Sivut

maanantai 21. marraskuuta 2016

Suuria odotuksia - ja pettymys


KIRJALLISUUS  --  Kaj Korkea-aho: Paha kirja (Otava, 2015)(ruotsinkielinen alkuteos: Onda boken)(suomentanut: Laura Beck)


Kuluttajat eivät vihaa mitään muuta enemmän kuin huijatuksi tulemista. En ole ostanut tätä kirjaa, vaan lainannut kirjastosta. Kirjallisuuden kuluttajana, lukijana, koen tulleeni petetyksi, koska kirjan ulkoasu lupaa enemmän kuin antaa.
 
Kirjan dramaattisen musta-punaisen värityksen, uhkaavan tekstin ja rajun valokuvan perusteella odotin jotain poikkeuksellista. Kenties okkultismia ja maagisuutta. Pimeitä luolia. Salaisia rituaaleja. Mitä tahansa jännittävää ja kiehtovaa, jotain ennenkokematonta. Mukaansatempaavaa juonta ja piinaavaa jännitystä. En saanut mitään näistä.

En edes tiedä, miksi vaivaudun kirjoittamaan tästä. Ilmeisesti selvittääkseni itselleni ja mahdolliselle lukijalleni, mikä tässä mättää. No ainakin nämä: pirstaleinen juoni, tolkuton määrä (yhdentekeviä) henkilöitä, hajanaisuus, turhat juonenkäänteet, arkipäiväisyys, pyrkimys shokeeraamiseen siinä onnistumatta, ruma ruumiillisuus, vastenmieliset päähenkilöt (joihin on mahdoton samaistua), paikallaan junnaaminen, pääasian kiertely ja kaartelu...(näin muutamia ongelmapesäkkeitä mainitakseni). Vai olenko sittenkin käsittänyt kirjan väärin? Jos kirja ei edes pyri olemaan kummitustarina, vaan kuvaus repeilevästä suomenruotsalaisesta idyllistä? Mistä minä sen tiedän. Mutta ei kai kukaan normaaliälyinen ihminen edes usko mihinkään bättre folk -kuvioon, jossa rahoissa kylpevät suomenruotsalaiset viettävät rapujuhlia päivästä toiseen ja juovat snapsiryyppyjä.

Selitysmalli 1: kummitustarina tai kauhukertomus?
Kummitustarinaksi varsinainen pelote-efekti eli fiktiivisen(?) Leander Granlundin demoninen runokirja unohtuu romaanissa yllättävän pitkäksi aikaa. Sen sijaan kerronnassa pompitaan seuraamassa Åbo Akademin kirjallisuuden opettajan, Mickel Backmanin, avioelämän kriisejä Myrnan kanssa, valotetaan Mickelin selkäkipuja ja kadonneen Ragnar-pojan edesottamuksia. Sieltä hypitään tarkkailemaan opiskelijoiden arkipäiväisiä rahaongelmia, sekavia suhteita, huumeiden käyttöä, juopottelua ja biletystä. Lukijana tunnelma tosiaan lässähti kohdassa, jossa haahuillaan opiskelijaruokalassa mättämässä ruokaa lautaselle. Siitä oli dramatiikka niin kaukana kuin ikinä pääsee.

Välillä romaanissa palataan kummitustarina-aiheeseen. Siihen kietoutuu monia henkilöitä. Granlundin "saatanalliset säkeet" vetävät puoleensa kuin magneetti ja vie tuhoon. Opiskelija Pasi Maars suunnittelee kirjoittavansa tutkielman Granlundin julkaisemattomasta lyriikasta. Muutama vuosikymmen aikaisemmin Mickelin kurssikaveri, Dietrich Wangman, hurahti myös Granlundiin. Huonosti kävi. Wangman menetti järkensä, tappoi ihmisiä ja lopulta itsensä. Mickelin rakastajar, opiskelija Elsa Sinnemäki, tuhoutuu myös joko päättyneen rakkauden jälkimainingeissa tai sitten Granlundin runouden myrkyttämänä. Elsa päätyy mielisairaalaan.

