tunkeutumaan elimistööni. Musiikki ujuttautuu verenkiertooni, keuhkoihini, sydämeeni ja aivoihini. Sieltä käsin se tahdistaa hengitystäni ja sydäntäni. Toistaalta pidän siitä, että musiikki voi joko piristää ja rauhoittaa kuin psyykkeenlääkkeet, tainnuttaa, vajottaa unenkaltaiseen tilaan, hypnotisoida, innostaa ja energisoida.

Välillä elämässäni on pitkiäkin kausia, jolloin yritän sulkea musiikin kokonaan ulkopuolelle. Sairastelukierteeni myötä olen mennyt toiseen äärimmäisyyteen. Kuuntelen musiikkia todella paljon. Olen jopa aivoitellut, että minun kannattaa ottaa musiikinkuuntelu osaksi henkilökohtaista terveydenhoitoani liikunnan, ruokavalion ja levon lisäksi. Jos musiikilla on valta vähentää stressiäni, niin olkoon sitten niin. Antaudun musiikin voimalle.

Viime aikoina olen saanut sävärit Madonnan levystä Rebel Heart. Kovaa kamaa. Pidän Madonnasta samoista syistä kuin Chisusta eli ristiriitojen takia. Madonnan musiikista kaikuu sekä viha että rakkaus, voimakkuus ja hauraus, discobiitti ja balladimaisuus, seesteisyys ja aggressiivisuus, räikeä seksuaalisuus ja herkkä tunteellisuus. Eniten inspaa biisi Devil Pray, joka yllättää kansanlaulumaisella rallatuksellaan ja sanoituksillaan "do drugs, smoke weed, drink whiskey, get high, get stoned, sniff glue, do E, drop acid(?). Väärinkäsitysten välttämiseksi haluan korostaa, etten itse käytä huumeita enkä suosittele huumeiden vetämistä yhtään kenellekään. En myöskään palvo paholaista (jos joku on ehtinyt sitäkin miettiä). Hurskasta(?) sunnuntaita.

keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Adjektiivitauti

Kiitos länsimaisen lääketieteen, lääkäreiden, lääkkeiden, farmaseuttien ja luotettavan apteekkilaitoksen (josta saa lääkeväärennösten sijaan ihan oikeita lääkkeitä), olen tällä hetkellä paranemassa vaikean vyöruusun hermosäryistä. Adjektiivitautisena kuvailisin hermosärkyjä näin: pistävä, polttava, vihlova, kirvelevä, liekehtivä, kaivertava. Tuntuu ettei mikää sana ole tarpeeksi voimakas, edes nämä: saatanallinen, helvetillinen, arvaamaton, pelottava, vainoava, kiduttava. Sairauden nimeäminen vyöruusuksi on törkeää vääristelyä. Sen nimenä pitäisi olla jotain kuvaavampaa: esimerkiksi kansanomainen nimi paholaisentuli(?).

Kun hermosäryt olivat yhtenä yönä (ennen lääkityksen aloittamista) pahimmillaan, en ajatellut muuta kuin: tapanko itseni vai tapanko itseni. Kun hermosäryt myöhemmin lievittyivät raskaan sarjan kipulääkityksellä mutta väijyivät koko ajan nurkan takana, ajattelin että jaksanko elää. Elossa kuitenkin olen. Haluan tässä yhteydessä korostaa (jos ketään kiinnostaa), että hermosäryt ja lihassäryt ovat aivan eri planeetoilta. Lihassärky on pelkästään epämiellyttävä, mutta se on tavallaan turvallinen aistimus, koska lihassärky on tasainen ja ennakoitava. Hermosärky on puolestaan pelottava, koska se on täysin arvaamaton. Ei koskaan tiedä, milloin se alkaa ja milloin se loppuu, mistä suunnasta tai suunnista se iskee ja minkälaisena. En yhtään ihmettele, että pitkäaikaisten hermosärkyjen piinaamat ihmiset tappavat itsensä. Jos mitään muuta ulospääsyä hermosäryistä ei olisi ollut, olisin ehkä itsekin valinnut sen.

Lääkkeiden lisäksi minua on auttanut myös laulaja-lauluntekijä-tuottaja-soittajan Chisun musiikki. Chisun uutta Polaris-levyä kuvailen tällä adjektiivilistalla: dramaattinen, alkukantainen, kohtalonomainen, energinen, euforinen, mystinen, hymnimäinen, polveileva, tanssittava, maaginen, toiveikas, julistava, oopperamainen, leikkisä, uhkaava, kepeä, kupliva, tahdistava, hassutteleva, harras, hiljainen, kaunis, hauras, räppäävä, outo, konemainen, abbahtava, synkkä, elokuvamainen, fatalistinen ja mystinen ("muistiinpanojani" koko levyn kuuntelun aikana). Jos yksi sana olisi pakko valita listasta, se olisi energinen. Kappale Tähdet energisoi minua siinä määrin, että kahden viikon synkkyyden jälkeen pystyin tuntemaan jopa innostusta ja toiveikkuutta.

Ylipäänsä pidän Chisun musiikista, koska sen vaihtelevuus miellyttää korvaani (ja hermostoani). Pidän levystä Vapaa ja yksin, koska se on samanaikaisesti sekä hidas että nopea, hiljainen ja kovaääninen, lyyrinen ja dramaattinen, kepeä ja synkkä, leikkisä ja vakava, kaunis ja ruma (esim. tahalliset säröäänet jossain kappaleissa), hauras ja voimakas. Koen näin suuren määrän vaihtelua rauhoittavana, joku muu saattaisi kokea sen levottomana. Itse koen liian tasaisen musiikin monesti todella ärsyttävänä, vaikka joitakuita tasaisuus rauhoittaa.

Kuunnellesani kappaletta Oi, muusa! kirjoittelin taas omia "muistiinpanojani". Laulun surrealistiset sanoitukset (esim. Mun kuollut ruusupuu/ kukkii kun sä tuut) muuntuivat eri muotoon omissa "tulkinnoissani" eli käytännössä visualisoinneiksi. Hieman epäröin, kehtaako tällaista sekundasepustuksta edes lätkäistä blogiini. No, antaa mennä.

valkoinen huone, vitivalkoinen
nainen joogaa keskellä huonetta, keskellä ilmatilaa, six feet above
verhot hulmuavat suljettujen ikkunoiden edessä 
time warp, lentokone halki Atlantin kahdessa sekunnissa
jäätyneet ruusun terälehdet tipahtavat lattialle rikki helähtäen
     kaiku jää, nyt, aina ja ikuisesti
mustat läiskät seinillä leviävät, luolansuut
valkoiset hevoset käytävillä, kolmannessa kerroksessa
lentää halki ilman suurkaupungissa, vapaa pudotus
tipahtaa alas kallionkielekkeeltä
    yhä uudestaan ja uudestaan,
   yhä uudestaan ja uudestaan, loputtomiin
sydämensyke 120-150, elohopeaa suonissa, sähköimpulssit
ja ne pääkallot,
pääkallot paiskautuvat vasten seinään täydellä voimalla,
paiskautua ja murentua alas tomuksi
jättiläiskilpikonna ryömii halki huoneen,
nainen vääristyneessä asennossa, selkä käppyrässä

Mietin heti, olenko kuunnellut Chisun musaa jotenkin väärin. No mutta, fanitus on fanitusta. Kai kaikenlainen fanitus on hyvää fanitusta, kunhan ei ole artistia kyttäävä sekopää stalkkeri (en ole). Anyways, kiitos Chisulle musiikista!




lauantai 15. lokakuuta 2016

Mitä ajattelin tänään?


1. Helsingin kissakahvilassa mietin, ovatko kissat parempia rentoutujia kuin ihmiset? No, kyllähän kuvistakin näkee, että ovat.

Vasemmalla rentoutuu Herkules-pentu.

Pitkospuilla mietiskelee Nestori.

Muistavalkoinen Tyyli-Lyyli pohdiskelee maailman menoa, tai seuraavaa ruoka-aikaa.

Ylhäältä valuu Nestorin raidallinen häntä.

Kalle on syvässä unessa.

Tuli-tyttökissa näyttää kuvassa isolta pedolta, mutta on livenä pieni ja hauras pentu.

Kuvista puuttuvat kissakahvilan vakioasukkaat: Helmiina, Ville ja (Paksu)-Pete, joka oli joutunut leikkaukseen ahmaistuaan lelun ja sen juuttuttua Pete-poitsun suolistoon. Pete on "sairaslomalla" kotihoidossa. Tykkään Petestä, koska se on isosta koostaan huolimatta arka ja herkkä kissa (tulkintani mukaan).