Enpä vain ihan ymmärtänyt, mikä Granlundissa loppujen lopuksi oli niin kammottavaa, että niin monen ihmisen piti tuhoutua mitä mielikuvituksellisimmilla tavoilla. Jos romaanissa oli joku sitaatti Granlundilta, siitä ei jäänyt minulle minkäänlaista muistijälkeä (ei tainnut olla kovin dramaattinen). Ainakaan minun tapauksessani romaani ei toiminut kummitustarinana. Kun ei toimi, niin ei toimi.

Selitysmalli 2: suomenruotsalaisuuden kuvaus?
Yrittääkö romaani sitten rikkoa piintynyttä(?) käsitystä suomenruotsalaisesta idyllistä? Haluaako kirja kertoa yllättävän(?) tosiasian, että myös suomenruotsalaisissa piireissä osataan juoda viinaa, sekoilla kännissä, pilata ihmissuhteet, pettää ja riidellä? Romaanin perusteella suomenruotsalaisten bravuurinumeroita on huumeiden käyttö ja nimenomaan Åbo Akademin yliopistopiireissä. Mielenkiintoista. Romaani antaa ymmärtää, että kun suomenruotsalainen opiskelija menee keskustelemaan professorin kanssa, opiskelija vetää ensin pohjiksi joko amfetamiinia tai pilveä tai molempia. Sitten onkin sopivassa mielentilassa, että voi tunkeutua proffan kotiin kiroilemaan, puhumaan rivouksia ja uhkailemaan. Mielenkiintoista.

Romaani antaa myös ymmärtää, että suomenruotsalaisen kustantamon johtoporrasta ei moraali pahemmin kiinnosta. Ainakin kustannusjohtaja Mårten Tanner on kiinnostunut sekä naisista että miehistä että erityisesti pojista. Myös viina maistuu Tannerille. Viina myös vapauttaa Tanneria ilmaisemaan itseään entistä estottommin, varsinkin saunailloissa. Mielenkiintoista.

Ehkä Paha kirja toimii paljon paremmin suomenruotsalaisuuden ironisena kuvauksena kuin kummitustarinana. Olisi pitänyt jo alusta saakka kääntää kelkka tähän suuntaan. Syytän kirjan harhaanjohtavaa ulkoasua tulkintani alkuperäisestä vinoutumisesta.

Linkkien lisäys kahden päivän kuluttu: (Otroligt! Bara två dagar! Hur kan jag vara så snabb? Det är ju värkligen överraskande!)
Pahasta kirjasta on kirjoitettu mm. blogeissa Kirsin kirjanurkka, P.S. Rakastan kirjoja, Lumiomena ja Reader why did I marry him?
Lisään blogeja, (om jag orkar. Hur kan det vara så svårt? Varför är jag så trött? Och varför skriver jag på  svenska? Har jag blivit galen? Eller har jag alltid varit? Jättekiva).

maanantai 14. marraskuuta 2016

Haastava työympäristö


KIRJALLISUUS --- Grady Hendrix: Horrorstör (Lecior Kustannus, ilmestymisvuosi ?)(suomentaja: ei mainittu)(graafinen suunnittelija: Andie Reid, kuvittaja: Michael Rogalsi, kansikuva: Christine Ferrara)

Eipä ole sitten minkäänlaista kirjoitusfiilistä, mutta en anna tällaisten pikkujuttujen häiritä bloggaustani.

Määritelmä?
Erehdyttävästi Ikean katalogia muistuttava teos on sekä kauhuromaani, kauhukomedia, parodia, satiiri että yhteiskuntakriittinen kannanotto työelämän huononemista vastaan. Kai. Lisäksi se on fiktiivisen Orsk-huonekaluhallin kuvitettu mainos. Tavallaan. Se on. Jotain. Se on jotain sellaista, mihin en ole koskaan aikaisemmin törmännyt.

Myyntituotteet?

Horrorstörin kuvitetuilla sivuilla kaupitellaan huonekaluja, jotka voisivat olla peräisin Ikeasta. Mutta ei ihan kuitenkaan. Brooka-sohvan mainospuheessa suositellaan nautiskelemaan ja "päättämään päivänsä". Olisko sanavalinta tahaton lipsahdus vai viitataanko siinä itsemurhaan? Drittsekk-säilytyslaatikot "antavat tilaa mielikuvituksellesi ja ystävillesi". Istuvatko ystävät säilytyslaatikoiden päällä vai onko heidän ruumiinsa sullottu laatikoiden sisälle? Jälleen monitulkintainen sanavalinta. Mesonxic-hyllystö "pitää huolta vaatteistasi, niin sinulle jää aikaa pitää huolta itsestäsi". Aivan kuin tästä puuttuisi lisäys "...koska hoitoahan kaltaisesi sairas yksilö nimenomaan tarvitsee".


Kirjan edetessä "huonekalut" muuttuvat entistä oudommiksi. Sähkötuolista vaikutteita saanut Bodavest-"nojatuoliin (toinen kuva) sidottuna "potilas pysyy taatusti liikkumattomana ja pystyy keskittymään itsetutkiskeluun ilman turhia virikkeitä". Jos itsetutkiskelu tarkoittaa tässä yhteydessä pakokauhun intensiteetin itsereflektointia tai muuta shittiä, niin eiköhän se luonnistu.

Piikkikkäällä Alboterk-juoksumatolla pystyy taivaltamaan loputtomasti pääsemättä yhtään mihinkään. Samalla saa jalkapohjat jalkapohjien verenkierto aktivoituu aivan uudella tavalla. Eikä tässä vielä kaikki. Kraanjk-"ikiliikkujan" kampea kääntämällä voi "vaipua meditatiiviseen epätoivoon". Ingalutt-"setti" sopii puolestaan keskiaikaisen vesikidutuksen jäljittelyyn. Kaiken karmeuden kruunaa vielä Gurne-rullasänky, joka kuljettaa sinut luotettavasti ja varmasti joko ensiapuun tai ruumishuoneelle "tyylikkäästi perille".

Eli mitä tämä kaikki tarkoittaa? Tulkitsen tämän nykyaikaisen työelämän kritiikiksi, jossa työntekijöitä roikutetaan vuosikausia löysässä hirressä esim. irtisanomisuhan alla. Jossa työn sisältöön ei pääse vaikuttamaan, jolloin kokee vääntävänsä kampea tai juoksevansa oravanpyörässä. Tai sitten ivan piikki osuu Ikean kaltaisten huonekalujättien epämiellyttäviin huonekaluihin, joissa ei ole huomioitu ihmisen anatomiaa estetiikasta nyt puhumattakaan. Emmä vaan tiedä.

Romaani?

Horrorstör on myös romaani, kauhuromaani ja kauhukomedia. Tapahtuu seuraavaa: Orsk-huonekaluhallin osastopäällikkö Basil on virkaintoinen pyrkyri. Hän haluaa selvittää, kuka on levittänyt "substanssia" (ulostetta) yön aikana näyttelyhallin sohville. Basil haalii yöksi työntekijöitä valvontakierroksille. Mukaan päätyvät yhteistyökyvytön ja näsäviisas Amy ja työhönsä sitoutunut Ruth Anne. Salaa yövuoroon ovat päässeet livahtamaan myös paranormaaleihin ilmiöihin hurahtanut Trinity, joka haluaa tehdä oman aavejahti-ohjelmansa televisiokanavalle ja Matt, joka viittaa kintaalla kummituksille, mutta haluaa tehdä vaikutuksen Trinityyn. Siksi Matt suostuu häärimään kameran takana.