Muuta tänään mietittyä:

2. Suhtautuvatko luonnoneläimet, esimerkiksi jänikset ja oravat, luontevasti syömiseen? Osaavatko ne aina kuunnella vaistojaan ja syödä juuri oikean määrän juuri oikeanlaista ruokaa? Ihmisiltähän tämä kyky on kadonnut.

3. Milloin valmistetaan laite, jolla pääsen tutustumaan eri eläinlajien havainto- ja kokemusmaailmoihin? Haluan kokeilla esimerkiksi koiran hajuaistia, lepakoiden ja valaiden ultraäänilla kaikuluotausta, lintujen suunnistusta magneettikenttien avulla ja joidenkin eläinten kykyä havaita infrapunasäteitä (vai oliko niitä olemassakaan)? Haluan kokeilla myös seuraavia juttuja: tiettyjen bakterien kykyä kestää kovaa kylmyyttä tai kuumuutta, säteilyä ja hapetonta ympäristöä. Ehdottomasti kiinnostaisi tietää myös, miltä tuntuisi matelijoiden vaihtolämpöisyys, viikkojen syömättömyys tai horrostaminen. Haluan tietää myös, miltä tuntuu kalojen ja lintujen parviäly. Eikö kukaan avaruustutkija(?) voisi vaikka muiden projektiensa ohella valmistaa tällaisen näppärän laitteen esim. joulumarkkinoille. Laitteen avulla pitää myös samanaikaisesti säilyttää ihmisen kyky sanallistamiseen, koska muutenhan what's the point?

4. Voiko meditaatiota harrastaa mitä tahansa musiikkia kuuntelemalla? Käykö esimerkiksi Chisun popmusa? Ainakin itse pääsin aika syvälle rentoutumisen ytimeen kuuntelemalla kappaleita Lähtö, Etsijät ja Yksinäisen keijun tarina levyllä Vapaa ja yksin. Teinkö väärin? Olisiko pitänyt kuitenkin kuunnella valaiden ääntelyä (vaikka tuskin se rentouttaa) tai jotain keskiaikaista kirkkomusaa (vaikka sekään ei rentouta)?

5. Mikä on loogisin selitysmalli vyöruusun puhkeamiselle vasemmalla puolella keskivartaloani?

- lääketieteellinen selitysmalli: pitkäkestoinen stressitilani on huonontanut vastustuskykyäni ja siksi hermostooni pesiytynyt vesirokkovirus aktivoitui; tätä ennen stressitilani oireili kahdella peräkkäisellä flunssalla
- ateistinen selitysmalli: puhdas sattuma
- kristillinen selitysmalli: Jumala haluaa rankaista kaltaistani syntisäkkiä
- woodoo-selitysmalli: joku minuun tympääntynyt ihminen on ruvennut harjoittamaan woodoota; kyseinen henkilö on valmistanut Tuija-nuken ja pistelee siihen neuloja salaisissa rituaaleissaan ja langettaa päälleni kirouksia; sinänsä pätevänkuuloinen selitysmalli kun ottaa huomioon että vyöruusuni alkoi tuntemuksilla kuin neuloja olisi pistetty vasempaan kylkeeni!
- fiktio-selitysmalli: personifioidut vesirokkovirukset juttelevat keskenään "ha haa, nyt tässä olisi oiva tilaisuus hyökätä täältä hermostosta käsin, onhan emäntämme jo ehtinyt jauhaa blogiteksteissään niin paljon hermostosta, että nyt vinkataan että täällä ollaan!"

Mikäs näistä selitysmalleista sitten olisi osuvin? Pohdin vakavasti tuota woodoon mahdollisuutta, mutta koska blogillani on ainakin pyrkimys olla kulttuuriblogi, taidan kuitenkin valita fiktion selitysmallina.

PS. Tavoitteenani on edelleen siirtyä kulttuuriaiheisiin blogissani. Yritän ensi viikolla kirjoittaa joko leffasta tai näyttelystä (joista kumpaakaan en ole vielä nähnyt).

tiistai 11. lokakuuta 2016

Vihoviimeinen(?) blogitekstini herkkyydestä/sensitiivisyydestä

Tavoitteenani on todellakin lopettaa herkkyydestä/sensitiivisyydestä vaahtoaminen blogissani. Tämän vihoviimeisen herkkyysraapustukseni jälkeen tavoitteenani on siirtyä blogini varsinaiseen aiheeseen eli kulttuuriin (seuraavaksi elokuva ja näyttely - ja mahdollisesti jopa kirjallisuutta!).

Yksi tärkeä pointti jäi edellisissäni blogipaasauksissani korostamalla. Eli se että herkkyys/sensitiivisyys on tietysti myös psykologinen asia, vaikka sen tausta on lääketieteellinen/biologinen/neurologinen/neurofysiologinen.

Herkkyyden psykologinen puoli aiheuttaa arkielämässä yleensä pahimmat törmäyskurssit erityyppisten ihmisten välille. Esimerkkejä mahdollisista puheista arkielämässä:

- Eikö kunnon kahvi kelpaa? Onko tämä muka vetistä litkua? Kai se on sama, onko kahvissa kermaa vai maitoa? Muka liikaa sokeria, älä pelleile. Älä aina niuhota turhasta. (makuaistiltaan ei-herkkä kommentoi makuaistiltaan herkälle)

- Et pysty käyttämään polyester-puseroa? Oletko diiva vai prinsessa vai molempia? Miten ihmeessä polyester mukamas "jäätyy" iholle viileässä ja lämpimässä "hohkaa kuumuutta"? Ai että polyester ei muka "hengitä"? Äläpäs nyt sekoile: ihmiset hengittävät, kasvit yhteyttävät, eloton luonto kuten polyester-pusero vain on. Pysy tosiasioissa. Ja sinun tuntoaistisi mukaan ei ole väliä, onko polyesteristä valmistettu kangasta vai muovia, koska sinun ihollasi se tuntuu samalta, voi helkkari mitä sontaa! (tuntoaistiltaan ei-herkkä kommentoi tuntoaistiltaan herkälle)

- En minä ainakaan huomannut ravintolan ulko-ovella naamalle lemahtavaa eltaantuneen rasvan hajua. Ai sinua häiritsee eltaantuneen rasvan haju niin että oksennus hiipii kurkkuun ja hälytyskellot alkavat soida päässä mahdollisen ruokamyrkytys-riskin takia. Tuollainen on aivan turhaa ylireagointia. Tämähän on perinteikäs ja arvostettu ravintola. Minusta on aivan törkeää väittää, että tässä ravintolassa hygieniataso saattaisi olla niin alhainen, että ruokamyrkytys on mahdollinen tai jopa todennäköinen. Älä ole negatiivinen (hajuaistiltaan ei-herkkä sanoo hajuaistiltaan herkälle; herkällä yksilöllä lisäksi sisäänrakennettu taipumus miettiä vaaroja ja riskejä ja pyrkimys valita aina turvallinen vaihtoehto)

- Jaahas, ja nyt olet sitten niin järkyttynyt ja poissa tolaltasi teatteriesityksen "intensiivisten" ja "dramaattisten" kohtausten takia, ettet koko väliaikana pystynyt sanomaan sanaakaan ja menit ikkunan eteen toljottamaan kaupungin valoa. Naurettavaa käytöstä. Olet epäsosiaalinen. Muut seurueemme jäsenet pitävät sinua hulluna. (tunne-elämältään ei-herkkä sanoo tunne-elämältään herkälle)

- Mitä sä siinä taas keuhkoat? Onko pakko vaahdota ja pauhata aamusta iltaan? Yrittäisit nyt olla vähän normaalimpi. Miten voit saada noin hillittömän reaktion noin mitättömästä asiasta.  Ei tollanen ylireagointi ole enää ihan tervettä. (ei-reaktioherkkä puhuu reaktioherkälle henkilölle)

- Siis kissan turkin väri ei ollut punainen, vaan punaruskea. Minun sanavarastossani punainen tarkoittaa ambulanssin- tai joulupukinpunaista. Sinun pitää pystyä erittelemään värien eri sävyt ja tummuusasteet eikä käyttää tuollaisia ylimalkaisia sanoja. (näköaistiltaan hyvällä värien erottelukyvyllä varustettu henkilö puhuu henkilölle, jolla ei ole hyvää värien erottelukykyä)