Yövuoron aikana helvetti ryöpsähtää irti. Saastaisen sohvan sisälmyksistä paljastuu spurgu Carl, joka on käyttänyt tavarataloa yömajanaan ja vessanaan. Olosuhteet pahenevat tästä vielä huomattavasti. Yöllä esittelyhallin järjestys muuttuu kaoottiseksi. Valeovista paljastuu salakäytäviä, joita kansoittavat ilkeät demonit tai vastaavat, jotka sulkevat rehellisiä työntekijöitä kidutuslaitteisiin (Orskin myyntiartikkeita). Amy on juuttunut vedellä täyttyvän Liripip-kaapin sisälle. Sieltä hänet pelastaa Basil. Kohta Basil itse pelastetaan pyyhekuivainten tankoihin sidottuna. Onni onnettomuudessa on se, että näin työntekijöiden tiimityötaidot paranevat. Amy oppii vihdoin työskentelemään ryhmässä.

Kaiken pahuuden syyksi paljastuu menneisyys. Orskin tavaratalo on rakennettu 1800-luvulla sijainneen panoptikon-vankilan päälle. Ei ihme, että vankilassa kaltoinkohdellut ja kuolleet sielut ovat kimpaantuneita ja päättävän tulla kostamaan Orskin työntekijöille. Negatiivinen psyykkinen energia ei jätä tulevia sukupolvia rauhaan.

Että tällainen kirja. Kai teos pyrkii myös ivaamaan amerikkalaisten innostusta kummitustaloihin ja paranormaalien ilmiöiden jahtaamiseen. Trinity on innostunut kummituksista sen verran, että on varustautunut perusteellisesti sähkömagneettisella MEL-mittarilla, infrapunakameroilla, liikkeentunnistimella ja EVP-tallentimella.

Vastaavia kummitusohjelmia olen katsonut viihdekanavalta. Niiden perusteella syntyy vaikutelma, että Jenkkilässä kummitteluun vetoaminen olisi sosiaalisesti hyväksytty selitysmalli, jos kokee asuntonsa ahdistavana. Suomessahan ei "kummituskorttia" pahemmin vilautella. Sen sijaan syytetään (ex)-puolisoa, naapuria jne. narsistiksi, sadistiksi tai psykopaatiksi. Se on Suomessa näppärä selitysmalli. Tai sitten voi vain myöntää, että "demonit" eivät ole ulkoisia vaan sisäisiä, esimerkiksi (tiedostamaton tai tietoinen) viha, pelko, syyllisyys tai se suomalaiskansallinen vit¤tus. Agnostikkona tai jotain haluan kuitenkin uskoa, että kummitukset ja aaveet ovat periaatteessa mahdollisia.(Myöhempi lisäys: "Ilokseni" huomasin, että myös Suomessa kummittelee, ainakin googlen mukaan. "Valitettavasti" en ole itse koskaan kohdannut kummittelua).

Ei tämä kirja ehkä ihan joululahjamateriaalia ole, mutta sopii kuitenkin mustan huumorin ystäville.

sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Musiikin terveysvaikutuksista

Koska vaikean vyöruusun hermosäryt (ja muuntunut tuntoaisti) piinaavat ajoittain edelleen, en voi vieläkään kirjoittaa elokuvista enkä taidenäyttelystä. Olen ollut kotini ja hermostoni vankina. En ole uskaltanut lähteä leffaan, aivan kuin hermosäryt olisivat pahempia muualla kuin kotona.

Kirjoitan musiikista. Mietin edelleen pakonomaisesti, miksi musiikki vaikuttaa niinkuin vaikuttaa. Miten musiikki pystyy tavallaan läpäisemään ihon ja tunkeutumaan koko elimistöön? Miksi musiikilla on valta vaikuttaa jopa ihmisen elimistön omiin rytmeihin, kuten sydämen lyöntitiheyteen tai hengityksen syvyyteen ja nopeuteen ja ehkä jopa hitaampiin rytmeihin kuten uni- ja valverytmiin? Mikään muu taidemuoto ei taida tähän pystyä, ainakaan yhtä voimakkaasti.