- Miten voit luottaa ihmiseen, joka valehtelee sinulle päin näköä. Etkö tosiaan huomannut, että se tyyppi puristeli käsiään nyrkkiin koko ajan, pupillit supistuivat ja leukaperissä nyki. (sosiaalisesti herkkävaistoinen ihminen puhuu sosiaalisesti ei-herkälle ihmiselle)

- Jos mä sanon, että mua häiritsee marketissa turhat äänet, kuten kassakoneiden piippaukset, kärryjen ratina, huutaminen ja kirkuminen, niin silloin se tarkoittaa sitä, että mua häiritsee ja stressaa tuollaiset ylimääräiset äänet, jotka pitäisi pystyä minimoimaan, vaikka samalla tiedän ettei se ole mahdollista. (ääniin herkästi reagoiva puhuu henkilölle joka ei ole kuuloaistiltaan yliherkkä)

- Jos et pysty huomaamaan, onko kahvissasi kermaa vai maitoa, makuaistisi erottelukyky on niin paska, että sinulle taitaa olla sama, syötkö pääsiäisenä pashaa vai paskaa. Pystytkö ylipäänsä erottaamaan mitään asioita toisistaan? Pystytkö sanomalehteä lukiessasi erottamaan kuolinilmoitusta ja maksalaatikkomainosta toisistaan? Onko sinulle soramonttu ja ompelukone aivan sama asia? (hienovaraisella makuaistin erottelukyvyllä varustettu yksilö puhuu henkilölle, jolla on makuaistissaan huono kyky tajuta vivahde-eroja)

Esimerkkejä voisi esittää vaikka kuinka paljon. Mikään esimerkeistä ei ole suoraan omasta elämästäni, mutta voisi olla.

Yritän tässä sanoa sitä, että ihmisellä on oikeus omiin havainto- ja reagointitaipumuksiinsa. Pidän sitä tavallaan jopa ihmisoikeuksiin kuuluvana oikeutena. Samalla tavalla kuin ihmisillä on oikeus omaan uskontoon (tai uskonnottomuuteen) ja oikeus omaan seksuaalisuuteen (tai aseksuaalisuuteen), ihmisillä on myös oikeus omiin tunteisiin, havaintoihin ja reagointeihin.

Ongelmana on vain yleensä se, että herkkä/sensitiivinen ja ei-herkkä/ei-sensitiivinen ei hyväksy ja arvosta toisen erilaista havainto- ja kokemusmaailmaa. Ei-herkkä enemmistö (60 % väestöstä?) saattaa leimata herkän vähemmistön (40 % väestöstä?) tavan kokea ja reagoida liioitteluksi, naurettavaksi, lapselliseksi, kohtuuttomaksi - ja virheelliseksi. Vastaavasti herkkä vähemmistö saattaa pitää ei-herkän enemmistön tapaa kokea ja reagoida kylmänä, laimeana, outona, rajallisena - ja virheellisenä. Eli epäuskoinen ja paheksuva suhtautuminen voi olla molemminpuolista. Samoin toisen osapuolen erilaisen havainto- ja kokemusmaailman kyseenalaistaminen voi olla molemminpuolista - tosin ei-herkkä enemmistö saattaa tehdä sitä äänekkäämmin ja on usein varmempi omista "totuuksistaan" (lue: tulkinnoistaan).

Toisen osapuolen kokemusmaailman tyrmääminen on minulle tavallaan ihmisoikeusrikkomus, koska silloin kielletään ihmisen oikeus omaan sisimpäänsä. Siksi reagoin tähän kaikkeen niin raivokkaasti. Mutta tavoitteenani on edelleen lopettaa herkkyysaiheen käsittely tässä blogissa ja siirtää sen käsittely muihin yhteyksiin. Kiitos ja anteeks.

Oikeesti. Herkkyysaihe oli nyt tässä. Seuraavissa blogiteksteissä kirjoitan:
joko
Tim Burtonin elokuvasta Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille
tai
japanilaisen Yayoi Kusaman nykytaidenäyttelystä In Infinity (en ole vielä edes nähnyt näyttelyä mutta blogitekstini otsikoksi tulisi "Mielisairaala, ateljee, äärettömyys")