Googlaamalla sanaparin "musiikki terveys" löysin väitteitä musiikin terveysvaikutuksista. Kirjoitin muistiin musiikin mm. aktivoivan aivoalueita, jotka vastaavat vireydestä, huomiokyvystä, käsitteellisestä ajattelusta(!), muistista, tunteista ja liikkeistä. Eli musiikki näyttää aktivoivan aivoja tehokkaammin kuin esimerkiksi sanaristikoiden ratkominen, jota yleensä pidetään aivojumpan aatelina. Aivotutkimuksissa on havaittu myös, että musiikki vaikuttaa aivojen palkitsemisjärjestelmään, jolloin mielihyvähormoni dopamiinia alkaa erittyä. (Myöhempi korjaus: dopamiini on aivojen välittäjäaine, ei hormoni).

Musiikilla on niinkin yllättäviä terveysvaikutuksia kuten kivun lievittyminen, masennuksen ja stressin vähemineminen ja syömisrytmin hidastuminen. Tämä ei ole kattava selvitys selvitys musiikin terveydellisistä vaikutuksista, vaan pelkkä pintaraapaisu. Asiasta kiinnostuneet voivat tehdä omat google-hakunsa tai lukea kirjoja aiheesta.

Tässä musiikilla tarkoitetaan pelkästään omaa, henkilökohtaista lempimusiikkia, jota kuunnellaan silloin, kun yksilö itse haluaa. Kaikki ovat varmasti jo huomanneet, että mikään ei raunioita psyykettä varmemmin kuin inhokkimusa, jota naapuri tai perheenjäsen huudattaa streoistaan tai jokin "asiantuntija" tuputtaa.

Itselläni on musiikkin jonkinlainen viha-rakkaussuhde. Toisaalta kammoan tapaa, jolla musiikki pystyy tunkeutumaan elimistööni. Musiikki ujuttautuu verenkiertooni, keuhkoihini, sydämeeni ja aivoihini. Sieltä käsin se tahdistaa hengitystäni ja sydäntäni. Toistaalta pidän siitä, että musiikki voi joko piristää ja rauhoittaa kuin psyykkeenlääkkeet, tainnuttaa, vajottaa unenkaltaiseen tilaan, hypnotisoida, innostaa ja energisoida.

Välillä elämässäni on pitkiäkin kausia, jolloin yritän sulkea musiikin kokonaan ulkopuolelle. Sairastelukierteeni myötä olen mennyt toiseen äärimmäisyyteen. Kuuntelen musiikkia todella paljon. Olen jopa aivoitellut, että minun kannattaa ottaa musiikinkuuntelu osaksi henkilökohtaista terveydenhoitoani liikunnan, ruokavalion ja levon lisäksi. Jos musiikilla on valta vähentää stressiäni, niin olkoon sitten niin. Antaudun musiikin voimalle.

Viime aikoina olen saanut sävärit Madonnan levystä Rebel Heart. Kovaa kamaa. Pidän Madonnasta samoista syistä kuin Chisusta eli ristiriitojen takia. Madonnan musiikista kaikuu sekä viha että rakkaus, voimakkuus ja hauraus, discobiitti ja balladimaisuus, seesteisyys ja aggressiivisuus, räikeä seksuaalisuus ja herkkä tunteellisuus. Eniten inspaa biisi Devil Pray, joka yllättää kansanlaulumaisella rallatuksellaan ja sanoituksillaan "do drugs, smoke weed, drink whiskey, get high, get stoned, sniff glue, do E, drop acid(?). Väärinkäsitysten välttämiseksi haluan korostaa, etten itse käytä huumeita enkä suosittele huumeiden vetämistä yhtään kenellekään. En myöskään palvo paholaista (jos joku on ehtinyt sitäkin miettiä). Hurskasta(?) sunnuntaita.